Puolimaratonhaaste: Todellisuustesti.

maanantai 28. syyskuuta : 21 km
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
----------------
yhteensä 42 km


Eilen illalla paikat alkoi jumiutua ja rullailin lihaksia auki. Vasemman polven ulkosyrjässä tuntui vähän juoksijanpolven tyyppistä tuntemusta ja tein siihen täsmävenytystä. Vähän jännitti kyllä mennä nukkumaan, yleensä jumit iskee vasta seuraavana eikä samana päivänä.

Aamulla tuntui kuitenkin hyvältä ja yllättävänkin vetreältä, ei kipuja eikä suurempia jumituksiakaan. Tämä päivä oli etukäteen aikataulullisesti haastavin ja kalenterissa oli aika paljon ohjelmaa vaikka pyrinkin pitämään tämän viikon vapaana kaikesta ylimääräisestä.

Itse asiassa tämän päivän aikataulut tulivat jo viime viikolla yöuniin asti, heräsin keskellä yötä enkä saanut enää unen päästä kiinni kun mietin pitääkö hammaslääkäri perua. Onneksi olin yön pimeinä tunteina muistellut sovittuja aikoja väärin ja mulla oli peräti 4 tuntia 20 minuuttia aikaa käydä hammaslääkärissä ja juosta puolimaraton. Aika abstraktia ja suorastaan absurdia kalenterin täyttämistä ja riittävän ajan varaamista eri asioille. Käy hammaslääkärissä -> juokse puolimaraton -> vaihda juoksukamat pois -> siirry seuraavaan tapaamiseen. Miten kukaan voi arvioida kauanko kestää hammaslääkärissä - joka on aina myöhässä - ja siinä että juokset puolimaratonin juostuasi sellaisen jo edellisenä päivänä?

Hammaslääkäri oli kymmenen minuuttia myöhässä mutta käynti oli muuten niin nopea että aikaa riitti rutkasti juoksulenkille. Tuntui ihan hyvältä lähteä liikkeelle, ekojen kilsojen aikana erityisesti vasemmassa jalassa kyllä tunsi että jotain oli tullut eilenkin tehty. Jalkapöytä ja nilkka vähän kiristi mutta kun lihakset lämpenivät niin alkoi sujumaan.

Juoksu oli alussa joiltain osin jopa helpompaa kuin eilen ja odotinkin että tänään mentäisiin vähän kovempaa. Eihän tässä kelloa todellakaan katsella, keskityn vain pitämään sykkeet alhaalla. Arviolta noin 7 minuutin kilometrejä tulee juostua.

Kun lihakset olivat lämmenneet oli lenkin paras hetki, ehkä noin 7-9 kilometrin kohdalla. Sitten alkoi tuntua väsymystä. Varmaan puolitoista kierrosta - eli kymmenen kilometriä - oli todella väsynyttä menoa mutta onneksi juomapulloissa riitti nestettä ja pyrin pitämään mielialaa yllä ja piristämään myös kehoa juomalla energiaa ehkä noin puolen kilometrin välein.

Olin siis juossut eilisestä alkaen noin 30-35 kilometriä kun alkoi tuntumaan pahalta. Seinä! Ihan uskomaton juttu mutta niin se vain meni. Palasiksi hajotetulla maratonillakin on näköjään seinä just siinä samassa kohdassa kuin oikeastikin :)

Todellisuus iski ja tajusin että juuri tästähän tässä on kyse. Ei kai haasteen ole tarkoituskaan olla helppo? Eikä liikunnan ole aina tarkoitus tuntua hyvältä ja olla kivaa. Mulla ei ollut siellä lenkillä tänään kivaa kuin parin hassun kilometrin verran ja se on ihan ok.

Tämä on testi.

Nyt katsotaan miten väsyneenä ja loppuunajettuna jaksan jatkaa. Tuon ymmärtäminen helpotti vähän ja vielä parempi fiilis tuli kun tajusin että pääsen loppuun vaikka tuntui miten väsyneeltä ja olisin miten loppu, ainakin tänään. On vaikea sanoa miten rajuksi kamppailu muodostuu jos seinä tulee joka päivä aikaisemmin vastaan. 21 kilometriä erittäin uupuneena ja tyhjillä energiavarastoilla on aika kova pala.

Mutta huomenna on taas uusi päivä ja voi olla että kulkeekin jo paljon paremmin. Jos jotain olen kestävyysurheilusta ja ihmismielestä oppinut niin sen että mikään ei ole pysyvää, ei hyvä eikä huono olotila eikä mikään muukaan.

Jos olisi pakko valita kärsinkö seuraavat viisitoista 7 kilometrin kierrosta kivusta vai väsymyksestä niin valinta olisi helppo. Ikävä kyllä sitä ei voi valita vaan pitää ottaa vastaan se mitä tulee ja jatkaa eteenpäin. Huomenna nähdään mitä sieltä on tulossa!