Viime toukokuussa suorastaan asuin juoksupoluilla. Olin päättänyt kokeilla miten tavallisen, 2-3 kertaa viikossa lenkillä käyvän harrastajan kestävyys riittää kun juoksumääriä nostetaan reilusti ylöspäin. Kehittelemäni Giro-juoksuhaasteen aikana juoksin 345 kilometriä 24 päivässä.
Kun tuo haaste oli kunnialla suoritettu loppuun ei hirveästi tehnyt mieli ajatella juoksemista. Aika nopeasti kuitenkin palasin takaisin lajin pariin ja aloin myös pyöritellä mielessäni mitä haluan jatkossa tehdä. Juoksutapahtumat on mieluisia mutta koin että sain tuosta omasta haasteestani paljon enemmän. Se oli iso projekti johon keskityin niin henkisesti kuin fyysisesti kuukausien ajan ja johon oli pakko sitoutua täydellisesti. Sain paljon tukea ja kannustusta perheeltä, kavereilta ja tietysti myös tämän blogin kautta. Tiesin että haluan tehdä jotain vastaavaa myös keväällä 2015.
Viime syksyn maratonin jälkeen palaset alkoivat loksahdella pään sisällä paikoilleen. Halusin ottaa haasteen ajanjaksoksi vähän lyhyemmän pätkän, yli kolme viikkoa päivittäisiä pitkiä lenkkejä oli lopulta paljon aikataulutusta vaativa asia lapsiperheessä jossa ei voi mennä pelkästään omilla ehdoilla. Mitä jos juoksisin neljässä puolimaraton-tapahtumassa kuukauden aikana, siis yhdessä joka viikonloppu? Liian helppoa, varsinkin kun en halua kilpailla kelloa vastaan. Entäs neljä maraton-tapahtumaa kuukaudessa? Ehkä vielä hieman liikaa tässä vaiheessa :) Haluaisin myös ehdottomasti tehdä haasteen omalla tavallani, ilman virallisia kilpailuja ja tapahtumia joiden perässä pitää matkustella ja käyttää myös reilusti rahaa.
Sitten yhtäkkiä se oli päivänselvää. Tulisin juoksemaan yhden viikon aikana puolimaratonin joka päivä. 147 kilometriä seitsemässä päivässä.
Se olisi juuri sopivan verran kovempi pala kuin yksikään viime kevään juoksuhaasteen viikoista. Silloin kovimmalle viikolle kertyi mittaa 112 kilsaa. Seitsemän puolimaratonia tarkoittaa noin kolmanneksen isompaa kilometrimäärää.
Olen juossut viime syksyn jälkeen poikkeuksellisen vähän. Tammikuun alusta maaliskuun loppuun ainoastaan 184 kilometriä. Toisaalta viime vuonna samaan aikaan juoksin vain hieman enemmän, 224 km, ja Giro-haaste sujui silti yllättävän hyvin.
Lähden matkaan alustavien suunnitelmien mukaan maanantaina 4. toukokuuta. Viimeinen eli seitsemäs puolimaraton pitäisi olla kasassa sunnuntaina 10. toukokuuta. Aikaa kuluu ehkä 15 tuntia, ehkä 18. Ehkä jopa enemmän, sillä ei ole merkitystä. Tavoitteena on vain juosta matka alusta loppuun.
Viikko on lyhyt aika mutta seitsemässä päivässä ehtii hyvin testata palautumiskykyä, jalkojen iskunkestävyyttä, rasituksen sietämistä ja loputtoman pitkiä metsäpoluilla ja pururadoilla taivallettuja metrejä. Pitäisi syödä noin 13 000 ylimääräistä kaloria viikon aikana. Malttaa mieli ja välttää jokaista turhaa spurttia ja kiihdytystä ylä- ja alamäissä. Antaa vaan mennä uudestaan ja uudestaan, tunnista ja päivästä toiseen.
Kuukausi vielä ja sitten olen valmis!
