Hurja kuuden päivän treeniputki elokuun ja kesän huipennukseksi.

Mulla on aina tavoitteena vetää viisi treeniä viikossa mutta usein jäädään neljään. Se on silti ihan hyvä, varsinkin kun pidempiä taukoja ei ole ollut pitkiin aikoihin vaan oon päässyt jatkuvasti harjoittelemaan tasaisesti.

Silmäilin kuitenkin jo viime viikolla kalenteria hymyssä suin. Tää elokuun viimeinen viikko näytti siltä että treenejä saisi sovitettua mukavasti viisi peräkkäin, harvinaista herkkua. Ja kun viime viikon treenipäivät oli maanantai, keskiviikko, torstai ja sunnuntai niin harjoituspäiviä tulisi nyt peräti kuusi peräkkäin!

Lopulta suunnitelma toteutui erinomaisesti:

su 14km juoksulenkki
ma 12km juoksulenkki
ti voimaharjoitus
ke 12km juoksulenkki
to voimaharjoitus
pe 12km juoksulenkki

Yhteensä 50 kilometriä juoksua ja kaksi voimatreeniä salilla kuudessa päivässä! Jes jes.

Treeniputken päälle alkoi tosin kasaantua tummia pilviä jo ennen kuin se ehti alkaakaan. Viikonlopun aikana olo muuttui tukkoiseksi ja nenä alkoi vuotaa. Argh! Ei voi olla mahdollista. Sunnuntaina aamupalaksi olikin sinkkitablettia, D-vitamiinia, monivitamiinia, reilusti tuoremehua.. Kaupasta täysi satsi appelsiineja ja greippejä. Nyt ei pelleillä!

Tilanne oli siis tämä. Pyrin aseistamaan nämä hyvät jätkät parhaani mukaan jotta voisivat pistää turpiin täydellä voimalla noita ilkimyksiä!

Olin vähän kahden vaiheilla. Kipeänä ei saisi harrastaa liikuntaa. Toisaalta mulla oli vain pelkkä nuha, ei kuumetta. Joskus voi iskeä pikkuflunssa ennen jotain juoksutapahtumaa ja nyt olisi hyvä paikka testata miten pärjään ja miten tunnen oman kroppani. Päätin yrittää. Kuusi päivää treenaamista, jes jes!

Sunnuntaina juoksin metsäpolkuja, aioin juosta 13km mutta askel kulki niin hyvin että menin vielä lopuksi stadionille kiertämään rataa niin että tuli 14 kilsaa täyteen.

Maanantaina taas lenkille, edellinen päivä ei oikeastaan tuntunut juurikaan jaloissa. 12 kilometriä.

Tiistaina salilla, tarkkailin sykettä ja mietin vaikuttaako flunssa jotenkin. Päätin tehdä pelkän perustreenin eli hieman vajaan tunnin voimaharjoituksen. Ei mitään ylimääräisiä vatsoja tai leuanvetoja.

Keskiviikkona taas juoksemaan - 12km tavoitteena. Pohkeet olivat kuin kiveä. Olin kuitenkin edellisenä päivänä tehnyt myös valakyykkyjä salilla. Ei kuitenkaan sattunut, pohkeet olivat sellaisen makean kivistävän ja kiristävän paineen alaisia. Tuntui kuin jotain olisi jo tehnytkin. Pelkäsin että illalla telkkaria katsoessa ja yöllä nukkuessa pohkeet särkisivät mutta mitään tuntemuksia ei lenkin jälkeen ollut.

Nuha ei vaivannut millään lenkillä, oikeastaan päinvastoin. Hengitys kulki juostessa nenän kautta paremmin kuin koko muuna päivänä. Olen aiemminkin huomannut että liikkuminen itse asiassa helpottaa pientä flunssaa. Jos on yskää ja kurkussa limaisuutta niin hölkkäily pistää sen irtoamaan ja hengitystiet putsaantuvat skeidasta.

Kaikki muut treenit tein aina aamupäivällä mutta eilen torstaina oli vähän toisenlainen aikataulu. Mentiin päivällä hengailemaan meren rannalle ja fiilistelemään kesän viimeisiä lämpimiä päiviä.

Tyrniä suoraan pensaasta rahkan päälle. Aika hyvä lounas!

Voiko pukkari olla tätä kauniimpi?

Menin eilen siis salille vasta myöhään illalla ja tein treenin klo 21.30 - 22.30. Siellä ei ole koskaan ollut noin paljon porukkaa noin myöhään! Yleensä kun lähden kotiin niin olen viimeinen (salil eka, salil vika ;) mutta nyt sinne jäi varmaan vielä kymmenen tyyppiä kolistelemaan rautoja. Siistiä!

Poljin pyörällä kotiin ja jämähdin sohvalle katsomaan erittäin mielenkiintoista Vuelta Espanan etappia, Tony Martin ajoi 170 kilometriä yksin irtiotossa! Ja tuli ajetuksi kiinni kymmenen metriä ennen maalia.. Jos sydän voi murtua penkkiurheillessa niin viime yönä se oli lähellä. Söin purkin rahkaa yhden aikaan yöllä ja olin sängyssä nukkumassa vasta lähempänä puolta kahta. Aamupäivällä olisi vielä se kuudes ja viimeinen treeni ennen kuin putki on kasassa...

Tänään aamupäivällä klo 11.30 lähdin juoksemaan, tarkoituksena olisi kipaista 12 kilometriä niin kasassa olisi 50 kilometriä kuudessa päivässä. Ekat 6 kilometriä meni hyvin. Fiilistelin miten hyvin paikkani kestää rasitusta, ehkä musta tosiaan on vaikka ultrajuoksijaksi jne.

Sitten. PAM! Yhtäkkiä alkoi kova kipu vasemman jalan jalkapohjassa. Joka askeleella kipu säteili peukalovarpaan takaa päkiästä jalkapohjan sisäsyrjää pitkin ja kohti kantapäätä. Todella inhottava tunne. Juoksin soratien päästä päähän joten en oikein voinut keskeyttää järkevällä tavalla. Enkä halunnutkaan. Purin hammasta yhteen ja käännyin takaisin tienpäässä. Joskus pitää kestää kipua että pääsee maaliin, nyt treenattiin henkistä kanttia ja kivunsietoa.

Oisko kävelemisestä hyötyä? Äh, matka takaisin autolle kestäisi vain kauemmin. Päätin juosta loppuun saakka. Vikat kilsat meno oli aika hölmöä köpöttämistä, onnuin vasenta jalkaa juostessa. Pääsin autolle. Join vettä. Tuli vähän huono olo, henkisesti ja fyysesti.

Olenko ihan tyhmä? Miksen kävellyt ja kokeillut jos kipu hellittää hetken kävelyllä? Eikö mun kroppani kestäkään kovempaa rasitusta? Miksi ihmeessä kuvittelin että paikat kestäisi tällaisen treeniputken? Onko jalka hajalla, oliko se vain jokin vaaraton hermopinne joka menee samantien ohi. Mitä helvettiä?

Ajoin autolla töihin, laitoin jalan kylmään veteen. Ei siinä enää tunnu mitään, ei kävellessä eikä seisoessa. Mikäköhän se oli? Aika pelottavaa. Ainakin arvostaa taas pitkän aikaa jokaista kivutonta kilometriä.

No, elokuun ja koko kesän treenit on nyt kasassa.

Juoksukilometrejä elokuussa 115 (heinäkuussa 130km, kesäkuussa 104km. Elokuussa 2012 113km)

Treenipäiviä elokuussa 19 kpl (heinäkuussa 20, kesäkuussa 19. Elokuussa 2012 20)

Treeneistä 10 oli juoksulenkkejä ja 9 salitreenejä.

Yhteensä kesän aikana siis 349 kilometriä ja 58 treenipäivää. Viime kesänä juoksin 311 kilometriä ja treenipäiviä oli 60. 

Viime vuonna juoksin muutamia kertoja yli sata kilometriä kahtena peräkkäisenä kuukautena mutta tämä oli nyt eka kerta koskaan kun juoksen kolme yli satasen kuukautta putkeen.

Olen todella tyytyväinen! Nämä lukemat kelpaa hyvin. Maltillistä nousua kilometreissä ja harjoituskerrat ovat aikalailla siellä missä haluankin. 2-3 totaalista lepopäivää viikossa kelpaa mainiosti, riittää hyvin aikaa muihinkin lysteihin.

Nyt ei muuta kuin jännittämään maanantaita ja seuraavaa juoksulenkkiä. Mikä on jalan kondis? Ainakin nuha on poissa.

Nyt nautin täysin siemauksin kahdesta lepopäivästä jotka pitkästä aikaa osuvat viikonlopulle. Hyvää viikonloppua kaikille!

Fillarikulttuuri nousussa.

Suomi ei oikein tunnu pyöräilymaalta. Meidät tunnetaan huippu-urheilussa hiihtäjistä ja menneiden aikojen kestävyysjuoksijoista mutta maailman huipulle pyöräilijöitä ei ole noussut. Ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisilla kirkkaimpaan kärkeen nousseita pedaalinpyörittäjiä riittää. Ihan arjessakin pyöräily on erilaista: olen ollut pari kertaa Kööpenhaminassa ja se pyöräilymeininki on jotain ihan utopistista. Viime vuonna meidän hotellihuoneen ikkunasta oli suora näkymän päiväkotiin, ehkä yksi tai kaksi lasta tuotiin aamulla autolla - kaikki muut erilaisilla pyörän ja kuljetuskärryn yhdistelmillä! Suomalainen pyöräilykulttuuri on hieman kärjistetysti tarkoittanut sitä että ne joilla ei ole ajokorttia polkevat pyörällä työ- ja kauppamatkat.

Viime vuosina kehitys on kuitenkin mennyt mun mielestä isoin harppauksin eteenpäin ja veturina on toiminut tutusti pääkaupunkiseutu - enkä tarkoita nyt vain hipstereitä fixeineen.

Kaikki kolme merkittävintä pyöräilykilpailua ovat saaneet oman vastineensa: Giro d'Espoo ajetaan toukokuussa, Vuelta Vantaa heinäkuussa ja Tour de Helsinki ensi sunnuntaina 1. syyskuuta. Nuo ovat hienoja tapahtumia joihin aloittelijatkin ovat tervetulleita. Isossa ryhmässä ajamista ja peesaamista kannattaa kuitenkin harjoitella, monissa kaupungeissa järjestetään viikoittain yhteislenkkejä joihin kaikki ovat tervetulleita mukaan opettelemaan maantiepyöräilyn sääntöjä ja etikettiä. Oma ja muiden turvallisuus on niiden taitamisesta kiinni joten näihin juttuihin on syytä keskittyä ihan huolella. Yhteislenkeistä löytyy tietoa mm. Fillarikalenterista.

Niin kuin tästä viime vuosien isojen kisojen kohokohtia kokoavasta youtube-videosta käy ilmi niin pyöräily on vauhdikas ja myös vaarallinen laji. Varusteiden on syytä olla kunnossa, vaikka tämänkin videon kasat näyttävät välillä hyvinkin karmeilta niin onneksi vain harvoin sattuu haavoja ja ruhjeita pahempaa. Tuntuu hullulta että vielä 2000-luvun alussa ajettiin näitä kisoja ilman kypärää! Nyt maantiepyöräily ilman kypärää tuntuu yhtä vähä-älyiseltä kuin lenkkeily farkuissa ja puukengissä.

Tällä viikolla järjestetään Tour de Helsingin ohella myös Bicycle Film Festival Helsinki 2013. Se on kansainvälinen pyöräilyaiheisten lyhytelokuvien festivaali joka kiertää maailman parikymmentä suurinta kaupunkia ja on nyt toista kertaa Helsingin Bio Rexissä. Ohjelmisto ja lisätiedot tapahtuman kotisivuilta.

Fillarointi voi olla mitä tahansa maastopyöräilystä temppuiluun ja leppoisasta mummopyörällä fiilistelystä satojen kilometrien lenkkeihin. Nyt on vielä muutama kesäisen lämmin ja aurinkoinen päivä joten ei muuta kuin pyörä alle, pedaalit surraamaan fiiliksen mukaan ja nauttimaan todellisesta tankotanssista!

Kevyet kilometrit, raskaat raudat junioripainos.

Vanhempien vaikutus lapseen on äärettömän suuri. Toki sekin mitä sanoo ja neuvoo mutta ennen kaikkea se mitä itse tekee ja minkälaista esimerkkiä näyttää. Liikkumattomuus tai vaikka ruokailutottumukset tarttuu helposti isältä pojalle ja meidänkin perheessä tämä on helposti nähtävissä. Meidän pikkuskidi on ihan yhtä urheiluhullu kuin isänsä.

Lapsen vaikutus alkoi näkyä jo aika varhain - pojan myötä nimittäin huomasin ekan kerran elämässäni että mulla on hauikset. Koliikkinen ja myöhemmin erittäin läheisyysriippuvainen lapsi kun vietti ison osan päivästä sylissä. Kädet olivat siis vuorotellen jonkinlaisessa hauiskäännön staattisessa pidossa - "käsipaino" oli ensin viiskiloinen mutta kasvoi jatkuvasti isommaksi.

Kävelemään poika oppi aika myöhään, lähempänä 18 kuin 12 kuukautta, ja sen vuoksi se kävelyvaihe jäikin aika lyhyeksi. Juoksi oli heti kuvioissa mukana. Sen jälkeen vauhti ei ole hidastunut vaan joka paikkaan kuljetaan juoksemalla kävelemisen sijaan.

Poika on aika arka menemään mukaan mihinkään uuteen, käytiin kyllä vuosi sitten kesällä kokeilemassa futistreenejä pari kertaa mutta keskittymiskyky ei riittänyt. Ehkä isompana, ehkä ei koskaan. Kaikki lajit ei oo kaikille. Liikuntaa voi harrastaa muuallakin kuin ohjatuissa harjoituksissa ja urheiluseuroissa.

Pyöräilyä, juoksua, kiipeilyä, niistä on meidän päivät tehty. Välillä leikitään kuntosalia, käytännössä iskä ja äiti ei koskaan käytä kotikuntoiluvälineitä vaan ne on pojan hallussa.

5-vuotissynttäreillä poika sanoi että hae iskä työkalut ja ruuvaa apupyörät pois. No, tein työtä käskettyä ja poika lähti liikkeelle. Pari viikkoa myöhemmin tehtiin 7 kilometrin lenkki.

Tällaiset mestat on meidän paratiisi. Pojalle sopisi harrastukseksi täydellisesti kiipeily tai telinevoimistelu. Tavallisessakin leikkipuistossa hän huutaa yleensä heti ekana: "iskä, tää on hyvä leuanvetotanko!". Muut vanhemmat saattaa katsella kummissaan. Me ollaan vähän tällaisia.

Kiipeilytaidot ovat koko ajan karttuneet ja ihan perustelineet ei tunnu enää riittävän ja yleensä suunta on leikkipaikoissa telineiden päälle tai muihin vaaralliselta tuntuviin paikkoihin. Olen päättänyt antaa kiipeillä sielläkin vaikka muut vanhemmat omia lapsiaan kieltäisivätkin. Muutaman vuoden päästä se on kuitenkin samassa paikassa kavereidensa kanssa eikä aikuisia ole vahtimassa ja komentamassa. Mieluummin opetellaan nää temput niin että olen varmistamassa ja katsomassa mikä on turvallinen tapa temmeltää.

Vuorikiipeilykin sujuu.

Tänään on vuorossa Hippo-kisat, poika on innoissaan kun välillä iskän sijaan hän on itse kilpailemassa. Lajeina 60 metrin juoksu ja pallonheitto. Pallonheitto ei innosta, juoksu on se suuri intohimo. Matka on kuulemma liian lyhyt, 400 metriä olisi parempi. Kerroin että suurin osa 5-vuotiaista ei jaksa juosta niin pitkään.

Nämä Hippokisat ovat itseasiassa naapurikaupungissa. Meidänkin stadionilla on kisat mutta ne on vasta parin viikon päästä. Kaks kilpailua on ihan sopiva määrä. Vähän kuin Kalevan Kisat ja olympialaiset :-)

Ekat yleisurheilun Hippo-kisat oli viime syksynä ja se oli hieno tapahtuma. Jokainen saa palkinnon, sitä aina odotetaan ja mietitään mikäköhän se on. Joku Osuuspankin uimakassi, myssy tai huivi on hetken aikaa maailman hienoin asia.

Kolmevuotiaana oltiin jo mukana Hippo-hiihdoissa. Tuloksena oli melkein heti palkintopallisija, hiihto kun on hänelle vähän kuin juoksun kakkoslaji. Suksia ei liuteta eikä sauvoja juuri käytetä, tyylinä on juoksu sukset jalassa. Tärkeintä ei ole voitto mutta väliaikalähtökisoissa isänkin syke nousee ja innostus kasvaa kun ohitetaan edellämenijöitä. Juoksen ladun vieressä koko matkan eikä montaa hiljaista hetkeä ole. Tsemppaan ja kannustan sydämeni pohjasta.

Viime talvena meidän kotikaupungissa ei suureksi pettymykseksi ollut hippohiihtoja lainkaan, en tiedä miksi. Löysin kuitenkin tiedon että parinkymmenen kilometrin päässä olisi ja päätettiin merkata se kalenteriin. Se päivä valkeni hirveänä - silloin oli koko talven karmein keli! Kova pakkanen, hyytävä viima ja hurja lumimyrsky. Päätettiin kuitenkin lähteä ajelemaan kisapaikalle koska toista hiihtokisaa ei koko talvena olisi. Olin ihan varma että kisa olisi peruutettu. Mitään aikuisten kisaa ei olisi siinä kelissä hiihdetty. Mutta lasten kisa hiihdettiin..

Pelkkä parinkymmenen metrin kävelymatka autolta sisätiloihin ilmoittautumaan oli hurja saavutus. Hiihtomatka ei olisi pitkä, parisataa metriä. Mutta latu oli koulun takana pellolla vailla mitään suojaa. Poika ei nähnyt mitään eteensä mutta päätettiin kuitenkin kokeilla. Hän hiihti reippaasti, ohitti taas monta muuta mutta ei pystynyt eikä halunnut maaliin asti. Maalisuoralla parinkymmenen metrin päässä maalista hän heittäytyi lumeen ja sanoi ettei hiihdä enää yhtään. Ymmärsin hyvin. Se kisa oli virhe, niin minulta kuin järjestäjiltä. Kunniakas DNF ja tapaus jota muistellaan vieläkin. Ei siitä mitään haittaa koitunut eikä jäänyt suurempia traumoja, yhdessä tosin on monet kerrat sovittu että ensi talvena kisoihin ei mennä ihan yhtä pahassa säässä :D

Vaikka urheilusta olenkin aina pitänyt niin en ollut hirveän liikunnallinen lapsi. En osannut kouluikäisenä kuperkeikkaa tai uida tai luistella. On ollut hienoa nähdä että kun ollaan käynyt usein luistelemassa, hän on oppinut sen. Uiminenkin sujuu aika hyvin. Ja jotenkin omituisesti se yhtenä päivänä pyysi mua katsomaan kuinka tekee kuperkeikan vaikka emme vieläkään tiedä kuka sen on hänelle opettanut...

Ai missä ollaan? Futismatsissa tietysti! Taisi olla helmikuun pakkasilta. Poika laski monellako pelaajalla on pitkät kalsarit, hanskat tai pipo.


Ollaan kierretty yhdessä monet urheilutapahtumat. Painonnostot, crossfitit, triathlonit. Juoksutapahtumat tietysti. Aina ne siirtyy omiin leikkeihin. Triathlonia käydään meidän pihassa. Ihmettelin miksi poika kantaa pyöräänsä sen jälkeen kun on ajanut sillä. "Ennen vaihtoaluetta on rappuset, siinä pitää kantaa". Totta, Jazz-triathlonissa vuosi sitten oli rappuset pyöräilyosuuden ja juoksun vaihtoalueen välissä. Miten ihmeessä se voi senkin muistaa? Uintiosuudella maataan mahallaan penkillä ja kauhotaan käsillä vimmatusti.

Usein mun tehtävänä on ottaa leikki-mikrofoni käteen ja kuuluttaa painonnostokisoja. Hän haluaa olla aina joku muu kuin oma itsensä. "Eikä sitten mikään Suomi vaan ulkomaalainen." Poika pyörittelee lego-palaa käsissään (magnesiumia), kävelee gymstickin luokse ja iskän pitää kuuluttaa. "Seuraavana nostovuoroon 10-vuotiaiden sarjassa Igor Ivanov Venäjältä, tangossa painoa 20 kiloa, Tanko valmis.  ... Nosto hyväksytään".

Pikku-Mozart luomistyönsä äärellä. 

Kaikkien ei tarvitse harrastaa urheilua eikä liikuntaa enkä millään lailla siihen suuntaan häntä painostakaan. Päinvastoin, välillä pitää painaa jarrua. Ehkä se oma juttu onkin vaikka pianonsoitto, astronomia tai kilpatanssi. Tai vaikka kivien potkiminen ja mopolla ajelu. Ihan sama mulle kunhan on onnellinen ja saa tehdä sitä mistä nauttii.

Tämä oli blogini 300. kirjoitus. Olkoon se omistettu pikkujätkälle. Pässille jonka kanssa pusketaan päitä yhteen ihan kirjaimellisesti päivittäin.

Mahtava mukula.

Soututekniikka kuntoon ja kommentteja tulemaan!

Blogin kirjoittamisessa on hämmentänyt moni asia. Yksi juttu mitä en olisi ennen tiennyt on se miten suosittuja vanhat kirjoitukset ovat. Luulin että kaikki käyvät aina lukemassa sen uusimman ja that's it. Näinhän se ei todellakaan ole! Google on kunkku ja takaa sen että usein vanhempia kirjoituksia luetaan enemmän kuin näitä uusia.

Noihin vanhoihin bloggauksiin tulee säännöllisen epäsäännöllisesti kommentteja. Kiitos niistä. Johonkin vuosi sitten kirjoitettuun juttuun tullut kommentti luetaan täällä päässä ihan yhtä tarkasti kuin tuoreempikin ja yritän aina muistaa vastata kaikkiin. Välillä joku kommentti nousee erityisesti esiin ja vaatii enemmän huomiota. Näin kävi kun Anonyymi kommentoi maaliskuussa kirjoittamaani juttua "Soutu - superkondiksen salaisuus? 

Moni muukin varmasti käyttää soutulaitetta (Concept2) salilla joten arvelen että tästä kommentista on hyötyä tosi monelle.

"Minusta tuntuu, että kommenttini on todella myöhässä, mutta näin olympialuokan soutajana voin tulla kertomaan vähän lajista. Soutajien piireissä liikkuu tietty vitsi siitä, että aina jos kävelet yleiselle ergolle ja vastukseksi on joku jättänyt 10 niin paikalla ei ole ollut harrastaja. Vesillä ollessa jos muutetaan "vastukset" sieltä soutulaitteeseen niin ne vastaavat noin 3-5, joka saattaa tuntua naurettavan pieneltä. Soudussa ei kyse ole siitä kuinka kovaa kiskot käsi voimillasi vaan enemmänkin jaloista lähtee suurin työ.

Näin kirjoitettuna soutu tekniikka kulkee kaavalla Jalat-Selkä-Kädet-Selkä-Jalat. Eli alkuveto asento lähtee edestä, jalat koukussa, kädet suorana edessä ja selkä hieman taivutettuna eteen, mutta hyvässä ryhdissä. Tämän jälkeen lähdet ponnistamaan jaloillasi voimalla. Selkä ja kädet pysyvät samassa asennossa. Kun jalkasi ovat suorat selkä menee taakse pieneen takakenoon, mutta samaan aikaan jalkojen täytyy pysyä jalkatuissa ilmankin remmejä. Lopuksi kädet koukistuvat suunnilleen rinnan korkeudelle ja kyynerpäät ovat ylhäällä.
Tämän jälkeen kädet suoristuvat, selkä menee eteenpäin ja sen jälkeen penkin kanssa lähdetään rauhallisesti eteenpäin. (vesillä jos kiirehdit penkin kanssa niin veneeseen ei tule ns. liuku vaihetta).

Vedon aikana ei pidä kiirehtiä vaan "hengähtää" palautuksessa (takaata eteen). Itse myöskin olen aina nähnyt tarpeelliseksi kiinnittää teipin eteen siihen tasoon jossa haluan käsieni kulkevan kokoajan, jottei soutu mene aivan mökkisouduksi.

Nyt sain todellisen ajatuskatkoksen enkä tiedä mitä muuta voisin kirjoittaa, mutta toivon tästä olevan sinulle tai jollekkin muulle seuraajallesi apua. Ja pahoittelen lukuisia äidinkielellisiä virheitä.

Jatkan blogisi seurailua ja toivon sinulle hyviä ja menestyksekkäitä soutuhetkiä tulevaisuudessakin! :)"

Jes! Juuri tällaista palautetta on hieno saada.

Muistutan vielä että soudun suhteen en todellakaan ole oikea ihminen neuvomaan muita enkä missään nimessä suosittele ketään vääntämään heti ekalla kerran säätöä kympille ja kiskomaan kuin hullu. Niin silti itse tein ja kerroin siitä toki teille rehellisesti... :D

Mielestäni oma tekniikkani on aikalailla kunnossa ja suurin voima soutuun lähtee nimenomaan selästä. Oma soutamiseni ei ehkä muistuta juuri tuon kymppi-säädön takia perinteistä soutua tai soutuharjoittelua vaan tuo mieleeni fiiliksen kannalta enemmän voimamies-kisoista tutun rekan vetämisen tai järjettömän 500 toiston alasoudun vaikka taljassa. En ole tehnyt mitään voimailusoutuliikettä (kuten alasoutu taljassa tai tangolla jne.)  pariin vuoteen joten conceptilla ja raskaimmalla säädöllä tämä tulee tehtyä vähän kuin samalla.

Käsittääkseni tuo säädin on hyvä vääntää soutajan kropan mukaan. Iso ja vahva treenaaja vetää isommalla säädöllä kuin pienikokoisempi. Itsehän en ole mikään isokokoinen ja roteva joten tämä harjoitus on mulle vähän kuin olisi juoksulenkillä parinkymmenen kilon hiekkasäkki olkapäällä - ja juuri sellaista haluankin.

Toivottavasti sisäsoutua kokeilevat saavat tuosta kommentista paljon - oikeaa tekniikkaa kun tuskin voi paremmin opettaa ilman että lajinharrastaja tulee sinne salille kädestä pitäen ohjaamaan.

Viikonloppuna pääsin muuten pitkästä aikaa vesille soutuveneen kanssa - olen soutanut kolmenkymmenen vuoden aikana ehkä kaksi kertaa oikeaa venettä. Tumpelona kaupunkilaisena en jaksanut vilkuilla koko ajan olan yli joten vetelin sitten vastarannalle ja takaisin perä edellä eli huopaamalla. Ei olisi ennen onnistunut mutta nyt ei tuntunut edes raskaalta. Oikea soutu vesillä vastaa siis säätöä 3-5 - paitsi mulla se on sielläkin se kymppi! :D

P.S. Kirjoitin pari viikkoa sitten omasta kotimaisesta kesän juoksukohokohdastani näin penkkiurheilijan silmin eli Oxroad Ultra - Härkätien ultrajuoksusta. Eilinen Helsingin Sanomat (su. 25.8.) sisälsi kolmen sivun erinomaisen jutun kisasta ja ultrajuoksun luonteesta vähän tarkemmin. Kannattaa ehdottomasti lukea! Juttu taitaa löytyä kokonaisuudessaan myös netistä: Maratoneista siirrytään nyt ultrajuoksuun - Ultrajuoksijat juoksevat, vaikka eihän siinä tietenkään mitään järkeä ole.

Parhaat ruuat tekee parhaat treenit.

Salaatit on ehkä maailman parasta ruokaa. Ravinteikasta, raikasta, oikean ruuan makuista. Miljoona erilaista variaatiota jokaiseen mahdolliseen tilanteeseen.

Salaatteja on tullut tänäkin kesänä syötyä paljon, niin kuin tosin kaikkina muinakin vuodenaikoina. Salaatteja syövät ihmiset voisi jakaa muutamiin eri kategorioihin:

- Pienen budjetin salaatinsyöjä. Tarkistaa kaupasta mikä on tarjouksessa ja rohmuaa ostoskoriin kaikki viimeisen päivän alennustuotteet jotka hyödyntää salaatissa.
- Ison budjetin salaatinsyöjä. Päinvastainen ruokailija jonka salaatissa vain taivas on rajana, macadamia-pähkinät ja goji-marjat, luomuna tietysti, löytyy salaatista kuin salaatista runsaina kekoina.
- Kaloreita välttelevä salaatinsyöjä. Selailee Finelin listoja vähäkalorisista raaka-aineista ja loihtii painoa pudottavaa mutta törkeän maukasta mussutettavaa.
- Kaloreita ahmiva salaatinsyöjä. Kippaa jokaiseen salaattiannokseen kupillisen suolattuja ja paahdettuja pähkinöitä ja lotraa öljyjen kanssa. Salaatit syödään tavallisen lautasen sijaan usean litran vetoisesta kulhosta.
- Kausisalaatinsyöjä. Syö salaatteja just tämän hetken paikallisista raaka-aineista, esimerkiksi juuri nyt salaattiin voi päätyä mitä tahansa mansikoista omenoihin ja marjoista sieniin.

