Haasta heikkoutesi ja kehity paremmaksi.

Olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni paljon ajatusta siitä että harjoittelussa tulisi keskittyä enemmän heikkouksiin kuin vahvuuksiin, ilmeisesti muut ovat kelanneet samoja juttuja koska olen törmännyt aiheeseen muidenkin kirjoituksissa kuten viimeksi Hannan mainiossa Sporttaillaan-blogissa.

Olen alkuvuoden aikana joutunut todella törmäämään niihin omiin heikkoihin kohtiini painonnostoharjoituksissa ja esimerkiksi viime viikonlopun Crossfit Winter Warissa muistin jälleen miksi pidän lajista niin paljon. Mielestäni crossfitin sydän ei ole siinä että tehdään tolkuttoman pitkiä harjoituksia väsyneenä vaan siinä että pyritään koko ajan löytämään niitä omia heikkoja pisteitä ja kehittymään paremmaksi keskittymällä niihin. Perinteisessä valmentamisessa ja harjoittelussa on aina valittu ensin ne vahvat jässikät ja tehty heistä voimailulajien taitajia, kestävyys-ominaisuuksilla varustetuista ihmisistä hiihtäjiä ja pitkän matkan juoksijoita jne. Itse en pidä tuosta ajattelusta, ymmärrän että sillä tavalla löydetään lahjakkuudet joista voidaan koulia mestareita ja huippu-urheiljoita mutta näin tavallisena kuntoilijana ja liikkujana ajatus on mulle vieras. Haluaisin olla hyvä kokonaisuutena, en pelkästään yhdellä kunnon osa-alueella.

Olen aiemminkin kirjoittanut paljon siitä miten tärkeää on liikkua epämukavuusalueella, mutta lähestynyt asiaa lähinnä epämukavien harjoitusten kuten intervallien ja muiden rääkkien kautta. Ehkä tutumpaa epämukavuusaluetta on niiden harjoitusten ja urheilulajien välttäminen joissa ei ole hyvä. Itse en ole hyvä uimari joten uin harvoin. En ole koskaan ollut hyvä luistelemaan joten en myöskään ole juuri koskaan käynyt luistelemassa. Viime aikoina olen kiinnittänyt molempiin asioihin huomiota ja mm. käynyt tänä talvena luistelemassa enemmän kuin viimeisten 30 vuoden aikana. En totisesti vieläkään ole hyvä mutta paljon parempi kuin aiemmin.

Juoksussa olen keskittynyt lähes pelkästään mukaviin pk-lenkkeihin, hölköttelyyn fiilispohjalta. Se sopii mulle, pidän mieluummin pitkistä ja hitaista kuin nopeista ja lyhyistä matkoista. Toisaalta mulla on unelmia siitä miten juoksen vaikkapa cooperissa pitkän matkan ja esimerkiksi ultrajuoksussa olisi hyvä olla kattava vauhtireservi pohjalla jotta voi juosta reipastakin vauhtia kohtuullisen matalilla sykkeillä. Siispä olen ottanut ohjelmaani pari kertaa vuodessa kovia rääkkijuoksujaksoja jotka tuntuu aina ekalla kerralla pahalta mutta jokaisen treenin jälkeen tunnen olevasi selvästi parempi niissä.

Itse asiassa nyt koko homma on kääntynyt päälaelleen ja olen suhteettoman hyvä lyhyillä matkoilla verrattuna pitkiin. Juoksen kympin ehkä 48 minuutissa mutta puolimaratonilla en meinaa millään päästä alle kahden tunnin!

Heikkous voi altistaa loukkaantumisille, esimerkiksi mun heikkouteni on ollut huono liikkuvuus ja vähäinen venyttely. On olemassa selkeitä viitteitä siitä että molemmat altistavat erilaisille vammoille ja toisaalta esimerkiksi painonnosto on hankalaa huonolla liikkuvuudella. Jos on vahva kaveri voi nostaa isoja rautoja raa'alla voimalla mutta mun pitää pyrkiä samaan ennen kaikkea hyvällä tekniikalla. Jos en pysty hyvään tekniikkaan eikä raakaa voimaa löydy, en voi onnistua.

Painonnostoharjoituksissa on venytelty ja tehty liikkuvuusharjoituksia ja ihan oikeasti olen ottanut niitä enemmän ohjelmaan myös kotona. Ja kehitystä alkaa näkymään! Meidän kuntosalilla on Technogymin posterior-venyttelylaite jossa on flexibily scale, siis jonkinlainen mittari oman liikkuvuuden mittaamiseen. Laitteessa maataan ja nostetaan vuorotellen toista jalkaa ylöspäin, mittarissa lukee asteet millaiseen kulmaan jalan saa. Aiemmin sain oikean jalan ehkä 75 asteeseen ja vasemman 80 asteen kulmaan, tänään oikealla meni jopa kevyesti 80 astetta ja vasemmalla 85 astetta. Heikkouksiin keskittyminen kääntyy hämmästyttävän nopeasti vahvuudeksi ja eteenpäin menoksi!

Heikkouksiin keskittyminen ja niiden kehittäminen vaatii ennen kaikkea motivaatiota. Jos motivaatio liikuntaan ja kuntoiluun on heikko, suosittelen pysymään harjoitteissa joista saa eniten iloa ja jotka tuovat mielihyvää, siitä seuraa jatkuvuutta joka on harjoittelussa kaikkein tärkeintä. Kun motivaatio on huipussaan ja into treenaamiseen raudanluja, suosittelen katsomaan säännöllisesti niitä osa-alueita joissa on heikko. En tarkoita että pitäisi tehdä asioita joista ei pidä, mua ei kiinnosta jääkiekko enkä todellakaan ole menossa lätkätreeneihin! :D Yleensä asioita kuitenkin välttelee enemmän siksi ettei niitä hallitse kuin siksi että niistä ei pitäisi. Esimerkiki moni nainen ei vedä leukoja siksi että ei osaa eikä koe pystyvänsä sitä jatkossakaan omaksumaan, ei siksi että se olisi jotenkin vastenmielinen tai inhottava harjoite.

Pakko olla rehellinen: mitä vaikeammasta harjoitteesta tai suuremmasta heikkoudesta on kyse, sitä vaikeampaa sen oppiminen on. Jos ei osaa tehdä kuperkeikkaa niin menee varmasti aikaa että voltti onnistuu. Onnistumisesta saa kuitenkin niin suuren mielihyvän ja onnistumisen tunteen että riski kannattaa ottaa ja hyväksyä epäonnistuminen osana prosessia. Mun painonnostoharjoittelu on ollut ihan hirveää vuoristorataa ja olen ollut monta kertaa valmis heittämään hanskat tiskiin. Mutta luovuttamalla ei voi onnistua eikä kehittyä.

Jalkapallovalmennuksen ja -tutkimuksen parissa on puhuttu paljon 10 000 tunnin säännöstä. Siinä on kyse ajatuksesta että huippujalkapalloilija tarvitsee syntyäkseen 10 000 tuntia harjoittelua. Siis noin 3 tuntia päivässä 9 vuoden ajan. Aikuisella kuntoilijalla ei tietenkään ole mitään saumaa harjoitella noin paljon mutta ehkä voitaisiin puhua vaikka 10 000 toistosta. Jos yrität vetää leukaa kymmenen kertaa viikossa kahdenkymmenen vuoden ajan etkä onnistu, uskoisin että et tule onnistumaan jatkossakaan :) Mutta jos et edes yritä, sitä onnistumista ei varmasti tule koskaan tapahtumaan.