Tein sen! Sadan pompun täydellinen hetki salilla.

Viime viikosta tuli tosiaan aiottua kevyempi viikko. Kevythän sen pitikin olla koska sitä edeltänyt viikko oli tosi kova. Ylimääräinen keveys johtui siitä että vasemman polven ulkoreuna tuntui vähän huonolta maanantaina ja tiistaina. Jätin keskiviikon painonnostoharjoituksen sekä torstain intervallijuoksut radalla tekemättä. Maanantain puntin lisäksi kävin salilla myös perjantaina ja kovista kyykkypainoista huolimatta polvi tuntui hyvältä. Eilen sunnuntaina juoksin kevyesti 4 kilometriä peilijäisillä poluilla.

Kaks viikkoa sitten mun piti aloittaa se kova viikko tekemällä salitreenin päälle 100 boksihypyn rääkki. Olo oli vähän heikko joten poljin pyörällä kovimmilla vastuksilla vajaan kymmenen minuuttia. Se boksihyppypäivä olisi siis tänään.

Se on niitä rääkkejä jotka pelottaa jo etukäteen. Salilla kun tietää että se on vielä edessä niin eihän sitä uskalla edes ajatella. Viikonloppuna oli jotenkin levollinen olo. Pelon sijaan mulla oli sellainen olo että maanantai on hyvä päivä ja tää on nyt just oikea aika ja paikka.

Mutta kuten sanottua, nämä rääkit teen aina voimaharjoituksen jälkeen. Ensin oli siis heiluteltava tankoa.

Otin rinnallevetoa ja etukyykkyä 5x5, vika sarjapaino oli about 95% loppuvuoden ykkösmaksimista! Saankohan sellaista rautaa edes rinnalle.. No kyllä sain! Huh huh. Jostain syystä nuo rinnallevedot ei nyt paina juuri mitään vaikka etukäteen epäilen aina ettei ne tule ylös. Tanko suorastaan lentää räkkiin - tai siltä musta tuntuu. Sivustaseuraajat tuskin on samaa mieltä :D

Perjantaina yritin samoja sarjoja mutta vitosen sijaan sain kasaan vain neljä etukyykkyä tuolla raskaimmalla painolla. Jotenkin happi loppui. Neljännen kyykyn jälkeen tuli liian pitkä tauko ja vaikka kuinka hengittelin niin tuntui ettei happi jää keuhkoihin. Oli pakko lopettaa kesken. Mutta nyt sekin tuli! Kovalla taistelulla mutta tuli kuin tulikin. Mitä kovemmat kyykkyraudat niin sitä tärkeämpää on saada hengitys ja sen rytmi kuntoon, aiemmin olen ottanut pystyasennossa keuhkot täyteen happea ja kyykystä ylös noustessa puhaltanut samalla voimalla ulos. Nyt vedin keuhkot täyteen mutta pidätin hengitystä kyykyn ajan. Tuntui paremmalta ja sopivammalta tavalta mulle. Pitää jatkossa testailla enemmän. Voisi olla hyvä idea jopa luoda rutiini jossa aina ylhäällä otan tietyn määrän sisään- ja uloshengityksiä ettei rytmi katoa ja kyykkyjen väleistä tule liian pitkiä.

Riven ja etukyykkyjen jälkeen pystypunnerruksia, myös siinä aletaan olemaan 16 viikon ohjelmassa viimeisissä treeneissä. 5x5 sarjoista viimeinen oli jo tismalleen sama kuin vanha ykkösmaksimi. Muut sarjat tuli ihan hyvin mutta just tuo viimeinen jäi yhden vajaaksi ja punnersin vain nelosen. Jäi hyvällä tavalla hampaankoloon ja uskon että asia korjaantuu samalla tavalla kuin etukyykkyjenkin kanssa. Ens viikolla menee ihan varmasti!

Penkkipunnerruksesta ei jäänyt kummempaa mieleen, 15 + 10 + 5 sarjat kasvavilla painoilla on raskaita vaikka tanko ei olisikaan raskas. Raskaalta tuntuu tottakai siksikin että alla on just nuo maksimisarjat pystypunnerruksia.

Ja sitten olikin aika kävellä sen boksin luo...

Pari vuotta sitten kun otin tämän 100 boksihypyn harjoitteen kokeiluun valitsin sen matalimman boksin. 40cm suunnilleen. Joku - olikohan crossfitin harrastaja Turusta? - kommentoi että vaihda korkeampaan boksiin. Lupasin tehdä sen heti kun saan tehtyä nuo sata hyppyä putkeen ilman ainuttakaan taukoa. Oli helppo luvata kun epäilin ettei se päivä ihan heti koita :D

Tämä on vasta viides kerta kun tein tämän harjoitteen. Vuonna 2013 tein sen kolmesti, viime vuonna kerran ja tämä olisi se viides kerta. Tavoitteena oli tehdä paras sarja, aiempi paras tulos oli edellisellä yrittämällä vuosi sitten. Silloin hypin ensin 50 hyppyä ja sen jälkeen 25 + 25.

