Moni nimesi nämä matsit Kaikkien aikojen karsinnoiksi heti kun lohkoarvonta saatiin päätökseen helmikuussa 2014. EM-kisoihin menisi ensimmäistä kertaa peräti 24 maata ja arpa oli ollut suosiollinen. Minä en juhlinut. Tiesin että Romania, Unkari tai Pohjois-Irlanti ovat Suomelle erittäin hankalia vastustajia. Monien pelkäämiltä suurmailta kuten Saksalta, Portugalilta tai Espanjalta sen sijaan pisteitä on napsittu useasti aiemmin.
Kaksi ekaa matsia sujuivatkin vielä ihan hyvin mutta sitten homma meni solmuun. Neljä tappiota ja vain yksi tehty maali. Mixu Paatelaisesta tuli kolmas valmentaja viimeisen kymmenen vuoden aikana jota olin omalta osaltani erottamassa. Antti Muurinen otti potkut henkilökohtaisesti ja loukkaantuikin kritiikistä vuonna 2005. Antti on sympaattinen persoona mutta silloin kun joukkue alisuorittaa on jotain tehtävä. Maajoukkueeseen ei voi hankkia uusia pelaajia paksun lompakon kanssa vaan syyttävä sormi osoittaa lähes poikkeuksetta kohti valmentajaa. Vuonna 2010 Stuart Baxter ei kestänyt kritiikkiä ja alkoi syyttää huonoista tuloksista kaikkia muita paitsi itseään ja joutui lähtemään. Ensimmäinen merkki epätoivosta ja paineensietokyvyn puutteesta on hermostua ja alkaa kyseenalaistaa muiden ymmärryskyky silloin kun pitäisi keskittyä omiin toimintatapoihin. Mixu Paatelaisen ongelmaksi muodostui erikoinen peliryhmitys, joulukuusi, joka olisi varmasti kelvannut kyynisimmillekin kriitikoille jos se olisi toiminut. Ikävä kyllä neulaset varisivat ja jäljellä jäi kuivahtanut karahka jonka alla ei ollut lahjapaketeista tietoakaan. Mixu otti baxtermaisen puolustusmekanismin käyttöön ja syytti esimerkiksi kannattajia mutta pahinta oli haukkua pelaajat. Mediassa tai pukukopissa ei koskaan sanota pelaajille että te ette ole tarpeeksi hyviä. Ottelun jälkeen valmentajan tulisi osoittaa johtajuutta ja tulla esiin toteamaan mitä tapahtui, ei piileskellä stadionin uumenissa ja lähettää haastattelupisteeseen itkevää pelaajaa jonka maailma on jälleen kerran romahtanut. Valmentajan tärkein tehtävä on luoda itseluottamusta, nostattaa henkeä ja antaa pelaajille kipinä jonka nämä voivat kentällä puhaltaa täyteen liekkiin.
Uusi valmentaja, ruotsalainen Hans Backe, astuu ruoriin vasta vuodenvaihteen jälkeen, nämä EM-karsinnat vie loppuun mm. juniorimaajoukkueissa ja A-maajoukkueen apuvalmentajana pitkään toiminut Markku Kanerva. Lyhyessä ajassa ei ihmeitä tehtäisi mutta jo heti ensimmäisessä uuden valmentajan johdolla käydyssä ottelussa viime perjantaina Suomi voitti Kreikan Pireuksessa.
Sade loppui, tuuli tyyntyi. Olympiastadion oli yhtä kaunis kuin aina. Suomen isoin urheilupyhättö tuntui tyhjältä mutta yleisöä oli silti lähes 10 000. Se on valtava määrä surkeasti menneiden karsintojen jälkeen syyskuisena maanantaina kellon käydessä kohti puoltayötä.
Ei se ollut tälläkään kertaa kaunista mutta futis ei ole voimistelua tai taitoluistelua vaan puhdasta tulosurheilua, ainoastaan maalit ratkaisee. Jumalainen joga bonito tuskin koskaan tulee olemaan Suomen tavaramerkki.
Suomi voitti ja kaikesta näki miten tärkeää se oli niin pelaajille kuin kannattajille. Yhteinen juhlinta pohjoiskaarteessa oli suorastaan terapeuttista ja maanrakoon tallottu itseluottamus oli jälleen kohoamassa sinne missä se voittajilla kuuluukin olla.
Öinen Helsinki on todella kaunis. Maanantain ja tiistain välisenä yönä sen halki kävellessä se oli vielä tavallistakin kauniimpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti