Seikkailujuoksija.

Kolmisen vuotta sitten Jukka Viljanen juoksi ensimmäisenä ihmisenä Saharan halki, yli 1600 kilometriä dyynien yli ja loputtomien hiekkakenttien läpi. Tuota matkaa seurattiin sen aikana ja jälkeen aika paljon mediassa ja muistan nähneeni monia Jukan haastatteluja. Aiheesta kirjoitettiin myös kirja, Seikkailujuoksija, joka on ollut mulla luettavien kirjojen listalla sen ilmestymisestä asti. Kolmen vuoden odotus päättyi tänä kesänä kun vihdoin nappasin kirjastosta kirjan mukaan ja luin sen läpi.

Jukka Viljanen on varmasti hyvin monille juoksunharrastajille tuttu hahmo paitsi haastattelujen ja muun medianäkyvyyden kautta niin myös hänen kirjoituksistaan Juoksija-lehdessä. Viljanen jakaa myös mielipiteitä, häntä tituleerataan usein haastatteluissa ultrajuoksijaksi vaikka hän on kuuluisa nimenomaan itse kehittelemistään juoksureissuista eri maailman kolkissa eikä häneltä löydy huippusuorituksia ultrakilpailuista. Kirjassa hän toteaakin olevansa nimenomaan seikkailujuoksija vaikka yhtäläisyyksiä ultrajuoksuun löytyykin. Käytännössä kaikki suomalaisista ultrajuoksijoista voivat vain haaveilla Viljasen sponsori- ja yhteistyösopimuksista ja tähän epäsuhtaan varmasti osa ultrapiirien negatiivisistakin ajatuksista liittyy. Viljanen on markkinoinnin ammattilaisena luonut kiinnostavia ja moniin vetoavia tarinoita joita on mahdollista myydä yrityksille ihan eri tapaan kuin joku pari vuorokautta rataa kiertävä oman lajinsa ehdoton huippu-urheilija.

Elämykset ja seikkailut kiinnostavat mutta uskon myös että varsinaisten ultrajuoksijoiden asema on tällä hetkellä parempi kuin koskaan ennen ja sopimuksia, esimerkiksi välinesponsorointeja, on jo mahdollista saada paremmin kuin aiemmin. Kärjistetysti voisi sanoa että kun aiemmin harva tiesi mitä tarkoittaa ultrajuoksu niin nykyään jo moni tuntee jonkun joka kilpailee ultramatkoilla. Nykyään maratonit ovat niin monille tuttuja että ultramatkat ovat jo pitkälti tavallistenkin juoksuharrastajien ja lenkkeilijöiden piirissä syrjäyttäneet sen aseman suurena, myyttiset mittasuhteet saavana tavoitteena.

Pidän Viljasen tavasta ajatella juoksemisesta ja vaikkapa juuri maratoneista. Hänestä on erikoista että kun joku on juossut maratonin niin ensimmäinen kysymys on aina sama: paljonko meni aikaa? Miksi juoksussa pitää aina olla kyse ajankulumisesta? Itselleni pitkän matkan juoksu on tunnetiloja ja rajojen rikkomista, kello ei näyttele siinä juuri minkäänlaista roolia. Nopeus on vain yksi määre muiden joukossa.

Viljanen arvioi myös erilaisia juoksumaailman trendejä. Monet ajatuksista voin allekirjoittaa mutta yhdessä asiassa hänen voi todeta epäonnistuneen täysin. Kansainvälisissä juoksulehdissä 2010-luvun alkupuolella nähty polkujuoksuinnostus ei Viljasen mukaan olisi tulossa Suomeen sillä meillä on jo vahva suunnistuksen lajikulttuuri niille joita metsässä kirmaaminen kiinnostaa. Nyt on helppo sanoa että tuo ennustus meni täysin mönkään. Sattumalta juuri tänään, samana päivänä kun tätä kirjoitan, Jukka Viljanen oli Ylen Aamu-TV:ssä puhumassa polkujuoksemisen suosiosta!

Seikkailujuoksija-kirjassa käydään läpi paljon sitä mitä tällaisen ison spektaakkelin kuten Saharan halkijuoksun rakentaminen vaatii. Kuinka paljon aikaa kuluu paperisotaan, logistiikkaan, sopivien yhteistyökumppanien ja tukiryhmän rakentamiseen. Varsinainen juoksukuvaus on minusta hieman innotonta eikä järin inspiroivaa. Viljanen on suoraansanottuna vähän kuiva tyyppi ja ajatukset juoksusta tiukan analyyttisiä endorfiinin terästämän tajunnanvirran sijaan.

Seikkailujuoksijan tarina muistuttaa esimerkiksi vuorikiipeilyä joka on mahdollista vain rikkaille tai merkittäviä sponsorisopimuksia kerääville. Eniten kirja tarjoaakin kertoessaan miten tutkimusretkeä tai muuta suurta seikkailua kannattaa lähteä rakentamaan.