Mielenkiintoista! :) Tsempit haasteeseen! Siinä saa miettiä reittivalintoja sitten ihan urakalla, kun tuskin päivästä toiseen samoja reittejä jaksaa vedellä:) Itsellä ainakin pelkästään viime vuonna, kun oli yksi pitkä lenkki per/vko kevään ajan tuotti jo ongelmia reittivalintojen suhteen, kun ei enää keksinyt mihin suuntaan sitä tällä kertaa lähtisi. Haha. .:)
VastaaPoistaHeh, Satu, arvaappa mitä :D Juoksin viime keväänä ne 345 kilometriä yhdessä ja samassa metsikössä kolmella eri pituisella reitillä. Tällä kertaa taidan käyttää peräti kahta eri 7 kilometrin reittiä. Kun on sopiva mielentila ja askel kulkee niin erityisesti tuolla luonnon keskellä ei reitillä ole mulle niin väliä vaikka samat puut ohittaisi viikon aikana kymmeniä kertoja.
PoistaHei hienoo! Sulla on kyllä kova meno ja meininki kohti ultraajan uraa! Oon hengessä mukana, ehottomasti :).
VastaaPoistaKiva kun oot, toivotaan että askel askeleelta päästään lähemmäs niitä ultratouhujakin!
PoistaAktiivista menoa täällä. Ei tahdo perässä pysyä. :) Tsemppiä ja hyvää valmistautumista hienoon haasteeseen! Täytyy "matkoilta" palatessa lukea miten on käynyt. ;)
VastaaPoistaTeidän menonne Unkarissa samaan aikaan tuo valtavasti lisätsemppiä. Hyviä valmistautumisia sulle ja koko Suomen joukkueelle! :)
PoistaHuHuh! Oon muuten huomannu, et alkuvuos juoksennellaan suht samoja kilsamääriä, sit sie otat ja pinkaset karkuun kun meikäläinen lojuu telakalla polven kanssa. :) Melkein tekis miel vetää sama satsi yhtä aikaa siun kaa, mutta se saattas (ja höpöhöpö se mitään saattas, se OLIS) olla kohdallani typeryyttä.... saattas..... No niin... että alko poltella :D
VastaaPoistaÄlä vaan rupee nostamaan määriä jos polvi vieläkin oireilee! Tasainen tahti on paras tahti, kyllähän tolla alkuvuoden vauhdillakin kertyy noin 800 kilsaa vuodessa mikä on hyvä määrä. Kropan ehdoilla mennään, sen olen nyt itsekin viime päivinä saanut kokea.
PoistaHyvä haaste! Tuon Giron jälkeen pystyt tuohon ihan varmasti. Joo, niinhän se on että perheellinen ei voi vaan omaan napaan tuijottaa kun pitää ottaa muitakin huomioon joka ikinen päivä, lyhyempi jakso on varmasti perhe-elämän kannalta parempi. Mulla on kanssa täällä ollut itsestä riippumaton "tilanne", joka johti siihen että kahteen viikkoon en ole pyörällä kulkenut ja tuntuu että kunto rapistunut ihan silmissä. Juossut en ole metriäkään. Ja puolimaratoni häämöttää. Mutta onneksi on vielä aikaa ja jos sä pystyt juoksemaan puolimaratonin JOKA PÄIVÄ niin kai mä nyt sentään sen yhden pystyn juoksemaan! :D
VastaaPoistaYhtäkkinen määrän lisäys on aina riski ja tämänkin haasteen kohdalla jännittää todella paljon miten käy.
PoistaSulla ja mulla on tässä vielä aikaa viimeistellä kuntoa, järkevällä suunnittelulla muutaman viikon tai kuukauden aikana voi tehdä hyvää viilausta kondikseen. Tottakai pystyt juoksemaan puolimaratonin! :) Jos on jotain tehnyt aiemmin niin miksei sitä pystyisi tekemään uudestaankin, näin ajattelemalla olen itsekin väsyneenä jaksanut vetää aina maaliviivalle asti.
Sisua ja tsemppiä sinnekin!
Hieno haaste! :) Jään innolla seuraamaan!
VastaaPoistaToivotaan että olen toukokuun alussa täydessa iskussa ja pääsen kunnolla haasteen kimppuun, nyt tuntuu just vähän hankalalta..
Poista