Giro-juoksuhaaste: 4. etappi, 11 kilometriä ja crash boom bang.

Giro-juoksuhaaste: 345 kilometriä juoksua 24 päivässä.

pe 9.5. Etappi 1: 2 kilometriä
la 10.5. Etappi 2: 22 kilometriä
su 11.5. Etappi 3: 19 kilometriä
ma 12.5. Lepopäivä
ti 13.5. Etappi 4: 11 kilometriä
ke 14.5. Etappi 5: 20 kilometriä
to 15.5. Etappi 6:  25 kilometriä
pe 16.5. Etappi 7: 21 kilometriä
la 17.5. Etappi 8: 18 kilometriä
su 18.5. Etappi 9: 17 kilometriä
ma 19.5. Lepopäivä
ti 20.5. Etappi 10: 17 kilometriä
ke 21.5. Etappi 11: 25 kilometriä
to 22.5. Etappi 12:  4 kilometriä
pe 23.5. Etappi 13: 16 kilometriä
la 24.5. Etappi 14:  16 kilometriä
su 25.5. Etappi 15: 23 kilometriä
ma 26.5. Lepopäivä
ti 27.5. Etappi 16: 14 kilometriä
ke 28.5. Etappi 17: 21 kilometriä
to 29.5. Etappi 18: 17 kilometriä
pe 30.5. Etappi 19: 3 kilometriä
la 31.5. Etappi 20: 17 kilometriä
su 1.6. Etappi 21: 17 kilometriä

Yhteensä 54 / 345 kilometriä.

Lepopäivän jälkeen ei tuntunut hirveän vaikealta palata poluille. Mielelläni juoksisin aina samaan aikaan päivästä eli aamupäivällä mutta eilen se ei ollut mahdollista. Juoksin illalla kuudesta seitsemään ja energiaa oli kyllä vielä ihan kohtuullisesti siihen aikaan. Paria tuntia myöhemmin ei ehkä enää olisi ollut. Toisaalta 11 kilometriä on niin lyhyt pyrähdys että eipä se hirveitä ponnistuksiakaan vaadi. Tosin tässä tilanteessa etappiin kului pitkälti yli tunti.

Kun etappi oli jo loppumassa, tapahtui jotain harvinaista. Toinen polku yhtyi omaan polkuuni ja näin että joku mies oli tulossa sieltä reipasta vauhtia. Ehdin kuitenkin risteyksestä ensin ja odottelin ohitusta. Maastopolulla riittää juurakoita ja kivikkoa mutta parhaani mukaan yritin pysyä oikeassa reunassa. Helpostihan se sujui. Jotain kummaa kuitenkin tapahtui nimittäin juuri sillä samalla hetkellä kun mies oli rinnallani kompastuin ja kaaduin! En koskaan kaadu haastavassakaan maastossa. Tämä taisi olla eka kerta koskaan kun kaadun lenkillä. Kanssajuoksija hidasti ja kysyi olenko kunnossa, olinhan minä, nousin sekunnissa pystyyn ja jatkoin matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kämmenet ja polvet olivat mustan mudan ja kuran peitossa.

En vieläkään tiedä mitä siinä oikein tapahtui. Olin keskittynyt ja katsoin jalkoihini kuten aina maastoetapeilla. Ei ohitetuksi joutuminenkaan niin erikoista ole että se saa pasmani täysin sekaisin :D Vaikka yleensä minä olen kyllä se joka ohittaa, lähinnä noissa maisemissa kohtaa kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia ja kapealla polulla ohittaminen on ihan jokapäiväistä.

Lenkin jälkeen putsasin vaatteita ja totesin että juoksutrikoissa on polven kohdalla reikä ja vertakin siitä vähän vuoti. Aika monta tuhatta kilometriä samoilla trikoilla onkin jo menty, ehkä onkin jo syytä vaihtaa  shortseihin ja etsiä rauhassa kesän aikana uusia trikoita ennen syksyn viileneviä lenkkejä.

Kovan kolahduksen saaneet polvet alkoivat huolestuttamaan. Muutama vuosi sitten jonkun mystisen ja mitättömän törmäyksen vuoksi toinen polveni turposi muodottomaksi ja esti jopa kävelemisen. Niinpä kotona putsasin polven ihon heti antiseptisellä liuoksella ja laitoin vuorotellen molempien polvien päälle kylmäpussia.

Ennen nukkumaanmenoa vasen polvi tuntui edelleen kuumalta joten laitoin vielä hetkeksi kylmäpussin ja varmuuden vuoksi sivelin polven voltarenilla, jos siellä olisi joku pieni alkava tulehdustila niin katkaisisin sen heti alkuun.

Pahimmassa skenaariossa aamulla herätessäni polvi olisi turvonnut ja haaste olisi ohi.

Pyöräily on laji johon ikävä kyllä kuuluu isona osana erilaiset kolarit eli kasat. Ehkä on jotenkin osuvaa että jos kerran elämässään kaatuu juoksulenkillä niin se tapahtuu osana Giro-haastetta!