Syksyn ensi-illoissa on useampikin mielenkiintoinen tapaus ja voi olla että leffassa tulee käytyä nyt vähän useammin. Nostan tässä esiin pari tärppiä jotka sopivat aika hyvin myös blogin aihepiiriin.
Ylihuomenna perjantaina tulee ensi-iltaan Everest jossa käsitellään vuoden 1996 tuhoisaa vuorikiipeilytragediaa. Toukokuun 1996 myrsky oli pahin onnettomuus maailman korkeimman vuoren rinteillä aina viime ja tämän vuoden lumivyöryihin asti. Tapausta on pyöritelty paljon tv-ohjelmissa ja kirjoissa, mm. Jon Krakauerin teos Into Thin Air on julkaistu myös suomeksi nimellä Jäätäviin korkeuksiin : murhenäytelmä Mount Everestillä.
23. lokakuuta teattereihin pärähtää Pawn Sacrifice joka kertoo shakista. Siis hetkinen, onko shakki urheilua? No ainakin tuloksia näkyy urheilusivuilla joten eiköhän lähdetä siitä että se on urheilua siinä missä vaikka ammunta tai autolla kaahaaminenkin.
Omat kokemukseni pelistä perustuu siihen kun olin ala-asteella ja kokeilin sitä pari kertaa. Lajin ulottuvuudet on kuitenkin ihan älyttömiä ja mittasuhteet kasvoivat jäätäväksi erityisesti kylmän sodan aikana, shakki kun oli Neuvostoliitossa lähes kansallispeli.
Katsoin viime vuonna dokkarin Garri Kasparovin ja Anatoli Karpovin vuoden 1984 maailmanmestaruustaistelusta. Ottelu kesti vaatimattomasti viisi kuukautta! Siinä sitä on ultraurheilua kun tuijotetaan nappuloita syyskuusta helmikuuhun. Miten siinä matsissa sitten kävi? No, tasapeli, ekaa kertaa lajin historiassa voittajaa ei pystytty selvittämään..
Pawn Sacrifice kuvaa jännitteitä mustien ja valkoisten ruutujen äärellä 70-luvun alussa kun Bobby Fischer ja Boris Spassky olivat MM-mittelössä.
Seuraavaksi jään odottamaan elokuvaa joka kertoo chess boxingista, siis shakkinyrkkeilystä. Siinähän vuorotellen otetaan eriä kehässä ja pelilaudan ääressä. En keksinyt tätä, tsekatkaa vaikka wikipediasta!
The Walk saa ensi-iltansa Suomessa 6. marraskuuta. Philippe Petit on nuorallakävelijä jonka kuuluisin tempaus oli kävellä World Trade Centerin kaksoistornien väliin pingotettua vaijeria pitkin. The Walk on jo toinen kuvaus samasta aiheesta, dokumenttielokuva Man on Wire voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscarin vuonna 2008. En pysty käsittämään miksen ole nähnyt sitä. Ehkä katson tänä syksynä molemmat versiot, dokkarin ja dramatisoidun?
Ehkäpä kaikkein eniten odotin elokuvasyksyltä The Programia. Se kertoo Lance Armstrongista ja hänen doping-järjestelmänsä piilottelusta ja lopulta paljastumisesta. Ikävä kyllä Finnkino ei ole tuomassa leffaa ainakaan toistaiseksi teattereihin :(
Erittäin mielenkiintoiselta kuulostaa myös kiipeilydokkari Meru. Sundancen festareilla palkittu tuore teos kuvaa nousua Himalajalla sijaitsevalle äärimmäisen haastavalle huipulle. Ehkä tämä voisi saapua meille jollekin dokumenttifestarille kuten Docpointiin?
Hupsista, näitä kaikkia elokuvia yhdistää jälleen kerran yksi asia. Perustuu tositapahtumiin. Mutta miksi katsella fiktiota kun tosielämäkin on täynnä näin huikeita tarinoita? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti