Loppuelämäni ensimmäinen päivä juoksijana.

Oon ollut tosi huono juoksemaan pitkiksiä. Olen tyytynyt köpöttelemään suurimman osan lenkeistäni 10-15 kilometrin välillä, siihen on kulunut sopivasti aikaa ja toisaalta se on aika mukavan pituinen siivu muutenkin. Olen yrittänyt usein terästäytyä mutta yksittäisten lenkkien pituudet eivät ole juurikaan kasvaneet. Mulla on ollut niin matalat odotukset esimerkiksi maratonille että niihin on päästy suhteellisen vaivatta ja ilman pitkiä lenkkejä.

Pari päivää sitten päätin että juoksen nyt tiistaina tämän vuoden ekan kunnon pitkiksen. Ei herättänyt hirveitä hurraa-huutoja, mutta pakkohan niitä on alkaa juoksemaan.

Tänään aamulla ennen lenkkiä koin kuitenkin herätyksen. Olen asettanut itselleni kovia tavoitteita ja kirjoittanut tännekin pari kertaa että lähivuosina pyrin juoksemaan ultramatkoja, siihen jatkuvat reilun kympin lenkit eivät yksinkertaisesti riitä. Aloin miettiä mistä olen unelmoinut ja mitä oikeasti tarvitsee tehdä että joskus pääsen sille tasolle. Ajatus pitkiksistä tuntui koko ajan paremmalta ja kun sidoin kengännauhoja ja aloin juoksemaan, mulla ei ollut motivaatiosta pulaa.

Juoksin 18 kilometriä. En ole juossut kertaakaan niin pitkää lenkkiä marraskuun alun maratonin jälkeen vaikka joulukuussakin mittariin kertyi 121 kilometriä.

Lenkin aikana ei väsyttänyt ja vaikka olin poikkeuksellisesti pitkällä lenkillä ilman eväitä - juomaa tai energiaa - homma pysyi hyvin kasassa. Tää on se tie jota haluan kulkea, mun tulevaisuus on pikemminkin 20-25 kilometrin lenkeissä kuin jossain reilun kympin pätkissä.

Oli muutenkin tosi kiva juosta, täällä oli eilen Suomen lämpimin päivä tänä vuonna, +8C, ja tänäänkin ilma tuntui tosi keväiseltä kovasta tuulesta huolimatta. Näen usein lenkillä tuntemattoman miehen joka aina moikkaa ja kyselee päivän treeneistä ja tänään vähän yllättäen huikkasi eri suuntiin juostessamme että puolimaratoniako juoksen. No en ihan mutta melkein :) Lenkin aikana sain kasaan myös vuoden ensimmäisen sadan kilometrin saldon.

Motivaatiota tosiaan tarvitaan, tää ei tuu olemaan helppo tie. Kynsiä ehkä irtoilee ja hiertymiin kuluu tuubitolkulla bepanthenia ja rulla toisensa jälkeen urheiluteippiä. Mutta haluan tätä vaan niin paljon.

Pitkät hitaat lenkit sopii mulle, vähän sellaista retkeilyfiilistä vaikka koko ajan edetäänkin juoksemalla. Vauhti ei tule nousemaan sykkeiden kustannuksella, en suostu luopumaan lihaksista vaan polttoaine otetaan muualta. Viime aikoina on vaikuttanut siltä että rasvaa ois lähtenyt, 1-2 kovaa intervalliharjoitusta viikossa ovat varmaan polttaneet niitä. Harmittaa, en tosiaan halua kuluttaa rasvakerrosta missään soutulaitteessa tai tartanilla, sitä pitää riittää tuleviin juoksusessioihin.

Mulla on tosi innostunut olo, on mahtavaa mennä kohti isoja tavoitteita ja unelmia.

Toisaalta on vähän myös haikea olo, tietynlainen viattomuuden aika on ohi. Peruskunto on viimeisen kolmen vuoden aikana rakennettu ja nyt pitää mennä oikeasti eteenpäin, passailu ei vie sinne minne haluan.

Tästä se lähtee. Olen valmis.