Olin odottanut koulutuspäivää jo pitkään mutta päivä alkoi aika ikävästi. Poika oli jostain syystä nukkunut huonosti kaksi edeltävää yötä. Aamulla ei todellakaan ole levännyt olo jos herää tunnin tai kahden välein ja kestää aina tunnin verran ennen kuin nukahtaa uudestaan. Yksi yö vielä menee helposti mutta toinen yö, eli tässä tapauksessa juuri tuo sunnuntaita edeltänyt yö, oli jo omalle systeemilleni liikaa. Varsinkin kun lauantaina oli ollut tuo kova anaerobinen suoritus. Palautuminen oli täysin kesken, päässä humisi ja silmissä pyöri.
Onneksi aamulla oli ensin vuorossa teoriaosuus ja nostaminen alkoi vasta kymmeneltä. Eka nostosessio kesti puolitoista tuntia ja aiheena oli tempaus. Otettiin tempauksia muistaakseni kolmen sarjoina eri lähtöasennoista, nivusilta, polven päältä ja polven alta. Lopussa tempausvetoja. Pikkuhiljaa kroppa alkoi heräämään mutta tuntui aika lohduttomalta että pitäisi olla hereillä vielä aika monta tuntia.
Lounastauko vähän piristi ja toinen nostosessio luentojen jälkeen iltapäivällä sujui jo paremmin. Puolitoista tuntia työntöä, erilaisia sarjoja rinnallevetoja ja työntämistä saksiin.
Koko päivän ajan valmentajat kuvasivat harjoittelua ja lopuksi katottiin videoita yhdessä. Tämä on sellainen osio jota pitäisi tehdä säännöllisesti muutenkin. Ilman noita videoita on vaikea havainnoida ja sisäistää mitä tekee väärin ja mihin pitäisi pyrkiä.
Anna ja meidän seuran muut valmentajat on todella päteviä ja tästäkin harjoituspäivästä sai paljon irti. Mulla alkoi silmät aukeamaan miten hitaasti ja staattisesti teen liikkeitä joiden pitäisi olla räjähtäviä jotta niissä olisi tehoa.
Ehkä se johtuu kestävuusjuoksusta ja hitaiden solujen dominoinnista tai jopa nopeiden solujen vähäisestä määrästä. En tiedä, en ole käynyt testauttamassa lihassolunäytettä enkä varmaan tee sitä jatkossakaan :)
Tärkeintä olisi muuttaa omaa ajattelua, mun on jotenkin kovin helppo jäädä syvään kyykkyyn istuskelemaan ja nautiskelemaan. Olisi paljon tehokkaampaa ja lajinomaisempaa mennä hallitusti alas ja saman tien jysäyttää räjähtävästi itsensä ylös.
Jos tätä hommaa haluaisi viedä oikeasti kunnolla eteenpäin niin painonnostotreenejä täytyisi ottaa ohjelmaan reilusti enemmän, mielellään esimerkiksi kolme viikossa. Kunnon progressiivinen ohjelma eri apuliikkeisiin ja niiden kautta kokonaiset nostosuoritukset kuntoon. Siihen ei ole mahdollisuutta niin kaun kuin prioriteetit on muualla eli pohjien rakentamisessa ultrajuoksuun.
Ehkä pieni hapuilu sallitaan, painonnosto on eittämättä maailman vaikeimpia urheilulajeja. Mitä enemmän käytännön harjoittelussa on mukana niin sitä paremmin ymmärtää eri apuliikkeiden ja liikeratojen merkitystä itse lopputulokseen.
Yksi asia mua hieman harmittaa. Tällaisesta koulutuksesta olisi valtavasti hyötyä kenelle tahansa liikkujalle, se avaisi silmiä siitä missä kunnossa oma liikkuvuus ja kehonhallinta on ja antaisi avaimia siihen mistä lähteä liikkeelle suoritus- ja toimintakyvyn kehittämisessä. Tavallisia kuntoilijoita tai saliharrastajia ei kuitenkaan vaikuta kiinnostavan. 95% seminaarin osallistujista oli crossfit-harrastajia. Sanotaan crossfitista mitä tahansa niin ainakin sen lajin harrastajilla on suuri into oppia uutta ja kehittää itseään kokonaisvaltaisesti. Vaikka painonnosto on tärkeä osa crossfit-harjoittelua niin seminaariin osallistuneilta - joukossa mm. crossfitin SM-tason kilpailijoita - kuului paljon kommentteja joiden mukaan yhdessä päivässä tuli enemmän oppia kuin crossfitin kautta parissa vuodessa.
Tänään jatkuu taas aikuisten painonnostokoulu, toivottavasti sain edes hieman sunnuntailta oppia mukaan päivän harjoitukseen. Eilen olin salilla apuohjaajana lasten ja nuorten painonnostokoulussa ja digiboksilta on tullut katseltua vielä EM-kisoista painoluokkia joita en ole aiemmin ehtinyt tsekkaamaan. On tosi hyvä että urheilun parissa on nyt jotain muutakin ajateltavaa kuin juoksu koska se on vähän huonossa tikissä tällä hetkellä. Avaudun aiheesta lisää myöhemmin toisessa kirjoituksessa.
Espanjan Lydia Valentinin tempaustekniikka - ihan niin kuin Anna Everinkin - on niin täydellistä liikkeen taidetta että meinaa tirahtaa kyynel silmäkulmaan. Totahan vois katsoa uudestaan ja uudestaan loputtomasti. Miten alle 75-kiloinen nainen voikaan ehtiä noin nopeasti 120 tai 124 kiloa painavan tangon alle? Tanko liikkuu pystysuorassa ylöspäin kuin hissi ja aivan kuin pause-napista painamalla pysähtyy kesken ilmalennon jotta nostaja ehtii sen alle.
Ehkä mä teen tänään just noin! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti