torstai 13. helmikuuta 2014

Hyvässä seurassa, painonnostoseurassa.

Eilen oli kuudennet painonnostotreenit. Todella hienoa ja haastavaa touhua joka helpottuu kyllä todella hitaasti jos lainkaan. Edelleen on ongelmia monien pienten ja isompien asioiden kanssa: takajalka kääntyy sivulle kun saksataan ylöstyöntö, kyynärpäät ei nouse kunnolla ylös rinnallevedoissa, selän asento ja kontrolli katoaa kesken liikkeen.. Valmentajilta ei tulee enää niin paljon korjausehdotuksia ja kommentteja kuin aiemmin, joko korjattavaa ei ole enää ihan niin hirveästi kuin alussa - tai sitten sitä on niin paljon etteivät tiedä mistä aloittaa :D

Tässä on myös käynyt niin että olen ensimmäistä kertaa elämässäni urheiluseuran jäsen, olen siis ihan virallisesti hyvässä seurassa. Ja se on todella hyvä seura: erinomaista valmennusta ja painonnoston ohjaamista eri ikäisille  harrastenostajille jotka voivat omien mieltymysten mukaan valita sen oman treenimääränsä ja harjoitella vapaasti joko silloin tällöin tai vaikka seitsemänä päivänä viikossa. Seuran parhaat nostajat kilpailevat kansainvälisesti ja esimerkiksi SM-kisoissa ensi viikolla on kovaa edustusta lähes kaikissa sarjoissa.

Tärkeintä on kuitenkin se hyvä yhteishenki joka noissa treeneissä vallitsee, vaikka porukkaa on paljon, yleensä noin 20-25, niin kaikille löytyy tanko ja sopivat sparraajat. Yhdellä nostopaikalla on noin 3-4 treenaajaa ja aikalailla sanattomasti ja saumattomasti on muodostunut sopivia ryhmiä, olen nostanut samojen jamppojen kanssa melkein joka kerralla ja homma toimii kun tiedetään hyvin toistemme taso ja osataan katsoa toistemme kardinaalivirheitä kun valmentaja ei ole vieressä.

Eilen tehtiin tuttuja liikkeitä: 3x rinnalleveto + ylöstyöntö,  tempaus polven yläpuolelta + nivusista ja loppuun korkeita tempausvetoja, muistaakseni nelosina. Kaikki menee pienin askelin eteenpäin mutta tuntuu että aina kun yksi asia on kunnossa niin pakka hajoaa jostain toisesta kohdasta. Tyhmien ihmisten lajit kuten juoksu sopii mulle paljon paremmin kuin tällainen älykköjen urheilu :D

Painonnosto on todella haastavaa ja moni varmaan lopettaisi homman kesken, mulla ainakin treenit ovat kulkeneet hirveää vuoristorataa ja ellei toi yhteisö olisi noin mainio ja itse laji niin pirun koukuttava niin olisi helppo valita joku toinen harjoitus tilalle tai jäädä kotiin. Joidenkin treenien jälkeen on ollut aika paska fiilis, on tuntunut aika lohduttomalta kun ei saa kroppaa toimimaan halutulla tavalla mutta tsemppaus ja kannustava palaute ovat aina nostaneet mielen takas ylös ja saaneet odottamaan uusia treenejä.


Tuntuu aika hurjalta miten iso kynnys joskus oli tehdä erilaisia asioita ja minkälaisia ehtoja asetti sille että voiko edes yrittää. On niitä varmaan edelleenkin mutta koko ajan on vähemmän asioita jotka tuntuu mahdottomilta, jokaisen kortin voi katsoa ja ainakin yrittää, on se lopputulos sitten millainen tahansa.

8-9 kuukautta vuodessa mun kalenteriin mahtuu kaksi voimaharjoitusta viikossa ja aion korvata niistä toisen jatkossa painonnostoharjoituksella. Se on iso päätös, tykkään todella paljon mun omasta salista (josta myös maksan noin 600 euroa vuodessa)  ja omista, itse kehitetyistä harjoitusohjelmista mutta saan ihan varmasti enemmän siitä että joku muu vie siinä rinnalla tätä touhua eteenpäin.

Omatkin salitreenit mullistuu, alan ottaa voimanostoliikkeitä enemmän mukaan pienempien liikkeiden ja pidempien pumppailusarjojen sijaan. Tästä kuitenkin enemmän huomenna, mulla on aamupäivällä treffit meidän salilla työskentelevän painonnosto- ja voimanostovalmentajan kanssa.

4 kommenttia:

  1. Jännä juttu, itselläni 7 vuotta juoksentelua takana ja viime kesänä sain päähäni, että joo haluan oppia oikeaa painonnostoa. Ei ollut helppoa löytää omaa paikkaansa, kun on tällainen keski-ikäinen täti, joka ei sitä lajia ole koskaan harrastanut. Mutta sitten aukesi kaupunkiin painonnostoon erikoistunut crossfitsali ja aloitin treenit siellä viime syksynä ja tempausta olen yrittänyt ahkerasti treenata ja saanut kiitostakin valmentajalta. Hassua, mutta kyllä sitä vaan oppii ja toisaalta laji imaisi minut mukaansa, kuin joki hanhen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Painonnosto on selvästi sopiva laji kaikenkuntoisille ja kaiken ikäisille, meidänkin treeneissä ikähaitari taitaa olla 15-60. Ja laji tosiaan koukuttaa, ajattelin että porukkaa on eniten tammikuun alussa ja sen jälkeen kato alkaa käymään mutta päinvastoin väkeä on tullut koko ajan lisää ja kaikki treeneissä käyneet ovat tulleet uudestaankin.

      Hieno harrastus!

      Poista
  2. Hyvä päätös tuo painonnoston lajitekniikkaan paneutuminen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, painonnosto on rautaa! :)

      Kävin katsomassa teidän blogia ja kyllä vaan Rautiossakin tehdään hienoa työtä lajin eteen!

      Poista