Crossfitin MM-kisojen eli Gamesien ensimmäinen vaihe, Open, alkoi Suomen aikaa viime yönä. Openiin rekisteröityi tänä vuonna yhteensä 174 000 harrastajaa, nousua viime vuoteen verrattuna lähes 50 000 osallistujan verran.
Open kestää perinteiseen tapaan viisi viikkoa. Lajien suorittamiseen on vähän vähemmän aikaa kuin ennen, uusi karsintalaji julkistetaan aina torstain ja perjantain välisenä yönä ja tulokset pitää ilmoittaa viimeistään maanantaina. Käytännössä ainakin suomalaisilla crossfit-saleilla lajit tehdään joko lauantaina tai sunnuntaina.
Openista siirrytään 17 aluekarsintaan joista oma huomioni kiinnittyy tottakai eniten Euroopan karsintaan joka järjestetään edellisten vuosien tapaan Tanskassa toukokuun puolivälissä. Aluekarsintoihin pääsee 48 parasta miestä ja naista sekä 30 parasta joukkuetta (salia). Aluekarsintojen 43 parasta miestä ja naista pääsee Kaliforniaan varsinaisiin Gameseihin jotka käydään heinäkuun lopussa. Euroopasta Gameseihin valitaan aluekarsinnan kolme parasta miestä, naista ja joukkuetta. Masters-kilpailijoille (yli 40-vuotiaat) ei järjestetä yhteistä aluekarsintatapahtumaa vaan Openin jälkeen 200 parasta jokaisessa ikäluokassa tekee omilla saleilleen neljä lisälajia joiden perusteella valikoituvat Gamesien masters-kilpailijat.
Ensimmäinen karsintalaji eli Open Wod 14.1 (vuoden 2014 ensimmäinen laji) julkistettiin todellakin viime yönä. Se on 10 minuutin AMRAP jonka aikana suoritetaan mahdollisimman monta kierrosta, ja siis toistoa, seuraavia liikkeitä:
30 tuplanaruhyppyä
15 raakatempausta, miehillä painona 34 kiloa ja naisilla 25 kiloa
Liikestandardien mukaan itse asiassa raakatempausta ei vaadita vaan mikä tahansa maasta -> suorille käsille liike hyväksytään. Näin kevyellä painolla raakatempaus on toki selvästi nopein tapa mutta silti minusta on vähän hämäävää että liikettä kutsutaan raaka tempaukseksi vaikka esimerkiksi rinnalleveto + työntö on sallittua.
Open-lajit pyritään yleensä valitsemaan niin että lähes kuka tahansa harrastaja pystyy ne tekemään, tällä pyritään siihen että karsinta olisi mahdollisimman monelle sopiva tapa testata itseään ja peilata omia suorituksiaan muihin. Painot ovatkin yleensä melko maltillisia ja vaikeimmat liikkeet kuten muscle-up ja käsinseisontapunnerrus jätetään pois open-lajeista.
Tuplanaruhyppy on kuitenkin monelle aloittelijalle haastava liike ja jo nyt on kuultu purnausta siitä miksi niin vaikea laji on valittu "koko kansan" kisaan. Toisaalta tuplanaruhyppyjä tehdään saleilla paljon eri harjoitteissa joten jos motivaatiota lajia kohtaan todella on niin eiköhän ne onnistu, vaikka sitten ykkösinä.
Lajit julkaistaan nykyään suorina lähetyksinä joissa kaksi huippukilpailijaa ottavat toisistaan mittaa heti uuden lajin julkistamisen jälkeen. Viime yönä vastakkain olivat Garrett Fisher ja Marcus Hendren jotka sijoittuivat viime vuonna Gameseissa sijoille 5. ja 6.
Tässä video tuosta lajin julkistamisesta ja Fisher vs Hendren kisasta.
Molemmat jaksavat paahtaa täysillä neljä minuuttia jonka jälkeen Marcus Hendren joutuu rikkomaan jokaisen tempaussarjansa. Viiden minuutin kohdilla Hendrenin sarjat muuttuvat vitosiksi ja lopulta kuuden ja seitsemän minuutin välissä kolmosiksi. Fisher pääsee lähes kahdeksaan minuuttiin ennen kuin tanko putoaa kesken raakatempausten.
Nämä kaverit ovat kuitenkin huipputekijöitä ja eroa on lopulta vain 15 toistoa, Fisher ehtii aloittaa tuplahypyt ennen kun aika tulee täyteen.
Mielenkiintoisia nimiä on mukana Openin osallistulistoilla - mm. Mikko Salo. Salo oli viime vuonna Openissa maailman toiseksi paras Rich Froningin jälkeen ja sijoittui toiseksi myös Tanskan aluekarsinnassa. Sen jälkeen häneltä repesi vatsalihas ja paluu Gameseihin parin vuoden tauon jälkeen jäi tekemättä. Mikolla on ollut melkoisia murheita ja jopa tragikoomisia loukkaantumisia, toivottavasti tämä on suuren legendan vuosi.
Yksi on Euroopan karsinnoista poissa, se kaveri joka on ainoana selviytynyt kolme kertaa peräkkäin Euroopasta Gameseihin eli tietysti Mikko Aronpää. Mikko osallistuu nimittäin Aasian karsintoihin muutettuaan Arabiemiraatteihin helmikuussa! :-)
Aasian karsinnoista vain yksi urheilija pääsee Gameseihin. Toivottavasti kuitenkin itse kisoissa nähdään ainakin kaksi Mikkoa, Winter Warien perusteellahan siellä voisi olla vaikka neljä!
perjantai 28. helmikuuta 2014
torstai 27. helmikuuta 2014
Juoksukengät testissä: New Balance 880.
Mulla on ollut viimeisen noin sadan kilometrin ajan käytössä New Balance M880-tossut, tarkemmin ottaen versio 3, ja ajattelin nyt naputella vähän ensimmäisiä fiiliksiä niistä.
Ihan aluksi pitää todeta että olen tosi huono arvioimaan juoksukenkiä. Kaikki parit joita olen juoksussa käyttänyt ovat olleet mielestäni hyviä. En tiedä onko juoksutyylini jotenkin karkea vai mistä johtuu etten juurikaan huomaa eroja eri kengissä. Usein moni kertoo miten uudet kengät tuntuvat jalassa taivaallisilta ja lenkit on kuin pilvien päällä pomppimista. En huomaa isoakaan eroa kun vaihdan yli 1000 kilometriä juostut kengät uusiin. Enkä siis myöskään juuri huomaa kun kenkien vaimennukset kuluvat loppuun.
Toinen huomio on se että en juurikaan pidä kenkätesteistä ja -arvosteluista. Mun mielestä kengät on niin yksilöllinen juttu ettei kenenkään pitäisi hankkia uusia popoja sen perusteella että joku kehuu niitä jossain juoksulehdessä tai blogissa. Kenkiä pitää sovittaa ihan oikeassa kaupassa omaan jalkaan. Jokainen jalka ja jokainen juoksija on erilainen. Se mikä toiselle sopii voi olla toisen kintuille myrkkyä.
Päädyin näihin kenkiin koska halusin kokeilla jotain vähän tuntemattomampaa merkkiä aiemmin käyttämieni Niken, Reebokin ja Asicsin jälkeen. Yhtäkkiä NB tuntui tulevan joka paikassa vastaan. Moni käyttäjäkommentti kertoi erinomaisesta hintalaatusuhteesta, näillä pystyy paitsi treenaamaan niin myös juoksemaan jopa ultramatkoja.
NB:n suomalaiset sivut kertovat tästä mallista seuraavaa:
"Uudistunut 880 versio 3 on aktiivijuoksijan neutraali juoksukenkä normaalilla lestillä.
880 versio 3 on aktiivijuoksijan neutraali juoksukenkä normaalilla lestillä. Kannan hiilikumipala (Ndurance) lisää kestoa ja ohjaa askellusta. Kaksiosainen välipohjarakenne lisää kestävyyttä. Uusi kevyempi välipohjan materiaali (Actevalite) lisää joustavuutta ja parantaa juoksutuntumaa. Kokopitkä Abzorb-levy vaimentaa iskuja ja poistaa tärähdykset. Kiskotyyppinen, kevyt jäykistinsilta (Tbeam) tukee ja ohjaa jalan luonnollista liikettä.
Istuu hyvin jalkaan, sillä vuorissa ei ole neuloksia. Puhalletusta kumista tehty ulkopohja lisää joustoa ja on 40 % kevyempi kuin raakakumi. Kengässä on vettähylkivä pintamateriaali (Lightning Dry) sekä täysvaimennus kantapäästä varpaisiin. Made in UK."
Melkoista jargonia iso osa tekstistä, mitä helvettiä on kiskotyyppinen kevyt jäykistinsilta Tbeam? :D Mainosmiehet osaa, kun on paljon hienoja termejä niin kengänkin pitää olla todella tekninen ja erikoinen eli hyvä.
Kenkä istuu hyvin jalkaan, ihan kuin sukka. Olen tykännyt juoksennella näillä tossuilla - ihan kuten muidenkin valmistajien. Mulla on ollut ongelmia vereslihalle hiertyvien sisäsyrjien kanssa eikä tämäkään kenkämalli tuonut asiaan muutosta. Ehkä vika on sukissa tai askelluksessani, kengissä vika ei ainakaan ole.
New Balancessa ja tässä nimenomaisessa tossussa on monia hienoja piirteitä. NB:lla on tehtaita Aasiassa kuten kaikilla tämän päivän valmistajilla mutta myös Yhdysvalloissa ja Englannissa. Omat tossuni on tehty Englannin Flimbyn kylässä.
Valmistajan tossut ovat myös yleensä aika edullisia, isojen brändien laadukkaat juoksukengät maksavat usein 150-200 euroa mutta omat kenkäni maksoivat kotimaisessa urheilukaupassa tasan satasen, netistä saattaa löytää vielä halvemmallakin.
Ekojen kokemusten perusteella voin lämpimästi suositella New Balancea vaihtoehdoksi uusia juoksukenkiä hankittaessa.
[ Huom! Sain kengät joulupukilta. Pukki ei pakottanut minua kirjoittamaan tätä juttua vaan kirjoitin sen omasta vapaasta tahdostani. ]
Ihan aluksi pitää todeta että olen tosi huono arvioimaan juoksukenkiä. Kaikki parit joita olen juoksussa käyttänyt ovat olleet mielestäni hyviä. En tiedä onko juoksutyylini jotenkin karkea vai mistä johtuu etten juurikaan huomaa eroja eri kengissä. Usein moni kertoo miten uudet kengät tuntuvat jalassa taivaallisilta ja lenkit on kuin pilvien päällä pomppimista. En huomaa isoakaan eroa kun vaihdan yli 1000 kilometriä juostut kengät uusiin. Enkä siis myöskään juuri huomaa kun kenkien vaimennukset kuluvat loppuun.
Toinen huomio on se että en juurikaan pidä kenkätesteistä ja -arvosteluista. Mun mielestä kengät on niin yksilöllinen juttu ettei kenenkään pitäisi hankkia uusia popoja sen perusteella että joku kehuu niitä jossain juoksulehdessä tai blogissa. Kenkiä pitää sovittaa ihan oikeassa kaupassa omaan jalkaan. Jokainen jalka ja jokainen juoksija on erilainen. Se mikä toiselle sopii voi olla toisen kintuille myrkkyä.
Päädyin näihin kenkiin koska halusin kokeilla jotain vähän tuntemattomampaa merkkiä aiemmin käyttämieni Niken, Reebokin ja Asicsin jälkeen. Yhtäkkiä NB tuntui tulevan joka paikassa vastaan. Moni käyttäjäkommentti kertoi erinomaisesta hintalaatusuhteesta, näillä pystyy paitsi treenaamaan niin myös juoksemaan jopa ultramatkoja.
NB:n suomalaiset sivut kertovat tästä mallista seuraavaa:
"Uudistunut 880 versio 3 on aktiivijuoksijan neutraali juoksukenkä normaalilla lestillä.
880 versio 3 on aktiivijuoksijan neutraali juoksukenkä normaalilla lestillä. Kannan hiilikumipala (Ndurance) lisää kestoa ja ohjaa askellusta. Kaksiosainen välipohjarakenne lisää kestävyyttä. Uusi kevyempi välipohjan materiaali (Actevalite) lisää joustavuutta ja parantaa juoksutuntumaa. Kokopitkä Abzorb-levy vaimentaa iskuja ja poistaa tärähdykset. Kiskotyyppinen, kevyt jäykistinsilta (Tbeam) tukee ja ohjaa jalan luonnollista liikettä.
Istuu hyvin jalkaan, sillä vuorissa ei ole neuloksia. Puhalletusta kumista tehty ulkopohja lisää joustoa ja on 40 % kevyempi kuin raakakumi. Kengässä on vettähylkivä pintamateriaali (Lightning Dry) sekä täysvaimennus kantapäästä varpaisiin. Made in UK."
Melkoista jargonia iso osa tekstistä, mitä helvettiä on kiskotyyppinen kevyt jäykistinsilta Tbeam? :D Mainosmiehet osaa, kun on paljon hienoja termejä niin kengänkin pitää olla todella tekninen ja erikoinen eli hyvä.
Kenkä istuu hyvin jalkaan, ihan kuin sukka. Olen tykännyt juoksennella näillä tossuilla - ihan kuten muidenkin valmistajien. Mulla on ollut ongelmia vereslihalle hiertyvien sisäsyrjien kanssa eikä tämäkään kenkämalli tuonut asiaan muutosta. Ehkä vika on sukissa tai askelluksessani, kengissä vika ei ainakaan ole.
New Balancessa ja tässä nimenomaisessa tossussa on monia hienoja piirteitä. NB:lla on tehtaita Aasiassa kuten kaikilla tämän päivän valmistajilla mutta myös Yhdysvalloissa ja Englannissa. Omat tossuni on tehty Englannin Flimbyn kylässä.
Valmistajan tossut ovat myös yleensä aika edullisia, isojen brändien laadukkaat juoksukengät maksavat usein 150-200 euroa mutta omat kenkäni maksoivat kotimaisessa urheilukaupassa tasan satasen, netistä saattaa löytää vielä halvemmallakin.
Ekojen kokemusten perusteella voin lämpimästi suositella New Balancea vaihtoehdoksi uusia juoksukenkiä hankittaessa.
[ Huom! Sain kengät joulupukilta. Pukki ei pakottanut minua kirjoittamaan tätä juttua vaan kirjoitin sen omasta vapaasta tahdostani. ]
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
(Soutu)ennätykset on tehty rikottaviksi.
Olen usein miettinyt miten hyvin soutulaitteella tehdyt harjoitukset vertautuvat juoksuun. Aina kun merkkailen tekemiäni soutuaikoja ylös ne näyttää siltä että olisin voinut juosta saman matkan samaan aikaan.
Tää ei kyllä päde yleisesti muihin ihmisiin. Hyvä soutaja joka vetelee alhaisella säädöllä tekee tosi kovia kilometriaikoja. Crossfit Gameseissa soudettiin viime vuonna puolimaraton ja parhaat pääsivät alle 1:20 aikoihin, Jason Khalipa oli paras ajalla 1:18:02. En usko että kukaan viime vuoden Games-kilpailijoista juoksisi puolimaratonia alle puoleentoista tuntiin eikä ainakaan alle 1:20. Mun tuloksia kompensoi kymppisäätö joka vie sen kovimman terän parhaiden aikojen saavuttamisesta.
Kävin maanantaina mun vanhimman soutuennätyksen kimppuun, olin soutanut 3000 metriä aikaan 12:32:1 elokuussa. Toi on mulle melkoinen harvinaisuus soutumatkana, soudin sen nyt vasta viidettä kertaa koskaan.
Kolmetonnia maksimisäädöillä ja maksimivedolla on rankka keikka, varsinkin jos piiputtaa itsensä jo alussa. Yritinkin lähteä mahdollisimman rauhassa ja pitää tahdin noin 12 minuutin loppuaikaan tähtäävässä vauhdissa. Hyvin se pysyi eikä alkanut piiputtaa, tosi rauhallisia ja pitkiä vetoja. Mitä pidemmälle mentiin niin sitä varmempi olin että saan päivittää ennätyksen uusiksi.
Ja niinhän siinä kävi, mittariin jäi ajaksi 12:05:6, 27 sekuntia pois vanhasta enkasta!
Juoksen cooperissa noin 3000 metriä joten kyllähän tuo teoriani tälläkin kertaa täsmää. Tonnin soutuennätys kympillä on 3:33 ja 2000 metrin 7:47. En ole juurikaan tuollaisia juoksuja kellottanut mutta kuulostaa suunnilleen oikealta.
Kunto on kyllä huipussaan, tämähän oli jo toinen soutuennätys tässä kuussa kun 3.2. pistin tuon 2000 metrin ennätyksen uusiksi. Niitä soutuja on jo tehtynä hieman enemmän, 15 kappaletta.
Kesän 2000 metrin soudut menivät keskimäärin ajassa 7:50, nyt helmikuussa 7:51. Aikalailla samassa mennään mutta toi uusi ennätys piristää kyllä mieltä.
Ensi viikolla ajattelin kokeilla boksihyppysarjan hiomista. 100 hyppyä 45cm boksille, tavoitteena saada tehtyä ensin 60 putkeen, pieni tauko ja 40 vielä päälle putkeen. Siinä ja siinä onnistuuko.. Boksihyppyjä kun ei tule kovin montaa kertaa vuodessa tehtyä, erilaiset kyykyt ja jalkaprässit on ainoa millä niihin tulee valmistauduttua. Hapenottokykyhän koko homman lopulta ratkaisee kun noin matalasta boksista on kyse.
Näiden tilastojen valossa uskaltaisin kuitenkin jo sanoa että tämä punttikarhu on talvehtinut ihan hyvin :D
Tää ei kyllä päde yleisesti muihin ihmisiin. Hyvä soutaja joka vetelee alhaisella säädöllä tekee tosi kovia kilometriaikoja. Crossfit Gameseissa soudettiin viime vuonna puolimaraton ja parhaat pääsivät alle 1:20 aikoihin, Jason Khalipa oli paras ajalla 1:18:02. En usko että kukaan viime vuoden Games-kilpailijoista juoksisi puolimaratonia alle puoleentoista tuntiin eikä ainakaan alle 1:20. Mun tuloksia kompensoi kymppisäätö joka vie sen kovimman terän parhaiden aikojen saavuttamisesta.
Kävin maanantaina mun vanhimman soutuennätyksen kimppuun, olin soutanut 3000 metriä aikaan 12:32:1 elokuussa. Toi on mulle melkoinen harvinaisuus soutumatkana, soudin sen nyt vasta viidettä kertaa koskaan.
Kolmetonnia maksimisäädöillä ja maksimivedolla on rankka keikka, varsinkin jos piiputtaa itsensä jo alussa. Yritinkin lähteä mahdollisimman rauhassa ja pitää tahdin noin 12 minuutin loppuaikaan tähtäävässä vauhdissa. Hyvin se pysyi eikä alkanut piiputtaa, tosi rauhallisia ja pitkiä vetoja. Mitä pidemmälle mentiin niin sitä varmempi olin että saan päivittää ennätyksen uusiksi.
Ja niinhän siinä kävi, mittariin jäi ajaksi 12:05:6, 27 sekuntia pois vanhasta enkasta!
 |
| Kaikki kolmetonniseni jotka olen koskaan soutanut. |
Kunto on kyllä huipussaan, tämähän oli jo toinen soutuennätys tässä kuussa kun 3.2. pistin tuon 2000 metrin ennätyksen uusiksi. Niitä soutuja on jo tehtynä hieman enemmän, 15 kappaletta.
 |
| Kolmesta soudusta laskettu aina keskiarvo. |
Ensi viikolla ajattelin kokeilla boksihyppysarjan hiomista. 100 hyppyä 45cm boksille, tavoitteena saada tehtyä ensin 60 putkeen, pieni tauko ja 40 vielä päälle putkeen. Siinä ja siinä onnistuuko.. Boksihyppyjä kun ei tule kovin montaa kertaa vuodessa tehtyä, erilaiset kyykyt ja jalkaprässit on ainoa millä niihin tulee valmistauduttua. Hapenottokykyhän koko homman lopulta ratkaisee kun noin matalasta boksista on kyse.
Näiden tilastojen valossa uskaltaisin kuitenkin jo sanoa että tämä punttikarhu on talvehtinut ihan hyvin :D
tiistai 25. helmikuuta 2014
Loppuelämäni ensimmäinen päivä juoksijana.
Oon ollut tosi huono juoksemaan pitkiksiä. Olen tyytynyt köpöttelemään suurimman osan lenkeistäni 10-15 kilometrin välillä, siihen on kulunut sopivasti aikaa ja toisaalta se on aika mukavan pituinen siivu muutenkin. Olen yrittänyt usein terästäytyä mutta yksittäisten lenkkien pituudet eivät ole juurikaan kasvaneet. Mulla on ollut niin matalat odotukset esimerkiksi maratonille että niihin on päästy suhteellisen vaivatta ja ilman pitkiä lenkkejä.
Pari päivää sitten päätin että juoksen nyt tiistaina tämän vuoden ekan kunnon pitkiksen. Ei herättänyt hirveitä hurraa-huutoja, mutta pakkohan niitä on alkaa juoksemaan.
Tänään aamulla ennen lenkkiä koin kuitenkin herätyksen. Olen asettanut itselleni kovia tavoitteita ja kirjoittanut tännekin pari kertaa että lähivuosina pyrin juoksemaan ultramatkoja, siihen jatkuvat reilun kympin lenkit eivät yksinkertaisesti riitä. Aloin miettiä mistä olen unelmoinut ja mitä oikeasti tarvitsee tehdä että joskus pääsen sille tasolle. Ajatus pitkiksistä tuntui koko ajan paremmalta ja kun sidoin kengännauhoja ja aloin juoksemaan, mulla ei ollut motivaatiosta pulaa.
Juoksin 18 kilometriä. En ole juossut kertaakaan niin pitkää lenkkiä marraskuun alun maratonin jälkeen vaikka joulukuussakin mittariin kertyi 121 kilometriä.
Lenkin aikana ei väsyttänyt ja vaikka olin poikkeuksellisesti pitkällä lenkillä ilman eväitä - juomaa tai energiaa - homma pysyi hyvin kasassa. Tää on se tie jota haluan kulkea, mun tulevaisuus on pikemminkin 20-25 kilometrin lenkeissä kuin jossain reilun kympin pätkissä.
Oli muutenkin tosi kiva juosta, täällä oli eilen Suomen lämpimin päivä tänä vuonna, +8C, ja tänäänkin ilma tuntui tosi keväiseltä kovasta tuulesta huolimatta. Näen usein lenkillä tuntemattoman miehen joka aina moikkaa ja kyselee päivän treeneistä ja tänään vähän yllättäen huikkasi eri suuntiin juostessamme että puolimaratoniako juoksen. No en ihan mutta melkein :) Lenkin aikana sain kasaan myös vuoden ensimmäisen sadan kilometrin saldon.
Motivaatiota tosiaan tarvitaan, tää ei tuu olemaan helppo tie. Kynsiä ehkä irtoilee ja hiertymiin kuluu tuubitolkulla bepanthenia ja rulla toisensa jälkeen urheiluteippiä. Mutta haluan tätä vaan niin paljon.
Pitkät hitaat lenkit sopii mulle, vähän sellaista retkeilyfiilistä vaikka koko ajan edetäänkin juoksemalla. Vauhti ei tule nousemaan sykkeiden kustannuksella, en suostu luopumaan lihaksista vaan polttoaine otetaan muualta. Viime aikoina on vaikuttanut siltä että rasvaa ois lähtenyt, 1-2 kovaa intervalliharjoitusta viikossa ovat varmaan polttaneet niitä. Harmittaa, en tosiaan halua kuluttaa rasvakerrosta missään soutulaitteessa tai tartanilla, sitä pitää riittää tuleviin juoksusessioihin.
Mulla on tosi innostunut olo, on mahtavaa mennä kohti isoja tavoitteita ja unelmia.
Toisaalta on vähän myös haikea olo, tietynlainen viattomuuden aika on ohi. Peruskunto on viimeisen kolmen vuoden aikana rakennettu ja nyt pitää mennä oikeasti eteenpäin, passailu ei vie sinne minne haluan.
Pari päivää sitten päätin että juoksen nyt tiistaina tämän vuoden ekan kunnon pitkiksen. Ei herättänyt hirveitä hurraa-huutoja, mutta pakkohan niitä on alkaa juoksemaan.
Tänään aamulla ennen lenkkiä koin kuitenkin herätyksen. Olen asettanut itselleni kovia tavoitteita ja kirjoittanut tännekin pari kertaa että lähivuosina pyrin juoksemaan ultramatkoja, siihen jatkuvat reilun kympin lenkit eivät yksinkertaisesti riitä. Aloin miettiä mistä olen unelmoinut ja mitä oikeasti tarvitsee tehdä että joskus pääsen sille tasolle. Ajatus pitkiksistä tuntui koko ajan paremmalta ja kun sidoin kengännauhoja ja aloin juoksemaan, mulla ei ollut motivaatiosta pulaa.
Juoksin 18 kilometriä. En ole juossut kertaakaan niin pitkää lenkkiä marraskuun alun maratonin jälkeen vaikka joulukuussakin mittariin kertyi 121 kilometriä.
Lenkin aikana ei väsyttänyt ja vaikka olin poikkeuksellisesti pitkällä lenkillä ilman eväitä - juomaa tai energiaa - homma pysyi hyvin kasassa. Tää on se tie jota haluan kulkea, mun tulevaisuus on pikemminkin 20-25 kilometrin lenkeissä kuin jossain reilun kympin pätkissä.
Oli muutenkin tosi kiva juosta, täällä oli eilen Suomen lämpimin päivä tänä vuonna, +8C, ja tänäänkin ilma tuntui tosi keväiseltä kovasta tuulesta huolimatta. Näen usein lenkillä tuntemattoman miehen joka aina moikkaa ja kyselee päivän treeneistä ja tänään vähän yllättäen huikkasi eri suuntiin juostessamme että puolimaratoniako juoksen. No en ihan mutta melkein :) Lenkin aikana sain kasaan myös vuoden ensimmäisen sadan kilometrin saldon.
Motivaatiota tosiaan tarvitaan, tää ei tuu olemaan helppo tie. Kynsiä ehkä irtoilee ja hiertymiin kuluu tuubitolkulla bepanthenia ja rulla toisensa jälkeen urheiluteippiä. Mutta haluan tätä vaan niin paljon.
Pitkät hitaat lenkit sopii mulle, vähän sellaista retkeilyfiilistä vaikka koko ajan edetäänkin juoksemalla. Vauhti ei tule nousemaan sykkeiden kustannuksella, en suostu luopumaan lihaksista vaan polttoaine otetaan muualta. Viime aikoina on vaikuttanut siltä että rasvaa ois lähtenyt, 1-2 kovaa intervalliharjoitusta viikossa ovat varmaan polttaneet niitä. Harmittaa, en tosiaan halua kuluttaa rasvakerrosta missään soutulaitteessa tai tartanilla, sitä pitää riittää tuleviin juoksusessioihin.
Mulla on tosi innostunut olo, on mahtavaa mennä kohti isoja tavoitteita ja unelmia.
Toisaalta on vähän myös haikea olo, tietynlainen viattomuuden aika on ohi. Peruskunto on viimeisen kolmen vuoden aikana rakennettu ja nyt pitää mennä oikeasti eteenpäin, passailu ei vie sinne minne haluan.
Tästä se lähtee. Olen valmis.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Viikonloppu ja kisat yhteen: painonnostoa, ultrajuoksua ja olympialaisia.
Olipahan viikonloppu. Tuli nähtyä ja seurattua todella mielenkiintoisia urheilutapahtumia, oman treeniputkeen jälkeen oli mukava ottaa vähän rennommin ja seurailla muiden tekemistä. Kävin kyllä lauantaina uimassa (siis uin 50 metriä ja muuten laskin vesiliukumäestä) ja sunnuntaina venyttelin ja rullailin.
Mulla lähtee aina vähän lapasesta erilaiset kisaraportit, niiden kirjoittamiseen menee puoli päivää ja suurin osa lukijoista ehtii kuolla joko tylsyyteen tai vanhuuteen niitä kahlatessa joten yritän ottaa vähän erilaisen lähestysmistavan. Otan käsittelyyn jokaisesta kolmesta tapahtumasta viisi asiaa jotka haluan syystä tai toisesta nostaa esiin.
ENDURANCE 24h VII
- Tulospalvelu.
Peukut uudesta tulospalvelusta, viime vuonna kilpailun etenemistä pystyi seuraamaan tunnin välein ilmestyneiden tuloslistojen kautta, nyt kilpailijoiden taivallus päivittyi nettiin koko ajan.
- Suuret mestarit.
Sumie Inagaki voitti naisten sarjan jo viidennenn kerran peräkkäin. Matkaa mittariin kertyi tällä kertaa 210 kilometriä joka on Sumielle vaatimaton tulos, onhan hän juossut Espoossa kaksi kertaa yli 240 kilometriä, toissa vuonna lähes 230 kilometriä ja viime vuonnakin vielä yli 220km. Sumien tason tippuessa muille aukeaa mahdollisuus ja yön aikana Anu Ossberg oli iskuetäisyydellä, vain muutama kilometri perässä. Rankat viimeiset tunnit ja aamu veivät kuitenkin terän suomalaisista, sekä Ossberg että nuori Noora Honkala joutuivat antautumaan ja hopeakin meni ulkomaille, 192 kilometriä juosseelle Ruotsin Torill Fonnille. Anu sai pronssia, lopputulos 187km.
Joensuun Katajan Jari Soikkelista tuli ensimmäinen mies joka voittaa Endurance 24h:n kaksi kertaa. Jari oli koko ajan hyvissä asemissa ja siirtyi kärkeen noin 19 tunnin kohdalla, kokenut kettu pystyi pitämään erinomaisen tahtinsa muiden hiipuessa lopun häämöttäessä. Lopputulos 241 kilometriä - siis reilu kymppi jokaisen tunnin ajan vuorokauden ympäri! Kukaan muu suomalainen mies ei ole rikkonut 240 kilometrin rajatolppaa kahteen kertaan. Hopea meni miestenkin sarjassa Ruotsiin, Anders Tyskin saldo 236km. Viime vuoden voittaja, Pohjois-Karjalan terminaattori Pasi Penttinen oli kolmas, 231km.
- Tulostaso.
Tulostaso naisten kärjen osalta on tippunut muutenkin kuin Sumien kohdalla. Viime vuonna kolme naista juoksi yli 200km ja viisi yli 190km, nyt vain Sumie rikkoi legendaarisen 200 kilometriä ja hänen lisäkseen vain Fonn 190km.
Miehissä tilanne oli toinen, voittotulos oli pienen tauon jälkeen taas yli 240km ja peräti kolmetoista miestä juoksi yli 200 kilometriä. Viime vuonna kahteensataan pääsi kahdeksan miesjuoksijaa.
- Ennätyksiä.
Pertti Kalliola juoksi M65-sarjassa 24 tunnin ratajuoksun uuden maailmanennätyksen heti ekalla yrittämällä, 215km!
Tuula Latvalan 144km oli N60-sarjan suomenennätys ja Noora Honkala kaunisteli viime vuonna juoksemaansa alle 23-vuotiaiden naisten ennätystä nyt siis lukemiin 184km.
- Näkyvyys.
Olympialaisista huolimatta E24 sai tänäkin vuonna valtakunnallista medianäkyvyyttä kun Ylen ruotsinkielinen toimitus teki kisasta parin minuutin uutisjutun. Se löytyy Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/tv/2140443 , E24-juttu alkaa kohdasta 4:45.
Eri nettimedioissa kisasta on ollut vaihtelevasti mainintoja, nostetaan nyt kuitenkin esiin Juoksuvarvas-blogin hienot kuvat.
PAINONNOSTON SM-KILPAILUT 2014
- Paljon nostajia.
Parkanossa oli reilusti enemmän nostajia kuin viime vuoden kisoissa mikä on kilpailun kannalta hyvä asia. Toisaalta päivät venyivät tosi pitkiksi ja Painonnostoliitto reagoikin asiaan kiristämällä tulosrajoja joilla kisoihin selviytyy. Uudet tulosrajat löytyy täältä.
Ns. keskisarjoissa oli tosiaan paljon nostajia ja mun mielestä on ihan hyvä että taso nousee ja nostajien määrä ehkä vähenee. Sopiva määrä nostajia per painoluokka voisi olla 6-8. Toisaalta niin miesten kuin naisten kevyimmissä ja raskaimmissa sarjoissa on usein aika vähän nostajia eikä minusta ole mitään mieltä asettaa sellaisia tulosrajoja että sarjassa on vain muutama osallistuja ja mitali on käytännössä varma kunhan vain saa tulosrajan tehtyä ja saapuu paikalle.
- Mestarit pitivät pintansa.
Uusia suomenmestareita ei taidettu nähdä ainuttakaan ja moni uusi tittelinsä selvällä erolla muihin. Monessa sarjassa on selvästi yksi nostaja ylitse muiden joka ottaa avauspainonsa vasta kun kaikki muut ovat jo lopettaneet. Ilmiö on aikalailla globaali, samaa nähdään usein myös EM- ja MM-kisoissa.
- Hermopeliä.
Painonnosto on pienestä kiinni, usein erityisesti tempaus on sellainen suoritus joka hajoaa helposti kisatilanteessa vaikka omalla salilla kulkisi miten hyvin.
Anni Vuohijoki joutui tosissaan taistelemaan tempauksessa ja sai vasta kolmannellaan tuloksen, 78 kiloa. Juuri tällaisia kisahermoja tarvitaan jos aikoo pärjätä isommissakin ympyröissä, oma suoritus vain pitää saada kasaan vaikka takaraivossa jyskyttää ajatus siitä miten lähellä on jääminen kokonaan ilman tulosta. Anni ottikin lopulta ylivoimaisen mestaruuden sarjassa 69-kiloa.
Miesten 85-kiloisissa Ville Levomäki jäi tempauksessa kolmen epäonnistuneen nostoyrityksen jälkeen kokonaan ilman tulosta mutta kokosi itsensä ja otti varmasti työnnön pronssia tuloksella 143 kiloa. Hienoja suorituksia!
- Crossfittaajia.
Crossfitin kautta painonnoston pariin löytäneet urheilijat rynnivät kunnolla esiin tämän vuoden SM-kisoissa. Kaksinkertainen crossfitin suomenmestari Essi Koskinen jätti tämän vuoden Winter Warin väliin ja päätti keskittyä ainakin tämän kevään ajan painonnostoon. Parkanossa debyytti tuli komealla tavalla, pronssia 58-kilon sarjassa tuloksella 146kg! Toinen crossfitistä tuttu, tämän vuoden Winter Warin 14., jyväskyläläinen Saara Leskinen oli saman sarjan neljäs häviten Essille yhteistuloksessa vaivaisen kilon. Saaralla tempaus kulki paremmin, siitä pronssia tuloksella 64 kg. Essi sai puolestaan 84 kilon työnnöstään hopeaa.
Crossfit Porilla oli myös nuoria naisnostajia mukana keräämässä arvokasta kokemusta ja yksi salin urheilijoista, Heidi Horelli, nousi komeasti palkintokorokkeelle asti. Heidi teki sarjassa +75kg yhteistuloksen 145kg (tempaus 60kg, työntö 85kg). Lentopallosta vankan urheilutaustan omaava Heidihän teki viime vuonna erittäin hyvää jälkeä Crossfit Openissa, hän oli Essi Koskisen ja Saara Laaksosen jälkeen karsintojen paras suomalaisnainen.
Jonne Koski oli alustavasti ilmoittautunut miesten sarjaan mutta hän ilmeisesti potee samaa jalkavammaa kuin Winter Warissa eikä ollut mukana. Miten käy Jonnen Crossfit Openin? Onkohan Heidi mukana? Kohta se nähdään.
Milko Tokola ja voittotyöntö, 175 kiloa. Miten komealta kolme punaista kiekkoa tangon molemmissa päissä näyttääkään! :)
Kisojen tuloslista löytyy Painonnostoliiton sivuilta: http://www.painonnosto.fi/portal/fi/kilpailu/tulokset/?bid=1823&area=2
OLYMPIALAISET
- Musti.
"Ihmisten silmässä mie olen muuttunut olympiavoittajaksi, ihmisenä mie ei ole muuttunu miksikään." Pari minuuttia olympiavoiton jälkeen.
"Se elämänkokemus, mitä olen saanut urheilu-urani aikana, on vielä suurempi palkinto kuin tämä olympiakulta." Mitalienjaon jälkeen.
Urheilijat harvoin pystyvät sanomaan mitään kovin tyhjentävää tehtyään äärimmäisen kovan suorituksen. Sami Jauhojärvi sanoi niin viisaita sanoja että ne jäivät yhtä tarkasti mieleen kuin se itse hiihto ja selostus (kohdasta 2:37:7).
- Älä koskaan luovuta.
Valkovenäläinen Alla Tsuper oli kilpailemassa viidensissä olympialaisissaan, hän ei ollut koskaan saavuttanut yhtään mitalia vaan oli aina sijoittunut sijoille 5. - 10. Tsuper voitti freestyle-hyppyjen olympiakultaa.
Saman maan ja saman lajin Anton Kushnir oli puolestaan kolmansissa olympialaisissaan eikä hänkään ollut koskaan saanut mitaleita. Myös Anton voitti olympiakultaa.
Koko kisojen komeimmat tuuletukset ja tunteen purkauksen nähtiin varmasti freestyle-hypyissä kun valtavan hyppyrin vieressä eri maiden valmentajat dramaattisesti riehuivat ja juhlivat omien suojattiensa alastuloja seuratessaan.
- Ylivoimaa.
Hollanti voitti pikaluistelussa 23 mitalia: 8 kultaa, 7 hopeaa ja 8 pronssia. Se ei ole mitään sattumaa, Hollanti on pikaluistelun erikoismaa jossa on kymmenkunta ammattilaistallia ja niissä yli 70 ammattilaispikaluistelijaa. Kanaalit eivät ole tainneet olla tänä talvena jäässä?
Saksa puolestaan voitti ohjaskelkkailussa kaikki jaossa olleet kultamitalit: naisten, miesten, kaksikon ja joukkuekisan. 26-vuotias Natalie Geisenberger oli niin ylivoimainen että hän saattaa hyvinkin nousta tulevien olympiadien aikana lajin suurien legendojen joukkoon. Yksi niistä suurimmista legendoista on Armin Zöggeler joka oli nyt mukana kuudensissa peräkkäisissä kisoissaan ja otti samalla kuudennen olympiamitalin.
- Historiaa.
Lauryn Williams oli aiemmin menestyksekäs pikajuoksija joka voitti mm. Helsingissä 2005 100 metrin maailmanmestaruuden sekä kaksi olympiamitalia, Ateenassa 2004 satasen hopeaa ja Lontoossa 2012 pikaviestissä kultaa. Williams kilpaili Sotshissa rattikelkkailussa ja oli parinsa kanssa kolmen laskun ajan kiinni olympiavoitossa. Viimeinen lasku ei kuitenkaan aivan onnistunut ja tuloksena oli hopeaa. Sekin riitti historialliseen saavutukseen: kukaan ei ole aiemmin voittanut mitalia kaksissa kesäkisoissa ja talviolympialaisissa.
Tällaiset suoritukset kertoo urheilijan äärimmäisen kovasta motivaatiosta ja halusta olla paras, on laji sitten mikä tahansa. Se kertoo täydellisestä omistautumisesta ja palosta pyrkiä aina vähän nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.
- Tenacia. Forza. Determinazione. Amicizia.
Sitä urheilu mulle tarkoittaa ja siinä olympialaiset parhaimmillaan myös onnistuu. Ehkä hienoimmillaan olympiahenki näkyi taitoluistelun loppunäytöksessä, siinä missä ei jaeta mitaleja vaan kaikki pyrkivät näyttämään osaamistaan. Yhdessä.
Mulla lähtee aina vähän lapasesta erilaiset kisaraportit, niiden kirjoittamiseen menee puoli päivää ja suurin osa lukijoista ehtii kuolla joko tylsyyteen tai vanhuuteen niitä kahlatessa joten yritän ottaa vähän erilaisen lähestysmistavan. Otan käsittelyyn jokaisesta kolmesta tapahtumasta viisi asiaa jotka haluan syystä tai toisesta nostaa esiin.
ENDURANCE 24h VII
- Tulospalvelu.
Peukut uudesta tulospalvelusta, viime vuonna kilpailun etenemistä pystyi seuraamaan tunnin välein ilmestyneiden tuloslistojen kautta, nyt kilpailijoiden taivallus päivittyi nettiin koko ajan.
- Suuret mestarit.
Sumie Inagaki voitti naisten sarjan jo viidennenn kerran peräkkäin. Matkaa mittariin kertyi tällä kertaa 210 kilometriä joka on Sumielle vaatimaton tulos, onhan hän juossut Espoossa kaksi kertaa yli 240 kilometriä, toissa vuonna lähes 230 kilometriä ja viime vuonnakin vielä yli 220km. Sumien tason tippuessa muille aukeaa mahdollisuus ja yön aikana Anu Ossberg oli iskuetäisyydellä, vain muutama kilometri perässä. Rankat viimeiset tunnit ja aamu veivät kuitenkin terän suomalaisista, sekä Ossberg että nuori Noora Honkala joutuivat antautumaan ja hopeakin meni ulkomaille, 192 kilometriä juosseelle Ruotsin Torill Fonnille. Anu sai pronssia, lopputulos 187km.
Joensuun Katajan Jari Soikkelista tuli ensimmäinen mies joka voittaa Endurance 24h:n kaksi kertaa. Jari oli koko ajan hyvissä asemissa ja siirtyi kärkeen noin 19 tunnin kohdalla, kokenut kettu pystyi pitämään erinomaisen tahtinsa muiden hiipuessa lopun häämöttäessä. Lopputulos 241 kilometriä - siis reilu kymppi jokaisen tunnin ajan vuorokauden ympäri! Kukaan muu suomalainen mies ei ole rikkonut 240 kilometrin rajatolppaa kahteen kertaan. Hopea meni miestenkin sarjassa Ruotsiin, Anders Tyskin saldo 236km. Viime vuoden voittaja, Pohjois-Karjalan terminaattori Pasi Penttinen oli kolmas, 231km.
- Tulostaso.
Tulostaso naisten kärjen osalta on tippunut muutenkin kuin Sumien kohdalla. Viime vuonna kolme naista juoksi yli 200km ja viisi yli 190km, nyt vain Sumie rikkoi legendaarisen 200 kilometriä ja hänen lisäkseen vain Fonn 190km.
Miehissä tilanne oli toinen, voittotulos oli pienen tauon jälkeen taas yli 240km ja peräti kolmetoista miestä juoksi yli 200 kilometriä. Viime vuonna kahteensataan pääsi kahdeksan miesjuoksijaa.
- Ennätyksiä.
Pertti Kalliola juoksi M65-sarjassa 24 tunnin ratajuoksun uuden maailmanennätyksen heti ekalla yrittämällä, 215km!
Tuula Latvalan 144km oli N60-sarjan suomenennätys ja Noora Honkala kaunisteli viime vuonna juoksemaansa alle 23-vuotiaiden naisten ennätystä nyt siis lukemiin 184km.
- Näkyvyys.
Olympialaisista huolimatta E24 sai tänäkin vuonna valtakunnallista medianäkyvyyttä kun Ylen ruotsinkielinen toimitus teki kisasta parin minuutin uutisjutun. Se löytyy Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/tv/2140443 , E24-juttu alkaa kohdasta 4:45.
Eri nettimedioissa kisasta on ollut vaihtelevasti mainintoja, nostetaan nyt kuitenkin esiin Juoksuvarvas-blogin hienot kuvat.
PAINONNOSTON SM-KILPAILUT 2014
- Paljon nostajia.
Parkanossa oli reilusti enemmän nostajia kuin viime vuoden kisoissa mikä on kilpailun kannalta hyvä asia. Toisaalta päivät venyivät tosi pitkiksi ja Painonnostoliitto reagoikin asiaan kiristämällä tulosrajoja joilla kisoihin selviytyy. Uudet tulosrajat löytyy täältä.
Ns. keskisarjoissa oli tosiaan paljon nostajia ja mun mielestä on ihan hyvä että taso nousee ja nostajien määrä ehkä vähenee. Sopiva määrä nostajia per painoluokka voisi olla 6-8. Toisaalta niin miesten kuin naisten kevyimmissä ja raskaimmissa sarjoissa on usein aika vähän nostajia eikä minusta ole mitään mieltä asettaa sellaisia tulosrajoja että sarjassa on vain muutama osallistuja ja mitali on käytännössä varma kunhan vain saa tulosrajan tehtyä ja saapuu paikalle.
- Mestarit pitivät pintansa.
Uusia suomenmestareita ei taidettu nähdä ainuttakaan ja moni uusi tittelinsä selvällä erolla muihin. Monessa sarjassa on selvästi yksi nostaja ylitse muiden joka ottaa avauspainonsa vasta kun kaikki muut ovat jo lopettaneet. Ilmiö on aikalailla globaali, samaa nähdään usein myös EM- ja MM-kisoissa.
- Hermopeliä.
Painonnosto on pienestä kiinni, usein erityisesti tempaus on sellainen suoritus joka hajoaa helposti kisatilanteessa vaikka omalla salilla kulkisi miten hyvin.
Anni Vuohijoki joutui tosissaan taistelemaan tempauksessa ja sai vasta kolmannellaan tuloksen, 78 kiloa. Juuri tällaisia kisahermoja tarvitaan jos aikoo pärjätä isommissakin ympyröissä, oma suoritus vain pitää saada kasaan vaikka takaraivossa jyskyttää ajatus siitä miten lähellä on jääminen kokonaan ilman tulosta. Anni ottikin lopulta ylivoimaisen mestaruuden sarjassa 69-kiloa.
Miesten 85-kiloisissa Ville Levomäki jäi tempauksessa kolmen epäonnistuneen nostoyrityksen jälkeen kokonaan ilman tulosta mutta kokosi itsensä ja otti varmasti työnnön pronssia tuloksella 143 kiloa. Hienoja suorituksia!
- Crossfittaajia.
Crossfitin kautta painonnoston pariin löytäneet urheilijat rynnivät kunnolla esiin tämän vuoden SM-kisoissa. Kaksinkertainen crossfitin suomenmestari Essi Koskinen jätti tämän vuoden Winter Warin väliin ja päätti keskittyä ainakin tämän kevään ajan painonnostoon. Parkanossa debyytti tuli komealla tavalla, pronssia 58-kilon sarjassa tuloksella 146kg! Toinen crossfitistä tuttu, tämän vuoden Winter Warin 14., jyväskyläläinen Saara Leskinen oli saman sarjan neljäs häviten Essille yhteistuloksessa vaivaisen kilon. Saaralla tempaus kulki paremmin, siitä pronssia tuloksella 64 kg. Essi sai puolestaan 84 kilon työnnöstään hopeaa.
Crossfit Porilla oli myös nuoria naisnostajia mukana keräämässä arvokasta kokemusta ja yksi salin urheilijoista, Heidi Horelli, nousi komeasti palkintokorokkeelle asti. Heidi teki sarjassa +75kg yhteistuloksen 145kg (tempaus 60kg, työntö 85kg). Lentopallosta vankan urheilutaustan omaava Heidihän teki viime vuonna erittäin hyvää jälkeä Crossfit Openissa, hän oli Essi Koskisen ja Saara Laaksosen jälkeen karsintojen paras suomalaisnainen.
Jonne Koski oli alustavasti ilmoittautunut miesten sarjaan mutta hän ilmeisesti potee samaa jalkavammaa kuin Winter Warissa eikä ollut mukana. Miten käy Jonnen Crossfit Openin? Onkohan Heidi mukana? Kohta se nähdään.
Kisojen tuloslista löytyy Painonnostoliiton sivuilta: http://www.painonnosto.fi/portal/fi/kilpailu/tulokset/?bid=1823&area=2
OLYMPIALAISET
- Musti.
"Ihmisten silmässä mie olen muuttunut olympiavoittajaksi, ihmisenä mie ei ole muuttunu miksikään." Pari minuuttia olympiavoiton jälkeen.
"Se elämänkokemus, mitä olen saanut urheilu-urani aikana, on vielä suurempi palkinto kuin tämä olympiakulta." Mitalienjaon jälkeen.
Urheilijat harvoin pystyvät sanomaan mitään kovin tyhjentävää tehtyään äärimmäisen kovan suorituksen. Sami Jauhojärvi sanoi niin viisaita sanoja että ne jäivät yhtä tarkasti mieleen kuin se itse hiihto ja selostus (kohdasta 2:37:7).
- Älä koskaan luovuta.
Valkovenäläinen Alla Tsuper oli kilpailemassa viidensissä olympialaisissaan, hän ei ollut koskaan saavuttanut yhtään mitalia vaan oli aina sijoittunut sijoille 5. - 10. Tsuper voitti freestyle-hyppyjen olympiakultaa.
Saman maan ja saman lajin Anton Kushnir oli puolestaan kolmansissa olympialaisissaan eikä hänkään ollut koskaan saanut mitaleita. Myös Anton voitti olympiakultaa.
Koko kisojen komeimmat tuuletukset ja tunteen purkauksen nähtiin varmasti freestyle-hypyissä kun valtavan hyppyrin vieressä eri maiden valmentajat dramaattisesti riehuivat ja juhlivat omien suojattiensa alastuloja seuratessaan.
- Ylivoimaa.
Hollanti voitti pikaluistelussa 23 mitalia: 8 kultaa, 7 hopeaa ja 8 pronssia. Se ei ole mitään sattumaa, Hollanti on pikaluistelun erikoismaa jossa on kymmenkunta ammattilaistallia ja niissä yli 70 ammattilaispikaluistelijaa. Kanaalit eivät ole tainneet olla tänä talvena jäässä?
Saksa puolestaan voitti ohjaskelkkailussa kaikki jaossa olleet kultamitalit: naisten, miesten, kaksikon ja joukkuekisan. 26-vuotias Natalie Geisenberger oli niin ylivoimainen että hän saattaa hyvinkin nousta tulevien olympiadien aikana lajin suurien legendojen joukkoon. Yksi niistä suurimmista legendoista on Armin Zöggeler joka oli nyt mukana kuudensissa peräkkäisissä kisoissaan ja otti samalla kuudennen olympiamitalin.
- Historiaa.
Lauryn Williams oli aiemmin menestyksekäs pikajuoksija joka voitti mm. Helsingissä 2005 100 metrin maailmanmestaruuden sekä kaksi olympiamitalia, Ateenassa 2004 satasen hopeaa ja Lontoossa 2012 pikaviestissä kultaa. Williams kilpaili Sotshissa rattikelkkailussa ja oli parinsa kanssa kolmen laskun ajan kiinni olympiavoitossa. Viimeinen lasku ei kuitenkaan aivan onnistunut ja tuloksena oli hopeaa. Sekin riitti historialliseen saavutukseen: kukaan ei ole aiemmin voittanut mitalia kaksissa kesäkisoissa ja talviolympialaisissa.
Tällaiset suoritukset kertoo urheilijan äärimmäisen kovasta motivaatiosta ja halusta olla paras, on laji sitten mikä tahansa. Se kertoo täydellisestä omistautumisesta ja palosta pyrkiä aina vähän nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin.
- Tenacia. Forza. Determinazione. Amicizia.
Sitä urheilu mulle tarkoittaa ja siinä olympialaiset parhaimmillaan myös onnistuu. Ehkä hienoimmillaan olympiahenki näkyi taitoluistelun loppunäytöksessä, siinä missä ei jaeta mitaleja vaan kaikki pyrkivät näyttämään osaamistaan. Yhdessä.
perjantai 21. helmikuuta 2014
Kuuden päivän treeniputki pakettiin.
Viikonloppu on alkamassa ja takana on tosi hyvä treeniviikko. Harjoituspäiviä tuli lopulta kuusi peräkkäin, edellinen lepopäivä kun oli viime lauantaina.
Sunnuntaina kävin hölkkäilemässä 12 kilometriä, se oli se pahamainen iltalenkki tyhjillä tankeilla. Maanantaina oli tiukka salitreeni eikä ollut mikään paras mutta ei myöskään huonoin treeni, yleensä ilta + aamupäivä yhdistelmä harjoittelussa on vaan aika raskas. Lepoa ja palautusta ei millään ehdi kertymään riittävästi.
Tiistaina kävin juoksemassa 9 kilometriä ja keskiviikkona oli painonnostotreenit. Sitä samaa vuoristorataa kuin ennenkin, vuorotellen hyvää ja huonoa palautetta. Alussa valmentajilta tuli ihmettelyä siitä miten hyvin selän asento on kehittynyt siitä mistä aloitettiin kuukausi sitten, on kuulemma jo aikalailla optimaalinen lähtöasento nostoihin. Ehkä selkä alkaa pikkuhiljaa tottelemaan! :) Työntöjen saksauksissa oikea jalka eli edelleen ihan omaa elämäänsä, parissa viimeisessä nostossa taisi tulla jo kohtuulliseen asentoon eikä kääntynyt niin pahasti sivulle. Valakyykyissä tanko tuli aluksi liian taakse mutta siinäkin viimeisissä sarjoissa tuli edistystä ja se alkoi pysymään suoraan ylhäällä, lantion ja takapuolenkin asento oli pohjalla jo ihan kelvollinen.
Eilen tuli juostua taas 12 kilometriä, kartan mukaan itse asiassa 12.8km mutta olen päättänyt merkitä aina täydet kilometrit. Joskus vähän kirpaisee kun lenkin jälkeen tutkii karttaa ja Mapmyrun näyttää vaikkapa 12.95km :D
Tänään perjantaina päätin siirtää normaalin aamupäivän salitreenini vähän myöhemmäksi. Olin salilla klo 13.45, halusin nähdä miten autiota siellä olisi kahdelta. Eipä sitä porukkaa kovin paljon ollut, melkein yhtä aavemainen paikka kuin joskus lauantai-iltaisin kymmeneltä. Ne harvat jotka siellä treenasivat olivat niissä laitteissa joista näki telkkarit ja screenin, taisi jotkut tulla tarkoituksella kahdeksi ja vemputtaa cardiota matsin ajan.
Mulla oli aiemmin käytössä salilla viikoittain yksi harjoituspäivä jolloin tein valakyykkyjä, penkkipunnerrusta ja leuanvetoa. Nyt olen lopettanut omatoimiset valakyykyt ja miettinyt mitä ottaisin niiden tilalle. Olen päätymässä pystypunnerruksiin, olen tehnyt niitä jo pitkään käsipainoilla vuorotellen raskaita 3x5 tai hapottavia 3x15 sarjoja mutta onhan se tangolla ihan eri liike. Todennäköisesti teen progressiivisia 5x5 sarjoja joista kaksi niskan takaa ja kolme rinnalta. Mahdollisimman puhtaita punnerruksia ilman vauhtia jaloista.
Kuuden päivän treeniputken päälle on taas mukava ottaa ihan lökölökö-viikonloppu. Näistä jutuista se onni koostuu.
Sunnuntaina kävin hölkkäilemässä 12 kilometriä, se oli se pahamainen iltalenkki tyhjillä tankeilla. Maanantaina oli tiukka salitreeni eikä ollut mikään paras mutta ei myöskään huonoin treeni, yleensä ilta + aamupäivä yhdistelmä harjoittelussa on vaan aika raskas. Lepoa ja palautusta ei millään ehdi kertymään riittävästi.
Tiistaina kävin juoksemassa 9 kilometriä ja keskiviikkona oli painonnostotreenit. Sitä samaa vuoristorataa kuin ennenkin, vuorotellen hyvää ja huonoa palautetta. Alussa valmentajilta tuli ihmettelyä siitä miten hyvin selän asento on kehittynyt siitä mistä aloitettiin kuukausi sitten, on kuulemma jo aikalailla optimaalinen lähtöasento nostoihin. Ehkä selkä alkaa pikkuhiljaa tottelemaan! :) Työntöjen saksauksissa oikea jalka eli edelleen ihan omaa elämäänsä, parissa viimeisessä nostossa taisi tulla jo kohtuulliseen asentoon eikä kääntynyt niin pahasti sivulle. Valakyykyissä tanko tuli aluksi liian taakse mutta siinäkin viimeisissä sarjoissa tuli edistystä ja se alkoi pysymään suoraan ylhäällä, lantion ja takapuolenkin asento oli pohjalla jo ihan kelvollinen.
Eilen tuli juostua taas 12 kilometriä, kartan mukaan itse asiassa 12.8km mutta olen päättänyt merkitä aina täydet kilometrit. Joskus vähän kirpaisee kun lenkin jälkeen tutkii karttaa ja Mapmyrun näyttää vaikkapa 12.95km :D
Tänään perjantaina päätin siirtää normaalin aamupäivän salitreenini vähän myöhemmäksi. Olin salilla klo 13.45, halusin nähdä miten autiota siellä olisi kahdelta. Eipä sitä porukkaa kovin paljon ollut, melkein yhtä aavemainen paikka kuin joskus lauantai-iltaisin kymmeneltä. Ne harvat jotka siellä treenasivat olivat niissä laitteissa joista näki telkkarit ja screenin, taisi jotkut tulla tarkoituksella kahdeksi ja vemputtaa cardiota matsin ajan.
Mulla oli aiemmin käytössä salilla viikoittain yksi harjoituspäivä jolloin tein valakyykkyjä, penkkipunnerrusta ja leuanvetoa. Nyt olen lopettanut omatoimiset valakyykyt ja miettinyt mitä ottaisin niiden tilalle. Olen päätymässä pystypunnerruksiin, olen tehnyt niitä jo pitkään käsipainoilla vuorotellen raskaita 3x5 tai hapottavia 3x15 sarjoja mutta onhan se tangolla ihan eri liike. Todennäköisesti teen progressiivisia 5x5 sarjoja joista kaksi niskan takaa ja kolme rinnalta. Mahdollisimman puhtaita punnerruksia ilman vauhtia jaloista.
Kuuden päivän treeniputken päälle on taas mukava ottaa ihan lökölökö-viikonloppu. Näistä jutuista se onni koostuu.
torstai 20. helmikuuta 2014
Gladiaattorien viikonloppu - Endurance 24h ja Painonnoston SM.
Mielenkiintoinen sattuma on tehnyt ensi viikonlopusta todellisen urheilun superviikonlopun, Sotshin olympialaisten huipentumisen lisäksi Suomessa kilpaillaan nimittäin kahdessa erittäin paljon arvostamassani ja tarkasti seuraamassani lajissa, ultrajuoksussa ja painonnostossa.
Ultrajuoksun kotimainen kerma ja nippu kovia kansainvälisiä tekijöitä kokoontuu seitsemännen kerran Espooseen Esport Arenalle Suomen kovatasoisimpaan ultrajuoksutapahtumaan. Nopeasti loppuunmyydyssä tapahtumassa on mukana noin 130 juoksijaa joista lähes puolet tulee tällä kertaa ulkomailta, Endurance 24h VII lieneekin kansainvälisin yleisurheilukilpailu joka Suomessa on koskaan järjestetty jos isoja arvokilpailuja ei oteta lukuun.
Osallistujalistalla on todella kovia nimiä. Naisten kisan neljänä edellisenä vuonna voittanut Japanin Sumie Inagaki on jälleen hakemassa ykkössijaa, vuonna 2010 Sumie juoksi hurjat 241,426 kilometriä joka on edelleen myös voimassa oleva maailmanennätys. Se on niin raju tulos että sillä olisi voitettu useampana vuonna myös miesten sarja.
Miesten kisassa mukana on mm. kolme edellistä voittajaa Pasi Penttinen (2013, 237.652 km), Juha Hietanen (2012, 243.467 km) sekä Jari Soikkeli (2011, 247.944 km). Sakari Haka juoksi loppiaisena pohjoismaiden ennätyksen 48 tunnin mattojuoksussa (318,54km) ja onkin mielenkiintoista nähdä miten mies on palautunut. Maratoneista palaudutaan päiviä tai joitain viikkoja riippuen juoksijasta mutta ultrajuoksut saattavat vaatia jopa useamman kuukauden palautumisen.
Maratoonareista mukana on todellisia legendoja eli yli 1800 maratonia juossut Horst Preisler sekä vajaan 1700 maratonin Kalevi Saukkonen. Maailman kaikkien aikojen ranking-listalla Horst taitaa olla kakkonen ja Kalevi nelonen.
Paras tapa seurata kisaa on varmasti mennä paikan päälle Espooseen, voisin kuvitella että esimerkiksi aamuyön tunteina tai viimeisenä tuntina tsemppaavat kannustukset ovat paikallaan. Kilpailu alkaa lauantaina 22.2. klo 12 ja päättyy sunnuntaina tietysti samaan aikaan. Juoksijat vaihtavat juoksusuuntaa kuuden tunnin välein. Erinomainen tapa kilpailun etenemisen seuraamiseen löytyy nettisivuille http://endurance.fi/24/ ilmestyvien tuloslinkkien kautta. Tuloslistat päivittyvät tunnin välein läpi kilpailun ja tarjoavatkin lähes reaaliaikaisen seurantamahdollisuuden halki pitkän taipaleen.
Se toinen supertapahtuma on Parkanossa järjestettävät painonnoston SM-kisat. Mukana on ilahduttavasti enemmän nostajia kuin viime vuonna, syynä on luultavasti monille lyhyempi kisamatka (viime vuonna kilpailtiin Kalajoella) ja toisaalta lajin kasvanut suosio. Esimerkiksi crossfit on tuonut lajille valtavasti lisää näkyvyyttä ja harrastajia ja suosittujen salikisojen kautta moni on saanut mainion ponnahduslaudan kohti isompia nostolavoja.
Mukana on kaikki maamme kärkinostajat ja mm. jokainen viime vuoden suomenmestari nostaa myös tämän vuoden kisassa. Eniten nostajia on tutusti keskisarjoissa, naisissa 58-, 63- ja 69-kiloisissa ja miehissä 69-, 77-, 85- ja 94-kiloisissa.
Kisat jakautuvat kahdelle päivälle, lauantaina on sekä naisten että miesten kevyemmät luokat ja sunnuntaina raskaammat.
Yksi mielenkiinnon kohde tulee kärkinostajista jotka valmistautuvat samalla jo Tel Avivissa huhtikuussa käytäviin EM-kisoihin. Viime vuosina nimittäin SM-kisojen ja EM-kisojen tulokset ovat monilla nostajilla olleet lähes identtiset. Everin Anna oli eilen tekemässä meidän salilla omia viimeistelyharjoituksiaan ja valmentamassa painonnostokoululaisia, keskityin tosin sen verran tarkasti omaan räpeltämiseeni etten osaa vielä sanoa Annan tämän kevään nostotasosta sen enempää. Parkanossa se sitten nähdään :)
Jos ei pääse Parkanoon niin kisoja voi seurata myös netin kautta suorana lähetyksenä, linkki löytyy täältä: http://bambuser.com/channel/parkanonpuntti
Viikonloppuna kokoontuu omiin tapahtumiinsa mielestäni todelliset gladiaattorit, hyvin erilaisia urheilijoita lähes vastakkaisista lajeista, mutta minusta näissä on paljon yhteistä. Äärimmäisiä suorituksia, hurjaa latautumista, oman suorituskyvyn mittaamista. On kyse sitten pään kestämisestä ja henkisen kantin riittävyydestä kun kierretään 24 tunnin ajan vajaa 400 metriä pitkää sisärataa tai erittäin teknisen ja helposti haavoittuvan tempausnoston tekemisestä kovassa paineessa tärkeässä paikassa - molemmat ovat todella hurjia suorituksia.
Tämän viikonlopun jälkeen on taas täynnä inspiraatiota ja motivaatiota tavoitella niitä omia rajoja!
Ultrajuoksun kotimainen kerma ja nippu kovia kansainvälisiä tekijöitä kokoontuu seitsemännen kerran Espooseen Esport Arenalle Suomen kovatasoisimpaan ultrajuoksutapahtumaan. Nopeasti loppuunmyydyssä tapahtumassa on mukana noin 130 juoksijaa joista lähes puolet tulee tällä kertaa ulkomailta, Endurance 24h VII lieneekin kansainvälisin yleisurheilukilpailu joka Suomessa on koskaan järjestetty jos isoja arvokilpailuja ei oteta lukuun.
Osallistujalistalla on todella kovia nimiä. Naisten kisan neljänä edellisenä vuonna voittanut Japanin Sumie Inagaki on jälleen hakemassa ykkössijaa, vuonna 2010 Sumie juoksi hurjat 241,426 kilometriä joka on edelleen myös voimassa oleva maailmanennätys. Se on niin raju tulos että sillä olisi voitettu useampana vuonna myös miesten sarja.
Miesten kisassa mukana on mm. kolme edellistä voittajaa Pasi Penttinen (2013, 237.652 km), Juha Hietanen (2012, 243.467 km) sekä Jari Soikkeli (2011, 247.944 km). Sakari Haka juoksi loppiaisena pohjoismaiden ennätyksen 48 tunnin mattojuoksussa (318,54km) ja onkin mielenkiintoista nähdä miten mies on palautunut. Maratoneista palaudutaan päiviä tai joitain viikkoja riippuen juoksijasta mutta ultrajuoksut saattavat vaatia jopa useamman kuukauden palautumisen.
Maratoonareista mukana on todellisia legendoja eli yli 1800 maratonia juossut Horst Preisler sekä vajaan 1700 maratonin Kalevi Saukkonen. Maailman kaikkien aikojen ranking-listalla Horst taitaa olla kakkonen ja Kalevi nelonen.
Paras tapa seurata kisaa on varmasti mennä paikan päälle Espooseen, voisin kuvitella että esimerkiksi aamuyön tunteina tai viimeisenä tuntina tsemppaavat kannustukset ovat paikallaan. Kilpailu alkaa lauantaina 22.2. klo 12 ja päättyy sunnuntaina tietysti samaan aikaan. Juoksijat vaihtavat juoksusuuntaa kuuden tunnin välein. Erinomainen tapa kilpailun etenemisen seuraamiseen löytyy nettisivuille http://endurance.fi/24/ ilmestyvien tuloslinkkien kautta. Tuloslistat päivittyvät tunnin välein läpi kilpailun ja tarjoavatkin lähes reaaliaikaisen seurantamahdollisuuden halki pitkän taipaleen.
Se toinen supertapahtuma on Parkanossa järjestettävät painonnoston SM-kisat. Mukana on ilahduttavasti enemmän nostajia kuin viime vuonna, syynä on luultavasti monille lyhyempi kisamatka (viime vuonna kilpailtiin Kalajoella) ja toisaalta lajin kasvanut suosio. Esimerkiksi crossfit on tuonut lajille valtavasti lisää näkyvyyttä ja harrastajia ja suosittujen salikisojen kautta moni on saanut mainion ponnahduslaudan kohti isompia nostolavoja.
Mukana on kaikki maamme kärkinostajat ja mm. jokainen viime vuoden suomenmestari nostaa myös tämän vuoden kisassa. Eniten nostajia on tutusti keskisarjoissa, naisissa 58-, 63- ja 69-kiloisissa ja miehissä 69-, 77-, 85- ja 94-kiloisissa.
Kisat jakautuvat kahdelle päivälle, lauantaina on sekä naisten että miesten kevyemmät luokat ja sunnuntaina raskaammat.
Yksi mielenkiinnon kohde tulee kärkinostajista jotka valmistautuvat samalla jo Tel Avivissa huhtikuussa käytäviin EM-kisoihin. Viime vuosina nimittäin SM-kisojen ja EM-kisojen tulokset ovat monilla nostajilla olleet lähes identtiset. Everin Anna oli eilen tekemässä meidän salilla omia viimeistelyharjoituksiaan ja valmentamassa painonnostokoululaisia, keskityin tosin sen verran tarkasti omaan räpeltämiseeni etten osaa vielä sanoa Annan tämän kevään nostotasosta sen enempää. Parkanossa se sitten nähdään :)
Jos ei pääse Parkanoon niin kisoja voi seurata myös netin kautta suorana lähetyksenä, linkki löytyy täältä: http://bambuser.com/channel/parkanonpuntti
Viikonloppuna kokoontuu omiin tapahtumiinsa mielestäni todelliset gladiaattorit, hyvin erilaisia urheilijoita lähes vastakkaisista lajeista, mutta minusta näissä on paljon yhteistä. Äärimmäisiä suorituksia, hurjaa latautumista, oman suorituskyvyn mittaamista. On kyse sitten pään kestämisestä ja henkisen kantin riittävyydestä kun kierretään 24 tunnin ajan vajaa 400 metriä pitkää sisärataa tai erittäin teknisen ja helposti haavoittuvan tempausnoston tekemisestä kovassa paineessa tärkeässä paikassa - molemmat ovat todella hurjia suorituksia.
Tämän viikonlopun jälkeen on taas täynnä inspiraatiota ja motivaatiota tavoitella niitä omia rajoja!
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Hylättyjä ja erikoisia maailmankolkkia.
Facebookissa ja muussa somessa tulvii jatkuvasti erilaisia linkkejä joista suurin osa menee ohi. Silloin tällöin nousee esiin kuitenkin todella mieleenpainuvia juttua joista kaksi ajattelin jakaa tänään.
Ensimmäinen linkki vie Uqpu.netin juttuun kenties maailman vaarallisimmasta ulkoilureitistä Kiinan Mt. Huashanissa.
Ensimmäinen linkki vie Uqpu.netin juttuun kenties maailman vaarallisimmasta ulkoilureitistä Kiinan Mt. Huashanissa.
Toinen linkki vie sopivasti olympialaisiin, Sarajevon ikimuistoisiin talvikisoihin 1984. Paitsi että olympiahumusta ja urheilujuhlasta ei ole tietoakaan vaan tämän paikan aika on todellakin hylännyt. Erittäin kylmääviä ja tunnelmallisia kuvia.
tiistai 18. helmikuuta 2014
Kylmästä lämpimään.
Tammikuussa mulla kertyi plakkariin harvinaisen vähän ulkoliikuntaa. Treenejä kertyi komeat 22 mutta kun suurin osa nistä oli voimaharjoituksia salilla ja juoksuistakin puolet tapahtui sisäradalla niin lopulta ulkona tuli tassuteltua vain pari lyhyttä lenkkiä. Jää, lumi ja pakkanen tuovat mielenkiintoisen lisämausteen ja uuden elementin juoksuun ja muuhun ulkoliikuntaan mutta eipä niistä oikein ole päässyt nauttimaan ainakaan täällä länsirannikolla.
Onko kuva otettu lokakuussa vai viime toukokuussa? Ei kumpaakaan vaan pari tuntia sitten ja tältä on näyttänyt melkein koko talven..
Marraskuun keskilämpötila oli 3.6 C ja joulukuun 1.5 C. Tammikuun keskilämpötila oli -8.1 C, silloin oli parin viikon tyly pakkasjakso mutta lunta ei satanut juuri ollenkaan, muutamia hassuja senttejä. Kuukauden vaihtuessa helmikuuksi pakkaset katosivat ja alkoi kuramos, etelän oma kurainen kaamos.
Ihan kiva ettei tarvitse liukastella eikä lenkillä ole kylmä edes alussa. Mutta oishan se oikea talvikin hieno juttu, vaihtelevat vuodenajat on yksi niistä jutuista jotka tuo elämään hienoa vaihtelua ja tekee Suomesta niin mahtavan paikan elää ja asua. Mitä enemmän ulkona liikkuu ja juoksee, sitä enemmän vuodenaikoja ja erilaisia sääilmiöitä arvostaa. Ulkona töitä tekevät on varmasti mielissään näistä keleistä ja toki tammikuun sähkölasku oli sellainen että vähempikin riittäisi :D
Täällä on kuulemma ollut viimeksi yhtä vähän lunta vuonna 1961. Kymmenestä mittaushistorian (muistaakseni 1850-luvulta alkaen) lämpimimmistä vuodesta yhdeksän on ollut 2000-luvulla. Yhdysvalloissa on ollut sellainen talvi kuin mihin me ollaan totuttu, tosin aika rajuilla ääri-ilmiöillä kuten jäämyrskyillä kuorrutettuna. Jossain Miamissakin on satanut lunta - niin ja Egyptissä.
Joululauluja ei saa enää laulaa, poikaa rupeaa harmittamaan ettei ole enää joulu. Talvilaulujakaan ei saa tosin laulaa, iskälle kun tulee paha mieli.
Onko kuva otettu lokakuussa vai viime toukokuussa? Ei kumpaakaan vaan pari tuntia sitten ja tältä on näyttänyt melkein koko talven..
Marraskuun keskilämpötila oli 3.6 C ja joulukuun 1.5 C. Tammikuun keskilämpötila oli -8.1 C, silloin oli parin viikon tyly pakkasjakso mutta lunta ei satanut juuri ollenkaan, muutamia hassuja senttejä. Kuukauden vaihtuessa helmikuuksi pakkaset katosivat ja alkoi kuramos, etelän oma kurainen kaamos.
Ihan kiva ettei tarvitse liukastella eikä lenkillä ole kylmä edes alussa. Mutta oishan se oikea talvikin hieno juttu, vaihtelevat vuodenajat on yksi niistä jutuista jotka tuo elämään hienoa vaihtelua ja tekee Suomesta niin mahtavan paikan elää ja asua. Mitä enemmän ulkona liikkuu ja juoksee, sitä enemmän vuodenaikoja ja erilaisia sääilmiöitä arvostaa. Ulkona töitä tekevät on varmasti mielissään näistä keleistä ja toki tammikuun sähkölasku oli sellainen että vähempikin riittäisi :D
Täällä on kuulemma ollut viimeksi yhtä vähän lunta vuonna 1961. Kymmenestä mittaushistorian (muistaakseni 1850-luvulta alkaen) lämpimimmistä vuodesta yhdeksän on ollut 2000-luvulla. Yhdysvalloissa on ollut sellainen talvi kuin mihin me ollaan totuttu, tosin aika rajuilla ääri-ilmiöillä kuten jäämyrskyillä kuorrutettuna. Jossain Miamissakin on satanut lunta - niin ja Egyptissä.
Joululauluja ei saa enää laulaa, poikaa rupeaa harmittamaan ettei ole enää joulu. Talvilaulujakaan ei saa tosin laulaa, iskälle kun tulee paha mieli.
Koska luistellaan ihan muuten vaan
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska luistellaan ihan muuten vaan
no tietenkin talvella.
Koska hiihdetään pitkin metsiä,
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska hiihdetään ihan muuten vaan
no tietenkin talvella.
Koska lasketaan kelkkamäkeä,
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska lasketaan ihan muuten vaan
no tietenkin talvella.
Koska tehdään taas lumiukkoja,
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska tehdään taas lumiukkoja
no tietenkin talvella.
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska luistellaan ihan muuten vaan
no tietenkin talvella.
Koska hiihdetään pitkin metsiä,
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska hiihdetään ihan muuten vaan
no tietenkin talvella.
Koska lasketaan kelkkamäkeä,
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska lasketaan ihan muuten vaan
no tietenkin talvella.
Koska tehdään taas lumiukkoja,
kun maassa on lunta ja pakkasta,
koska tehdään taas lumiukkoja
no tietenkin talvella.
Hiihtoloma ei tosiaan ole hiihtoloma. Voisko tätä sanoa vaikka olympialomaksi - paitsi että kisoja katsellessa tulee kateelliseksi lumisista maisemista. Karu totuus paljastuu kun siirrytään kisakatsomosta ulkoilemaan ja joka paikka on täynnä kuraa ja hiekkaa.. Imuroisin hiekkaa paljon mieluummin vasta sitten kun se tarttuu varpaisiin helteisenä päivänä hiekkarannalla. Nyt kelpaisi luminen pipo joka laitetaan patterin eteen kuivumaan.
maanantai 17. helmikuuta 2014
Juoksun aikainen masennus.
Juoksen ja treenaan melkein aina aamupäivällä, osa sovituista treenivuoroista on illalla joten niitä en voi itse päättää mutta yksikseni harjoitellessa tykkään lähteä aamupalan jälkeen liikkeelle jos mahdollista. Takana on siis lepoa ja hyvin tankattu ateria joten energiaa ja virtaa riittää yleensä hyvin.
Eilen lähdin juoksemaan lenkkiä vasta kuudelta illalla. Takana oli jo pitkä päivä ja ruokailut olivat jääneet vähän vähemmälle. Jos ihan rehellisiä ollaan niin olin syönyt vain aamupalan ja ennen lenkkiä jugurtin ja banaanin. Ei todellakaan mikään ideaalitilanne ja tällaisella setillä ei tietenkään pitäisi pääsääntöisesti lähteä treenaamaan mutta aina kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Yleensä blogeissa kerrotaan miten syödään tasaisesti kolmen tunnin välein okralla täytettyä broileria ja luomuviikunoista tehtyjä smoothieita mutta joskus pitää olla rehellinen ja kertoa millaista on kun mennään vajaalla tankilla.
Heti lenkin alussa huomasin että energiaa ei ole oikeastaan lainkaan, ei tunnu todellakaan hyvältä tajuta että takana on viisisataa metriä ja jäljellä kaksitoista kilometriä eikä kulje yhtään. Ajatukset alkoivat pyöriä negatiivisten asioiden ympärillä, olin hukannut pari euroa ennen lenkille lähtöä ja soimasin itseäni ihan kunnolla. Minkälainen idiootti hukkaa rahaa?
Vettä satoi, ympärillä pimeä metsä. Toisaalta tajusin nopeasti että oikeasti asiat on aikalailla hyvin eikä ole mitään syytä olla allapäin. Tuli myös fiilis että tämähän on koettu ennenkin.
Kestävyysjuoksussa puhutaan usein seinästä. Esimerkiksi maratonilla seinä tulee usein vastaan noin 30 kilometrin kohdalla kun takana on suunnilleen kolme tuntia juoksua. Se johtuu pääsääntöisesti siitä että etukäteen tankatut energiat on kulutettu ja elimistö siirtyy käyttämään energianlähteenään kehon omia rasvavarastoja. Mielen ja kehon valtaa täydellinen tyhjyyden tunne ja kaikki menettää merkityksensä, tulee vahva tunne että energiat on loppu eikä kisaa voi mitenkään jaksaa loppuun asti.
Tuota seinää voi siirtää ja tuntemusta lievittää tankkaamalla energiaa juoksun aikana. Ekalla maratonilla söin naurettavan vähän energiaa, seinä tuli vastaan noin 25 kilometrissä ja homma muuttui kävelyksi. Tokalla kerralla mussutin ravintoa ja hörpin nestettä kilometrin välein ja seinä oli hyvin lievä, lähes nautinnollinen kokemus.
Jotkut juoksijat varautuvat seinään ja juoksun masentavaan kohtaan pakkaamalla taskuihin vaikkapa suosikkisuklaapatukoita. Joku pätkis voi tuntua maailman mahtavimmalta asialta kun on taivallettu 3-4 tuntia eikä tunnelin päässä näy valoa eikä tien päässä maaliviivaa. Sitä pientä herkkupalaa yrittää pitää kielenpäällä mahdollisimman pitkään mutta aina se sulaa liian nopeasti... Onneksi se maalikin on taas pikkuisen lähempänä.
Ultrajuoksussa nämäkin tunteet vahvistuvat ja juoksijat kertovat kisaraporteissaan todella synkistä hetkistä, erityisesti yön pitkinä tunteina käydään syvällä oman mielen syövereissä. Energian saanti piristää ja ruokailutauoista tulee kisan henkisiä ja tietysti myös fyysisiä käännekohtia.
Itsensä palkitseminen ruualla ja alakuloisen fiiliksen kohottaminen herkuilla on tottakai aika kehno toimintamalli. Maraton tai muu erittäin pitkäkestoinen suoritus ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväinen asia joten jos sen säästää sinne niin en pitäisi sitä kovin pahana asiana.
Mun mielestä monia asioita on hyvä harjoitella ja otin eilisen lenkkini harjoituksena tyhjällä tankilla juoksemisesta. Joskus voi tapahtua jotain mullistavaa tositilanteessa, energiat ei vaikkapa imeydy, ja on hyvä tietää että tilanteen on pystynyt klaaraamaan aiemminkin ja se onnistuu kyllä jossain tapahtumassakin.
Vauhti pysyi lopulta hyvin yllä ja mitä pidemmälle mentiin niin sitä paremmalta fiilis tuntui, tuli hyvä tunne siitä että tilanne on hallinnassa ja selätin huonojen ajatusten noidankehän.
Lopulta pääsin autolle, sekoittelin ekaa kertaa satsin NorthForcen Endurancea ja maistelin sitä ajellessani kotiin.
Kotona löysin samantien ne ennen lenkkiä hukkaamani pari euroa ja keittiön pöydällä odotteli avovaimon ja pojan lenkin aikana väsäämä kananmunapizza. Kaikki oli taas täydellisesti.
Ei ole mitään höpöhöpöä että pitää syödä säännöllisesti. Sen vaikutus ei näy pelkästään kurnivassa vatsassa vaan ennen kaikkea pään sisällä, ajatuksissa ja fiiliksissä.
Järkevällä ruokailurytmillä ja sopivilla annoksilla on ratkaiseva merkitys harjoituksen tehossa ja sen miellyttävyydessä. Jos harjoittelee kovaa, usein myös seuraavana päivänä kroppa kaipaa valtavasti energiaa.
Jotkut kärsivät maratonin jälkeisestä masennuksesta, osaksi kyse on siitä että iso pitkäaikainen tavoite on saavutettu mutta myös siitä että kroppa on kulutettu loppuun ja laadukasta energiaa pitää tankata isoja määriä useamman päivän ajan. Itsekin olen huomannut että usein kovan treeniputken jälkeisinä lepopäivinä vatsa kurnii koko ajan vaikka söisi miten paljon ja tämä taas altistaa mättösafkalle koska mikään ei tunnu riittävän.
Melkoista tasapainoiluahan tämä on mutta joka tapauksessa on hyvä tunnistaa erilaisten fiilisten syyt ja seuraukset jotta voi toimia jatkossa toisin.
Eilen lähdin juoksemaan lenkkiä vasta kuudelta illalla. Takana oli jo pitkä päivä ja ruokailut olivat jääneet vähän vähemmälle. Jos ihan rehellisiä ollaan niin olin syönyt vain aamupalan ja ennen lenkkiä jugurtin ja banaanin. Ei todellakaan mikään ideaalitilanne ja tällaisella setillä ei tietenkään pitäisi pääsääntöisesti lähteä treenaamaan mutta aina kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Yleensä blogeissa kerrotaan miten syödään tasaisesti kolmen tunnin välein okralla täytettyä broileria ja luomuviikunoista tehtyjä smoothieita mutta joskus pitää olla rehellinen ja kertoa millaista on kun mennään vajaalla tankilla.
Heti lenkin alussa huomasin että energiaa ei ole oikeastaan lainkaan, ei tunnu todellakaan hyvältä tajuta että takana on viisisataa metriä ja jäljellä kaksitoista kilometriä eikä kulje yhtään. Ajatukset alkoivat pyöriä negatiivisten asioiden ympärillä, olin hukannut pari euroa ennen lenkille lähtöä ja soimasin itseäni ihan kunnolla. Minkälainen idiootti hukkaa rahaa?
Vettä satoi, ympärillä pimeä metsä. Toisaalta tajusin nopeasti että oikeasti asiat on aikalailla hyvin eikä ole mitään syytä olla allapäin. Tuli myös fiilis että tämähän on koettu ennenkin.
Kestävyysjuoksussa puhutaan usein seinästä. Esimerkiksi maratonilla seinä tulee usein vastaan noin 30 kilometrin kohdalla kun takana on suunnilleen kolme tuntia juoksua. Se johtuu pääsääntöisesti siitä että etukäteen tankatut energiat on kulutettu ja elimistö siirtyy käyttämään energianlähteenään kehon omia rasvavarastoja. Mielen ja kehon valtaa täydellinen tyhjyyden tunne ja kaikki menettää merkityksensä, tulee vahva tunne että energiat on loppu eikä kisaa voi mitenkään jaksaa loppuun asti.
Tuota seinää voi siirtää ja tuntemusta lievittää tankkaamalla energiaa juoksun aikana. Ekalla maratonilla söin naurettavan vähän energiaa, seinä tuli vastaan noin 25 kilometrissä ja homma muuttui kävelyksi. Tokalla kerralla mussutin ravintoa ja hörpin nestettä kilometrin välein ja seinä oli hyvin lievä, lähes nautinnollinen kokemus.
Jotkut juoksijat varautuvat seinään ja juoksun masentavaan kohtaan pakkaamalla taskuihin vaikkapa suosikkisuklaapatukoita. Joku pätkis voi tuntua maailman mahtavimmalta asialta kun on taivallettu 3-4 tuntia eikä tunnelin päässä näy valoa eikä tien päässä maaliviivaa. Sitä pientä herkkupalaa yrittää pitää kielenpäällä mahdollisimman pitkään mutta aina se sulaa liian nopeasti... Onneksi se maalikin on taas pikkuisen lähempänä.
Ultrajuoksussa nämäkin tunteet vahvistuvat ja juoksijat kertovat kisaraporteissaan todella synkistä hetkistä, erityisesti yön pitkinä tunteina käydään syvällä oman mielen syövereissä. Energian saanti piristää ja ruokailutauoista tulee kisan henkisiä ja tietysti myös fyysisiä käännekohtia.
Itsensä palkitseminen ruualla ja alakuloisen fiiliksen kohottaminen herkuilla on tottakai aika kehno toimintamalli. Maraton tai muu erittäin pitkäkestoinen suoritus ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväinen asia joten jos sen säästää sinne niin en pitäisi sitä kovin pahana asiana.
Mun mielestä monia asioita on hyvä harjoitella ja otin eilisen lenkkini harjoituksena tyhjällä tankilla juoksemisesta. Joskus voi tapahtua jotain mullistavaa tositilanteessa, energiat ei vaikkapa imeydy, ja on hyvä tietää että tilanteen on pystynyt klaaraamaan aiemminkin ja se onnistuu kyllä jossain tapahtumassakin.
Vauhti pysyi lopulta hyvin yllä ja mitä pidemmälle mentiin niin sitä paremmalta fiilis tuntui, tuli hyvä tunne siitä että tilanne on hallinnassa ja selätin huonojen ajatusten noidankehän.
Lopulta pääsin autolle, sekoittelin ekaa kertaa satsin NorthForcen Endurancea ja maistelin sitä ajellessani kotiin.
Kotona löysin samantien ne ennen lenkkiä hukkaamani pari euroa ja keittiön pöydällä odotteli avovaimon ja pojan lenkin aikana väsäämä kananmunapizza. Kaikki oli taas täydellisesti.
Ei ole mitään höpöhöpöä että pitää syödä säännöllisesti. Sen vaikutus ei näy pelkästään kurnivassa vatsassa vaan ennen kaikkea pään sisällä, ajatuksissa ja fiiliksissä.
Järkevällä ruokailurytmillä ja sopivilla annoksilla on ratkaiseva merkitys harjoituksen tehossa ja sen miellyttävyydessä. Jos harjoittelee kovaa, usein myös seuraavana päivänä kroppa kaipaa valtavasti energiaa.
Jotkut kärsivät maratonin jälkeisestä masennuksesta, osaksi kyse on siitä että iso pitkäaikainen tavoite on saavutettu mutta myös siitä että kroppa on kulutettu loppuun ja laadukasta energiaa pitää tankata isoja määriä useamman päivän ajan. Itsekin olen huomannut että usein kovan treeniputken jälkeisinä lepopäivinä vatsa kurnii koko ajan vaikka söisi miten paljon ja tämä taas altistaa mättösafkalle koska mikään ei tunnu riittävän.
Melkoista tasapainoiluahan tämä on mutta joka tapauksessa on hyvä tunnistaa erilaisten fiilisten syyt ja seuraukset jotta voi toimia jatkossa toisin.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Voimanostotreffit ja uusia löytöjä omasta kropasta.
Sain joulupukilta paljon sporttisia lahjoja ja yksi niistä oli yksityistunti meidän salilla työskentelevän valmentajan kanssa. Hänellä on kokemusta painonnostosta, voimanostosta ja toiminnallisesta harjoittelusta joten mulla oli aikalailla vapaat kädet lähteä miettimään mihin asioihin keskitytään.
Painonnostoa tulee tehtyä nykyään tietysti oman seuran harjoituksissa ja saan pätevää valmennusta siellä joten päädyin hakemaan tekniikan hiomista voimanostoliikkeisiin. Olen tehnyt näitä isoja perusvoimaliikkeitä hyvin vähän koska mulla on ollut vahva fiilis siitä että en saa selkääni toimimaan niissä oikein. Kotisohvat on täynnä entisiä salitreenaajia jotka ovat rikkoneet esimerkiksi selkänsä maastavedossa eikä mulla ole ollut minkäänlaista hinkua liittyä heihin. Mieluummin olen treenaamatta joitain asioita kuin otan turhia riskejä. Mulla ei ole minkäänlaista halua saada voimaa tai lihaskestävyyttä hinnalla millä hyvänsä, tärkeintä on vammojen ja loukkaantumisten välttäminen jotta pystyn treenaamaan säännöllisesti.
Oltiin molemmat salilla ajoissa joten aikaa kului yhdessä noin puolitoista tuntia, käytiin läpi lähtötasoa samalla kun otettiin alkulämpöjä.
Päätettiin keskittyä takakyykkyyn ja maastavetoon, otettiin molemmissa lyhyitä sarjoja kepin, tangon ja painojen kanssa.
Maastavedossa saatiin selän asento ihan hyvään kuntoon, alaselkä varsinkin pysyi aikalailla kuosissa. Ongelmaksi muodostui välillä yläselän pyöreys mutta mitä lyhyempi sarja oli niin sitä vähemmän se puski esiin. Varsinaisessa voimanostossa tällainen pyöreällä selällä vetäminen on ihan normaalia mutta mua se ei kiinnosta millään lailla, haussa on liikkuvuus ja kehon toiminnallisuus eikä isot raudat. Suurin ongelma oli selän kontrollin pettäminen alaslasku-vaiheessa, yläselkä ei toiminut ollenkaan halutulla tavalla vaan asento ja ryhti katosi uudestaan ja uudestaan. Yläselän lihasten aktivointi voisi tuoda avun ja sain vinkin alkaa tekemään kahvakuulaheilautuksia joka on mainio apuliike myös tempaukseen kun voimantuotto lähtee keskivartalosta.
Olen ottanut aiemminkin kahvakuulan kanssa alkulämpöä mutta etuheilautukset on jäänyt tekemättä koska pyöreä selkä. Käytiin tätä vähän läpi eikä se vaikuttaisi olevan enää ongelma. Hyvä että edes joku sujuu..
Suurin ahaa-elämys valmentajan kanssa koettiin kyykyissä. Selän asento oli ihan hyvä mutta ikävä kyllä alempaa löytyi aika ikävä epäkohta.
Paljastui että mulla ei jalat toimi niin kuin pitäisi kun mennään kyykkyyn. Kapea asento ei onnistu millään ja kun lähden alas, oikean jalan jalkaterä alkaa kääntyä ulospäin. Vasemman kanssa ei ole ongelmaa vaan se jalka toimii ihan hyvin. Koska oikea jalka ei toimi kuten pitäisi, paine katoaa ja polvella ei saa työnnettyä ulospäin tarpeeksi. Pakka hajoaa ja kyykystä ylös tullaan huojunnalla. En ole huomannut tätä aiemmin koska olen tehnyt esimerkiksi valakyykkyä todella leveällä jalkojen asennolla ja kyllähän ne jalkaterät ovat varmaan auenneet aika paljon ulospäin..
Keskityttiin tähän vaivaan todella paljon koska se vaikuttaa niin moneen asiaan. Tajusin että kun teen painonnostoharjoituksissa ylöstyöntöjä saksauksella, oikean jalan ollessa takana se kääntyy tosi paljon aina oikealle - lähes poikittain.
Tajusin myös että usein jos penikat vaivaa, kyseessä on sama oikea jalka. Onkohan pohkeet niin kireät että se estää jalkojen kunnollisen toimintakyvyn? Tai nilkoissa jotain vikaa? En tiedä onko tämä ominaisuus ollut mulla aina vai olenko itse aiheuttanut sen esimerkiksi laiminlyömällä käytännössä täysin venyttelyn juoksukilometreistä huolimatta.
Valmentaja otti puheeksi MobilityWodin ja liikkuvuusguru Kelly Starrettin, sivusto on kyllä mulle tuttu mutta koska tunnetusti en juuri venyttele niin on jäänyt nuo harjoituksetkin tekemättä. Tietääkö joku joitain liikkuvuusharjoitteita joilla pohkeita/nilkkaa saisi mobilisoitua ja tätä vaivaa ehkä ratkottua?
Päätettiin että teen jatkossa kyykkyjä ensisijaisesti ohjatusti painonnostoharjoituksissa, jos ja kun saan oikean jalan toimimaan oikein niin voin ottaa kyykyt omaan saliohjelmaan. Maastavetoa alan ottaa kyllä ohjelmaan, todennäköisesti ainakin aluksi ykkösinä ja jopa niin että tanko tiputetaan ylä-asennosta lattiaan. Paino ei ollut ongelma, itse asiassa maastaveto sujui paremmin mitä enemmän rautaa lisättiin tankoon. Yläselkä vain ei oikein tajua miten pitäisi toimia ja kyllähän siihenkin on jo kiinnitetty paljon huomiota myös painonnostotreeneissä.
Haluan todella paljon saada jalkojen ongelman korjattua, on nimittäin suuri mahdollisuus että kun juoksukilometrejä nostetaan ylöspäin, oikea jalka ei pysy kunnossa. Ihminen on yksi iso kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, Kelly Starrettin mielestä kyykky paljastaa sen miten pahasti juoksu altistaa vammoille.
Treenin päätteeksi päätin vielä varmistaa että teen toes-to-barin oikein, musta kun on tuntunut että fuskaan siinä koska pystyn ottamaan esimerkiksi kympin sarjoja vaikka joillekin tutuille ykkösetkin on vaikeita. Oikein kuulemma meni ja keskivartalo on hyvässä kuosissa, jotain hyvää sentään :D Pakko aina yrittää hakea jotain positiivista ettei mene maku koko touhuun kun tuntuu seinä olevan vastassa nyt jatkuvasti.. Ehkä voisin ottaa tosta varpaat tankoon-liikkeestä yhden testausmenetelmän, kokeilla vaikka ajoittain miten monena sarjana joudun ottamaan 50 tai 100 toistoa, samaan tapaan kuin olen tehnyt aiemmin boksihyppyjen kanssa.
Kaiken kaikkiaan tämä oli kyllä loistava tapaaminen, sain tietoa jota toivottavasti pystyn käyttämään niin että vammat tulee ennaltaehkäistyä. Tuli myös käytyä hyviä keskusteluja mm. soudusta ja juoksemisesta ja olihan mun pakko vetää treenin päälle vielä 2000 metrin maksimisoutu :D Kohtuullisesti meni, ens viikolla sitten 3000 metrin kimppuun.
Ei se maastaveto nyt ihan tolta näyttänyt..Eipä! Hyvää ystävänpäivää ja viikonloppua kaikille! :)
Painonnostoa tulee tehtyä nykyään tietysti oman seuran harjoituksissa ja saan pätevää valmennusta siellä joten päädyin hakemaan tekniikan hiomista voimanostoliikkeisiin. Olen tehnyt näitä isoja perusvoimaliikkeitä hyvin vähän koska mulla on ollut vahva fiilis siitä että en saa selkääni toimimaan niissä oikein. Kotisohvat on täynnä entisiä salitreenaajia jotka ovat rikkoneet esimerkiksi selkänsä maastavedossa eikä mulla ole ollut minkäänlaista hinkua liittyä heihin. Mieluummin olen treenaamatta joitain asioita kuin otan turhia riskejä. Mulla ei ole minkäänlaista halua saada voimaa tai lihaskestävyyttä hinnalla millä hyvänsä, tärkeintä on vammojen ja loukkaantumisten välttäminen jotta pystyn treenaamaan säännöllisesti.
Oltiin molemmat salilla ajoissa joten aikaa kului yhdessä noin puolitoista tuntia, käytiin läpi lähtötasoa samalla kun otettiin alkulämpöjä.
Päätettiin keskittyä takakyykkyyn ja maastavetoon, otettiin molemmissa lyhyitä sarjoja kepin, tangon ja painojen kanssa.
Maastavedossa saatiin selän asento ihan hyvään kuntoon, alaselkä varsinkin pysyi aikalailla kuosissa. Ongelmaksi muodostui välillä yläselän pyöreys mutta mitä lyhyempi sarja oli niin sitä vähemmän se puski esiin. Varsinaisessa voimanostossa tällainen pyöreällä selällä vetäminen on ihan normaalia mutta mua se ei kiinnosta millään lailla, haussa on liikkuvuus ja kehon toiminnallisuus eikä isot raudat. Suurin ongelma oli selän kontrollin pettäminen alaslasku-vaiheessa, yläselkä ei toiminut ollenkaan halutulla tavalla vaan asento ja ryhti katosi uudestaan ja uudestaan. Yläselän lihasten aktivointi voisi tuoda avun ja sain vinkin alkaa tekemään kahvakuulaheilautuksia joka on mainio apuliike myös tempaukseen kun voimantuotto lähtee keskivartalosta.
Olen ottanut aiemminkin kahvakuulan kanssa alkulämpöä mutta etuheilautukset on jäänyt tekemättä koska pyöreä selkä. Käytiin tätä vähän läpi eikä se vaikuttaisi olevan enää ongelma. Hyvä että edes joku sujuu..
Suurin ahaa-elämys valmentajan kanssa koettiin kyykyissä. Selän asento oli ihan hyvä mutta ikävä kyllä alempaa löytyi aika ikävä epäkohta.
Paljastui että mulla ei jalat toimi niin kuin pitäisi kun mennään kyykkyyn. Kapea asento ei onnistu millään ja kun lähden alas, oikean jalan jalkaterä alkaa kääntyä ulospäin. Vasemman kanssa ei ole ongelmaa vaan se jalka toimii ihan hyvin. Koska oikea jalka ei toimi kuten pitäisi, paine katoaa ja polvella ei saa työnnettyä ulospäin tarpeeksi. Pakka hajoaa ja kyykystä ylös tullaan huojunnalla. En ole huomannut tätä aiemmin koska olen tehnyt esimerkiksi valakyykkyä todella leveällä jalkojen asennolla ja kyllähän ne jalkaterät ovat varmaan auenneet aika paljon ulospäin..
Keskityttiin tähän vaivaan todella paljon koska se vaikuttaa niin moneen asiaan. Tajusin että kun teen painonnostoharjoituksissa ylöstyöntöjä saksauksella, oikean jalan ollessa takana se kääntyy tosi paljon aina oikealle - lähes poikittain.
Tajusin myös että usein jos penikat vaivaa, kyseessä on sama oikea jalka. Onkohan pohkeet niin kireät että se estää jalkojen kunnollisen toimintakyvyn? Tai nilkoissa jotain vikaa? En tiedä onko tämä ominaisuus ollut mulla aina vai olenko itse aiheuttanut sen esimerkiksi laiminlyömällä käytännössä täysin venyttelyn juoksukilometreistä huolimatta.
Valmentaja otti puheeksi MobilityWodin ja liikkuvuusguru Kelly Starrettin, sivusto on kyllä mulle tuttu mutta koska tunnetusti en juuri venyttele niin on jäänyt nuo harjoituksetkin tekemättä. Tietääkö joku joitain liikkuvuusharjoitteita joilla pohkeita/nilkkaa saisi mobilisoitua ja tätä vaivaa ehkä ratkottua?
Päätettiin että teen jatkossa kyykkyjä ensisijaisesti ohjatusti painonnostoharjoituksissa, jos ja kun saan oikean jalan toimimaan oikein niin voin ottaa kyykyt omaan saliohjelmaan. Maastavetoa alan ottaa kyllä ohjelmaan, todennäköisesti ainakin aluksi ykkösinä ja jopa niin että tanko tiputetaan ylä-asennosta lattiaan. Paino ei ollut ongelma, itse asiassa maastaveto sujui paremmin mitä enemmän rautaa lisättiin tankoon. Yläselkä vain ei oikein tajua miten pitäisi toimia ja kyllähän siihenkin on jo kiinnitetty paljon huomiota myös painonnostotreeneissä.
Haluan todella paljon saada jalkojen ongelman korjattua, on nimittäin suuri mahdollisuus että kun juoksukilometrejä nostetaan ylöspäin, oikea jalka ei pysy kunnossa. Ihminen on yksi iso kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, Kelly Starrettin mielestä kyykky paljastaa sen miten pahasti juoksu altistaa vammoille.
Treenin päätteeksi päätin vielä varmistaa että teen toes-to-barin oikein, musta kun on tuntunut että fuskaan siinä koska pystyn ottamaan esimerkiksi kympin sarjoja vaikka joillekin tutuille ykkösetkin on vaikeita. Oikein kuulemma meni ja keskivartalo on hyvässä kuosissa, jotain hyvää sentään :D Pakko aina yrittää hakea jotain positiivista ettei mene maku koko touhuun kun tuntuu seinä olevan vastassa nyt jatkuvasti.. Ehkä voisin ottaa tosta varpaat tankoon-liikkeestä yhden testausmenetelmän, kokeilla vaikka ajoittain miten monena sarjana joudun ottamaan 50 tai 100 toistoa, samaan tapaan kuin olen tehnyt aiemmin boksihyppyjen kanssa.
Kaiken kaikkiaan tämä oli kyllä loistava tapaaminen, sain tietoa jota toivottavasti pystyn käyttämään niin että vammat tulee ennaltaehkäistyä. Tuli myös käytyä hyviä keskusteluja mm. soudusta ja juoksemisesta ja olihan mun pakko vetää treenin päälle vielä 2000 metrin maksimisoutu :D Kohtuullisesti meni, ens viikolla sitten 3000 metrin kimppuun.
Ei se maastaveto nyt ihan tolta näyttänyt..Eipä! Hyvää ystävänpäivää ja viikonloppua kaikille! :)
torstai 13. helmikuuta 2014
Hyvässä seurassa, painonnostoseurassa.
Eilen oli kuudennet painonnostotreenit. Todella hienoa ja haastavaa touhua joka helpottuu kyllä todella hitaasti jos lainkaan. Edelleen on ongelmia monien pienten ja isompien asioiden kanssa: takajalka kääntyy sivulle kun saksataan ylöstyöntö, kyynärpäät ei nouse kunnolla ylös rinnallevedoissa, selän asento ja kontrolli katoaa kesken liikkeen.. Valmentajilta ei tulee enää niin paljon korjausehdotuksia ja kommentteja kuin aiemmin, joko korjattavaa ei ole enää ihan niin hirveästi kuin alussa - tai sitten sitä on niin paljon etteivät tiedä mistä aloittaa :D
Tässä on myös käynyt niin että olen ensimmäistä kertaa elämässäni urheiluseuran jäsen, olen siis ihan virallisesti hyvässä seurassa. Ja se on todella hyvä seura: erinomaista valmennusta ja painonnoston ohjaamista eri ikäisille harrastenostajille jotka voivat omien mieltymysten mukaan valita sen oman treenimääränsä ja harjoitella vapaasti joko silloin tällöin tai vaikka seitsemänä päivänä viikossa. Seuran parhaat nostajat kilpailevat kansainvälisesti ja esimerkiksi SM-kisoissa ensi viikolla on kovaa edustusta lähes kaikissa sarjoissa.
Tärkeintä on kuitenkin se hyvä yhteishenki joka noissa treeneissä vallitsee, vaikka porukkaa on paljon, yleensä noin 20-25, niin kaikille löytyy tanko ja sopivat sparraajat. Yhdellä nostopaikalla on noin 3-4 treenaajaa ja aikalailla sanattomasti ja saumattomasti on muodostunut sopivia ryhmiä, olen nostanut samojen jamppojen kanssa melkein joka kerralla ja homma toimii kun tiedetään hyvin toistemme taso ja osataan katsoa toistemme kardinaalivirheitä kun valmentaja ei ole vieressä.
Eilen tehtiin tuttuja liikkeitä: 3x rinnalleveto + ylöstyöntö, tempaus polven yläpuolelta + nivusista ja loppuun korkeita tempausvetoja, muistaakseni nelosina. Kaikki menee pienin askelin eteenpäin mutta tuntuu että aina kun yksi asia on kunnossa niin pakka hajoaa jostain toisesta kohdasta. Tyhmien ihmisten lajit kuten juoksu sopii mulle paljon paremmin kuin tällainen älykköjen urheilu :D
Painonnosto on todella haastavaa ja moni varmaan lopettaisi homman kesken, mulla ainakin treenit ovat kulkeneet hirveää vuoristorataa ja ellei toi yhteisö olisi noin mainio ja itse laji niin pirun koukuttava niin olisi helppo valita joku toinen harjoitus tilalle tai jäädä kotiin. Joidenkin treenien jälkeen on ollut aika paska fiilis, on tuntunut aika lohduttomalta kun ei saa kroppaa toimimaan halutulla tavalla mutta tsemppaus ja kannustava palaute ovat aina nostaneet mielen takas ylös ja saaneet odottamaan uusia treenejä.
Tuntuu aika hurjalta miten iso kynnys joskus oli tehdä erilaisia asioita ja minkälaisia ehtoja asetti sille että voiko edes yrittää. On niitä varmaan edelleenkin mutta koko ajan on vähemmän asioita jotka tuntuu mahdottomilta, jokaisen kortin voi katsoa ja ainakin yrittää, on se lopputulos sitten millainen tahansa.
8-9 kuukautta vuodessa mun kalenteriin mahtuu kaksi voimaharjoitusta viikossa ja aion korvata niistä toisen jatkossa painonnostoharjoituksella. Se on iso päätös, tykkään todella paljon mun omasta salista (josta myös maksan noin 600 euroa vuodessa) ja omista, itse kehitetyistä harjoitusohjelmista mutta saan ihan varmasti enemmän siitä että joku muu vie siinä rinnalla tätä touhua eteenpäin.
Omatkin salitreenit mullistuu, alan ottaa voimanostoliikkeitä enemmän mukaan pienempien liikkeiden ja pidempien pumppailusarjojen sijaan. Tästä kuitenkin enemmän huomenna, mulla on aamupäivällä treffit meidän salilla työskentelevän painonnosto- ja voimanostovalmentajan kanssa.
Tässä on myös käynyt niin että olen ensimmäistä kertaa elämässäni urheiluseuran jäsen, olen siis ihan virallisesti hyvässä seurassa. Ja se on todella hyvä seura: erinomaista valmennusta ja painonnoston ohjaamista eri ikäisille harrastenostajille jotka voivat omien mieltymysten mukaan valita sen oman treenimääränsä ja harjoitella vapaasti joko silloin tällöin tai vaikka seitsemänä päivänä viikossa. Seuran parhaat nostajat kilpailevat kansainvälisesti ja esimerkiksi SM-kisoissa ensi viikolla on kovaa edustusta lähes kaikissa sarjoissa.
Tärkeintä on kuitenkin se hyvä yhteishenki joka noissa treeneissä vallitsee, vaikka porukkaa on paljon, yleensä noin 20-25, niin kaikille löytyy tanko ja sopivat sparraajat. Yhdellä nostopaikalla on noin 3-4 treenaajaa ja aikalailla sanattomasti ja saumattomasti on muodostunut sopivia ryhmiä, olen nostanut samojen jamppojen kanssa melkein joka kerralla ja homma toimii kun tiedetään hyvin toistemme taso ja osataan katsoa toistemme kardinaalivirheitä kun valmentaja ei ole vieressä.
Eilen tehtiin tuttuja liikkeitä: 3x rinnalleveto + ylöstyöntö, tempaus polven yläpuolelta + nivusista ja loppuun korkeita tempausvetoja, muistaakseni nelosina. Kaikki menee pienin askelin eteenpäin mutta tuntuu että aina kun yksi asia on kunnossa niin pakka hajoaa jostain toisesta kohdasta. Tyhmien ihmisten lajit kuten juoksu sopii mulle paljon paremmin kuin tällainen älykköjen urheilu :D
Painonnosto on todella haastavaa ja moni varmaan lopettaisi homman kesken, mulla ainakin treenit ovat kulkeneet hirveää vuoristorataa ja ellei toi yhteisö olisi noin mainio ja itse laji niin pirun koukuttava niin olisi helppo valita joku toinen harjoitus tilalle tai jäädä kotiin. Joidenkin treenien jälkeen on ollut aika paska fiilis, on tuntunut aika lohduttomalta kun ei saa kroppaa toimimaan halutulla tavalla mutta tsemppaus ja kannustava palaute ovat aina nostaneet mielen takas ylös ja saaneet odottamaan uusia treenejä.
Tuntuu aika hurjalta miten iso kynnys joskus oli tehdä erilaisia asioita ja minkälaisia ehtoja asetti sille että voiko edes yrittää. On niitä varmaan edelleenkin mutta koko ajan on vähemmän asioita jotka tuntuu mahdottomilta, jokaisen kortin voi katsoa ja ainakin yrittää, on se lopputulos sitten millainen tahansa.
8-9 kuukautta vuodessa mun kalenteriin mahtuu kaksi voimaharjoitusta viikossa ja aion korvata niistä toisen jatkossa painonnostoharjoituksella. Se on iso päätös, tykkään todella paljon mun omasta salista (josta myös maksan noin 600 euroa vuodessa) ja omista, itse kehitetyistä harjoitusohjelmista mutta saan ihan varmasti enemmän siitä että joku muu vie siinä rinnalla tätä touhua eteenpäin.
Omatkin salitreenit mullistuu, alan ottaa voimanostoliikkeitä enemmän mukaan pienempien liikkeiden ja pidempien pumppailusarjojen sijaan. Tästä kuitenkin enemmän huomenna, mulla on aamupäivällä treffit meidän salilla työskentelevän painonnosto- ja voimanostovalmentajan kanssa.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Lähdetäänkö Siguldaan kelkkailemaan?
Kelkkailu on yksi olympialaisten kiehtovimmista lajeista. Kourua kiidetään reilusti yli sadan kilometrin tuntinopeudella rattikelkalla, ohjaskelkalla jossa maataan selällään tai hurjalla skeletonilla jossa maataan mahallaan pää kohti menosuuntaa.
Aina kun kisoja katsoo, tekisi mieli kokeilla. Ikävä kyllä laji on vain harvojen ulottuvilla, kelkkailuratoja on 17 koko maailmassa. Monen näissäkin kisoissa laskevan kelkkailijan kotikaupunki on esimerkiksi Calgary tai Salt Lake City, kelkkaratoja on lähinnä siellä missä on joskus ollut olympialaiset. Radan rakentaminen ja sen ylläpito on todella kallista, esimerkiksi Torinon vuoden 2006 talviolympialaisten kelkkailurata on jo purettu.
Jos lajia haluaa kokeilla niin lähin rata on Latvian Siguldassa ja myös Norjassa on pari rataa. En kyllä yhtään tiedä miten amatöörille kävisi jos lähtisi kelkan kanssa kouruun, olisikohan tulos samanlainen kuin jos meikäläinen yrittäisi tulla mäkihyppytornista elävänä alas?
Jos voitan lotossa niin houkuttelisi kyllä kerätä vaikka teistä kanssabloggaajista tiimi kasaan ja lähteä pariksi kuukaudeksi Siguldaan rillaa.. siis kelkkailemaan. Olympialaisiin pääsy vaatisi varmasti paitsi paljon harjoittelua niin myös maailmancup-kisojen kiertämistä ränneillä ympäri maailmaa joten isompikin jättipotti sulaisi aika nopeasti.
Yksilökelkkailijat ovat todellisia oman lajinsa experttejä mutta joukkueittain kilpailtavassa rattikelkkailussa on mukana monenlaista urheilijaa. Sotshissa Yhdysvaltoja edustaa mm. aitajuoksija Lolo Jones joka oli sekä Pekingin että Lontoon olympialaisissa 100 metrin aitojen finaalissa. 100 metrin pikajuoksun maailmanmestari vuodelta 2005, Lauryn Williams, on mukana jenkkien toisessa naisten rattikelkkaparissa.
Moni varmaan muistaa ysärikomedian Kelkkajengi (Cool Runnings) joka kertoi Jamaikan kelkkailuporukasta Calgaryn olympialaisissa 1988. Jamaikan kelkkailijoista tuli ilmiö ja porukka selviytyi myös kisoihin vuosina 1992-2002. Torinossa ja Vancouverissa reggae ei soinut kisakylässä mutta Sotshissa jäbät ovat jälleen mukana kuten avajaisia seuranneet tietävätkin!
Veikkaan että jos a) voitan lotossa, b) saadaan joukkue kasaan ja ennen kaikkea c) selviydytään olympialaisiin, niin Markus Selin ja Aleksi Mäkelä tekee meistäkin varmasti leffan!
Krasnaya Polyanan kelkkailukeskus Sankissa on jo nähty kovia taisteluja ja juhlivaa yleisöä ohjaskelkkailuissa mutta monta hienoa laskua ja skabaa on vielä jäljellä.
Kahden hengen ohjaskelkkailua - siis kaksi tyyppiä makaa kelkassa päällekkäin! - on luvassa tänään 12. helmikuuta. Joukkuekisa käydään torstaina 13.2. Torstaina on myös sen hullun skeletonin vuoro jossa syöksytään kourussa pää edellä, ratkaisulaskut käydään perjantaina ja lauantaina. Rattikelkkailua käydään sunnuntaista sunnuntaihin, 16-23. helmikuuta, kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla variaatioilla eli kahden miehen, kahden naisen ja neljän miehen joukkueilla.
Yle ei ikävä kyllä näytä telkkarissa näitä lajeja suorina lähetyksistä, vain Sotshi Areenassa. TV:ssä kyllä näytetään koosteita, myös tänään, joten ei muuta kuin väijymään ohjelmatiedoista koska kelkkailua on luvassa. Pirun koukuttava laji! ;) Pakko myös kehua kisojen virallista sivua http://www.sochi2014.com/en , toimii erinomaisesti niin tietokoneella kuin kännykälläkin ja kaikki aikataulut, lähtölistat ja tulokset ovat aina ajan tasalla.
Jos joskus otan tatuoinnin niin olympiarenkaat käsivarressa olisi klassikkovalinta. Kaikki kelaisivat uimahallin saunassa että onko toi ihan oikeasti kilpaillut olympialaisissa - ja missä lajissa? No, voi olla että jää kisaamatta mutta ehkä tällä määrällä olympialaisten seuraamista edes yksi rengas sallitaan! :)
Aina kun kisoja katsoo, tekisi mieli kokeilla. Ikävä kyllä laji on vain harvojen ulottuvilla, kelkkailuratoja on 17 koko maailmassa. Monen näissäkin kisoissa laskevan kelkkailijan kotikaupunki on esimerkiksi Calgary tai Salt Lake City, kelkkaratoja on lähinnä siellä missä on joskus ollut olympialaiset. Radan rakentaminen ja sen ylläpito on todella kallista, esimerkiksi Torinon vuoden 2006 talviolympialaisten kelkkailurata on jo purettu.
Jos lajia haluaa kokeilla niin lähin rata on Latvian Siguldassa ja myös Norjassa on pari rataa. En kyllä yhtään tiedä miten amatöörille kävisi jos lähtisi kelkan kanssa kouruun, olisikohan tulos samanlainen kuin jos meikäläinen yrittäisi tulla mäkihyppytornista elävänä alas?
Jos voitan lotossa niin houkuttelisi kyllä kerätä vaikka teistä kanssabloggaajista tiimi kasaan ja lähteä pariksi kuukaudeksi Siguldaan rillaa.. siis kelkkailemaan. Olympialaisiin pääsy vaatisi varmasti paitsi paljon harjoittelua niin myös maailmancup-kisojen kiertämistä ränneillä ympäri maailmaa joten isompikin jättipotti sulaisi aika nopeasti.
Yksilökelkkailijat ovat todellisia oman lajinsa experttejä mutta joukkueittain kilpailtavassa rattikelkkailussa on mukana monenlaista urheilijaa. Sotshissa Yhdysvaltoja edustaa mm. aitajuoksija Lolo Jones joka oli sekä Pekingin että Lontoon olympialaisissa 100 metrin aitojen finaalissa. 100 metrin pikajuoksun maailmanmestari vuodelta 2005, Lauryn Williams, on mukana jenkkien toisessa naisten rattikelkkaparissa.
Moni varmaan muistaa ysärikomedian Kelkkajengi (Cool Runnings) joka kertoi Jamaikan kelkkailuporukasta Calgaryn olympialaisissa 1988. Jamaikan kelkkailijoista tuli ilmiö ja porukka selviytyi myös kisoihin vuosina 1992-2002. Torinossa ja Vancouverissa reggae ei soinut kisakylässä mutta Sotshissa jäbät ovat jälleen mukana kuten avajaisia seuranneet tietävätkin!
Veikkaan että jos a) voitan lotossa, b) saadaan joukkue kasaan ja ennen kaikkea c) selviydytään olympialaisiin, niin Markus Selin ja Aleksi Mäkelä tekee meistäkin varmasti leffan!
Krasnaya Polyanan kelkkailukeskus Sankissa on jo nähty kovia taisteluja ja juhlivaa yleisöä ohjaskelkkailuissa mutta monta hienoa laskua ja skabaa on vielä jäljellä.
Kahden hengen ohjaskelkkailua - siis kaksi tyyppiä makaa kelkassa päällekkäin! - on luvassa tänään 12. helmikuuta. Joukkuekisa käydään torstaina 13.2. Torstaina on myös sen hullun skeletonin vuoro jossa syöksytään kourussa pää edellä, ratkaisulaskut käydään perjantaina ja lauantaina. Rattikelkkailua käydään sunnuntaista sunnuntaihin, 16-23. helmikuuta, kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla variaatioilla eli kahden miehen, kahden naisen ja neljän miehen joukkueilla.
Yle ei ikävä kyllä näytä telkkarissa näitä lajeja suorina lähetyksistä, vain Sotshi Areenassa. TV:ssä kyllä näytetään koosteita, myös tänään, joten ei muuta kuin väijymään ohjelmatiedoista koska kelkkailua on luvassa. Pirun koukuttava laji! ;) Pakko myös kehua kisojen virallista sivua http://www.sochi2014.com/en , toimii erinomaisesti niin tietokoneella kuin kännykälläkin ja kaikki aikataulut, lähtölistat ja tulokset ovat aina ajan tasalla.
Jos joskus otan tatuoinnin niin olympiarenkaat käsivarressa olisi klassikkovalinta. Kaikki kelaisivat uimahallin saunassa että onko toi ihan oikeasti kilpaillut olympialaisissa - ja missä lajissa? No, voi olla että jää kisaamatta mutta ehkä tällä määrällä olympialaisten seuraamista edes yksi rengas sallitaan! :)
maanantai 10. helmikuuta 2014
Höyrypään paluu pidemmille juoksulenkeille tauon jälkeen.
Täällä talvi katosi taas yhtäkkiä, lumesta ei ole enää tietoakaan ja useamman päivän on ollut pari-kolme astetta lämmintä ja sateet ovat tulleet joko räntänä tai vetenä. Lunta on lähinnä enää jossain metsissä tai pieniä määriä kasoissa joihin sitä on aurattu ja kolattu.
Käytiin lauantaina luistelemassa, eipä ollut kentät enää oikein luisteltavassa kunnossa. Notkelmissa oli monta senttiä vettä ja tuulenvire sai jään pinnan aaltoilemaan kuin järven. On tämä kyllä ihmeellinen talvi, latujakin on ollut vain muutamassa paikassa enkä oo itse vielä ehtinyt kertaakaan hiihtämään. Tuntuu ettei latuja edes viitsitä kovin paljon tehdä kun ne sulaa kuitenkin heti pois.. Luistelukentät ehti olla kuosissa vajaan kuukauden. Surullista.
Toinen puoli lumettomuudessa ja jään puutteessa on se että kaduilla on aika hyvä juosta. Itse päätin lauantaina juosta tämän vuoden ekan vähän pidemmän lenkin poikkeuksellisesti asfaltilla eikä jäätä ollut kuin muutamissa kohdissa. Katujen kulmissa, pikkukujilla ja risteysalueilla sekä suojateiden ja autoteiden yhtymäkohdissa oli notkelmia joissa oli joko pelkkää jäätä tai vettä jonka alla oli jäätä. Onneksi nämä kohdat oli niin pieniä että loikkimalla pääsi väistämään ja ohittamaan ne turvallisesti.
Heti lenkin alussa aggret kävi korkealla kun joku idiootti oli ajanut autonsa kokonaan suojatien päälle vaikka punainen valo paloi. Olisi sitten ajanut kunnolla päin punaisia, rike kun oli tapahtunut sillä hetkellä kun auto ohitti sen punaista näyttävän valotolpan. Mulla oli vihreä valo joten jouduin juoksemaan tämän auton ohi ajoradan kautta... Päädyin lopulta vähän kopauttamaan konepeltiä ja viittomaan mihin kohtaan kuuluu pysäyttää, jos olisi ollut huonompi päivä niin olisin juossut auton yli.
Autoilen itsekin päivittäin ja tiedän kyllä että joissakin risteyksissä on mahdoton nähdä ellei valuta autoa suojatielle, se on ihan ymmärrettävää vaikka toki jalankulkijoiden kannalta ikävä asia. Valoristeyksessä tällaista ei tietenkään koskaan pidä tehdä! Joillain on omituinen tapa tuutata auto niin lähelle suojatietä että vähintään puskuri tai jopa eturenkaat on suojatien päällä. En ymmärrä yhtään minkä takia. Samaan kastiin menee suojatien päälle pysäköiminen tai suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen ilman pysähtymistä. En vain tajua! Toivottavasti tämä lauantainen sankari miettii ensi kerralla mihin stoppaa kun punainen valo palaa tai höyrypää tulee sivulasista läpi tai pomppaa katon kautta yli! ;)
Lenkki itsessään sujui hyvin ja sen pituudeksi tuli lopulta kai sata metriä reilu kymppi. Se oli tämän vuoden eka kymppi! Muut lenkit ovat olleet pisimmillään 6-7 kilometriä ja nyt on hyvä hetki alkaa nostaa lenkkien pituuksia normaaleihin määriin. Penikat kyllä vähän ärtyivät, määrän lisääminen, uudet tossut ja toisaalta kova asvaltti jolla juoksen erittäin harvoin oli vähän huono yhdistelmä. Olen venytellyt pohkeita ahkerasti ja eiköhän tästä selvitä, huomenna ois jo seuraava hetki testailla millaisella syönnillä tossu on.
Huikeita urheilusuorituksia on päivät täynnä, telkkari on melkein koko ajan päällä. Vetelin tänään 2000 metrin soudun salitreenin päätteeksi ja ajatukset katosivat vähän liikaakin tv:ssä pyörineeseen curlingiin, soudin ekat viissataa metriä aivan liian lujaa ja maaliin tultiin samoilla fiiliksillä kuin Peter Northug eilen. Eli just ja just tajuissaan ja silmät sikkuralla :D
Käytiin lauantaina luistelemassa, eipä ollut kentät enää oikein luisteltavassa kunnossa. Notkelmissa oli monta senttiä vettä ja tuulenvire sai jään pinnan aaltoilemaan kuin järven. On tämä kyllä ihmeellinen talvi, latujakin on ollut vain muutamassa paikassa enkä oo itse vielä ehtinyt kertaakaan hiihtämään. Tuntuu ettei latuja edes viitsitä kovin paljon tehdä kun ne sulaa kuitenkin heti pois.. Luistelukentät ehti olla kuosissa vajaan kuukauden. Surullista.
Toinen puoli lumettomuudessa ja jään puutteessa on se että kaduilla on aika hyvä juosta. Itse päätin lauantaina juosta tämän vuoden ekan vähän pidemmän lenkin poikkeuksellisesti asfaltilla eikä jäätä ollut kuin muutamissa kohdissa. Katujen kulmissa, pikkukujilla ja risteysalueilla sekä suojateiden ja autoteiden yhtymäkohdissa oli notkelmia joissa oli joko pelkkää jäätä tai vettä jonka alla oli jäätä. Onneksi nämä kohdat oli niin pieniä että loikkimalla pääsi väistämään ja ohittamaan ne turvallisesti.
Heti lenkin alussa aggret kävi korkealla kun joku idiootti oli ajanut autonsa kokonaan suojatien päälle vaikka punainen valo paloi. Olisi sitten ajanut kunnolla päin punaisia, rike kun oli tapahtunut sillä hetkellä kun auto ohitti sen punaista näyttävän valotolpan. Mulla oli vihreä valo joten jouduin juoksemaan tämän auton ohi ajoradan kautta... Päädyin lopulta vähän kopauttamaan konepeltiä ja viittomaan mihin kohtaan kuuluu pysäyttää, jos olisi ollut huonompi päivä niin olisin juossut auton yli.
Autoilen itsekin päivittäin ja tiedän kyllä että joissakin risteyksissä on mahdoton nähdä ellei valuta autoa suojatielle, se on ihan ymmärrettävää vaikka toki jalankulkijoiden kannalta ikävä asia. Valoristeyksessä tällaista ei tietenkään koskaan pidä tehdä! Joillain on omituinen tapa tuutata auto niin lähelle suojatietä että vähintään puskuri tai jopa eturenkaat on suojatien päällä. En ymmärrä yhtään minkä takia. Samaan kastiin menee suojatien päälle pysäköiminen tai suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaminen ilman pysähtymistä. En vain tajua! Toivottavasti tämä lauantainen sankari miettii ensi kerralla mihin stoppaa kun punainen valo palaa tai höyrypää tulee sivulasista läpi tai pomppaa katon kautta yli! ;)
Lenkki itsessään sujui hyvin ja sen pituudeksi tuli lopulta kai sata metriä reilu kymppi. Se oli tämän vuoden eka kymppi! Muut lenkit ovat olleet pisimmillään 6-7 kilometriä ja nyt on hyvä hetki alkaa nostaa lenkkien pituuksia normaaleihin määriin. Penikat kyllä vähän ärtyivät, määrän lisääminen, uudet tossut ja toisaalta kova asvaltti jolla juoksen erittäin harvoin oli vähän huono yhdistelmä. Olen venytellyt pohkeita ahkerasti ja eiköhän tästä selvitä, huomenna ois jo seuraava hetki testailla millaisella syönnillä tossu on.
Huikeita urheilusuorituksia on päivät täynnä, telkkari on melkein koko ajan päällä. Vetelin tänään 2000 metrin soudun salitreenin päätteeksi ja ajatukset katosivat vähän liikaakin tv:ssä pyörineeseen curlingiin, soudin ekat viissataa metriä aivan liian lujaa ja maaliin tultiin samoilla fiiliksillä kuin Peter Northug eilen. Eli just ja just tajuissaan ja silmät sikkuralla :D
perjantai 7. helmikuuta 2014
Haasta heikkoutesi ja kehity paremmaksi.
Olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni paljon ajatusta siitä että harjoittelussa tulisi keskittyä enemmän heikkouksiin kuin vahvuuksiin, ilmeisesti muut ovat kelanneet samoja juttuja koska olen törmännyt aiheeseen muidenkin kirjoituksissa kuten viimeksi Hannan mainiossa Sporttaillaan-blogissa.
Olen alkuvuoden aikana joutunut todella törmäämään niihin omiin heikkoihin kohtiini painonnostoharjoituksissa ja esimerkiksi viime viikonlopun Crossfit Winter Warissa muistin jälleen miksi pidän lajista niin paljon. Mielestäni crossfitin sydän ei ole siinä että tehdään tolkuttoman pitkiä harjoituksia väsyneenä vaan siinä että pyritään koko ajan löytämään niitä omia heikkoja pisteitä ja kehittymään paremmaksi keskittymällä niihin. Perinteisessä valmentamisessa ja harjoittelussa on aina valittu ensin ne vahvat jässikät ja tehty heistä voimailulajien taitajia, kestävyys-ominaisuuksilla varustetuista ihmisistä hiihtäjiä ja pitkän matkan juoksijoita jne. Itse en pidä tuosta ajattelusta, ymmärrän että sillä tavalla löydetään lahjakkuudet joista voidaan koulia mestareita ja huippu-urheiljoita mutta näin tavallisena kuntoilijana ja liikkujana ajatus on mulle vieras. Haluaisin olla hyvä kokonaisuutena, en pelkästään yhdellä kunnon osa-alueella.
Olen aiemminkin kirjoittanut paljon siitä miten tärkeää on liikkua epämukavuusalueella, mutta lähestynyt asiaa lähinnä epämukavien harjoitusten kuten intervallien ja muiden rääkkien kautta. Ehkä tutumpaa epämukavuusaluetta on niiden harjoitusten ja urheilulajien välttäminen joissa ei ole hyvä. Itse en ole hyvä uimari joten uin harvoin. En ole koskaan ollut hyvä luistelemaan joten en myöskään ole juuri koskaan käynyt luistelemassa. Viime aikoina olen kiinnittänyt molempiin asioihin huomiota ja mm. käynyt tänä talvena luistelemassa enemmän kuin viimeisten 30 vuoden aikana. En totisesti vieläkään ole hyvä mutta paljon parempi kuin aiemmin.
Juoksussa olen keskittynyt lähes pelkästään mukaviin pk-lenkkeihin, hölköttelyyn fiilispohjalta. Se sopii mulle, pidän mieluummin pitkistä ja hitaista kuin nopeista ja lyhyistä matkoista. Toisaalta mulla on unelmia siitä miten juoksen vaikkapa cooperissa pitkän matkan ja esimerkiksi ultrajuoksussa olisi hyvä olla kattava vauhtireservi pohjalla jotta voi juosta reipastakin vauhtia kohtuullisen matalilla sykkeillä. Siispä olen ottanut ohjelmaani pari kertaa vuodessa kovia rääkkijuoksujaksoja jotka tuntuu aina ekalla kerralla pahalta mutta jokaisen treenin jälkeen tunnen olevasi selvästi parempi niissä.
Itse asiassa nyt koko homma on kääntynyt päälaelleen ja olen suhteettoman hyvä lyhyillä matkoilla verrattuna pitkiin. Juoksen kympin ehkä 48 minuutissa mutta puolimaratonilla en meinaa millään päästä alle kahden tunnin!
Heikkous voi altistaa loukkaantumisille, esimerkiksi mun heikkouteni on ollut huono liikkuvuus ja vähäinen venyttely. On olemassa selkeitä viitteitä siitä että molemmat altistavat erilaisille vammoille ja toisaalta esimerkiksi painonnosto on hankalaa huonolla liikkuvuudella. Jos on vahva kaveri voi nostaa isoja rautoja raa'alla voimalla mutta mun pitää pyrkiä samaan ennen kaikkea hyvällä tekniikalla. Jos en pysty hyvään tekniikkaan eikä raakaa voimaa löydy, en voi onnistua.
Painonnostoharjoituksissa on venytelty ja tehty liikkuvuusharjoituksia ja ihan oikeasti olen ottanut niitä enemmän ohjelmaan myös kotona. Ja kehitystä alkaa näkymään! Meidän kuntosalilla on Technogymin posterior-venyttelylaite jossa on flexibily scale, siis jonkinlainen mittari oman liikkuvuuden mittaamiseen. Laitteessa maataan ja nostetaan vuorotellen toista jalkaa ylöspäin, mittarissa lukee asteet millaiseen kulmaan jalan saa. Aiemmin sain oikean jalan ehkä 75 asteeseen ja vasemman 80 asteen kulmaan, tänään oikealla meni jopa kevyesti 80 astetta ja vasemmalla 85 astetta. Heikkouksiin keskittyminen kääntyy hämmästyttävän nopeasti vahvuudeksi ja eteenpäin menoksi!
Heikkouksiin keskittyminen ja niiden kehittäminen vaatii ennen kaikkea motivaatiota. Jos motivaatio liikuntaan ja kuntoiluun on heikko, suosittelen pysymään harjoitteissa joista saa eniten iloa ja jotka tuovat mielihyvää, siitä seuraa jatkuvuutta joka on harjoittelussa kaikkein tärkeintä. Kun motivaatio on huipussaan ja into treenaamiseen raudanluja, suosittelen katsomaan säännöllisesti niitä osa-alueita joissa on heikko. En tarkoita että pitäisi tehdä asioita joista ei pidä, mua ei kiinnosta jääkiekko enkä todellakaan ole menossa lätkätreeneihin! :D Yleensä asioita kuitenkin välttelee enemmän siksi ettei niitä hallitse kuin siksi että niistä ei pitäisi. Esimerkiki moni nainen ei vedä leukoja siksi että ei osaa eikä koe pystyvänsä sitä jatkossakaan omaksumaan, ei siksi että se olisi jotenkin vastenmielinen tai inhottava harjoite.
Pakko olla rehellinen: mitä vaikeammasta harjoitteesta tai suuremmasta heikkoudesta on kyse, sitä vaikeampaa sen oppiminen on. Jos ei osaa tehdä kuperkeikkaa niin menee varmasti aikaa että voltti onnistuu. Onnistumisesta saa kuitenkin niin suuren mielihyvän ja onnistumisen tunteen että riski kannattaa ottaa ja hyväksyä epäonnistuminen osana prosessia. Mun painonnostoharjoittelu on ollut ihan hirveää vuoristorataa ja olen ollut monta kertaa valmis heittämään hanskat tiskiin. Mutta luovuttamalla ei voi onnistua eikä kehittyä.
Jalkapallovalmennuksen ja -tutkimuksen parissa on puhuttu paljon 10 000 tunnin säännöstä. Siinä on kyse ajatuksesta että huippujalkapalloilija tarvitsee syntyäkseen 10 000 tuntia harjoittelua. Siis noin 3 tuntia päivässä 9 vuoden ajan. Aikuisella kuntoilijalla ei tietenkään ole mitään saumaa harjoitella noin paljon mutta ehkä voitaisiin puhua vaikka 10 000 toistosta. Jos yrität vetää leukaa kymmenen kertaa viikossa kahdenkymmenen vuoden ajan etkä onnistu, uskoisin että et tule onnistumaan jatkossakaan :) Mutta jos et edes yritä, sitä onnistumista ei varmasti tule koskaan tapahtumaan.
Olen alkuvuoden aikana joutunut todella törmäämään niihin omiin heikkoihin kohtiini painonnostoharjoituksissa ja esimerkiksi viime viikonlopun Crossfit Winter Warissa muistin jälleen miksi pidän lajista niin paljon. Mielestäni crossfitin sydän ei ole siinä että tehdään tolkuttoman pitkiä harjoituksia väsyneenä vaan siinä että pyritään koko ajan löytämään niitä omia heikkoja pisteitä ja kehittymään paremmaksi keskittymällä niihin. Perinteisessä valmentamisessa ja harjoittelussa on aina valittu ensin ne vahvat jässikät ja tehty heistä voimailulajien taitajia, kestävyys-ominaisuuksilla varustetuista ihmisistä hiihtäjiä ja pitkän matkan juoksijoita jne. Itse en pidä tuosta ajattelusta, ymmärrän että sillä tavalla löydetään lahjakkuudet joista voidaan koulia mestareita ja huippu-urheiljoita mutta näin tavallisena kuntoilijana ja liikkujana ajatus on mulle vieras. Haluaisin olla hyvä kokonaisuutena, en pelkästään yhdellä kunnon osa-alueella.
Olen aiemminkin kirjoittanut paljon siitä miten tärkeää on liikkua epämukavuusalueella, mutta lähestynyt asiaa lähinnä epämukavien harjoitusten kuten intervallien ja muiden rääkkien kautta. Ehkä tutumpaa epämukavuusaluetta on niiden harjoitusten ja urheilulajien välttäminen joissa ei ole hyvä. Itse en ole hyvä uimari joten uin harvoin. En ole koskaan ollut hyvä luistelemaan joten en myöskään ole juuri koskaan käynyt luistelemassa. Viime aikoina olen kiinnittänyt molempiin asioihin huomiota ja mm. käynyt tänä talvena luistelemassa enemmän kuin viimeisten 30 vuoden aikana. En totisesti vieläkään ole hyvä mutta paljon parempi kuin aiemmin.
Juoksussa olen keskittynyt lähes pelkästään mukaviin pk-lenkkeihin, hölköttelyyn fiilispohjalta. Se sopii mulle, pidän mieluummin pitkistä ja hitaista kuin nopeista ja lyhyistä matkoista. Toisaalta mulla on unelmia siitä miten juoksen vaikkapa cooperissa pitkän matkan ja esimerkiksi ultrajuoksussa olisi hyvä olla kattava vauhtireservi pohjalla jotta voi juosta reipastakin vauhtia kohtuullisen matalilla sykkeillä. Siispä olen ottanut ohjelmaani pari kertaa vuodessa kovia rääkkijuoksujaksoja jotka tuntuu aina ekalla kerralla pahalta mutta jokaisen treenin jälkeen tunnen olevasi selvästi parempi niissä.
Itse asiassa nyt koko homma on kääntynyt päälaelleen ja olen suhteettoman hyvä lyhyillä matkoilla verrattuna pitkiin. Juoksen kympin ehkä 48 minuutissa mutta puolimaratonilla en meinaa millään päästä alle kahden tunnin!
Heikkous voi altistaa loukkaantumisille, esimerkiksi mun heikkouteni on ollut huono liikkuvuus ja vähäinen venyttely. On olemassa selkeitä viitteitä siitä että molemmat altistavat erilaisille vammoille ja toisaalta esimerkiksi painonnosto on hankalaa huonolla liikkuvuudella. Jos on vahva kaveri voi nostaa isoja rautoja raa'alla voimalla mutta mun pitää pyrkiä samaan ennen kaikkea hyvällä tekniikalla. Jos en pysty hyvään tekniikkaan eikä raakaa voimaa löydy, en voi onnistua.
Painonnostoharjoituksissa on venytelty ja tehty liikkuvuusharjoituksia ja ihan oikeasti olen ottanut niitä enemmän ohjelmaan myös kotona. Ja kehitystä alkaa näkymään! Meidän kuntosalilla on Technogymin posterior-venyttelylaite jossa on flexibily scale, siis jonkinlainen mittari oman liikkuvuuden mittaamiseen. Laitteessa maataan ja nostetaan vuorotellen toista jalkaa ylöspäin, mittarissa lukee asteet millaiseen kulmaan jalan saa. Aiemmin sain oikean jalan ehkä 75 asteeseen ja vasemman 80 asteen kulmaan, tänään oikealla meni jopa kevyesti 80 astetta ja vasemmalla 85 astetta. Heikkouksiin keskittyminen kääntyy hämmästyttävän nopeasti vahvuudeksi ja eteenpäin menoksi!
Heikkouksiin keskittyminen ja niiden kehittäminen vaatii ennen kaikkea motivaatiota. Jos motivaatio liikuntaan ja kuntoiluun on heikko, suosittelen pysymään harjoitteissa joista saa eniten iloa ja jotka tuovat mielihyvää, siitä seuraa jatkuvuutta joka on harjoittelussa kaikkein tärkeintä. Kun motivaatio on huipussaan ja into treenaamiseen raudanluja, suosittelen katsomaan säännöllisesti niitä osa-alueita joissa on heikko. En tarkoita että pitäisi tehdä asioita joista ei pidä, mua ei kiinnosta jääkiekko enkä todellakaan ole menossa lätkätreeneihin! :D Yleensä asioita kuitenkin välttelee enemmän siksi ettei niitä hallitse kuin siksi että niistä ei pitäisi. Esimerkiki moni nainen ei vedä leukoja siksi että ei osaa eikä koe pystyvänsä sitä jatkossakaan omaksumaan, ei siksi että se olisi jotenkin vastenmielinen tai inhottava harjoite.
Pakko olla rehellinen: mitä vaikeammasta harjoitteesta tai suuremmasta heikkoudesta on kyse, sitä vaikeampaa sen oppiminen on. Jos ei osaa tehdä kuperkeikkaa niin menee varmasti aikaa että voltti onnistuu. Onnistumisesta saa kuitenkin niin suuren mielihyvän ja onnistumisen tunteen että riski kannattaa ottaa ja hyväksyä epäonnistuminen osana prosessia. Mun painonnostoharjoittelu on ollut ihan hirveää vuoristorataa ja olen ollut monta kertaa valmis heittämään hanskat tiskiin. Mutta luovuttamalla ei voi onnistua eikä kehittyä.
Jalkapallovalmennuksen ja -tutkimuksen parissa on puhuttu paljon 10 000 tunnin säännöstä. Siinä on kyse ajatuksesta että huippujalkapalloilija tarvitsee syntyäkseen 10 000 tuntia harjoittelua. Siis noin 3 tuntia päivässä 9 vuoden ajan. Aikuisella kuntoilijalla ei tietenkään ole mitään saumaa harjoitella noin paljon mutta ehkä voitaisiin puhua vaikka 10 000 toistosta. Jos yrität vetää leukaa kymmenen kertaa viikossa kahdenkymmenen vuoden ajan etkä onnistu, uskoisin että et tule onnistumaan jatkossakaan :) Mutta jos et edes yritä, sitä onnistumista ei varmasti tule koskaan tapahtumaan.
torstai 6. helmikuuta 2014
Sotši satsi satsaa.
Sotsi, Sochi, Sotshi. Harvoista olympialaisista on puhuttu etukäteen yhtä paljon kuin tänään alkaneista Sotšin olympialaisista, ja puhuttu nimen omaan muusta kuin urheilusta. Politiikka ja urheilua ei tulisi sekoittaa toisiinsa vaikka ne ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan täysin sidoksissa toisiinsa. Tuntuisi että nykytrendinä on antaa urheilun suurtapahtumat mahdollisimman epäilyttäville maille: futiksen MM-kisat kenties maailman väkivaltaisimmille maille Etelä-Afrikalle ja Brasilialle tai EM-kisat Puolalle joka on Euroopan pahin jalkapalloväkivallan linnake. Tai jääkiekon MM-kisat diktatuuri Valko-Venäjälle. Tai jalkapallon MM-kisat Qatarille jossa on niin kuuma että pelaajien terveys on vaarassa... Ennen Sotšin olympialaisia käyty keskustelu on ollut aika samanlaista kuin ennen Pekingin kesäolympialaisia 2008 ja monet ongelmista ovatkin hyvin samankaltaisia.
Nyt kun kisat on jo käynnissä, minusta olisi tärkeää erottaa nämä kaksi asiaa. Urheilijat ovat treenanneet koko elämänsä ja unelmoineet olympialaisista, he eivät ole voineet vaikuttaa siihen missä kisat pidetään. Jos joku haluaa ottaa kantaa, se on hieno asia, mutta urheilijoiden duuni on kuitenkin urheilla. Siihen aion keskittyä myös tässä blogissa, tänään ja jatkossa.
Olympialaiset on olleet mulle lapsesta asti tosi iso asia ja jokaisen kisapäivän jälkeen on aina tehty omia kisoja ja leikitty lajeja. Nyt sitä samaa tehdään varmasti oman pojan kanssa. Kisojen seuraaminen on kuitenkin muuttunut, enää nykyään ei ole ihan pakollista katsoa ja tietää ihan kaikkea. Urheilun seuraamiselle voi lohkaista siivun elämästä mutta tärkeämpää kuin katsoa urheilua on tietysti urheilla itse. Mulla on illalla kenties talvikauden viimeiset juoksutreenit hallissa enkä todellakaan aio perua sitä ja katsoa jotain kisakoostetta kotona :D
Ennen kuin oli perhettä oli helppo olla ehdoton ja katsoa kaikki lajit tai jonkun futiskisojen 64 matsia suorina lähetyksinä. Sotšissa ollaan kaksi tuntia Suomen aikaa edellä joten aikaero ei hirveästi vaikuta kisojen seuraamiseen, kisalähetykset alkaa aamulla ja loppuu noin yhdeksältä. Ehkä joku +4 tuntia ois ollut paras, olisi ehtinyt syventyä tunnin tai pari kisoihin ihan rauhassa kun poika on mennyt nukkumaan :)
Ekat talvikisat jotka muistan hyvin oli Lillehammerissa 1994. Sen jälkeen onkin ollut melkoisia tapauksia. Salt Lake Cityssa 2002 oli tosi huikeat skabat, monia erikoisia tapauksia hienojen urheilusuoritusten rinnalla. Silloin mm. Steven Bradbury voitti Australialle ekan olympiakullan kun kaukalopikaluistelun välierässä ja finaalissa kaikki muut kilpailijat kaatuivat! Bradbury oli vielä alkuerässä pätevä menijä mutta välierässä ja myöhemmin finaalissa muut luistelijat olivat niin paljon nopeampia ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä luistelunopeudessa.
Kaukalopikaluistelu on nopea kisa mutta malttamattomimmat voivat kelata vaikka kohtaan 1:30 jonka jälkeen alkaa viimeinen kierros. Naurattaa edelleen niin paljon että meinaan tippua tuolilta kun tuota kelailen. Bradburyn voiton lisäksi myös muiden mitalistien maaliviivan ylittämistä kannattaa seurata.
Samoissa kisoissa Salt Lake Cityssa oli myös todella raju taitoluistelun tuomariskandaali jonka aikana mm. mitaleita pistettiin uudelleen jakoon. Pariluistelussa omat suosikkini Elena Berezhnaya ja Anton Sikharulidze voittivat kultaa vaikka monen mielestä kanadalaisen parin olisi pitänyt voittaa. Mun mielestä tuloksessa ei ollut mitään epäselvää, venäläisillä oli muutamasta virheestä huolimatta selvästi vaikeampi ohjelma. Lopulta kuitenkin selvisi että kulisseissa tuomarit olivat käyneet lehmän kauppoja ja jonkinlaista pisteiden vaihtoa oli sovittu. Lopulta molemmat parit saivat kultamitalit. Erikoinen tapaus josta on mm. kirjoitettu kirjoja. Arvostelulajit ovat ikävä kyllä herkkiä tällaiselle pelaamiselle mutta usein joku saa näistä kähminnöistä vilppiä ja totuus tulee myös ilmi.
Sotšin lumilautailupaikkoja on pidetty hyvin vaarallisina, samoin oli neljä vuotta sitten Vancouverin kelkkailuradan kanssa kun Nodar Kumaritashvili menehtyi lennettyään ulos kourusta hurjalla nopeudella. Toivottavasti vastaavilta tragedioilta vältyttäisiin tällä kertaa.
Tänään torstaina käytiin jo uuden olympialajin, lumilautailun slopestylen karsintoja ja suomalaiset aloittivat mallikkaasti. Taso on kuitenkin kova ja yksikin mitali tuosta lajista olisi kova juttu. Veikkaan että kokonaisuudessaan suomalaiset saavat kisoista viisi mitalia. Voittajia hienompaa olisi kuitenkin nähdä aidosti rehdit kisat ja huikeita ja hullunkurisia suorituksia joita muistella taas tulevien vuosien ja vuosikymmenten bloggauksissa :)
Nyt kun kisat on jo käynnissä, minusta olisi tärkeää erottaa nämä kaksi asiaa. Urheilijat ovat treenanneet koko elämänsä ja unelmoineet olympialaisista, he eivät ole voineet vaikuttaa siihen missä kisat pidetään. Jos joku haluaa ottaa kantaa, se on hieno asia, mutta urheilijoiden duuni on kuitenkin urheilla. Siihen aion keskittyä myös tässä blogissa, tänään ja jatkossa.
Olympialaiset on olleet mulle lapsesta asti tosi iso asia ja jokaisen kisapäivän jälkeen on aina tehty omia kisoja ja leikitty lajeja. Nyt sitä samaa tehdään varmasti oman pojan kanssa. Kisojen seuraaminen on kuitenkin muuttunut, enää nykyään ei ole ihan pakollista katsoa ja tietää ihan kaikkea. Urheilun seuraamiselle voi lohkaista siivun elämästä mutta tärkeämpää kuin katsoa urheilua on tietysti urheilla itse. Mulla on illalla kenties talvikauden viimeiset juoksutreenit hallissa enkä todellakaan aio perua sitä ja katsoa jotain kisakoostetta kotona :D
Ennen kuin oli perhettä oli helppo olla ehdoton ja katsoa kaikki lajit tai jonkun futiskisojen 64 matsia suorina lähetyksinä. Sotšissa ollaan kaksi tuntia Suomen aikaa edellä joten aikaero ei hirveästi vaikuta kisojen seuraamiseen, kisalähetykset alkaa aamulla ja loppuu noin yhdeksältä. Ehkä joku +4 tuntia ois ollut paras, olisi ehtinyt syventyä tunnin tai pari kisoihin ihan rauhassa kun poika on mennyt nukkumaan :)
Ekat talvikisat jotka muistan hyvin oli Lillehammerissa 1994. Sen jälkeen onkin ollut melkoisia tapauksia. Salt Lake Cityssa 2002 oli tosi huikeat skabat, monia erikoisia tapauksia hienojen urheilusuoritusten rinnalla. Silloin mm. Steven Bradbury voitti Australialle ekan olympiakullan kun kaukalopikaluistelun välierässä ja finaalissa kaikki muut kilpailijat kaatuivat! Bradbury oli vielä alkuerässä pätevä menijä mutta välierässä ja myöhemmin finaalissa muut luistelijat olivat niin paljon nopeampia ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä luistelunopeudessa.
Kaukalopikaluistelu on nopea kisa mutta malttamattomimmat voivat kelata vaikka kohtaan 1:30 jonka jälkeen alkaa viimeinen kierros. Naurattaa edelleen niin paljon että meinaan tippua tuolilta kun tuota kelailen. Bradburyn voiton lisäksi myös muiden mitalistien maaliviivan ylittämistä kannattaa seurata.
Samoissa kisoissa Salt Lake Cityssa oli myös todella raju taitoluistelun tuomariskandaali jonka aikana mm. mitaleita pistettiin uudelleen jakoon. Pariluistelussa omat suosikkini Elena Berezhnaya ja Anton Sikharulidze voittivat kultaa vaikka monen mielestä kanadalaisen parin olisi pitänyt voittaa. Mun mielestä tuloksessa ei ollut mitään epäselvää, venäläisillä oli muutamasta virheestä huolimatta selvästi vaikeampi ohjelma. Lopulta kuitenkin selvisi että kulisseissa tuomarit olivat käyneet lehmän kauppoja ja jonkinlaista pisteiden vaihtoa oli sovittu. Lopulta molemmat parit saivat kultamitalit. Erikoinen tapaus josta on mm. kirjoitettu kirjoja. Arvostelulajit ovat ikävä kyllä herkkiä tällaiselle pelaamiselle mutta usein joku saa näistä kähminnöistä vilppiä ja totuus tulee myös ilmi.
Sotšin lumilautailupaikkoja on pidetty hyvin vaarallisina, samoin oli neljä vuotta sitten Vancouverin kelkkailuradan kanssa kun Nodar Kumaritashvili menehtyi lennettyään ulos kourusta hurjalla nopeudella. Toivottavasti vastaavilta tragedioilta vältyttäisiin tällä kertaa.
Tänään torstaina käytiin jo uuden olympialajin, lumilautailun slopestylen karsintoja ja suomalaiset aloittivat mallikkaasti. Taso on kuitenkin kova ja yksikin mitali tuosta lajista olisi kova juttu. Veikkaan että kokonaisuudessaan suomalaiset saavat kisoista viisi mitalia. Voittajia hienompaa olisi kuitenkin nähdä aidosti rehdit kisat ja huikeita ja hullunkurisia suorituksia joita muistella taas tulevien vuosien ja vuosikymmenten bloggauksissa :)
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Timanttinen treenikuukausi tammikuu ja merkkejä hyvästä kunnosta.
Tammikuu oli mulla jälleen kerran erinomainen harjoittelukuukausi, sehän oli myös viime vuonna paras kuukausi harjoituspäivien perusteella. Nyt mentiin vielä viime vuodestakin paremmaksi, sain kasaan 23 treenipäivää joka on siis samalla kaikkien aikojen ennätykseni!
Käytännössä en edes halua enempää ohjelmaa viikkoihini, tuo oli jo selvästi ylärajoilla ja sen mahdollisti mm. se että kuukaudessa oli 31 päivää ja sain aika vapaasti muokata meidän perheen kalenteria omien menojeni mukaan. Siitä iso kiitos avovaimolle.
Nyt helmikuussa kun on vain 28 päivää menee todella tiukille saada kasaan 20 harjoitusta. Se olisi kuitenkin tosi hyvä määrä johon olen lähtökohtaisesti aina tyytyväinen.
Tammikuun treenit:
14 voimaharjoitusta, joista neljä ohjattua painonnostoharjoitusta ja 10 omaa salitreeniä
9 juoksuharjoitusta
= 23 treeniä
Juoksuharjoituksissa pääpaino oli viime vuoden tammikuun tapaan kovissa intervalleissa. Yhdeksästä juoksuharjoituksesta viisi oli 400 metrin intervalleja sisäradalla. Todella lyhyitä pk-lenkkejä (4-7km) juoksin neljä. Kilometrejä kertyi vaivaiset 35 joka on vähiten sitten vuoden 2012 tammikuun jolloin kärsin kuukauden mykoplasman aiheuttamasta kuumeesta ja yskästä.
Jos en olisi juossut intervalleja niin kilsoja olisi kertynyt hyvin enkä todellakaan ole huolissani vuoden isosta tavoitteesta, 1200 juoksukilometristä. Jos ei ongelmia ilmene niin ennen kesäkuuta olen juossut tuosta määrästä noin puolet.
Isoa määrää tärkeämpää on laatu ja mielestäni se oli tammikuussa kohdillaan. Juoksen intervalleja vain noin 5-15 kertaa vuodessa joten tälläkin kerralla vetojakson jälkeen kunto tuntuu olevan nousussa. Lyhyillä pk-lenkeillä oli helppo mennä kohtuullisen reipasta vauhtia ilman että syke nousi juuri lainkaan. En tiedä olenko vielä esimerkiksi siinä kunnossa että juoksen kympin 45 minuutissa mutta uskon että kesällä saatan hyvinkin olla.
Voimaharjoittelussa olen edelleen saanut lisätä painoja jokaisella harjoituskerralla edes hieman. Tein tammikuussa salitreenien päätteeksi myös kolme kovaa soutuharjoitusta jotka oli melkoinen jytky kropalle pitkään kestäneen peruskestävyysjakson jälkeen.
Huomasi kuitenkin hyvin miten tammikuun parin ekan viikon aikana kovat rääkit saivat joka kerta joko yskimään hurjasti tuntikausia, melkein oksentamaan tai vaipumaan jonkinlaiseen koomaan tai masennukseen mutta kahdella jälkimmäisellä viikolla palauduin jo paremmin eikä ollut enää yhtä kuollut olo.
Aina kun olen ollut juoksemassa radalla siellä on ollut useamman seuran futistreenejä ja erästä tyttöjoukkuetta valmentaa tuttu konkari jonka kanssa usein jutellaan jalkapallosta tai harjoittelusta, hänkin on innokas punttien kolistelija. Viime torstaina vetojen jälkeen hän huuteli kuinka olen laihtunut (tätä en missään nimessä halua!) ja juoksuvauhti näytti todella kovalta (hyvä hyvä!) aiempaan verrattuna. Eka kommentti oli aika jännä nimittäin olin käynyt ekaa kertaa vaa'alla varmaan useampaan kuukauteen ja se näytti enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana kertaakaan! :D
En ole koskaan analysoinut ulkomuotoani sen kummemmin mutta ehkä tämä osoittaa vanhan totuuden jonka mukaan 75-kiloinen joka ei ole treenannut näyttää jollain tapaa epäterveemmältä (? en keksi tähän millään sopivaa sanaa) kuin 80-kiloinen joka on hyvässä kunnossa.
Vaikka ruoka ja herkut ovat hyvin maistuneetkin niin tuskin ylimääräiset kilot ihan pelkkää rasvaa ovat, ei kai muuten treenit kulkisi niin hyvin ja kehitystä ja tulosta tulisi mainiosti. Tuskin se silti 100% lihastakaan on :-D
Yksi osoitus hyvästä kunnosta on se että tein maanantaina salitreenin päätteeksi uuden ennätykseni 2000 metrin soudussa, elokuun alussa soutamani 7:49:3 muuttui nyt muotoon 7:47:9. Voimaa ja lihaskestävyyttä pitää saada vielä paljon lisää jotta paikat kestää vedellä raskainta kuormaa noin pitkään.
Minä kiskomassa uutta ennätystäni! Kiitos kuvasta kanssatreenaajalle, kiva kun saa kuvia omista treeneistä tänne. (oikeasti pöllin tämän mestarisoutaja Läskimaijalta joka pölli tämän Conceptilta)
Soutajan ihannetyyppi on noin kaksimetrinen ja 100 kiloa pelkkää lihasta. Olen tästä aika kaukana mutta Conceptin sivuilla on laskuri jolla tuloksen voi muuttaa vertailukelpoiseksi: http://www.concept2.com/indoor-rowers/training/calculators/weight-adjustment-calculator . Esimerkiksi mulla se muuntaa tuon 7:47 aikani noin seitsemään minuuttiin. Jos en vetäisi kymppisäädöllä vaan tällaiselle kevyen luokan kaverille paremmin sopivalla niin aikani saattaisi jopa oikeasti olla jotain tuota luokkaa.
Helmikuussa teen vielä yhden tai kaksi kovaa juoksutreeniä sisäradalla ja sen jälkeen siirrytään kokonaan ulkopoluille pidempien juoksulenkkien pariin. Juoksukilsat nousee siis seuraavassa kuukausiyhteenvedossa jo vähän isommiksi. Kuukauden neljän ekan päivänä olen tehnyt tasan yhden harjoituksen mutta loppuviikko mennään taas täysiä, vähintään neljän päivän treeniputki luvassa! Hyvä tästä tulee, jonain päivänä olen oman elämäni Mikko.
Käytännössä en edes halua enempää ohjelmaa viikkoihini, tuo oli jo selvästi ylärajoilla ja sen mahdollisti mm. se että kuukaudessa oli 31 päivää ja sain aika vapaasti muokata meidän perheen kalenteria omien menojeni mukaan. Siitä iso kiitos avovaimolle.
Nyt helmikuussa kun on vain 28 päivää menee todella tiukille saada kasaan 20 harjoitusta. Se olisi kuitenkin tosi hyvä määrä johon olen lähtökohtaisesti aina tyytyväinen.
Tammikuun treenit:
14 voimaharjoitusta, joista neljä ohjattua painonnostoharjoitusta ja 10 omaa salitreeniä
9 juoksuharjoitusta
= 23 treeniä
Juoksuharjoituksissa pääpaino oli viime vuoden tammikuun tapaan kovissa intervalleissa. Yhdeksästä juoksuharjoituksesta viisi oli 400 metrin intervalleja sisäradalla. Todella lyhyitä pk-lenkkejä (4-7km) juoksin neljä. Kilometrejä kertyi vaivaiset 35 joka on vähiten sitten vuoden 2012 tammikuun jolloin kärsin kuukauden mykoplasman aiheuttamasta kuumeesta ja yskästä.
Jos en olisi juossut intervalleja niin kilsoja olisi kertynyt hyvin enkä todellakaan ole huolissani vuoden isosta tavoitteesta, 1200 juoksukilometristä. Jos ei ongelmia ilmene niin ennen kesäkuuta olen juossut tuosta määrästä noin puolet.
Isoa määrää tärkeämpää on laatu ja mielestäni se oli tammikuussa kohdillaan. Juoksen intervalleja vain noin 5-15 kertaa vuodessa joten tälläkin kerralla vetojakson jälkeen kunto tuntuu olevan nousussa. Lyhyillä pk-lenkeillä oli helppo mennä kohtuullisen reipasta vauhtia ilman että syke nousi juuri lainkaan. En tiedä olenko vielä esimerkiksi siinä kunnossa että juoksen kympin 45 minuutissa mutta uskon että kesällä saatan hyvinkin olla.
Voimaharjoittelussa olen edelleen saanut lisätä painoja jokaisella harjoituskerralla edes hieman. Tein tammikuussa salitreenien päätteeksi myös kolme kovaa soutuharjoitusta jotka oli melkoinen jytky kropalle pitkään kestäneen peruskestävyysjakson jälkeen.
Huomasi kuitenkin hyvin miten tammikuun parin ekan viikon aikana kovat rääkit saivat joka kerta joko yskimään hurjasti tuntikausia, melkein oksentamaan tai vaipumaan jonkinlaiseen koomaan tai masennukseen mutta kahdella jälkimmäisellä viikolla palauduin jo paremmin eikä ollut enää yhtä kuollut olo.
Aina kun olen ollut juoksemassa radalla siellä on ollut useamman seuran futistreenejä ja erästä tyttöjoukkuetta valmentaa tuttu konkari jonka kanssa usein jutellaan jalkapallosta tai harjoittelusta, hänkin on innokas punttien kolistelija. Viime torstaina vetojen jälkeen hän huuteli kuinka olen laihtunut (tätä en missään nimessä halua!) ja juoksuvauhti näytti todella kovalta (hyvä hyvä!) aiempaan verrattuna. Eka kommentti oli aika jännä nimittäin olin käynyt ekaa kertaa vaa'alla varmaan useampaan kuukauteen ja se näytti enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana kertaakaan! :D
En ole koskaan analysoinut ulkomuotoani sen kummemmin mutta ehkä tämä osoittaa vanhan totuuden jonka mukaan 75-kiloinen joka ei ole treenannut näyttää jollain tapaa epäterveemmältä (? en keksi tähän millään sopivaa sanaa) kuin 80-kiloinen joka on hyvässä kunnossa.
