Cooperin testi merkkipäivän kunniaksi.

Juoksin alkuvuodesta kerran viikossa sisäradalla kovia 400 metrin intervallivetoja. Hallipainotteisen harjoitussyklin päätyttyä mulla oli tarkoituksena vetäistä cooper ja katsoa oliko noilla intervalleilla välitöntä vaikutusta, syksyllä kun kipitin testissä oman ennätykseni 2950 metriä ja olin lähellä puhkaista maagisen kolmen tonnin rajan.

Sopivaa ajankohtaa ei tuntunut oikein löytyvän ja niinpä cooper jäi. En ole ottanut testeistä kovin suurta pakkomiellettä, tiedän että treenit kyllä tehoaa kun teen ne laadukkaasti. Toisaalta cooperiin tähtäävää vauhtikestävyystreeniä mulla on yleensä ohjelmassa poikkuksellisen vähän joten testin painoarvo on muutenkin pieni. Cooper-tuloksella ei ole maratonilla kovinkaan suurta merkitystä.

Viikonloppuna mun silmiin osui kuitenkin ilmoitus kuntotestauspäivästä. Muutamalla eurolla saisi juosta cooperin ja radalla olisi muitakin juoksijoita eli kiriapua tarjolla. Ajankohta 18.3. - en epäröinyt hetkeäkään, tottakai mun pitää juosta cooper jos sellainen kotikentällä syntymäpäivänä järjestetään!

Heti kun päätin osallistumisestani niin kroppaan alkoi kertyä hermostunutta odotusta ja piinaavaa jännitystä. Cooper on ihan hirveä keikka.

Viikonloppuna olin levännyt hyvin joten maanantaina aamupäivällä otin salitreenin päätteeksi 1000 metrin maksimisoudun. En vetänyt kyllä ihan äärirajoille koska ajattelin ettei se välttämättä tee hyvää seuraavan päivän testijuoksuun. Vaikka ennätysvauhdeista jäätiinkiin niin pahaltahan se soutukin tuntui. Cooper pelotti entistä enemmän.

Hallissa juoksuryhmiä oli muutama ja tulin pari minuuttia liian myöhään ehtiäkseni ekaan erään. Siinä olisi ehkä ollut parempaa vetoapua koska juoksijoita oli enemmän.

Odotellessani omaa lähtöäni kävin puristusvoimatestissä. Sekin pelotti! :D Todella paljon liikuntaa harrastavat tutut ovat testissä käyneet ja saaneet heikkoja tuloksia. Otin kahvasta kiinni ja ei muuta kuin puristamaan.. Oikean käden tulos oli keskiverto tai kohtuullinen, miten se siinä taulukossa oikein lukikaan, ja vasen käsi muistaakseni kilon alle tuon keskiverron rajan. Eittämättä tämä tulos paranee jatkossa kun mm. maastaveto on nyt säännöllisesti harjoittelussa mukana.

Sitten tuli se oma cooper-erä. Viivalla oli ehkä kymmenen juoksijaa, joista muutama lapsia. Päätin lähteä kärkiporukan matkaan, oli vauhti mitä tahansa. Lopulta mitään kärkiporukkaa ei kuitenkaan muodostunut, yksi kaveri lähti yksinään vetämään. Minä olin ainoa joka lähti seuraamaan häntä.

Valmistautuminen ei ihan mennyt nappiin, mulla oli heti kahdenkymmenen metrin juoksun jälkeen niin kova jano että kieli kuivui kiinni kitalakeen :D Mielessä pyöri jo että mitähän tästä oikein tulee..

Pysyin peesissä 2-3 kierrosta, sitten alkoi hiipumaan. Pyrin roikkumaan parinkymmenen metrin päässä. Väliaikoja kuuluteltiin kahden minuutin välein, en jaksanut hirveästi laskea missä tahdissa etenen tai pitäisi edetä kun oli muutenkin hirveä fiilis. Puolessavälissä eli 6 minuutissa olin noin 1500-1600 metrin kohdalla, eli ihan aikataulussa.