Itse olen sekoitus pienen budjetin salaatinsyöjää, kaloreiden ahmijaa ja kausisalaatinsyöjää.

Usein saan inspiraation salaattiin katselemalla vihannesosaston tarjouksia tai pyörimällä hyllyssä jossa on -30% tai -50% tarroilla varustettuja elintarvikkeita.

Esimerkiksi tämä salaatti syntyi parin tarjouksen pohjalta. Viimeisen myyntipäivän kinkkupakettia ei ehdi mussuttaa voileipien kanssa mutta salaattiin suikaloituna esimerkiksi tuo paahtokinkku istui erinomaisesti, samoin alennuksessa ollut suolapähkinä/marja-sekoitus. 100 grammassa tuollaista kinkkua on 113 kaloria ja 18 grammaa proteiinia joten sen kanssa saa tehtyä sopivan kevyen mutta ruokaisan mätön. Muut ainesosat tuossa on jääsalaatti ja kurkku. 

Tässä on aikalailla sama pohja, salaattia, kurkkua, tota pähkinämarjasekoitusta. Tähtiroolissa paistettu lohimedaljonki. Kirsikkatomaatit vielä päälle niin vesi herahtaa kielelle pelkästä kuvan katselemisesta.

300 gramman kinkkupaketti oli taas tarjouksessa, jaoin sen sekä pussillisen jääsalaattia kahtia ja tein kaksi salaattia, lounaaksi ja päivälliseksi. Pähkinämarjasekoitus taisi loppua koska tossa näyttäisi olevan pelkkää suolapähkinää. Niin ja fetaa. Oli muuten juuri niin suolaista kuin kuulostaakin, tuo olisi ehdottomasti kaivannut jotain raikasta vivahdetta kuten hedelmää, ehkä melonia tai ananasta, tai vaikkapa mansikkaa sekaan. 

Salaateista on tosiaan moneksi. Loputon määrä erilaisia kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen, lihan, kalan, äyriäisten - ihan minkä tahansa yhdistelmiä. Itse en käytä mitään kastikkeita tai öljyjä, hyvien raaka-aineiden maku on niin hieno että haluan maistaa ne just sellaisina ilman mitään ylimääräistä joka voisi peitota ne. Noi minunkin tekemäni salaatit on aika kevyitä riippuen siitä paljonko laittaa jotain fetaa, pähkinää tai lihaa sekaan.

Salaattien lisäksi kaupasta tulee usein ostettua tämän tyyppinen kasa. Useampi paketti rahkaa ja raejuustoa, tarjouksessa olevia proteiinipatukoita. Geelejä testailen maratonia varten. Tattarihiutaleista teen joka aamu puuron jonka syön hillon ja/tai marjojen kera. Viime aikoina on ollut tyrniä puuron päällä, saatiin tuliaisia Pirkanmaalta, siellä ne olivat olleet jo kypsiä!

Tämä ei ole mikään vadelmamelba vaan kumosin lautaselle rahkapurkin ja kaadoin vähän kuningatarjugurttia ja tyrnejä päälle. TÄYDELLISTÄ!

Omenatkin kypsyy kohisten ja niitä saadaan sukulaisilta ämpäreittäin. Melkein joka ilta heitän uuniin satsin siirapilla päällystettyjä omenoita. Tyrnejä oli vielä vähän jäljellä joten laitoin niitä uuniomenoidenkin päälle kun olivat jäähtymässä. Oisko hyvää? No todellakin!

Syksy on kyllä todellista super-aikaa kun moni sesonki on täydessä käynnissä. Nahkiaisten pyynti alkoi viime viikolla ja päätin tiistaina että niitähän on saatava ja sassiin! Torilla olivat kuitenkin jo myyneet kaikki loppuun aamupäivän aikana joten soitin naapurikaupungin nahkiaispaistamoon, varmistin tilanteen ja lähdettiin pojan kanssa hakemaan syksyn ekoja ympyräsuisia.

Vähän paremmat leikkipuistoeväät! Nämä kaverit paistettiin leppähaloilla avotulella vuosikymmeniä vanhan perinteen mukaisesti ja olivat vielä puistossakin lämpimiä. Pieni nahkianen pikkujätkälle ja isompi nahkiainen iskälle.

Tykkään kalasta mutta en pidä ruodoista enkä esimerkiksi osaa fileroida kalaa - pitäisi varmasti opetella. Nahkiainen on siitä helppo syötävä että se syödään kokonaan eikä jäljellä jää muuta kuin käärepaperi.

Loppuun vielä fiilistelyä eiliseltä...

Meidän on pitänyt mennä koko kesä telttailemaan mutta aina on ollut jotain, joko muita kiireitä tai sateisia ilmoja. Nyt kuitenkin pakattiin tavarat autoon ja lähdettiin paikalliselle leirintäalueelle. Loppukesän arkipäivä, koulut ovat jo alkaneet, varmasti rauhallinen ja loistava ajankohta? 

No niin mekin luultiin. Leirintään sisäänkirjoittautuessa paikalle alkoi saapumaan bemareita lähes jonossa. Täällä oli alkamassa joku koko loppuviikon kestävä autokokoontuminen! Satoja brömistelijöitä Suomesta ja ulkomailta! Vastaanoton mimmi kysyi että halutaanko silti jäädä, no tottakai, eiköhän me selvitä. Autojengi pesi kiesejään asuntoautojen vesipisteellä keskiyöhön ja hulinoivat aamuviiteen enkä kyllä hirveästi nukkunut, poika onneksi uinui kuin tukki. Tosin kerran yöllä heräsi käymään pissalla ja hämmästeli tähtitaivasta :-)

Tavallinen telttailukin on siis jonkinlainen seikkailu kun me ollaan kyseessä! Uskomatonta miten tämäkin oli mahdollista kun koko kesän on kytätty rauhallista ajankohtaa..

Päivälliseksi trangialla lämmitettyä kasvishernekeittoa ja iltapalaksi tietysti makkaraa.

Näillä eväillä ja fiiliksillä jaksaa kyllä treenata!

Perheriita juoksukalenterista.

Aloin selailemaan meidän seinäkalenteria viikonloppuna. Elokuu oli niin täynnä tapahtumia ja menoja ettei nimipäiviä näkynyt. Ehkä tapahtumajärjestäjät haluavat järkätä erityisesti lapsille suunnatut jutut elokuussa koska vielä on kesä mutta arki on jo koittanut eikä ihmiset ole enää niin paljon mökeillä ja lomareissuilla?

Syyskuussa ei onneksi ole ihan niin paljon hulinaa. Lokakuussa oli vain muutamia merkintöjä, isoimmalla Kankaanpään Maraton, lauantaina 19. lokakuuta. Mun toinen maraton. Mutta hetkinen, joku ei täsmää. Samana päivänä pelataan hyvin suurella todennäköisyydellä futismatsi jota olen odottanut vuosikausia. Nousukarsintaottelu ykkösdivariin. Olen elänyt saman joukkueen mukana vitosdivarista lähtien niin en taatusti aio olla poissa kun ollaan tulossa takaisin valtakunnan parrasvaloihin.

Kankaanpää on ollut maalitauluna viime syksystä asti joten pitää siis kehittää tilalle joku toinen maraton. Ei muuta kuin lehtitelineeltä Juoksija-lehden erinomainen Juoksukalenteri käpälään ja selailemaan. Heti tärppää. Marraskuun eka lauantai, 2.11., Vammalassa Rautaveden maraton.

Merkkaan sen kalenteriin, silloin ei ole mitään muita merkintöjä. Kaikki siis hyvin. Tai ei oikeastaan!

"Muistatko kun oltiin kesäkuussa Vammalassa ja ajettiin Nokian suuntaan Pirkanmaantietä? Kiskokabinetin jälkeen oli vähän mäkiä. Luulen että se reitti kulkee siellä."

"Et todellakaan ole menossa!!"

Vähän mäkiä tarkoittaa tässä tapauksessa ihan helvetillisiä ylä- ja alamäkiä. Vähän kuin Murhasaaren sillan pikkusisko - monta kertaa peräkkäin. Avovaimolla tuli paha olo auton kyydissä. Pojan mielestä se tie muistutti Särkänniemen Vauhtimatoa joka on siis pikkumiehen mielestä maailman rajuin vuoristorata. Sen kesälomareissun jälkeen ajattelin viekkaasti ehdottaa Rahkaperheelle perinteistä viikonlopun pyörälenkkiä Pirkanmaantielle Stormin ja Kiskokabinetin suuntaan. Rahkamuija ilmoitti että suostuu niihin mäkiin korkeintaan auton kyydissä :-D

Seuraavat pari tuntia meillä siis keskusteltiin siitä etten ole kuulemma menossa mistään hinnasta Rautaveden maratonille tai ainakin saan lähteä yksin ilman kannustusjoukkoja. Syy näin vastahankaiseen tunnelmaan johtui tietysti debyytistäni. Sauvon maraton oli todella mäkinen ja päätin sen kisan jälkeen että juoksen toisen maratonini jossain tasaisessa kisassa.

Kankaanpään maratonin sivuilla lukee: "tiet ovat erittäin tasaisia ja hyvin juostavia, missä on puita suojaamassa tuulen vaikutukselta. Reitti on kaikkinensa erittäin nopea, jossa viime vuonna  tehtiin hurja reittiennätys, sekä useat juoksijat tekivät oman ennätyksensä tai kauden parhaan aikansa. Reitin helppouden vuoksi Kankaanpää soveltuu myös erinomaisesti ensimmäisen maratonin suorituspaikaksi."

Rautaveden maratonin sivuilla lukee: "Maratonin reitti kulkee edelleen Rautaveden ympäristössä eli Suomen kansallismaisemissa sisältäen keskivaiheilla melko runsasta korkeusvaihtelua."

Ongelmahan ei ole se etten pitäisi mäkien juoksemisesta vaan siitä että rakastan niitä. Kun näen jonkun nousun, tahti kiihtyy ja mun on suorastaan pakko kirmata se täysillä ylös. Juoksutapahtumissa mennään usein reittejä joita en ole koskaan aiemmin juossut joten jokainen mäki on kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Täyttä huumaa nousun juurelta huipulle. 

Joskus pitää olla itselleen oikeasti rehellinen. En ohita muita juoksijoita ylämäissä koska olen niin hyvä mäkijuoksija vaan koska olen vähän tyhmä. Muut tajuavat säästellä energiaa. Minä laulan "ja mä tuhlaan tuhlaan tuhlaan kaikki pois" ja olen aivan sippi viis kilometriä ennen maalia puolimaratonilla - tai viistoista kilsaa ennen loppua maratonilla.

"Haluatko että imitoin miten juokset?"

No en halua.

"Ensimmäisen tunnin juokset kuin sudet olisivat perässä ja viimeisen tunnin kuin sudet olisivat saaneet sut kiinni."

Näinhän se on. Yhtä tärkeää kuin valmistautua maratonille juoksemalla on se henkinen puoli ja tehdä selvä suunnitelma jota myös noudattaa. Sauvon sippaaminen johtui 25 prosenttisesti mäkisestä reitistä, 25 prosenttisesti lähes olemattomasta energian saannista matkan aikana, 25 prosenttisesti heikosta juoksukunnosta ja 25 prosenttisesti liian kovasta alkuvauhdista. Pelkät mäet ei siis ole ongelma eikä ainakaan suurin ongelma.

Mun pitää sisäistää että mitä hitaammin lähden liikkeelle niin sitä nopeammin olen maalissa - eikä päinvastoin.  Nopea eka kymppi kyllä kostautuu monin kerroin loppumatkalla kun sudet ovat saaneet kiinni ja raadelleet jossain Vammalan metsikössä.

Ehkä mun pitäisi mennä hypnotisoitavaksi ja pyytää normalisoimaan suhtautumiseni mäkiin?

"Mikset voi mennä johonkin tavalliseen kisaan?"

Olen vähän tällainen. Epätavallinen.

Kyllä mä sinne Rautavedelle menen. Ja eiköhän perhekin sinne tule.

Lisämotivaatiota olen saanut lukemalla Juoksufoorumin Oxroad ultra-keskustelua.

"Loppukiri oli jotain uskomatonta minkä pystyin tekee kun Parolantie alkoi. Juostuna jo melkein 160km ja silti löytyi turbo vaihde, vaikka Rengossa oli jo keskeyttämminen tosi lähellä. No loppukiriä ennen jotui lyömään sähkökaappiin rystysensä, niin sai kivun jaloista pois ja loppukiri pystyi alkamaan, ohitin 3 juoksijaa ennen maalia. Saapa nähdä kuinka tästä paikat toipuu"

"Kun kävin maaliaalueella uudelleen käytyäni suihkussa ja nukuttuani vähän (yritin katsella MM-maratonia tv:stä, mutta nukahdin noin 30 sekunnissa), niin maaliteltassa oli näky kuin sotatantereen joukkosidontapaikalla. Kyllä on sitkeätä porukkaa!"

 Kilpailun voittaneen Janne Klasilan raportti löytyy Hevoskuurista. Huikeita juoksijoita, juoksulippis nousee korkealle pois päästä jokaisen kohdalla!

Voimaharjoittelun ja juoksemisen yhdistäminen.

Taisin olla totaalisen uuno pari vuotta sitten kun päätin lopettaa sohvalla makoilun ja alkaa liikuttamaan itseäni. Lajivalinnat, juoksu ja salitreeni, ovat ihan mainioita erikseen mutta yhdessä.. Miksi ihmeessä joku tekisi sellaista?! Voimailufoorumeilla juoksijoille lähinnä naureskellaan, mitä järkeä on käydä salilla nostelemassa puntteja jos kasvaneet lihakset poltetaan saman tien juoksemalla pois? Aamuaerobinen tyhjällä mahalla tai HIIT vielä menettelee mutta maraton? Nehän on anorektisia riisitikkuja kaikki.

Juoksupiireissä asia tuntui olevan yhtä mustavalkoinen. Harva juoksija kävi salilla ja jos kävi niin lähinnä juoksemassa matolla. Miksi kukaan haluaisi kasvattaa isot lihakset jotka eivät hyödytä juoksua millään tavalla, iso lihas kuluttaa enemmän happea kuin pieni ja tekee etenemisestä epätaloudellisempaa. Ei kai kukaan halua olla punttipate joka hengästyy pelkästään rappusia kävelemällä?

Stereotypiat siis jylläsivät molemmin puolin aitaa. Mulle oli kuitenkin itsestään selvää että hyväkuntoisuus, tai kovassa kondiksessa oleminen, ei tarkoita pelkästään nopeaa tai kestävää juoksukuntoa tai vahvoja lihaksia vaan ehdottomasti molempia. Ja montaa muuta asiaa. Kykyä selvitä lähes mistä tahansa - tai ainakin pyrkiä luomaan kroppa ja mieli jotka jaksavat yrittää vaikka edessä olisi millainen ylämäki tai kasa rautaa.

Jos haluaa harrastaa molempia niin kannattaa luoda jonkinlainen suunnitelma jota noudattaa. Itse teen ympäri vuoden 2-3 salitreeniä ja 2-3 juoksuharjoitusta viikossa. Lepopäiviä on 2-3. Lihas kasvaa levossa eikä varsinkaan aloittelijan paikat kestä jokapäiväistä treenaamista. Kenenkään ei kannata ajaa itseään piippuun, tuloksena kun on loistavan kunnon sijaan yleensä loukkaantuminen ja pitkä tauko treeneistä.

Ravinnolla, levolla jne. on aina iso merkitys harjoittelussa mutta kun lajeina on nämä kaksi "vastakkaista" harjoitetta niin niihin on syytä kiinnittää erityisen paljon huomiota. Itse olen huomannut seuraavat asiat toimiviksi:

- Riittävä energiansaanti. Kun harjoittelee paljon, tarvitsee paljon energiaa. Jos on reippaasti ylipainoa voi mennä maltillisilla miinuskaloreilla mutta muuten suosittelen ehdottomasti syömään riittävästi! Tämä on se kohta jonka kanssa joudun itse eniten kamppailemaan. Jos ravaat lenkkipolkuja ilman energiaa niin kyllä se lihas sieltä sulaa jos ei ole polttoainetta tankissa.

- Riittävä proteiininsaanti. Klassisesti ajateltuna punttiharrastajat keskittyvät proteiiniin ja juoksijat hiilihydraatteihin, me jotka harrastamme molempia lajeja tarvitsemme reippaasti molempia. Voimailupäivänä on hyvä syödä esimerkiksi 2-3 grammaa proteiinia per painokilo mutta myös juoksupäivinä 1.5-2g/painokilo on tarpeellinen määrä. Jotkut syövät jopa proteiinipatukoita lenkeillä tavallisten energiapatukoiden ja -geelien sijaan mutta kaikkien vatsa ei kestä niitä. Usein proteiinipatukoissakin on paljon energiaa joten sellainen on ihan mainio valinta lenkin jälkeen tavallisten energiapatukoiden sijaan. Ehkä voisi karkeasti sanoa että voimailupäivinä proteiini kasvattaa lihasta ja lenkkipäivinä estää katabolian eli sen palamisen energiaksi.

- Rasvaprosentin pitäminen kohtuullisella tasolla. Jos haluaa harrastaa molempia niin kannattaa pyrkiä pitämään rasvaprosentti esimerkiksi noin kympissä, mitä alempana ollaan niin sitä vähemmän kropassa on sitä rasvaa jota käytetään pitkillä lenkeillä polttoaineena. Hyviä rasvoja siis ehdottomasti reippaasti ruokavalioon! Kehonrakentajat ovat asia erikseen mutta esimerkiksi crossfit-huippujen suusta on kuultu kommentteja joiden mukaan liian alas valunut rasvaprosentti on alkanut heikentää elimistön toimintakykyä.

- Pitkäkestoinen ja kovavauhtinen lenkki on turmiollisempi lihaksistolle kuin lyhyt ja nopea tai pitkä ja hidas. Vauhtikestävyys ja vauhtireservi lihaksia kuluttamatta syntyy parhaiten intervalleilla. Esimerkiksi kolmen tunnin puolimaraton kuluttaa lähes pelkästään rasvaa, 1½ tunnin puolikas taas ei polta rasvaa juuri lainkaan. Lihaksikkaille kavereille parhaiten sopivat juoksumatkat ovatkin pikajuoksun lisäksi mahdollisimman pitkät matkat joissa syke pysyy rasvanpolttoalueella eikä kilometrivauhdit ole hurjan kovia.

- Sopivien harjoitusten löytäminen. Itse olen halunnut säästellä hieman jalkoja salilla joten teen jalkatreeniä hieman vähemmän kuin yläkroppaa, isojen maksimivoimaliikkeiden sijaan (maastaveto, takakyykky) sijaan teen askelkyykkyjä, valakyykkyjä jne. Ne palvelevat hyvin juoksun tarpeita ja kehittävät jalkoja mutta eivät vedä niitä samalla tavalla tukkoon. Kokeilemalla löytyy omaan treenaamisen sopivat tavat.

Jos oma laji on voimanosto tai tavoitteena on maratonin SM-kisat niin tietysti kannattaa mennä sen ykköslajin mukaan. Itse rakastan tasapuolisesti molempia enkä suostu tekemään valintaa vaikka se tarkoittaisikin esimerkiksi 5-10% heikompia tuloksia.

Vahvat ja kärjistetyt ilmaukset ovat usein täyttä skeidaa, niin myös tässä tapauksessa. Salitreenaaminen haittaa juoksua lähinnä jos mussutat Mutant Masseja ja turpoat kuukaudessa parikymmentä kiloa tai et malta etsiä juoksuun sopivia voimaharjoitteita. Lihakset eivät myöskään katoa sillä samalla hetkellä kun käy heittämässä kympin lenkin - tai edes maratonin. Pienellä miettimisellä ja oikeilla valinnoilla lajit korkeintaan leikkaavat toisiltaan joitain prosentteja kehityksestä - ei suinkaan estä tai romuta kehittymistä.

Crossfit on ollut tärkeä lenkki tuomaan treenikeskusteluun uuden näkökulman ja ajatuksen kokonaisvaltaisesta kovasta kunnosta mikä on ollut omiaan aiheuttamaan konflikteja niiden keskuudessa jotka vannovat yhden lajin nimeen. Oikeintreenaajia ja oikeinsyöjiä näissä piireissä ikävä kyllä riittää.

 

Nämä David Goggingsit, Dean Karnazesit tai vaikka Pasi Penttiset on tietysti pakkislaisesta näkökulmasta täysiä hernekeppejä mutta jos lihaksisto kestää satojen kilometrien juoksemisen, parituhatta leuanvetoa vuorokaudessa tai isojen kuormien siirtelyä niin kelpaa mulle.

Maratoneilla nähdään jatkuvasti vahvoja kavereita eikä ultrajuoksun maailmakaan ole heille vieras. Mutta koska Suomessa nähdään esimerkiksi ensimmäinen CrossFit Endurance-tiimi osallistumassa 24 tunnin juoksuihin tai 100-kilometrisiin?

Onnekas shoppailija.

Oon tainnut monta kertaa hehkuttaa Eurosportia täällä blogissa. Painonnostoa, crossfittiä, kestävyysjuoksua, pyöräilyä - kaikki mielenkiintoinen suorina lähetyksinä yhdeltä ja samalta kanavalta ja vieläpä mielestäni aika edullisesti.

Eurosportilla on sellainenkin hauska puoli että monissa lähetyksissä on katsojakilpailuja, lähetät jonkun 50 centin hintaisen tekstiviestin jos tiedät oikean vastauksen ja voit voittaa jonkun palkinnon. No mitäs sitten? No sitä sitten että nuo palkinnot eivät ole ihan mitä tahansa. Esimerkiksi Giro d'Italian ja Tour de Francen aikana katsojien kesken arvottiin useita monen tonnin maantiepyöriä, täydellisiä ajohaalareita, ajokenkiä ym. sälää. Ja yksi matka ammattilaistalli Argos Shimanon treenileirille Espanjaan joulukuussa! Ois kelvannut mullekin mikä tahansa noista.

Heinäkuussa oteltiin naisten jalkapallon EM-kisat ja satuin katselemaan jotain matsia Eurosportilta. Selostaja rupesi esittämään katsojakysymystä ja ajattelin että voisinpa vastata jos ja kun tiedän vastauksen. Kelasin nimittäin että tuskin jollain naisten Islanti-Norja futismatsilla on hirveästi katsojia (ikävä kyllä) ja toisaalta kovinkaan moni heistä ei välttämättä jaksa osallistua mihinkään kisaan. Kysymys oli helppo, missä järjestetään finaali. Solnassa tietysti, näpy näpy ja lähetä-nappula pohjaan.

Olin jo unohtanut koko kisan mutta pari viikkoa sitten sain tekstiviestin. "Onneksi olkoon, olet voittanut, lähetä yhteystietosi" No niin, olin analysoinut mahdollisuuteni ihan oikein! Tosin en enää muistanut mikä oli palkintona... joku lahjakortti ilmeisesti jonnekin.

Pari päivää sitten kolahti palkinto tännepäin. 65 euron lahjakortti Unisportstorelle. No niin, kelpaa!

Futiskamaa näyttäisi olevan paljon mutta enpä tartte. Onneksi on paljon muutakin. Mulla ei hirveästi ole tarvetta uusille treeni- tai juoksuvaatteille, hankin uudet aina siinä vaiheessa kun vanhat ovat kuluneet puhki. Kunnollista treenilaukkua sen sijaan ei ole, käytössä on ollut joku vanha pieni perusreppu jonne ei mahdu oikein mitään.

Ihan perus-addua en ajatellut tilata, ei huvita käyttää samoja kamppeita kuin kaikki muutkin. Mun mielestä oli helvetin koomista kun salin pukuhuoneen edessä oli lappu "Valkoiset converset vaihtuneet, tarkista omasi". Sitten katsoin siihen kenkätelineelle ja siinä oli viidet samanlaiset valkoiset converset! Oiskohan muitakin kenkiä olemassa?

Kuitenkin esimerkiksi toi Adidas vaikuttaa ihan asialliselta..

Minkälainen merkki on Macron? Olen törmännyt pari kertaa mutta tuntuu vähän vieraammalta. Todella paljon ainakin niiden tavaraa on tuolla myynnissä.

Noita väri- ja kokovaihtoehtoja on ainakin tuhat. Toi ois 29e joten jäis vielä pätäkkää johonkin muuhun.

Ehkä joku huppari? Niitähän ei voi olla liikaa. Hinnat on tosin sen verran korkeita että pitäis laittaa omaa rahaa mukaan.

Mitähän tuolta nyt keksis laukun lisäksi?


Tämähän näytti nyt hetken aikaa ihan oikealta blogilta vaate ym. kuvineen! Tilauslinkit vaan puuttuu :-)

Sanomattakin lienee selvää etten koskaan ota vastaan rahaa tai tavaraa yhtään keneltäkään bloggaamisen vuoksi enkä mainosta mitään tai ketään. Tuskin koskaan tulen tilaamaan tuolta enää mitään. Eurosportia kehun kyllä vuolaasti jatkossakin, paras kanava!

Kesän kotimainen juoksukohokohta alkaa ihan just kohta.

Juoksua siellä, juoksua täällä. Tapahtumia on paljon ja maailman parhaat yu-matkojen juoksijat pitävät tällä hetkellä majaansa Moskovassa. Itse olen seurannut erään tapahtuman järjestelyjä ja juoksijoiden valmistautumista jo viime talvesta asti. Kyseessä ei ole HCM vaikka sinne taas monet matkaavat. Tämä skaba starttaa huomenna perjantaina 16.8. Turun linnasta.

Kyseessä on ensimmäistä kertaa järjestettävä Oxroadultra - Härkätien ultrajuoksu. Tasan sata mailia Turusta Hämeenlinnaan legendaarista Hämeen Härkätietä pitkin, Varsinais-Suomesta Kanta-Hämeeseen. Mielestäni sana "legendaarinen" sopii Härkätielle hyvin, sitä on kuljettu 800-luvulta lähtien!

Juoksijat kokoontuvat perjantai-iltana Turun linnaan josta lähdetään juoksemaan prologi-osuus hevosvaljakon perässä Tuomiokirkolle. Siellä juoksijat siirtyvät linja-autoon joka kuljettaa viralliselle starttipaikalle Liedon keskustaan, näin reitti on saatu tismalleen sadan mailin mittaiseksi. Lähtö Liedosta on klo 22.

Tämä on käsittääkseni ensimmäinen sadan mailin kilpailu Suomessa ja myös koko Euroopassa ne ovat harvinaisia. Muutenkin ultrajuoksut joissa juostaan tietyn radan tai lenkin sijaan paikasta A paikkaan B ovat vähemmistössä. Aikaraja kilpailussa on 24 tuntia, lauantai-iltana ennen klo 22 pitää olla siis Hämeen linnassa. Tasan 9 minuutin kilometrejä siis maksimissaan.

Sadan mailin maailmanennätys maantiellä on legendaarisen Yiannis Kouroksen 1984 Queensissa juoksema 11:46. Järjetön aika, rikotaankohan sitä koskaan? Naisten ennätys on juostu samassa New Yorkin urbaanissa ultrassa, Ann Trasonin 13:47.

Tämän kisan voittoaikaa haarukoitaessa tutkailin sadan mailin suomen ennätyksiä. Janne Klasila juoksi 2011 sisäradalla sen aikaan 14:52 ja viime vuonna maantiellä 14:33. Petri Perttilä on juossut matkan juoksumatolla aikaan 15:56.

Naisten ennätyksiä ei taida vielä olla mutta kohta on :-) Todennäköisesti miesten kärki juoksee noin 5 minuutin kilometrejä ja naisten noin 6 minuutin, paras mies voisi siis olla Hämeenlinnassa lauantaina aamupäivällä, ehkä klo 11 jälkeen. Naisten kärki ehkä lähempänä iltapäivää, kahden maissa. Voi olla että veikkailuni menevät täysin pieleen, kunhan pyörittelen potentiaalisia kilometrivauhteja :-)

Oxroadultraan liittyy monta aspektia jotka tekevät siitä niin mielenkiintoisen. Harvinainen, erittäin pitkä matka - neljä maratonia peräkkäin! Maantie jossa on ylä- ja alamäkeä, sään vaihteluita.. Elokuinen kesäyö voi olla sään puolesta lähes mitä tahansa, ainakin se on jo hyvin pimeä ja jokaisella juoksijalla onkin oltava otsalamput ja heijastimia.

Jos olisin yhtään lähempänä reittiä niin aivan varmasti pyrkisin paikalle seuraamaan juoksijoiden etenemistä. Tämä on totaalista kestävyysjuoksua parhaimmillaan!

Hurja soutu, henkinen doping ja keskiviikon WOD.

Kirjoittelin aiemmin meidän salin uutuudesta, Queenaxista. Otin sen säännöllisesti mukaan harjoitusohjelmaani, teen siinä lähinnä treeniä monkey barilla eli roikun yläpuolapuissa ja liikun eteenpäin erimittaisia matkoja.

Kun pääsen treeniohjelmassani häkkyrälle asti, takana on jo reilu puoli tuntia tai vajaa tunti kovaa yläkropan rääkkäystä kahvakuulien heiluttelun, penkkipunnerruksen ja valakyykkyjen muodossa. Käsissä on vielä vähän voimaa jäljellä mutta ne ovat enemmän tai vähemmän hikiset. Hikiset kädet + rullaava liike puolapuissa = kämmenistä irtoava nahka.

Viime viikolla ekan yläpuolapuu-treenin jälkeen kädet aukesivat ja jouduin tekemään loppuun aikomani soudun sijaan boksihyppytreenin, mukana ei ollut laastaria tai teippiä enkä kyllä lähde treenaamaan käsillä joissa on iho rikki eikä mitään suojaa.

Maanantaina olinkin varautunut paremmin ja salilla oli mukana pieni muovipussi jossa oli paria erilaista urheiluteippiä ja sakset. Oikeaan käteen kunnon teippaukset ja roikkumaan! Ikävä kyllä teippi ei tuossa pysy vaan rullautuu pois. Kohta oli myös vasemman käden kämmen auki. Ei muuta kuin siihenkin teippiä ja jatkamaan. Ei vaan meinannut pysyä millään paikoillaan vaan siitäkin rullautui pois. Teippasin pariin kertaan ja sain kiipeiltyä viisi sarjaa. Valkoisista teipeistä tuli punaisia.

Apinoinnin jälkeen oli vuorossa vihdoin se 3000 metrin soutu. Heitin veriset teipit roskiin ja kieputin uudet tilalle. Soudussa ne varmasti pysyisivät paikoillaan koska koko ajan on puristava ote eikä ole hinkkaavaa liikettä.

Soutu, ainakin tavalla jolla minä sitä teen, on älyttömän kovaa touhua. Olen varmaan kirjoittanut jo niin monta kertaa hämärän rajamailla veivaamisesta että jätetään ne väliin. Toisaalta kolmetonnia on niin pitkä matka ettei ihan älyttömään vauhtiin voi lähteä tai tulee noutaja vaan pitää pyrkiä tekemään tasainen suoritus.

Istuin soutulaitteeseen ja bongasin että telkkareissa pyörii yleisurheilun MM-kisat. No jopas! Väänsin soutulaitteen kymppitasolle, naputtelin oikean matkan mittariin ja lähdin vetelemään.

Puolessavälissä tajusin että vauhti on aika hyvää eikä yhtään edes väsytä. Katsoin telkkaria sen sijaan että olisin kyylännyt matkamittaria niin kuin yleensä. Homma eteni loistavasti. Lopulta pystyin kiskomaan viimeiset pari sataa metriä vähän reippaammin.

Vanha ennätys kesäkuulta oli 13:44:2. Nyt concept2 näytti loppuajaksi 12:32:1! 1 minuutti ja 12 sekuntia kerralla pois ennätyksestä!! Mitä ihmettä, ei voi olla todellista?! Olo oli vieläpä aika hyvä eikä jalat kramppailleet pahasti. Uskomaton fiilis.

Tajusin heti miksi aika oli niin kova kuin oli. Toki olen varmasti paremmassa kunnossa kuin kaksi kuukautta sitten mutta nyt käytössä oli doupit joihin en yleensä koske eli tv joka vie ajatukset pois väsymyksestä ja harjoituksen rankkuudesta. Sen sijaan että olisin tuijottanut soutulaitteen mittaria ja valitellut itselleni miten paljon matkaa on vielä jäljellä ja miten rankalta tuntuu keskityin johonkin muuhun.

Se oli siis henkistä dopingia aivan kuten esimerkiksi musiikin kuunteleminen lenkillä. On paljon helpompi hölkötellä menemään kuunnellen tsemppaavaa musiikkia kuin mennä pelkkien omien ajatusten voimin. Heti kun tulee kipuja tai väsymystä aivot alkavat tekemään omaa työtään. Ei ole helppoa pakopaikkaa vaan ne pahat ja negatiiviset fiilikset on saatava omin voimin pois.

Samoin jos lähtee lenkille vaikka kaverin kanssa ja juttelee koko matkan niin voi olla hyvin ihmeissään miten nopeasti lenkki menee. Se normaali kymppi hujahtaa ohi kuin hetkessä kun juttu lentää eikä keskity siihen mitä on tekemässä. Päässä liikkuu muutakin kuin "yksi askel, toinen askel, kolmas askel, kohta mutka, jatka eteenpäin".

Itse olen pyrkinyt välttämään tätä "henkistä dopingia". Voi olla että jossain vaiheessa kun homma alkaa tuntua puulta ja pitäisi vetää läpi loputtoman pitkiä lenkkejä valmistautuessa ultramatkoille laitan luurit päähän ja kuuntelen Pearl Jamin tuotannon alusta loppuun. Tai kuuntelen jonkun äänikirjan. Seitsemän veljestä kannesta kanteen niin on muutama kilometri plakkarissa! :-)

Tähän asti olen pärjännyt ilman mutta pidän ovea auki noille jutuille. Mun mielestä on kuitenkin ihan yhtä tärkeää kasvattaa henkistä vahvuutta kuin sitä fyysistä. Jos pärjää kahdestaan omien ajatustensa kanssa sysipimeässä metsässä kylmänä talvi-iltana kun muita ihmisiä ei ole mailla eikä halmeilla ja voimat alkavat loppua ja mieli mustua - on varmasti vahvempi pärjäämään muidenkin asioiden kanssa.

Mun mielestä ei voi olla fyysisesti vahva ellei ole sitä myös henkisesti, ja varmasti myös toisinpäin. Kova harjoittelu vaatii kovaa päätä, mielenlujuutta ja tahtoa kukistaa kaikki negatiiviset ja lannistavat ajatukset. Sisua.


Tänään piti olla toinen juoksupäivä peräkkäin mutta suunnitelmat saivat käänteen kun halkokauppias ajoi kuorma-autonsa pihaan.

WOD 14/8/2013 B-LOGGER

Tämä ei ollutkaan mikään AMLAP (as many logs as possible) vaan kelloa vastaan tehtävä harjoitus. Neljä mottia puita kellariin. Multa meni reilu kaksi tuntia.

Onneksi toi kellarin luukku oli noin lähellä, aiemmin kasa on kipattu vähän kauemmas. Se onkin ollut todellinen HOUSE WARM-UP WOD!

Sporttiviikonloppu ja 600 kilometriä.

Tapahtuuko elokuussa enemmän kuin muina kuukausina? Kalenteri on niin täynnä tekstiä ettei nimipäiviä meinaa enää erottaa kirjoitusten alta. Viime viikolla ehdin vetää neljä treeniä arkena ja viikonloppu oli pyhitetty lepopäiville. Käytännössä siis urheilun seuraamiselle :D

Lauantain iltapäivä alkoi painonnoston alle 20- ja 23-vuotiaiden SM-kisoilla. Tytöt olivat nostaneet jo aiemmin päivällä, me ehdittiin seuraamaan poikien painoluokat alle 56-, 62- ja 69-kiloa. Ikävä kyllä tyttöjen sarjoissa on kovin vähän nostajia, sama efekti on poikien kevyemmissä painoluokissa. Hyviä tuloksia oli silti taas tehty, esimerkiksi 14-vuotias, 53-kiloinen Suvi Talasterä tekee kisasta toiseen hyvää jälkeä, nyt tulokseksi oli tullut 60kg tempaus ja 72kg työntö.

Samuel Kaikkonen nosti kultaa 56-kiloisissa sekä alle 20- että 23-vuotiaissa. Tempaus 61kg ja kuvissa voittotyöntö 75kg.

Matias Mukkala oli ylivoimainen ykkönen 23-vuotiaissa painoluokassa alle 69 kiloa. Tempaus 105kg, tässä kuvasarjassa voittotyöntö 130kg.

Sunnuntaina oli poikien isoja painoluokkia joissa oli paljon kilpailijoita, erityisesti alle 85-kiloisten sarjassa oli reippaasti osanottajia. Ikävä kyllä silloin en ehtinyt enää paikalle mutta ilman muakin pärjättiin mainiosti: Milko Tokola otti varmasti kultaa 23-vuotiaissa (tempaus 146kg, työntö 175kg). Työntö vähän alakanttiin, tempaus taitaa olla ikäluokan suomen ennätys?  Crossfitin paristakin tuttu Jonne Koski otti samassa sarjassa hopeaa 20-vuotiaissa ja pronssia 23-vuotiaissa. Jonne tempasi 105 kiloa ja työnsi 127kg, loistava tulos näin vähäisellä lajiharjoittelulla. Tekniikka ja suoritusvarmuus nousee kohisemalla.

Viikonloppuna tsekkailin vähän myös uutta pyöräkilpailua, Arctic Race of Norwayta. Se alkoi torstaina ja päättyi sunnuntaina, neljän etapin kilpailu ajettiin Pohjois-Norjan komeissa maisemissa keskittyen Lofootteihin. Huikeita paikkoja! Mukana oli lähes kaikki merkittävät ammttilaistallit ja paljon norskeja. Ikävä kyllä suomalaisia ketjunpyörittäjiä ei ollut kilpailemassa.

Kelpais varmaan muillekin mennä vähän polkemaan pedaalia tonne?