Vaikka ruoka ja herkut ovat hyvin maistuneetkin niin tuskin ylimääräiset kilot ihan pelkkää rasvaa ovat, ei kai muuten treenit kulkisi niin hyvin ja kehitystä ja tulosta tulisi mainiosti. Tuskin se silti 100% lihastakaan on :-D
Yksi osoitus hyvästä kunnosta on se että tein maanantaina salitreenin päätteeksi uuden ennätykseni 2000 metrin soudussa, elokuun alussa soutamani 7:49:3 muuttui nyt muotoon 7:47:9. Voimaa ja lihaskestävyyttä pitää saada vielä paljon lisää jotta paikat kestää vedellä raskainta kuormaa noin pitkään.
Soutajan ihannetyyppi on noin kaksimetrinen ja 100 kiloa pelkkää lihasta. Olen tästä aika kaukana mutta Conceptin sivuilla on laskuri jolla tuloksen voi muuttaa vertailukelpoiseksi: http://www.concept2.com/indoor-rowers/training/calculators/weight-adjustment-calculator . Esimerkiksi mulla se muuntaa tuon 7:47 aikani noin seitsemään minuuttiin. Jos en vetäisi kymppisäädöllä vaan tällaiselle kevyen luokan kaverille paremmin sopivalla niin aikani saattaisi jopa oikeasti olla jotain tuota luokkaa.
Helmikuussa teen vielä yhden tai kaksi kovaa juoksutreeniä sisäradalla ja sen jälkeen siirrytään kokonaan ulkopoluille pidempien juoksulenkkien pariin. Juoksukilsat nousee siis seuraavassa kuukausiyhteenvedossa jo vähän isommiksi. Kuukauden neljän ekan päivänä olen tehnyt tasan yhden harjoituksen mutta loppuviikko mennään taas täysiä, vähintään neljän päivän treeniputki luvassa! Hyvä tästä tulee, jonain päivänä olen oman elämäni Mikko.
maanantai 3. helmikuuta 2014
Crossfit SM 2014 - Kolme hulkkia nimeltään Mikko ja Teräsnainen.
Joulukuun alussa alkoi pitkä odotus ja karsiminen kohti kolmansia crossfitin SM-kisoja, Tampereen Winter Waria. Perjantaina se odotus vihdoin päättyi kun kilpailijat ilmoittautuivat ja aloittivat kisaamisen, lauantaina aamulla myös yleisö pääsi sisään areenalle ja tunnelma nousi kattoon.
Itse pääsin paikalle vasta puolenpäivän jälkeen joten ehdin näkemään neljännen lajin miesten erät sekä kaikki sen jälkeiset kisatapahtumat. Perkaan perjantain soutujen lisäksi siis myös aamulla käydyn kolmannen lajin tuloslistojen sekä tv-koosteen perusteella, muuten mennään toki omien näköhavaintojen mukaan :)
Kisoissa oli tällä kertaa poikkeuksellisen useita ja kovia poisjääntejä. Aiemmat mestaruudet kahmineen Essi Koskisen päätös jättäytyä katsomon puolelle olikin jo etukäteen tiedossa mutta myös karsintojen kolmonen ja viime vuoden SM-5. Janika Jalonen oli poissa. Hän kilpaili samaan aikaan Winter Warien kanssa käydyissä sisäsoudun SM-kisoissa Helsingissä ja voitti siellä naisten kevyen luokan suomen mestaruuden suvereenisti, 2000 metriä taittui aikaan 7:42:9. Onnittelut Crossfit Varaston väreissä soutaneelle Janikalle!
Miesten sarjan ennakkosuosikeihin kuulunut ja myös Varastoa edustava Jonne Koski kärsii ilmeisesti jonkinlaisesta jalkavammasta ja oli sen vuoksi katsomon puolella. Crossfit-kilpailut ovat niin äärimmäisiä tapahtumia että on turha kisata mikäli ei ole 100% kunnossa, menestystä ei taatusti tule ja vammat todennäköisesti pahenevat. Toivottavasti Jonne on kunnossa painonnoston SM-kisoissa parin viikon päästä tai viimeistään Crossfit Open-karsintojen alkaessa.
Tärkeintä ei kuitenkaan ole se kuka on poissa vaan tietysti ne jotka ovat paikalla - vain ja ainoastaan he vaikuttavat siihen miten tuloslista muotoutuu. Joten ei muuta kuin kisalajien kimppuun:
Laji 1
7.5k soutu
Miesten parhaat:
1. Matti Knaapi 26:52
2. Mikko Salmela 26:52
3. Olli Aho 26:54
Naisten parhaat:
1. Maaren Ali-Marttila 30:02
2. Anu Peltokangas 30:26
3. Suvi Kokko 30:33
Tyly setti perjantain ratoksi, kovaa soutaminen on hapokasta hommaa ja mitä pidempi matka pitää vetää täysiä, sitä kovemmalta se tietysti tuntuu. Lajissa nähtiin selvästi erilaisia taktiikoita, jotkut säästelivät voimia toiseen soutuun mutta hyvät soutajat pystyivät olemaan molemmissa souduissa kärkipäässä.
Maaren Ali-Marttila oli täysin ylivoimainen pitkän matkan soutaja, miesten sarjassa neljä parasta soutajaa oli kolmen sekunnin sisällä toisistaan. Maaren souti matkan kovalla 202 watin teholla, miesten kärkinelikon watit olivat noin 281-283.
Laji 2
2k soutu
Miesten parhaat:
1. Olli Aho 6:50
2. Mikko Salmela 6:51
3. Nico Smedroos 6:58
Naisten parhaat:
1. Maria Nokso 7:55
2. Annika Vahomäki 8:00
3. Maaren Ali-Marttila 8:03
Kovia aikoja kun takana on loputtoman pitkältä tuntuva puolen tunnin kova soutu ja vaivainen kahden minuutin palautus. Miesten kärkinelikosta vain Knaapi joutui antamaan periksi ja Aronpään Mikko otti tällä kertaa neljännen sijan. Watit Ollilla 325, Marialla 209. Naisten tehonlisäys oli siis dramaattisesti heikompi kuin miehillä verrattuna pitkään soutuun.
Ei muuta kuin parhaat mimmit ja jätkät kesäksi yhteen Taka-Töölön soutustadikalle harjoittelemaan ja Riossa juhlitaan pariaironelosen olympiamitalia - tuplana!
Laji 3
4 kierrosta (12 minuutin aikaraja)
- 9 burpee box over
- 12 c2b
- 15 kbs (miehet 32kg, naiset 24kg)
- shuttlerun
Miesten parhaat:
1. Mikko Aronpää 7:05
2. Mikko Salmela 7:16
3. Aleksi Hakunti 7:31
Naisten parhaat:
1. Annika Vahomäki 7:56
2. Saara Laaksonen 8:25
3. Anu Peltokangas 8:59
Mukava ja rentouttava aloitus lauantaiaamulle: yhteensä 144 toistoa burpeita, leukoja ja kahvakuulaheilautuksia. Hyvin perinteinen ja "helppo" wod, liikkeet eivät ole teknisesti kovin haastavia ja ero haetaan haponsietokyvystä ja lihaskestävyydestä.
Hyvin jo souduissa aloittanut Annika Vahomäki oli täysin suvereeni ja nousikin tämän lajin jälkeen kärkeen. Saara Laaksonen oli kolmannen lajin jälkeen kolmantena, eroa kärkeen oli tosin vain neljä pistettä. Olli Aho johti miesten sarjaa soutujen jälkeen mutta myös erinomaisesti soutanut Mikko Salmela nousi kolmannen lajin jälkeen kärkeen ja otti pienen kaulan kaikkiin muihin muihin. Aronpää oli lajivoitosta huolimatta vasta viidentenä tasapisteissä Nico Smedroosin kanssa, Salmelan ero Aronpäähän oli tässä vaiheessa jo 24 pistettä.
Laji 4 A
2 x 2min amrap (max reps)
- Käsilläkävely
- Toes 2 bar
Miesten parhaat:
1. Aleksi Hakunti
2. Nico Smedroos
3. Patrik Nummela
Naisten parhaat:
1. Saara Leskinen
2. kuusi kilpailijaa
Laji 4 B
2 x 2min amrap (max reps)
- Squat clean 80kg/50kg
- MU
Miesten parhaat:
1. Mikko Aronpää
2. Ville Patola
3. Olli Aho
Naisten parhaat:
1. Tea Tähtinen
1. Mila Nurminen
3. Saara Laaksonen
Tämä oli tosiaan ensimmäinen laji jonka ehdin paikan päällä näkemään. Rinnallevetoja kyykyn kautta, muscle-upeja eli voimavetoja renkailla, varpaita tankoon ja käsillä kävelyä. Käsilläkävelystä tuli kuuma laji kun sitä Gameseissa kesällä hinkattiin ja nyt kotimaisetkin kisaajat joutuivat sen hallitsemaan. Aronpäällä oli ongelmia siinä Kaliforniassa, nyt meni jo mallikkaasti. Mikon muscle-upit näyttivät omituisen hankalilta, tuli jo mieleen onko kyseessä joku pieni vaiva tai ongelma kesken kisan mutta kyseessä oli lopulta Mikolle ominainen taktinen asia. Aronpää laski mielessään miten paljon voimia muscle-upit kuluttavat suhteessa niistä saatuihin pisteisiin ja päätti tehdä niitä ykkösinä rauhallisilla palautuksilla.
Lajin pisteytys oli hieman sekava, merkitsinköhän ne oikein? Luultavasti en, laittakaahan korjaus jos joku tietää oikean järjestyksen.
Annika Vahomäki johti edelleen naisten sarjaa neljännen lajin jälkeen ja se oli ainakin itselleni yllätys, crossfitissä on hienoa miten uudet kilpailijat nousevat kisoissa valokeilaan hiottuaan suorituskykyään ensin rauhassa huippuunsa.
Neljännen lajin jälkeen miesten sarja alkoi muotoutua: kärjessä oli kolme Mikkoa. Salmela jatkoi ykkösenä, Aronpää nousi toiseksi ja Ojala kolmanneksi.
Laji 5
Tempaus ladder
Miehet: 60, 70, 75, 80, 85, 90, 95, 100, 105, 110, 115, 120
Naiset: 35, 40, 45, 50, 52.5, 55, 57.5, 60, 62.5, 65, 67.5, 70
Miesten parhaat:
1. Mikko Ojala 120kg
2. Joosua Eskelinen 115kg
3. Mikko Aronpää 110kg
Naisten parhaat:
1. Saara Laaksonen 70kg
2. Maaren Ali-Marttila 62.5kg + 3 rinnallevetoa
3. Saara Leskinen 62.5kg + 2 rinnallevetoa
Jes, tätä oli odotettukin! Laji julkistettiin jo hyvissä ajoin ja pisti pöhinän liikkeelle saleilla. Jokainen tempauksistaan epävarma halusi saada tiedon siitä miten varmasti rauta tottelee ja tottelihan se monella tosi komeasti. Ladderit ovat mielestäni crossfit-kisojen suola, gladiaattorit tulevat lavalle yksitellen käännetyssä järjestyksessä ja saavat oman ainutlaatuisen hetkensä olla huomion keskipisteenä. Kun kisan kuumin kärki on estradilla, raudat ovat yleensä jo tosi kovia ja niin tapahtui tälläkin kertaa.
Yhdeksän miestä pystyi erittäin kunnioitettavaan satkuun ja lopulta Mikko Ojala meni ainoana koko setin läpi. Maaren Ali-Marttila, Saara Leskinen ja Emilia Leppänen tempaisivat 62.5kg mutta Saara Laaksonen oli tällä kertaa painonnostotangolla ylivoimainen ykkönen. 70 kiloa tuli ihailtavan helposti ylös ja isommat tempausradat ovat ainakin ykkösinä tehtyinä varmasti kiikarissa.
Crossfit-kisat eivät ole painonnostokisat eivätkä tuomarit ole painonnostotuomareita mutta välillä linjasta meni läpi niin selviä punnerruksia että mielestäni jokainen pihtiputaan mummokin olisi ne hylännyt. Tämä näkyi erityisesti nostajilla joilla oli epävarma tekniikka ja otettiin väkisin raakana ylös rautoja jotka eivät olleet enää ihan omissa tempausmäärissä. Yleisön pauhusta ja juhlimisesta huolimatta tuomareiden olisi pitänyt tällaiset nostot hylätä.
Toinen asia joka jäi mieleen on turvallisuus. Painonnostoa on tarkoitus harrastaa erityisillä tarkoitusta varten rakennetuilla lavoilla mutta Areenalla tällainen ei ollut mahdollista ja väliaikaisia nostopaikkoja oli tehty korottamalla lattiaa paksuilla kumimatoilla. Ikävä kyllä nostoalue jäi lopulta aika pieneksi ja välillä nähtiin pari todella vaarallisen näköistä tilannetta kun urheilija otti askeleen tai kaksi ja kaatui alas kumimaton reunalta painojen kanssa. Tässä olisi voinut käydä todella vaarallisesti, tempaus on teknisesti erittäin haastava nosto jossa huipputasollakin vaaditaan usein muutama askel tangon liikkeen vakauttamiseksi. Moni kilpailija otti myös ihan itse aivan liian suuria riskejä yrittämällä väkisin temmata rautaa joka ei ollut lähelläkään nousta - vaikka kyse on kilpailusta ja yleisön edessä haluaisi laittaa parastaan niin päähän tai muualle kropan päälle tippuva painava tanko voi tehdä todella tylyä jälkeä. Ymmärrän kyllä että järki ei välttämättä raksuta kovin älykkäällä rattaalla kun endorfiini ja adrenaliini jylläävät.
Mikko Ojala nousi tempausten jälkeen kärkeen, Salmela oli toisena ja Aronpää kolmantena. Tilanne oli todella kutkuttava, he olivat vaivaisen viiden pisteen sisällä toisistaan. Naisten sarjassa Saara Laaksonen nousi ensimmäisen kerran kärkeen, ylivoimainen suoritus palkittiin ylivoimaisilla pisteillä ja eron kurominen muihin kilpailijoihin alkoi todenteolla.
Laji 6
5 minuutin AMRAP:
- 3 thruster 60kg/35kg
- 3 boksihyppy 75cm/60cm
- 6 thruster
- 6 boksihyppy
...
jne. joka kierroksella kolme toistoa lisää molempiin
Parhaat miehet:
1. Mikko Aronpää 77 toistoa
2. Eero Savolainen 75 toistoa
2. Mikko Ojala 75 toistoa
Parhaat naiset:
1. Saara Laaksonen 86 toistoa
2. Emilia Leppänen 79 toistoa
3. Outi Matikainen 76 toistoa
Päivän aloittaneen lajin kaltainen hyvin perinteinen wod jossa alku voi tuntua vielä iisiltä mutta kellon käydessä kolmatta tai neljättä minuuttia jalat ovat aivan loppu ja hengitys alkaa piiputtamaan. Boksit olivat aika korkeita ja myös thruster-painot olivat suht kovia ja kun alettiin ottaa 12 toiston sarjoja vain harva pystyi tekemään enää pitkiä putkia.
Tuomarilinja puhututti tässäkin lajissa, boksihyppyjen liikestandardissa on usein vaadittu sitä että molemmat kantapäät ovat boksin sisällä, nyt monella jäivät ne roikkumaan boksin ulkopuolelle. Oliko tämä siis sallittua?
Tehokkain boksitekniikka näytti olevan sellainen että palauttelutauot pidetään boksin päällä ja takaisin ylös hypätään ns. vastapompusta. Osa kilpailijoista otti myös käyttöön pari vauhtiaskelta joiden jälkeen otettiin tasajalkahyppy ylöspäin.
Viidennen lajin ja lajivoiton myötä Aronpää nousi vuorostaan kärkeen, Ojala oli toisena ja se kolmas Mikko tietysti kolmantena. Nico Smedroos vakiinnutti paikkaansa neljäntenä.
Annika Vahomäellä alkoi pitkä päivä ja uurastus jo painaa kuudennessa lajissa ja sijoitus vaihtui pykälää heikommaksi kun Emilia Leppänen nousi toiseksi. Karsinnoissa komeasti esiintynyt Lappeenrannan Anna Kuokkanen oli tässä vaiheessa viides, palkintopallille oli matkaa 19 pistettä.
Laji 7 FINAALI
A
500m max effort row
Miesten parhaat:
1. Mikko Salmela 1:24
2. Matti Knaapi 1:26
3. Olli Aho 1:26
Naisten parhaat:
1. Anna Kuokkanen 1:45
2. Tiina Rinne 1:46
3. Saara Laaksonen 1:46
B
50 DU unbroken
25 wallball
3 rope climb
5 m rack lunge 60/35kg
10 STOH 60kg/35kg
5m rack lunge 60kg/35kg
25 wallball
2 rope climb
10m rack lunge 60kg/35kg
10 STOH 60kg/35kg
10m rack lunge 60kg/35kg
25 wallball
1 rope climb
15 m rack lunge 60kg/35kg
10 STOH 60kg/35kg
15m rack lunge 60kg/35kg
Sprint
Huh, hah ja hei vaan! Crossfitin SM-kisojen finaalilajit ovat olleet perinteisesti isoja ja rankkoja ylläreitä. 2012 Porin kisat päättänyt Karhureiret tuntui silloin melkoiselta savotalta mutta se on sittemmin alkanut tuntua aika helpolta palalta - kiitos hullujen tamperelaisten.
Viime vuonna finaalin alussa piti pystyä tekemään muscle-uppeja, se oli varsinkin naisille pitkän kisapäivän lopuksi liian kova pala ja vain kaikkein terävin kärki sai raavittua vaaditut voimavedot kasaan. Se oli hullu rääkki, Matti Knaapin verta vuotavat kädet tai Anni Nippalan huikea suoritus pitkän päivän päätteeksi kotiyleisön edessä eivät varmaan ole unohtuneet keneltäkään paikalla olleelta.
Myös tällä kertaa paikka finaalissa piti ensin ansaita sijoittumalla kahdeksan parhaan joukkoon. Mutta mutta - oikeus tehdä finaalilaji piti ansaita vielä uudelleen. Finaali starttasi 500 metrin soudulla josta oli jaossa pisteet erikseen ja välittömästi concept2:n syleilystä piti siirtyä hyppynaruihin kiinni. Jotta sai luvan siirtyä eteenpäin piti saada tehtyä 50 tuplanaruhyppyä - putkeen!
Takana oli raastavan pitkä päivä ja 10 kilometriä maksimisoutua edeltäneen vuorokauden aikana, tuplia hypitään jatkuvasti omalla salilla erilaisissa wodeissa tai vaikkapa lämmittelynä. Mutta areenassa tilanne oli täysin toinen, 2000 ihmistä tuijotti ja katsoi pystytkö siihen ja jos et pysty, pakopaikkaa tai menestymismahdollisuuksia ei ole. Jäätävän kova paikka, miten tuollaisen paineen voi edes kestää ilman että naru takertuu jalkoihin ennen kuin viiskymppiä on täynnä?
Emilia Leppänen sai tuplat ensin kasaan kun Saara Laaksonen viereisellä radalla oli vaikeuksissa. Emilia sai reippaan etumatkan Saaraan nähden mutta lopulta Saarakin sai hypyt kulkemaan ja pääsi takaa-ajoon.
Köysi oli selvästi matalammalla kuin viime vuoden finaalissa jonka vuoksi miehet kiipesivät ilman jalkoja, naiset saivat kiivetä valitsemallaan tavalla. Wallballia, askelkyykkykävelyä tangon ollessa rinnalla ns. eturäkissä, shoulder-to-over-headia eli rinnalta ylöstyöntöjä vapaavalintaisella tavalla.. ja kaikkea tätä uudestaan ja uudestaan uuvuttavan kauan.
Emilian voimat alkoivat loppua toisella kierroksella ja painot mm. tippuivat rinnalta ja Emilia joutui tekemään viisi burpeeta rangaistuksena. Ensin meni ohi Anna ja sitten Saara. Lopulta Saara Laaksonen oli tässäkin lajissa täysin ylivoimainen ja otti mestarin elkein myös finaalin haltuunsa. Todellinen supernainen - täyttä terästä!
Naisten parhaat finaalilajissa:
1. Saara Laaksonen 18:23
2. Anna Kuokkanen 19:29
3. Anu Peltokangas 19:43
Sitten olikin vuorossa miesten finaali, suuri Mikkojen taisto. Erinomainen soutaja Mikko Salmela oli jälleen prologissa ykkönen ja pääsi tuulettamaan yleisölle siirtyessään narujen pariin. Ojala sai kuitenkin narut kesytettyä heti ekalla yrittämällä ja johtikin finaalia alusta loppuun. Aronpää tuli hyvin toisena mutta koko ajan hieman Ojalan perässä.
Suurin kysymysmerkki miesten finaalissa oli kuitenkin tapa jolla Mikko Ojala sai tehdä askelkyykkynsä. Liikestandardissa on aina vaadittu sitä että otetaan yksi askel kerrallaan jonka jälkeen jalat ovat vierekkäin. Aronpää ja muut kilpailijat tekivät näin, pitkäraajainen Ojala sen sijaan harppoi pitkiä askeleita ilman että jalat olisivat missään kohdassa pysähtyneet vierekkäin. Ojalan ja Aronpään suuri ero finaalissa johtui hyvin pitkälti tästä asiasta. Saiko näin tehdä askelkyykkyjä vai oliko kyseessä karkea tuomarivirhe? Ojala otti selvän lajivoiton ja Aronpää oli kakkonen. Entäs se kolmas Mikko? Mikko Salmela joka taisteli vielä ennen finaalia tiukasti mestaruudesta ei saanut koskaan hypittyä niitä tuplanaruhyppyjä. Välillä tuli pitkiäkin sarjoja, mutta sillä ei ollut väliä sotkeutuiko narut jalkoihin viiden vai 45 hypyn jälkeen.
Mikko Salmela osoitti kuitenkin sen miten kovaa luonteen lujuutta crossfit-urheilijat omaavat. Narut eivät lentäneet pitkin tannerta vaan kerta toisensa jälkeen mies tarttui niihin ja yritti täydet 20 minuuttia saada 50 hypyn sarjaa kasaan. Nostan hattua Salmelalle, tinkimättömän hieno urheilija! Juuri tästä crossfitissä on kyse, ikinä ei antauduta ja luovuteta on se este sitten tuplahypyt tai joku muu seinä joka nousee pystyyn.
Jos tuplia hypitään vuoden päästä, luulen että ne eivät ole enää Salmelan heikkous vaan vahvuus. Viime vuonna Mikko Aronpäällä teki tiukkaa saada Winter Wareissa hypittyä pitkiä tuplasarjoja ja kesän Gameseissa käsilläkävely oli hyvin hankalaa. Nyt molemmat sujuivat erinomaisesti koska hän teki kuten lajin parissa on tapana: heikkouksista tehdään vahvuuksia. Näin rakennetaan joka päivä vähän parempia urheilijoita ja lopulta mestareita.
Miesten parhaat finaalilajissa:
1. Mikko Ojala 16:26
2. Mikko Aronpää 17:10
3. Joosua Eskelinen 17:53
Tässä ne on, Suomen kovimmat jätkät ja mimmit! Vasemmalta Mikko Ojala, Mikko Aronpää, Mikko Salmela, Emilia Leppänen, Saara Laaksonen, Anna Kuokkanen.
Lopputulokset:
1. Mikko Aronpää (Crossfit Tampere) 583
2. Mikko Ojala (Cross Training Rauma) 579
3. Mikko Salmela (Crossfit 10K) 559
4. Nico Smedroos (Crossfit Varasto) 522
5. Joosua Eskelinen (Crossfit BOX100) 515
1. Saara Laaksonen (Crossfit Turku) 611
2. Emilia Leppänen (Crossfit Turku) 541
3. Anna Kuokkanen (Crossfit Lappeenranta) 537
4. Anu Peltokangas (Crossfit Kerava) 532
5. Annika Vahomäki (Crossfit Lauttasaari) 515
Mikko Aronpää otti kolmannen mestaruutensa ja jatkaa Suomen suvereenina ykköskilpailijana. Ero Ojalaan oli kuitenkin hyvin pieni ja olen ehdottomasti sitä mieltä että myös Mikko Ojala on Games-tason kilpailija. Toivottavasti hän on kohta starttaavissa Crossfit Openeissa mukana kärkkymässä paikkaa Euroopan karsintafinaaleihin. Eiköhän se kolmaskin Mikko voi olla tyytyväinen kisaurakkaan vaikka yksi pieni asia esti lopulta mestaruuden tavoittelemisen.
Saara Laaksosen ylivoima naisten sarjassa oli mykistävän hienoa seurattavaa, ennustin jo aiemmin että kisoista tulisi Turun jäsentenväliset mutta hyvin muut pysyivät mukana. Annika Vahomäki oli pitkään rakentamassa jättiyllätystä mutta ainakin vielä tällä kertaa vahvan kokemuksen pitkistä kisatapahtumista omaavat kilpailijat olivat lopulta parempia. Anna Kuokkanen nousi huikeasti kisan edetessä ja oli lopulta erittäin upean finaalin jälkeen palkintopallilla.
Oli hienoa nähdä paitsi huippukilpailijoiden taistelua mestaruudesta niin myös monien ensikertalaisten pystyvän ylittämään itseään suuren yleisön edessä. Steffi oli viime vuonna katsomossa ja päätti olla mukana seuraavalla kerralla ja niin hän myös oli, tuloksena hieno debyytti sijalla 26. Oli myös siistiä nähdä kilpailijoita jotka ovat olleet mukana kaikissa kolmessa SM-kisassa, esimerkiksi Crossfit Varaston J-P Kaukonen ja Crossfit Tampereen Noora Kilkka. J-P oli viime vuonna 24., nyt 12., oisko ens vuonna ekan finaalin vuoro? Mikko Salon uutta salia Crossfit Varastoa nykyään edustava Nico Smedroos oli vuosi sitten 12. ja nyt jo neljäs, palkintopalli siintää varmasti mielessä ensi vuonna.
Vaikka tuomaritoiminnasta hieman purnasinkin niin suuret kiitokset silti kilpailijoiden ja tapahtuman järjestäjien lisäksi myös tuomareille ja muille vapaaehtoisille. Ammattituomaritkin tekevät virheitä aivan kaikissa lajeissa joten on selvää että niitä tapahtuu myös näin hektisessä tapahtumassa, se on täysin inhimillistä. Olen ihan varma että tälläkään kertaa mikään sijoitus ei lopulta ratkennut mihinkään virheeseen, ei kilpailijoiden eikä tuomareiden, vaan onnistumisiin.