Ajattelin että kolme sarjaa on tuloksena nytkin mutta tavoitteena oli saada eka satsi pidemmäksi. Ehkä 60 hyppyä, sitten 20 ja 20.

Ei muuta kuin pomppimaan.

Ekat 20-30 ei tuntunut miltään. Pam pam pam. Painonnostokengät aiheuttaa melkoisen jysähdyksen kun niillä rysäyttää onton, puisen laatikon päälle. Huomio lienee tällä touhulla taattu mutta olin siirtänyt boksin seinän eteen ja tuijotin valkoista maalipintaa. Olisi paras keskittyä siihen, ihan sama onko selässä 10 tai 20 silmäparia.

50 lähestyi ja tiesin että pystyn tekemään pidemmän ekan sarjan kuin koskaan ennen. Sitten täyttyi 60. Kun 70 oli mittarissa hengitys tiheentyi mutta jalat toimivat. 75, 80. Olin jo aloittamassa tauon kun tajusin että nyt jos koskaan. Tämä on se päivä jolloin teen taas jotain mitä en olisi koskaan uskonut.

Ehdin sekunnin sadasosan miettimään että vaihdanko laskutapaa: 20, 19 18 jne. tsemppaa vaikeilla hetkillä kun tajuaa miten vähissä on ne toistot jotka pitää saada tehtyä. En vaihtanut, päätin että mennään nyt samalla tavalla alusta loppuun kun kerran kulkee.

85, 90, 95, 96, 97, 98, 99, 100! Ihan uskomaton tunne! En tiedä tuulettaako kukaan ikinä salilla mutta taisin heittää pienet tuuletukset ilmoille kun hyppäsin siitä boksilta viimeisen kerran alas.

Jostain voi tuntua hassulta että parin minuutin suoritus omalla kuntosalilla voi saada aikaan järjettömän hyvän olon tunteen mutta niin voi käydä. Tää tunne oli ihan yhtä iso kuin joku maratonilla maaliin tuleminen hämärän rajamailla. Melkein teki mieli itkeä onnesta. Tein sen!

Kaksi vuotta sitten sataan boksihyppyyn vaadittiin kuusi sarjaa, siis viisi huilaustaukoa kesken satasen. Tuplasin sen määrä mihin pystyin viime keväänä jolloin sanoin olevani elämäni kunnossa. Missä kunnossa mä sitten nyt olen? Olen paras minä nyt taas hetken kunnes on aika olla pikkiriikkisen parempi.

Sinisellä näkyy aina eka hyppysarja, oranssilla toka sarja, keltaisella kolmas, vihreällä neljäs jne. Hyppäsin kolmesta raidasta siis suoraan yhteen. 50 hypystä 100 perättäiseen boksihyppyyn.

Olen jo useamman kerran huomannut ja blogiinkin kirjoittanut miten palaudun nykyään paljon nopeammin ja helpommin näistä kovimmista harjoitteista, enää en tunne aamupalaa pyrkimässä ylös tai tajunnan hämärtymistä. Tänäänkin olin toki väsynyt ja jalat meni makaroniksi mutta en ollut rikki. Tunnin kestänyt yskiminen oli ainoa "tuttu" merkki siitä että kroppa oli ajettu äärirajoille ja keuhkoista otettu kaikki kapasiteetti irti.

Boksihyppyjä en ole tehnyt kertaakaan viimeisen 10 kuukauden aikana - olen tehnyt tasan nuo 5 x 100 hyppyä koko elämäni aikana. Tämä taso on siis syntynyt muun harjoittelun avulla eikä treenaamalla juuri tätä asiaa.

Hapenottokykyni saattaa olla vähän parempi kuin ennen, sitä on vaikea arvioida näiden vähän eri tyyppisten ja eri aikakausina tehtyjen treenien ja tulosten perusteella. Suurin syy voi olla siinä että jalat on nyt vahvemmat kuin koskaan aiemmin - vaikka edelleen ne on kaukana muiden tuloksista. Hitaasti mutta varmasti harjoitus harjoitukselta nekin saa lisää potkua.

Huomenna on taas uusi päivä ja uudet harjoitukset, tämä viikko on vasta alkanut. Just nyt kuitenkin tuntuu siltä kuin olisi saanut Oscarin käteen ja sanoo akatemialle kiitokset. Huomenna kun olen juoksulenkillä käyn varmaan tuttua painia mielessäni siitä että onko tämä nyt hyvä juttu vai ei, kaikkihan tohon pystyy, juoksuvauhti on kuitenkin hidasta ja eihän toi nyt mitään. Pieni epäilys taitaa olla ihan hyväkin asia, se ajaa eteenpäin ja saa yrittämään enemmän ja enemmän mutta kyllä mä tänään olen tohon täysin tyytyväinen. Yhden illan ajan saa tuntua kuin maailmanmestarilta eiks niin?