8-10 minuutin jälkeen ei huvittanut enää edes laskea kierroksia. Cooper tuntuu yleensä ihan siedettävältä kun laskee montako kierrosta on jäljellä eikä mieti aikaa mutta nyt ei napannut sekään. Yritin vain pitää tahdista kiinni. Kun 10 minuuttia kuulutettiin mittailin silmällä rataa ja tuli vahva déjà vu.

12 minuuttia tuli täyteen ja testi kuulutettiin päättyneeksi, kaikkien piti jäädä paikoilleen odottamaan mittaajaa. Ei hemmetin hemmetti. Olin lähes metrilleen samassa kohdassa rataa kuin viime syksynä! Tiesin siis tuloksen ilman mittaajaakin. Jotta tunne siitä että tämä on tehty ennenkin olisi tarpeeksi vahva niin se jätkä jota seurasin oli noin sadan metrin päässä, tismalleen samassa paikassa kuin kaverini joka toimi syksyllä jäniksenä. Taas se toinen tyyppi on siellä missä mun pitäisi olla!

Mittaaja tuli, tutki papereitaan. "kakstuhattaviissataa.." Mitä?! Nyt on kyllä jäänyt joku kierros laskematta, en minäkään ihan noin pihallani omasta kunnostani ole. "Tästä tosiaan puuttuu kierros". Tulos oli mittaajan mukaan 2980 metriä. 2950, 2980, ihan sama. Silmämääräisesti mitattuna matka tosiaan voi heittää parikymmentä metriä mutta eipä sillä mitään väliä ole. 

Miten se 3000 metriä voi jäädä taas yhtä kauas kuin viimeksi?! 

No joo, eipä tämä maailmoja kaada. Jos cooper olisi päätavoite niin optimoisin harjoittelun niin että se valmistaisi koviin aikoihin näillä lyhyillä matkoilla mutta se on tosiaan vaan hassu testi. Mutta kuitenkin.. kamoon, parikymmentä metriä! 

Vaikka olen nuorempi kuin koskaan enää tulen olemaan niin tällaisella pikamatkalla ei vauhtia paranneta enää loputtomiin. Voi olla että juoksen elämäni kovimman maratonin viiskymppisenä mutta tuskin cooperia. 

Juoksutestit oli nyt taas toistaiseksi tässä, ehkä cooperin voisi kipitellä seuraavan kerran vaikka loppuvuodesta kun hallikausi alkaa. Lopulta kaikkein parhaiten mulle sopii vaikka 20 kilometriä maastossa mahdollisimman hitaasti kuin 3000 metriä mahdollisimman nopeasti :D

Cooper ei ole koskaan lopulta niin paha kuin pelkään, ennakkofiilis- ja jännitys on pahempi kuin se suoritus. Vaikka rehellisesti sanottuna onhan se itse juoksukin toki paha. Toisaalta salilla tekemäni maksimisoudut tuntuu kuitenkin vielä kamalammalta kun koko kroppa viedään äärirajoille ja roikutetaan siellä kunnes matka on täynnä.

Yksi kamala asia cooperin odottamisessa on tietoisuus siitä että se voi mennä huonommin kuin ennen. Olet treenannut kovaa ja luulet olevasi elämäsi parhaassa kunnossa mutta testi sanookin muuta. Vaikka cooper ei ihan senttipeliä olekaan niin metreistä on kuitenkin kyse, kun 3000 metristä otetaan vaikka 30 metriä niin se tarkoittaa yhtä prosenttia. Yksi prosentti voi tarkoittaa suorituksessa yhtä tai kahta kulausta nestettä vähemmän, yhtä keskittymisen herpaantumista, muutamaa sekuntia liian kovaa ekaa kierrosta. Marginaalit on häviävän pieniä.

Olen juossut cooperin nyt seitsemän kertaa aikuisena. Kuusi kertaa tulos on parantunut ja yhden kerran, siis eilen, pysynyt samana. Vääjäämättä lähestyy sekin päivä jolloin tulos tulee olemaan ekan kerran huonompi kuin edellisellä kerralla. Ja se on vain pakko hyväksyä.