Mun mielestä näissä kisoissa on ollut aina hieno tunnelma, jostain syystä areenalla välillä tuntui että ihan kaikki kilpailijat eivät saaneet kunnolla kannustusta. Oliko joiltain bokseilta vähemmän väkeä kuin aiemmin? Iso areena ja tapahtuma saivat varmasti paikalle paljon myös väkeä joka ei lajia itse harrasta tai tunne kilpailjoita ja tämä saattoi vaikuttaa asiaan. Crossfit Turun ja CF Keravan porukat sekä raumalaiset ainakin pitivät kunnolla tunnelmaa yllä, siisti juttu!
Yle lähetti kisoista koosteen sunnuntaina 2.2. ja sen voi katsoa Yle Areenassa helmikuun loppuun asti. On vaikea pala toteuttaa kooste näin mittavista kisoista, kun yksi laji kestää 10-20 minuuttia se muuttuu lyhyessä koosteessa helposti katkonaiseksi sillisalaatiksi mutta tämä oli kuitenkin merkittävä ensiaskel näyttää crossfittiä valtakunnallisilla kanavilla, aiemmin olemme nähneet kuvaa lähinnä kansainvälisistä kisoista Eurosportin välittämänä. Tapahtuman järjestäjiin kuulunut Lasse Rantala pelasti paljon asiantuntevilla kommenteillaan, toivottavasti selostuksen ja haastatteluiden taso nousee myös jatkossa samalle tasolle. Harmi että kovalla soinut musiikki peitti yleisön äänet ja esti saliäänen käytön lähetyksessä, hienoa kannustusta ja tunnelmaa ei tv-lähetyksessä juuri huomaa.
Malttaiskohan tätä maraton-postausta millään lopettaa.. kai se pakko on. Omatkin treenit odottaa ja ehkä vois hetken kelata jotain muita aiheita ennen kuin... niin, se Crossfit Open 2014 on ihan just kohta. Ja sitä ennen painonnoston SM-kisat. Molemmissa varmasti nähdään Areenalta ja Winter Wareista tuttua porukkaa, en malta odottaa! :)
Itse pääsin paikalle vasta puolenpäivän jälkeen joten ehdin näkemään neljännen lajin miesten erät sekä kaikki sen jälkeiset kisatapahtumat. Perkaan perjantain soutujen lisäksi siis myös aamulla käydyn kolmannen lajin tuloslistojen sekä tv-koosteen perusteella, muuten mennään toki omien näköhavaintojen mukaan :)
Kisoissa oli tällä kertaa poikkeuksellisen useita ja kovia poisjääntejä. Aiemmat mestaruudet kahmineen Essi Koskisen päätös jättäytyä katsomon puolelle olikin jo etukäteen tiedossa mutta myös karsintojen kolmonen ja viime vuoden SM-5. Janika Jalonen oli poissa. Hän kilpaili samaan aikaan Winter Warien kanssa käydyissä sisäsoudun SM-kisoissa Helsingissä ja voitti siellä naisten kevyen luokan suomen mestaruuden suvereenisti, 2000 metriä taittui aikaan 7:42:9. Onnittelut Crossfit Varaston väreissä soutaneelle Janikalle!
Miesten sarjan ennakkosuosikeihin kuulunut ja myös Varastoa edustava Jonne Koski kärsii ilmeisesti jonkinlaisesta jalkavammasta ja oli sen vuoksi katsomon puolella. Crossfit-kilpailut ovat niin äärimmäisiä tapahtumia että on turha kisata mikäli ei ole 100% kunnossa, menestystä ei taatusti tule ja vammat todennäköisesti pahenevat. Toivottavasti Jonne on kunnossa painonnoston SM-kisoissa parin viikon päästä tai viimeistään Crossfit Open-karsintojen alkaessa.
Tärkeintä ei kuitenkaan ole se kuka on poissa vaan tietysti ne jotka ovat paikalla - vain ja ainoastaan he vaikuttavat siihen miten tuloslista muotoutuu. Joten ei muuta kuin kisalajien kimppuun:
Laji 1
7.5k soutu
Miesten parhaat:
1. Matti Knaapi 26:52
2. Mikko Salmela 26:52
3. Olli Aho 26:54
Naisten parhaat:
1. Maaren Ali-Marttila 30:02
2. Anu Peltokangas 30:26
3. Suvi Kokko 30:33
Tyly setti perjantain ratoksi, kovaa soutaminen on hapokasta hommaa ja mitä pidempi matka pitää vetää täysiä, sitä kovemmalta se tietysti tuntuu. Lajissa nähtiin selvästi erilaisia taktiikoita, jotkut säästelivät voimia toiseen soutuun mutta hyvät soutajat pystyivät olemaan molemmissa souduissa kärkipäässä.
Maaren Ali-Marttila oli täysin ylivoimainen pitkän matkan soutaja, miesten sarjassa neljä parasta soutajaa oli kolmen sekunnin sisällä toisistaan. Maaren souti matkan kovalla 202 watin teholla, miesten kärkinelikon watit olivat noin 281-283.
Laji 2
2k soutu
Miesten parhaat:
1. Olli Aho 6:50
2. Mikko Salmela 6:51
3. Nico Smedroos 6:58
Naisten parhaat:
1. Maria Nokso 7:55
2. Annika Vahomäki 8:00
3. Maaren Ali-Marttila 8:03
Kovia aikoja kun takana on loputtoman pitkältä tuntuva puolen tunnin kova soutu ja vaivainen kahden minuutin palautus. Miesten kärkinelikosta vain Knaapi joutui antamaan periksi ja Aronpään Mikko otti tällä kertaa neljännen sijan. Watit Ollilla 325, Marialla 209. Naisten tehonlisäys oli siis dramaattisesti heikompi kuin miehillä verrattuna pitkään soutuun.
Ei muuta kuin parhaat mimmit ja jätkät kesäksi yhteen Taka-Töölön soutustadikalle harjoittelemaan ja Riossa juhlitaan pariaironelosen olympiamitalia - tuplana!
Laji 3
4 kierrosta (12 minuutin aikaraja)
- 9 burpee box over
- 12 c2b
- 15 kbs (miehet 32kg, naiset 24kg)
- shuttlerun
Miesten parhaat:
1. Mikko Aronpää 7:05
2. Mikko Salmela 7:16
3. Aleksi Hakunti 7:31
Naisten parhaat:
1. Annika Vahomäki 7:56
2. Saara Laaksonen 8:25
3. Anu Peltokangas 8:59
Mukava ja rentouttava aloitus lauantaiaamulle: yhteensä 144 toistoa burpeita, leukoja ja kahvakuulaheilautuksia. Hyvin perinteinen ja "helppo" wod, liikkeet eivät ole teknisesti kovin haastavia ja ero haetaan haponsietokyvystä ja lihaskestävyydestä.
Hyvin jo souduissa aloittanut Annika Vahomäki oli täysin suvereeni ja nousikin tämän lajin jälkeen kärkeen. Saara Laaksonen oli kolmannen lajin jälkeen kolmantena, eroa kärkeen oli tosin vain neljä pistettä. Olli Aho johti miesten sarjaa soutujen jälkeen mutta myös erinomaisesti soutanut Mikko Salmela nousi kolmannen lajin jälkeen kärkeen ja otti pienen kaulan kaikkiin muihin muihin. Aronpää oli lajivoitosta huolimatta vasta viidentenä tasapisteissä Nico Smedroosin kanssa, Salmelan ero Aronpäähän oli tässä vaiheessa jo 24 pistettä.
 |
| (c) Yle Urheilu |
Laji 4 A
2 x 2min amrap (max reps)
- Käsilläkävely
- Toes 2 bar
Miesten parhaat:
1. Aleksi Hakunti
2. Nico Smedroos
3. Patrik Nummela
Naisten parhaat:
1. Saara Leskinen
2. kuusi kilpailijaa
Laji 4 B
2 x 2min amrap (max reps)
- Squat clean 80kg/50kg
- MU
Miesten parhaat:
1. Mikko Aronpää
2. Ville Patola
3. Olli Aho
Naisten parhaat:
1. Tea Tähtinen
1. Mila Nurminen
3. Saara Laaksonen
Tämä oli tosiaan ensimmäinen laji jonka ehdin paikan päällä näkemään. Rinnallevetoja kyykyn kautta, muscle-upeja eli voimavetoja renkailla, varpaita tankoon ja käsillä kävelyä. Käsilläkävelystä tuli kuuma laji kun sitä Gameseissa kesällä hinkattiin ja nyt kotimaisetkin kisaajat joutuivat sen hallitsemaan. Aronpäällä oli ongelmia siinä Kaliforniassa, nyt meni jo mallikkaasti. Mikon muscle-upit näyttivät omituisen hankalilta, tuli jo mieleen onko kyseessä joku pieni vaiva tai ongelma kesken kisan mutta kyseessä oli lopulta Mikolle ominainen taktinen asia. Aronpää laski mielessään miten paljon voimia muscle-upit kuluttavat suhteessa niistä saatuihin pisteisiin ja päätti tehdä niitä ykkösinä rauhallisilla palautuksilla.
 |
| (c) Yle Urheilu |
Lajin pisteytys oli hieman sekava, merkitsinköhän ne oikein? Luultavasti en, laittakaahan korjaus jos joku tietää oikean järjestyksen.
Annika Vahomäki johti edelleen naisten sarjaa neljännen lajin jälkeen ja se oli ainakin itselleni yllätys, crossfitissä on hienoa miten uudet kilpailijat nousevat kisoissa valokeilaan hiottuaan suorituskykyään ensin rauhassa huippuunsa.
Neljännen lajin jälkeen miesten sarja alkoi muotoutua: kärjessä oli kolme Mikkoa. Salmela jatkoi ykkösenä, Aronpää nousi toiseksi ja Ojala kolmanneksi.
Laji 5
Tempaus ladder
Miehet: 60, 70, 75, 80, 85, 90, 95, 100, 105, 110, 115, 120
Naiset: 35, 40, 45, 50, 52.5, 55, 57.5, 60, 62.5, 65, 67.5, 70
Miesten parhaat:
1. Mikko Ojala 120kg
2. Joosua Eskelinen 115kg
3. Mikko Aronpää 110kg
Naisten parhaat:
1. Saara Laaksonen 70kg
2. Maaren Ali-Marttila 62.5kg + 3 rinnallevetoa
3. Saara Leskinen 62.5kg + 2 rinnallevetoa
Jes, tätä oli odotettukin! Laji julkistettiin jo hyvissä ajoin ja pisti pöhinän liikkeelle saleilla. Jokainen tempauksistaan epävarma halusi saada tiedon siitä miten varmasti rauta tottelee ja tottelihan se monella tosi komeasti. Ladderit ovat mielestäni crossfit-kisojen suola, gladiaattorit tulevat lavalle yksitellen käännetyssä järjestyksessä ja saavat oman ainutlaatuisen hetkensä olla huomion keskipisteenä. Kun kisan kuumin kärki on estradilla, raudat ovat yleensä jo tosi kovia ja niin tapahtui tälläkin kertaa.
 |
| (c) Yle Urheilu |
Yhdeksän miestä pystyi erittäin kunnioitettavaan satkuun ja lopulta Mikko Ojala meni ainoana koko setin läpi. Maaren Ali-Marttila, Saara Leskinen ja Emilia Leppänen tempaisivat 62.5kg mutta Saara Laaksonen oli tällä kertaa painonnostotangolla ylivoimainen ykkönen. 70 kiloa tuli ihailtavan helposti ylös ja isommat tempausradat ovat ainakin ykkösinä tehtyinä varmasti kiikarissa.
 |
| (c) Yle Urheilu |
Toinen asia joka jäi mieleen on turvallisuus. Painonnostoa on tarkoitus harrastaa erityisillä tarkoitusta varten rakennetuilla lavoilla mutta Areenalla tällainen ei ollut mahdollista ja väliaikaisia nostopaikkoja oli tehty korottamalla lattiaa paksuilla kumimatoilla. Ikävä kyllä nostoalue jäi lopulta aika pieneksi ja välillä nähtiin pari todella vaarallisen näköistä tilannetta kun urheilija otti askeleen tai kaksi ja kaatui alas kumimaton reunalta painojen kanssa. Tässä olisi voinut käydä todella vaarallisesti, tempaus on teknisesti erittäin haastava nosto jossa huipputasollakin vaaditaan usein muutama askel tangon liikkeen vakauttamiseksi. Moni kilpailija otti myös ihan itse aivan liian suuria riskejä yrittämällä väkisin temmata rautaa joka ei ollut lähelläkään nousta - vaikka kyse on kilpailusta ja yleisön edessä haluaisi laittaa parastaan niin päähän tai muualle kropan päälle tippuva painava tanko voi tehdä todella tylyä jälkeä. Ymmärrän kyllä että järki ei välttämättä raksuta kovin älykkäällä rattaalla kun endorfiini ja adrenaliini jylläävät.
Mikko Ojala nousi tempausten jälkeen kärkeen, Salmela oli toisena ja Aronpää kolmantena. Tilanne oli todella kutkuttava, he olivat vaivaisen viiden pisteen sisällä toisistaan. Naisten sarjassa Saara Laaksonen nousi ensimmäisen kerran kärkeen, ylivoimainen suoritus palkittiin ylivoimaisilla pisteillä ja eron kurominen muihin kilpailijoihin alkoi todenteolla.
Laji 6
5 minuutin AMRAP:
- 3 thruster 60kg/35kg
- 3 boksihyppy 75cm/60cm
- 6 thruster
- 6 boksihyppy
...
jne. joka kierroksella kolme toistoa lisää molempiin
Parhaat miehet:
1. Mikko Aronpää 77 toistoa
2. Eero Savolainen 75 toistoa
2. Mikko Ojala 75 toistoa
Parhaat naiset:
1. Saara Laaksonen 86 toistoa
2. Emilia Leppänen 79 toistoa
3. Outi Matikainen 76 toistoa
Päivän aloittaneen lajin kaltainen hyvin perinteinen wod jossa alku voi tuntua vielä iisiltä mutta kellon käydessä kolmatta tai neljättä minuuttia jalat ovat aivan loppu ja hengitys alkaa piiputtamaan. Boksit olivat aika korkeita ja myös thruster-painot olivat suht kovia ja kun alettiin ottaa 12 toiston sarjoja vain harva pystyi tekemään enää pitkiä putkia.
Tuomarilinja puhututti tässäkin lajissa, boksihyppyjen liikestandardissa on usein vaadittu sitä että molemmat kantapäät ovat boksin sisällä, nyt monella jäivät ne roikkumaan boksin ulkopuolelle. Oliko tämä siis sallittua?
Tehokkain boksitekniikka näytti olevan sellainen että palauttelutauot pidetään boksin päällä ja takaisin ylös hypätään ns. vastapompusta. Osa kilpailijoista otti myös käyttöön pari vauhtiaskelta joiden jälkeen otettiin tasajalkahyppy ylöspäin.
Viidennen lajin ja lajivoiton myötä Aronpää nousi vuorostaan kärkeen, Ojala oli toisena ja se kolmas Mikko tietysti kolmantena. Nico Smedroos vakiinnutti paikkaansa neljäntenä.
Annika Vahomäellä alkoi pitkä päivä ja uurastus jo painaa kuudennessa lajissa ja sijoitus vaihtui pykälää heikommaksi kun Emilia Leppänen nousi toiseksi. Karsinnoissa komeasti esiintynyt Lappeenrannan Anna Kuokkanen oli tässä vaiheessa viides, palkintopallille oli matkaa 19 pistettä.
Laji 7 FINAALI
A
500m max effort row
Miesten parhaat:
1. Mikko Salmela 1:24
2. Matti Knaapi 1:26
3. Olli Aho 1:26
Naisten parhaat:
1. Anna Kuokkanen 1:45
2. Tiina Rinne 1:46
3. Saara Laaksonen 1:46
B
50 DU unbroken
25 wallball
3 rope climb
5 m rack lunge 60/35kg
10 STOH 60kg/35kg
5m rack lunge 60kg/35kg
25 wallball
2 rope climb
10m rack lunge 60kg/35kg
10 STOH 60kg/35kg
10m rack lunge 60kg/35kg
25 wallball
1 rope climb
15 m rack lunge 60kg/35kg
10 STOH 60kg/35kg
15m rack lunge 60kg/35kg
Sprint
Huh, hah ja hei vaan! Crossfitin SM-kisojen finaalilajit ovat olleet perinteisesti isoja ja rankkoja ylläreitä. 2012 Porin kisat päättänyt Karhureiret tuntui silloin melkoiselta savotalta mutta se on sittemmin alkanut tuntua aika helpolta palalta - kiitos hullujen tamperelaisten.
Viime vuonna finaalin alussa piti pystyä tekemään muscle-uppeja, se oli varsinkin naisille pitkän kisapäivän lopuksi liian kova pala ja vain kaikkein terävin kärki sai raavittua vaaditut voimavedot kasaan. Se oli hullu rääkki, Matti Knaapin verta vuotavat kädet tai Anni Nippalan huikea suoritus pitkän päivän päätteeksi kotiyleisön edessä eivät varmaan ole unohtuneet keneltäkään paikalla olleelta.
 |
| (c) Yle Urheilu |
Takana oli raastavan pitkä päivä ja 10 kilometriä maksimisoutua edeltäneen vuorokauden aikana, tuplia hypitään jatkuvasti omalla salilla erilaisissa wodeissa tai vaikkapa lämmittelynä. Mutta areenassa tilanne oli täysin toinen, 2000 ihmistä tuijotti ja katsoi pystytkö siihen ja jos et pysty, pakopaikkaa tai menestymismahdollisuuksia ei ole. Jäätävän kova paikka, miten tuollaisen paineen voi edes kestää ilman että naru takertuu jalkoihin ennen kuin viiskymppiä on täynnä?
Emilia Leppänen sai tuplat ensin kasaan kun Saara Laaksonen viereisellä radalla oli vaikeuksissa. Emilia sai reippaan etumatkan Saaraan nähden mutta lopulta Saarakin sai hypyt kulkemaan ja pääsi takaa-ajoon.
Köysi oli selvästi matalammalla kuin viime vuoden finaalissa jonka vuoksi miehet kiipesivät ilman jalkoja, naiset saivat kiivetä valitsemallaan tavalla. Wallballia, askelkyykkykävelyä tangon ollessa rinnalla ns. eturäkissä, shoulder-to-over-headia eli rinnalta ylöstyöntöjä vapaavalintaisella tavalla.. ja kaikkea tätä uudestaan ja uudestaan uuvuttavan kauan.
 |
| (c) Yle Urheilu |
Naisten parhaat finaalilajissa:
1. Saara Laaksonen 18:23
2. Anna Kuokkanen 19:29
3. Anu Peltokangas 19:43
Sitten olikin vuorossa miesten finaali, suuri Mikkojen taisto. Erinomainen soutaja Mikko Salmela oli jälleen prologissa ykkönen ja pääsi tuulettamaan yleisölle siirtyessään narujen pariin. Ojala sai kuitenkin narut kesytettyä heti ekalla yrittämällä ja johtikin finaalia alusta loppuun. Aronpää tuli hyvin toisena mutta koko ajan hieman Ojalan perässä.
Suurin kysymysmerkki miesten finaalissa oli kuitenkin tapa jolla Mikko Ojala sai tehdä askelkyykkynsä. Liikestandardissa on aina vaadittu sitä että otetaan yksi askel kerrallaan jonka jälkeen jalat ovat vierekkäin. Aronpää ja muut kilpailijat tekivät näin, pitkäraajainen Ojala sen sijaan harppoi pitkiä askeleita ilman että jalat olisivat missään kohdassa pysähtyneet vierekkäin. Ojalan ja Aronpään suuri ero finaalissa johtui hyvin pitkälti tästä asiasta. Saiko näin tehdä askelkyykkyjä vai oliko kyseessä karkea tuomarivirhe? Ojala otti selvän lajivoiton ja Aronpää oli kakkonen. Entäs se kolmas Mikko? Mikko Salmela joka taisteli vielä ennen finaalia tiukasti mestaruudesta ei saanut koskaan hypittyä niitä tuplanaruhyppyjä. Välillä tuli pitkiäkin sarjoja, mutta sillä ei ollut väliä sotkeutuiko narut jalkoihin viiden vai 45 hypyn jälkeen.
Mikko Salmela osoitti kuitenkin sen miten kovaa luonteen lujuutta crossfit-urheilijat omaavat. Narut eivät lentäneet pitkin tannerta vaan kerta toisensa jälkeen mies tarttui niihin ja yritti täydet 20 minuuttia saada 50 hypyn sarjaa kasaan. Nostan hattua Salmelalle, tinkimättömän hieno urheilija! Juuri tästä crossfitissä on kyse, ikinä ei antauduta ja luovuteta on se este sitten tuplahypyt tai joku muu seinä joka nousee pystyyn.
Jos tuplia hypitään vuoden päästä, luulen että ne eivät ole enää Salmelan heikkous vaan vahvuus. Viime vuonna Mikko Aronpäällä teki tiukkaa saada Winter Wareissa hypittyä pitkiä tuplasarjoja ja kesän Gameseissa käsilläkävely oli hyvin hankalaa. Nyt molemmat sujuivat erinomaisesti koska hän teki kuten lajin parissa on tapana: heikkouksista tehdään vahvuuksia. Näin rakennetaan joka päivä vähän parempia urheilijoita ja lopulta mestareita.
Miesten parhaat finaalilajissa:
1. Mikko Ojala 16:26
2. Mikko Aronpää 17:10
3. Joosua Eskelinen 17:53
Tässä ne on, Suomen kovimmat jätkät ja mimmit! Vasemmalta Mikko Ojala, Mikko Aronpää, Mikko Salmela, Emilia Leppänen, Saara Laaksonen, Anna Kuokkanen.
Lopputulokset:
1. Mikko Aronpää (Crossfit Tampere) 583
2. Mikko Ojala (Cross Training Rauma) 579
3. Mikko Salmela (Crossfit 10K) 559
4. Nico Smedroos (Crossfit Varasto) 522
5. Joosua Eskelinen (Crossfit BOX100) 515
1. Saara Laaksonen (Crossfit Turku) 611
2. Emilia Leppänen (Crossfit Turku) 541
3. Anna Kuokkanen (Crossfit Lappeenranta) 537
4. Anu Peltokangas (Crossfit Kerava) 532
5. Annika Vahomäki (Crossfit Lauttasaari) 515
Mikko Aronpää otti kolmannen mestaruutensa ja jatkaa Suomen suvereenina ykköskilpailijana. Ero Ojalaan oli kuitenkin hyvin pieni ja olen ehdottomasti sitä mieltä että myös Mikko Ojala on Games-tason kilpailija. Toivottavasti hän on kohta starttaavissa Crossfit Openeissa mukana kärkkymässä paikkaa Euroopan karsintafinaaleihin. Eiköhän se kolmaskin Mikko voi olla tyytyväinen kisaurakkaan vaikka yksi pieni asia esti lopulta mestaruuden tavoittelemisen.
Saara Laaksosen ylivoima naisten sarjassa oli mykistävän hienoa seurattavaa, ennustin jo aiemmin että kisoista tulisi Turun jäsentenväliset mutta hyvin muut pysyivät mukana. Annika Vahomäki oli pitkään rakentamassa jättiyllätystä mutta ainakin vielä tällä kertaa vahvan kokemuksen pitkistä kisatapahtumista omaavat kilpailijat olivat lopulta parempia. Anna Kuokkanen nousi huikeasti kisan edetessä ja oli lopulta erittäin upean finaalin jälkeen palkintopallilla.
Oli hienoa nähdä paitsi huippukilpailijoiden taistelua mestaruudesta niin myös monien ensikertalaisten pystyvän ylittämään itseään suuren yleisön edessä. Steffi oli viime vuonna katsomossa ja päätti olla mukana seuraavalla kerralla ja niin hän myös oli, tuloksena hieno debyytti sijalla 26. Oli myös siistiä nähdä kilpailijoita jotka ovat olleet mukana kaikissa kolmessa SM-kisassa, esimerkiksi Crossfit Varaston J-P Kaukonen ja Crossfit Tampereen Noora Kilkka. J-P oli viime vuonna 24., nyt 12., oisko ens vuonna ekan finaalin vuoro? Mikko Salon uutta salia Crossfit Varastoa nykyään edustava Nico Smedroos oli vuosi sitten 12. ja nyt jo neljäs, palkintopalli siintää varmasti mielessä ensi vuonna.
Vaikka tuomaritoiminnasta hieman purnasinkin niin suuret kiitokset silti kilpailijoiden ja tapahtuman järjestäjien lisäksi myös tuomareille ja muille vapaaehtoisille. Ammattituomaritkin tekevät virheitä aivan kaikissa lajeissa joten on selvää että niitä tapahtuu myös näin hektisessä tapahtumassa, se on täysin inhimillistä. Olen ihan varma että tälläkään kertaa mikään sijoitus ei lopulta ratkennut mihinkään virheeseen, ei kilpailijoiden eikä tuomareiden, vaan onnistumisiin.
Mun mielestä näissä kisoissa on ollut aina hieno tunnelma, jostain syystä areenalla välillä tuntui että ihan kaikki kilpailijat eivät saaneet kunnolla kannustusta. Oliko joiltain bokseilta vähemmän väkeä kuin aiemmin? Iso areena ja tapahtuma saivat varmasti paikalle paljon myös väkeä joka ei lajia itse harrasta tai tunne kilpailjoita ja tämä saattoi vaikuttaa asiaan. Crossfit Turun ja CF Keravan porukat sekä raumalaiset ainakin pitivät kunnolla tunnelmaa yllä, siisti juttu!
Yle lähetti kisoista koosteen sunnuntaina 2.2. ja sen voi katsoa Yle Areenassa helmikuun loppuun asti. On vaikea pala toteuttaa kooste näin mittavista kisoista, kun yksi laji kestää 10-20 minuuttia se muuttuu lyhyessä koosteessa helposti katkonaiseksi sillisalaatiksi mutta tämä oli kuitenkin merkittävä ensiaskel näyttää crossfittiä valtakunnallisilla kanavilla, aiemmin olemme nähneet kuvaa lähinnä kansainvälisistä kisoista Eurosportin välittämänä. Tapahtuman järjestäjiin kuulunut Lasse Rantala pelasti paljon asiantuntevilla kommenteillaan, toivottavasti selostuksen ja haastatteluiden taso nousee myös jatkossa samalle tasolle. Harmi että kovalla soinut musiikki peitti yleisön äänet ja esti saliäänen käytön lähetyksessä, hienoa kannustusta ja tunnelmaa ei tv-lähetyksessä juuri huomaa.
Malttaiskohan tätä maraton-postausta millään lopettaa.. kai se pakko on. Omatkin treenit odottaa ja ehkä vois hetken kelata jotain muita aiheita ennen kuin... niin, se Crossfit Open 2014 on ihan just kohta. Ja sitä ennen painonnoston SM-kisat. Molemmissa varmasti nähdään Areenalta ja Winter Wareista tuttua porukkaa, en malta odottaa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)