tiistai 2. joulukuuta 2014

Mika1983 goes Jonna style eli jauhoton joulukakku ja raakasuklaakakku.

Blogeissa törmää aika usein erilaisiin resepteihin. Kuten olen aiemminkin monesti todennut niin skippaan ne lähes aina koska en ole mikään kokki. Liha paistumaan, mausteet päälle ja lautaselle. Ei siihen mitään reseptejä yleensä tarvita. En ole myöskään mikään leipuri Hiiva enkä asu Kumputiellä. Piparit tulee leivottua aika tarkalleen noin kerran vuodessa mutta muuten jätän nekin touhut muille. Paitsi yhden kerran.

Jonna1983 jakoi blogissaan viime syksynä paleo-porkkanakakun reseptin. Jostain käsittämättömästä syystä laitoin sen bookmarkkeihin ja päätin että teen sen joskus. Se päivä koitti elokuussa kun avovaimolla oli syntymäpäivä.

  • 2 suurta porkkanaa raastettuna
  • 1,5 dl maapähkinävoita
  • 2 kananmunaa
  • 3 rkl hunajaa
  • 2 rkl kookosjauhoja
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • hyppysellinen suolaa
  • 1 dl rusinoita 

Porkkanat raastetaan mahdollisimman hienoksi, sekaan pyöritellään hyvin maapähkinävoi ja kananmunat. Sitten hunaja, kookosjauho, ruokasooda ja mausteet. Taas sekotellaan, lisätään rusinat ja sekotellaan lisää. Vuoka voidellaan kookosöljyllä ja sitten tätä paistellaan 180 asteessa reilut puoli tuntia. Jos tulee paksumpi pohja niin varmaan vähän pidempään.

Kakku onnistui hyvin mutta koska minä olen kyseessä niin joku kohta meni tietysti pieleen. Valitsin liian ison vuoan vaikka laskiskelin että olisi sopivan kokoinen, kakusta tuli kuitenkin tosi ohut. Olikohan porkkanat liian pieniä? Jonna oli käyttänyt pyöreää 20cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa ja kuvien perusteella lopputulos näyttää hyvältä.

Kakku maistui erinomaiselta, rusinat, kaneli sekä kuivakakkumainen koostumus toivat mieleen joulun ja päätinkin että tästä pitää blogata kun sesonki on lähempänä. Tässä siis resepti, olkaa hyvät ja kokeilkaa.

Sitten seuraakin tuoreempi leipomus jota maisteltiin viime viikonloppuna. Avovaimo duunaili keittiössä yllärijälkkäriä josta ei saatu muuta vihiä kuin olohuoneeseen kantautuva blenderin surina. Lopulta saimme eteemme melkoisen mahtavan tuotoksen.


Vadelmainen raakasuklaakakku! Huh huh miten hyvää. Sisällä suussa sulavaa herkkutäytettä, päällä kova, rapea suklaakuori. 


Ainekset on suunnilleen tässä. Korkealuokkaista luomulaatuista arriba-raakakaakaojauhetta saa muuten nykyään melkein mistä vaan, tota 250 gramman pussia myydään reilulla 8 eurolla mm. Tokmannilla ja Halpa-Hallissa. Pähkinöinä puoliso käytti pekaani- ja hasselpähkinöitä.

Sattuneesta syystä en osaa tämän valmistuksesta sanoa juuta tai jaata. Kova ääni, sanoisivat Jari ja Kari.

Jälkeen päin kävi ilmi että resepti oli löytynyt blogeista. Joku oli kirjoittanut blogiinsa kakusta jonka oli löytänyt jonkun toisen blogista jonka oli löytänyt seuraavan blogista jne. Sitten kun ruvettiin tätä ketjua selvittämään niin törmäsin hyvinkin tuttuun nimeen :D Tarkat ohjeet löytyy siis täältä: Jonna1983: Vadelmainen raakasuklaakakku. Jonna puolestaan oli ottanut reseptin The Moment-blogista.

Raakakakut varmaan jakaa paljon mielipiteitä, itse syön niitä paljon mieluummin kuin perinteisiä kakkuja joissa on yksi vahva raaka-aine kuten suklaa ja kasa sokeria joka tukkii makunystyrät ylimakeudella. On paljon jännittävämpää löytää eri vivahteita ja makuja, antaa mielelle ja kielelle vähän haastetta. Saman voi helposti todeta vaikka suklaiden kanssa, tavallinen maitosuklaa on tuttua höttöä mutta kun paketista aukeaa tummaa suklaata, mielellään 80-90 prosenttista niin johan alkaa vivahteita ja mielleyhtymiä löytymään. Niistä voisinkin kirjoitella jatkossa vaikka jotain vertailua? Erot eri merkkien välillä on valtavia.

Terveiset Jonnalle jolla näyttääkin olevan taas uutta raakaleipomusta esillä :D Rispekt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti