keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Timanttinen treenikuukausi tammikuu ja merkkejä hyvästä kunnosta.

Tammikuu oli mulla jälleen kerran erinomainen harjoittelukuukausi, sehän oli myös viime vuonna paras kuukausi harjoituspäivien perusteella. Nyt mentiin vielä viime vuodestakin paremmaksi, sain kasaan 23 treenipäivää joka on siis samalla kaikkien aikojen ennätykseni!

Käytännössä en edes halua enempää ohjelmaa viikkoihini, tuo oli jo selvästi ylärajoilla ja sen mahdollisti mm. se että kuukaudessa oli 31 päivää ja sain aika vapaasti muokata meidän perheen kalenteria omien menojeni mukaan. Siitä iso kiitos avovaimolle.

Nyt helmikuussa kun on vain 28 päivää menee todella tiukille saada kasaan 20 harjoitusta. Se olisi kuitenkin tosi hyvä määrä johon olen lähtökohtaisesti aina tyytyväinen.

Tammikuun treenit:

14 voimaharjoitusta, joista neljä ohjattua painonnostoharjoitusta ja 10 omaa salitreeniä
9 juoksuharjoitusta
= 23 treeniä

Juoksuharjoituksissa pääpaino oli viime vuoden tammikuun tapaan kovissa intervalleissa. Yhdeksästä juoksuharjoituksesta viisi oli 400 metrin intervalleja sisäradalla. Todella lyhyitä pk-lenkkejä (4-7km) juoksin neljä. Kilometrejä kertyi vaivaiset 35 joka on vähiten sitten vuoden 2012 tammikuun jolloin kärsin kuukauden mykoplasman aiheuttamasta kuumeesta ja yskästä.

Jos en olisi juossut intervalleja niin kilsoja olisi kertynyt hyvin enkä todellakaan ole huolissani vuoden isosta tavoitteesta, 1200 juoksukilometristä. Jos ei ongelmia ilmene niin ennen kesäkuuta olen juossut tuosta määrästä noin puolet.

Isoa määrää tärkeämpää on laatu ja mielestäni se oli tammikuussa kohdillaan. Juoksen intervalleja vain noin 5-15 kertaa vuodessa joten tälläkin kerralla vetojakson jälkeen kunto tuntuu olevan nousussa. Lyhyillä pk-lenkeillä oli helppo mennä kohtuullisen reipasta vauhtia ilman että syke nousi juuri lainkaan. En tiedä olenko vielä esimerkiksi siinä kunnossa että juoksen kympin 45 minuutissa mutta uskon että kesällä saatan hyvinkin olla.

Voimaharjoittelussa olen edelleen saanut lisätä painoja jokaisella harjoituskerralla edes hieman. Tein tammikuussa salitreenien päätteeksi myös kolme kovaa soutuharjoitusta jotka oli melkoinen jytky kropalle pitkään kestäneen peruskestävyysjakson jälkeen.

Huomasi kuitenkin hyvin miten tammikuun parin ekan viikon aikana kovat rääkit saivat joka kerta joko yskimään hurjasti tuntikausia, melkein oksentamaan tai vaipumaan jonkinlaiseen koomaan tai masennukseen mutta kahdella jälkimmäisellä viikolla palauduin jo paremmin eikä ollut enää yhtä kuollut olo.

Aina kun olen ollut juoksemassa radalla siellä on ollut useamman seuran futistreenejä ja erästä tyttöjoukkuetta valmentaa tuttu konkari jonka kanssa usein jutellaan jalkapallosta tai harjoittelusta, hänkin on innokas punttien kolistelija. Viime torstaina vetojen jälkeen hän huuteli kuinka olen laihtunut (tätä en missään nimessä halua!) ja juoksuvauhti näytti todella kovalta (hyvä hyvä!) aiempaan verrattuna. Eka kommentti oli aika jännä nimittäin olin käynyt ekaa kertaa vaa'alla varmaan useampaan kuukauteen ja se näytti enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana kertaakaan! :D

En ole koskaan analysoinut ulkomuotoani sen kummemmin mutta ehkä tämä osoittaa vanhan totuuden jonka mukaan 75-kiloinen joka ei ole treenannut näyttää jollain tapaa epäterveemmältä (? en keksi tähän millään sopivaa sanaa) kuin 80-kiloinen joka on hyvässä kunnossa.

Vaikka ruoka ja herkut ovat hyvin maistuneetkin niin tuskin ylimääräiset kilot ihan pelkkää rasvaa ovat, ei kai muuten treenit kulkisi niin hyvin ja kehitystä ja tulosta tulisi mainiosti. Tuskin se silti 100% lihastakaan on :-D

Yksi osoitus hyvästä kunnosta on se että tein maanantaina salitreenin päätteeksi uuden ennätykseni 2000 metrin soudussa, elokuun alussa soutamani 7:49:3 muuttui nyt muotoon 7:47:9. Voimaa ja lihaskestävyyttä pitää saada vielä paljon lisää jotta paikat kestää vedellä raskainta kuormaa noin pitkään.

Minä kiskomassa uutta ennätystäni! Kiitos kuvasta kanssatreenaajalle, kiva kun saa kuvia omista treeneistä tänne. (oikeasti pöllin tämän mestarisoutaja Läskimaijalta joka pölli tämän Conceptilta)


Soutajan ihannetyyppi on noin kaksimetrinen ja 100 kiloa pelkkää lihasta. Olen tästä aika kaukana mutta Conceptin sivuilla on laskuri jolla tuloksen voi muuttaa vertailukelpoiseksi: http://www.concept2.com/indoor-rowers/training/calculators/weight-adjustment-calculator . Esimerkiksi mulla se muuntaa tuon 7:47 aikani noin seitsemään minuuttiin. Jos en vetäisi kymppisäädöllä vaan tällaiselle kevyen luokan kaverille paremmin sopivalla niin aikani saattaisi jopa oikeasti olla jotain tuota luokkaa.

Helmikuussa teen vielä yhden tai kaksi kovaa juoksutreeniä sisäradalla ja sen jälkeen siirrytään kokonaan ulkopoluille pidempien juoksulenkkien pariin. Juoksukilsat nousee siis seuraavassa kuukausiyhteenvedossa jo vähän isommiksi. Kuukauden neljän ekan päivänä olen tehnyt tasan yhden harjoituksen mutta loppuviikko mennään taas täysiä, vähintään neljän päivän treeniputki luvassa! Hyvä tästä tulee, jonain päivänä olen oman elämäni Mikko.

2 kommenttia:

  1. Hieno kuukausi takana sulla totisesti. Tuo 2000m soutuaika on tosiaan, ja vielä erityisesti mittasuhteet erityisesti huomioiden, erityisen kova! Tuut viimeistään ensi vuonna mukaan nohin kisoihin! Siellä on Finnrowing ja Melooni -ja Suuteluliiton puolellakin ihan uudenlaista vipinää noissa kisahommissa, ja jonkinlaista Cup-tyyppistä toimintaakin vissiin käynnistellään.. Ne on ihan erinomaisia piristeitä talvireenilöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs olisikin melkoista, en ole koskaan kuvitellut osallistuvani minkään lajin SM-kisoihin - ja vielä lajissa jossa on punnitukset ja painoluokat! :D Jos ajat vielä paranee ja pystyn pudottamaan itseni alle 75-kiloisiin niin voisipa joskus jopa lähteä mukaan...

      Poista