tiistai 13. toukokuuta 2014

CrossFit Regionals 2014 - Euroopan parhaat kohtaavat viikonloppuna.

CrossFit Gamesit ovat edenneet toiseen karsintavaiheeseensa eli maantieteellisesti jaettuihin aluekarsintoihin. Regionalsit käydään toukokuun aikana, ensimmäisenä tuleen pääsivät viime viikonloppuna Floridan, Vancouverin, Chicagon sekä Etelä-Amerikan karsintalohkot. Euroopan karsinnat käydään ensi viikonloppuna Tanskassa ja Suomesta mukana on porilaiset Jonne Koski ja Heidi Horelli sekä turkulaiset Saara Laaksonen ja Emilia Leppänen. Joukkuekilpailuun selviytyi puolestaan CrossFit Lappeenranta.

Kilpailut alkavat perjantaina aamulla ja päättyvät sunnuntaina illalla, luvassa on siis kolme täyttä päivää toinen toistaan haastavampia lajeja. Kaikissa regionals-kisoissa on samat lajit joten tuloksia voidaan vertailla myös globaalisti ja alustavien tietojen mukaan parhaan tuloksen tehneet urheilijat jotka karsiutuvat tulevat saamaan villejä kortteja varsinaisiin CrossFit Gameseihin Kaliforniaan.

Kisalajit:

 
Ruuvia on väännetty jälleen kireämmälle, mun mielestä nämä lajit muistuttavat viime vuotisten Gamesien lajeja. Heti ekana raaka yhdistelmä: maksimitempaus kyykyn kautta riipusta ja kahden minuutin palautuksen jälkeen maksimimatka käsilläkävelyä :D Yhden jalan kyykkyjä, muscle-uppeja... Käsilläseisontapunnerrukset pitää tehdä ilman kippaamista eli ns. sammakkopotku ala-asennosta ylös ei ole sallittu. Köyden kiipeäminen ilman käsiä - Lacee Kovacshan teki tuota jo viime vuoden kisoissa vaikka jalkojakin olisi saanut käyttää :) Kuudes laji on erittäin raastava pituutensa puolesta, aikaa on käytössä maksimissaan 21 minuuttia ja se pitäisi pystyä käyttämään tehokkaasti alusta loppuun.

Openit antoivat hieman osviittaa voimasuhteista ja sen perusteella voidaan tehdä alustava ranking, kovimman kärjen ja suomalaisten järjestys näyttää seuraavalta:

1. Samantha Briggs
2. Martina Barbaro
3. Annie Thorisdottir
---
24. Heidi Horelli
30. Emilia Leppänen
32. Saara Laaksonen

1. Jakob Magnusson
2. Björgvin Karl Guðmundsson
3. Lukas Högberg
4. Jonne Koski

Naisia on mukana 43 ja miehiä 48. Joukkueita on kilpailussa yhteensä 30, lappeenrantalaisten sijoitus Openin perusteella on 27.

Euroopan karsinnan kolme parasta naista, miestä ja joukkuetta selviytyy Gameseihin. Pienempien harrastajamäärien alueilla, Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa vain yksi nainen, mies ja joukkue selvityy lopullisiin mestaruuskisoihin. Kaikki Suomen mestaruudet voittanut Mikko Aronpää asuu tällä hetkellä Dubaissa ja kilpailee Aasian karsinnoissa Etelä-Korean Soulissa ensi viikolla, 23-25. toukokuuta.

Mikko Aronpäällä on toki jo rautainen kokemus näistä Regionals-kisoista, hänhän on ainoa eurooppalainen joka on selvittänyt tiensä kolme kertaa peräkkäin Gameseihin. Jonne Koski ja Saara Laaksonen debytoivat Tanskassa Ballerupin Arenalla jo viime vuonna, Jonne oli huikeasti kymmenes ja Saarakin hienosti 18. Heidi Horellille ja Emilia Leppäselle nämä ovat ensimmäiset regionals-tason kilpailut. Saara Laaksonen mietteitä ennen kisoja voi lukea hänen blogistaan .

Tsemppiä kaikille suomalaisille!

2 kommenttia:

  1. "Köyden kiipeäminen ilman käsiä" tsihihi ;) Siinäpä olisi jotain todella uutta cf-kisoissa! Mut hei, Jonne ykkösenä kolmen lajin jälkeen. Toivottavasti beast mode pysyy päällä loppuun asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Hyvä että edes joku lukee näitä ajatuksen kanssa :D Ehkä tuollainen laji nähdään jo kesän gameseissa heh.

      Jonnen puolesta tsempataan loppuun asti!

      Poista