Vanha mestari ja kokenut kettu, Grimstadin härkä Thor Hushovd voitti lopulta kokonaiskilpailun.


Yleisurheiluakin on tietysti tullut seurattua, mahtavat kisat menossa vaikka häkellyttävän vähän moskovalaisia kiinnostaa. Puolityhjiä katsomoita mm. miesten satasen finaalin aikana. Venäjällä järjestetään tämän vuosikymmenen aikana kaikki merkittävät urheilukisat olympialaisista futiksen MM-kisoihin mutta jos tämä on intohimoisten penkkiurheilijoiden määrä niin miksi vaivautua?

Lauantaina naisten maraton oli huikea, Italian Valerio Straneolla oli sinnikäs taistelu keulassa joka riitti tällä kertaa onneksi hopealle asti. Miesten kympillä Mo Farahin ja Ibrahim Jeilanin uusintataistelu maalisuoralla sai selostajatkin sekoamaan. Eilinen ilta oli maaginen: naisten 400 metrin maalisuoralla Amantle Montson totaalinen hyytyminen ja Christine Ohuruogon mieletön loppukiri ja voitto maalikameran kuvien perusteella ja upean Valerie Adamsin täysin ylivoimainen voitto kuulassa jälleen kerran.. Paljon hehkutetut satasen finaalit ovat olleet vähän latteita ylivoimaisten voittajien takia. Murielle Ahouren hopea oli kuitenkin komea, taisi olla ensimmäinen afrikkalaisen naisen voittama mitali satasella?

Sunnuntaina illalla oli vielä vuorossa futista, ihan paikanpäällä. Lauantaina Olympiastadion oli täynnä mutta se ei kyllä mua kiinnostanut pätkän vertaa. Olen mieluummin oman kotikaupungin joukkueen peleissä mukana.

Viikonloppu meni siis tosiaan urheilua katsellessa mutta arjen koittaessa alkaa taas oma aherrus. Eilen treenasin salilla kädet verillä ja tein siitä huolimatta hurjan soutuennätyksen, siitä kuitenkin enemmän huomenna kun pitää vähän avata sitä treeniä enemmän sillä tein tuon ennätyksen henkisen dopingin avustuksella :o

Tänään kävin juoksemassa 12 kilometriä ja samalla meni 600 kilometriä rikki, matkamittari näyttää nyt 605 kilometriä. Hyvin sujuu siis sekin osa-alue, toivottavasti seuraavakin satanen menee puhki taas noin 25 päivässä kuten tämäkin.

Arvatkaapa muuten mitä kalenterissa on merkitty ensi viikonlopulle? Triathlon ja hevosurheilua! :-)

Suojatiet haltuun!

Koulut alkoivat tänään ainakin täällä päin Suomea ja ilmeisesti suuressa osassa muutakin maata. Samalla kun pikkunappulat lähtevät sankoin joukoin mukaan liikenteeseen tulee aina mietittyä suomalaista liikennekulttuuria. Suojatie on sen keskiössä ja tämän bloggauksen voisi kirjoittaa minä tahansa muunakin 364 päivänä.

Ensin pitää muistuttaa faktoista. Tieliikennelain 32. pykälä:

"Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille."

Laissa ei siis lue näin:

"Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, jos ei ole kiire töihin, olet hyvällä tuulella tai haluat olla kohtelias"

Jostain syystä näin se kuitenkin käytännössä toteutuu.

Maailmaa nähneet kaverit ja tutut kertovat aina tarinoita siitä miten ulkomailla suojatie toimii. Ei tarvitse kuin mennä Ruotsiin ja tallailla parin metrin päähän suojatiestä niin autot pysähtyvät ja varmistavat oletko menossa yli.

Itse olen liikenteessä päivittäin sekä autolla että jalankulkijana. En nosta itseäni mitenkään jalustalle, ehdottomasti voisin huomioida vieläkin paremmin kävelijät. Tämäkin asia on kuitenkin kaksiteräinen miekka, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin nähdä joku suojatien reunassa, pysäyttää auto ja nähdä kuinka ihminen rupeaa kädellä heiluttamaan että "mene sinä vain". Juuri tuo elehtiminen on syynä siihen ettei autoilijat pidä kävelijöitä yhtään minään, ei ainakaan tasaveroisina liikenteessä. Kukaan autoilija kun ei käyttäydy noin tasa-arvoisessa risteyksessä tai rupea etuajo-oikeutettua tietä ajaessaan heiluttamaan kolmion takana odottavalle että mene sinä vain.

Jossain kohdassa syntyi toiminta- ja ajatusmalli että autoilijat ovat kiireisiä ihmisiä joilla on oikeus mennä ensin, kävelijät vain käppäilevät paikasta toiseen ja voivat venata siellä tien reunassa vaikka koko päivän. Ne, jotka jäävät suojatien reunaamaan seisomaan ja viittilöivät pysähtyneitä autoja jatkamaan, alleviivaavat tuota käsitystä.

Mikään ei ärsytä mua enempää kuin ihmisten ylimielisyys ja eriarvoinen kohtelu. Suojatiekäyttäytyminen, puolin ja toisin, on tästä vain yksi mutta tosi yleinen ja arkipäiväinen esimerkki.


Ihannemaailmassa kaikki kunnioittavat toisiaan ja yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni ilman eripuraa. Tosiasiassa elämä tuntuu olevan jatkuvaa taistelua omasta elintilasta. Jos asut vähänkin isommassa kaupungissa ja liikut jalkaisin niin keskustassa on turha kuvitella pärjäävänsä anteeksipyydellen, joko menet tien yli ilman nöyristelyä ja olet valmis vaikka kumauttamaan peilin irti kyynerpäällä tai seisot tien reunassa tunnista toiseen. Ahdistavaa mutta näin se tuntuu olevan.

Tämä on yksi syy miksi en juuri koskaan juokse yleisillä teillä. Olisi aika ahdistavaa paitsi pysähtyä liikennevaloissa niin myös rytmittää juoksuaan odottamalla autoja. Juoksijakin on jalankulkija, ja täytyy myöntää että autoilijat ottavat juoksijat paremmin huomioon kuin tavalliset kävelijät. Jännä efekti. Saman voi huomata kun pyöräilee, jos on kypärä päässä niin autot antavat tietä (vaikka ei lain mukaan tarvitsisikaan) paljon paremmin kuin jos on liikkeellä ilman.

Meillä on täällä parissa liikenneympyrässä kyltti "Muistitko vilkuttaa?". Tuttu juoksijaporukka oli viime talvena lenkillä ja ylittivät ympyrän yhteydessä olevaa suojatietä. Keski-ikäinen, peräkärryä vetävä mies kyllä vilkutti, keskisormella.

Oisko aika ottaa suojatiet haltuun? Me jotka autoilemme, hiljennämme aikaisemmin ja annamme selvän signaalin että on turvallista ylittää suojatie. Ja me jotka kävelemme, menemme aina reippaasti suojatien yli kun joku pysäyttää. Jos haluamme venailla, siirrymme vaikka metrin kauemmas suojatiestä niin kukaan ei erehdy vahingossa pysäyttämään emmekä tee hallaa itsellemme ja kaikille jotka suojateitä käyttävät.

Ei kai joka paikkaan tarvitse laittaa liikennevaloja että kaikille on selvää miten tulee toimia? Eikö voisi ajatella että jos suojatien lähellä ei ole ketään, se tarkoittaa vihreää, jos joku seisoo lähellä suojatien reunaa se on keltainen ja jos joku aloittaa kävelemään sitä niin se on punainen.

"Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille."

Surullista että tuo on lopulta aika koominen lainkappale. Onko joku joskus yrittänyt ylittää Mannerheimintiellä suojatietä ruuhka-aikaan? :D Tai mihin tahansa aikaan vaikka jossain Kisahallin kohdalla. Laki ei taida ihan toteutua!

Motivaatiota ja inspiraatiota juoksutapahtumiin.

Loppukesä ja syksy ovat täynnä erilaisia juoksutapahtumia, käynnissä on todellinen juoksuaika. Helsinki City Marathon kerää viikon päästä tuttuun tapaan tuhansia itsensäylittäjiä mutta valtavasti muitakin tapahtumia on ympäri maata. Elokuun alusta lokakuun loppuun Suomessa järjestetään pitkälti yli 200 juoksutapahtumaa joten valinnan varaa kyllä riittää! Ei muuta kuin selaamaan Juoksukalenteria ja etsimään itselle sopivaa.

Jos jaloissa tuntuu poltetta ja mielessä kytee kipinä niin vielä ehtii mainiosti mukaan. Suurimpaan osaan tapahtumista voi ilmoittautua vielä paikan päällä ennen starttia. Kympille ja lyhyemmille matkoille saa itsensä sopivaan iskuun parissa kuukaudessa. Jos on liikunnallinen tausta ja hyvä kuntopohja niin pari kuukautta riittää myös puolimaratonille valmistautumiseen. Maraton on jo isompi urakka ja vaatii vähän enemmän työtä.

Kisaraportit ja jutut erilaisista tapahtumista on ainakin mulle blogien suola. Ne on myös mahtavaa inspiraatiota ja motivaatiota ja luovat realistisen kuvan siitä mitä eri tasoiset juoksijat eri pituisilla matkoilla ajattelevat ja kokevat. Ajattelinkin nyt jakaa raportteja jotka ovat jääneet mieleen.

"Kohti maratonia ja sen yli"-blogin kirjoittaja kirmasi ensimmäisen maratoninsa loppukeväästä Tukholmassa. Jos maratonia voi sanoa tyypilliseksi niin tuo raportti varmaan kuvaa aika hyvin sitä millainen aloittelevan kestävyysjuoksijan eka mara on. Samaistuin monessa kohdassa. Tuon jälkeen bloggaaja on tehnyt kovaa jälkeä myös puolikkailla, niistäkin löytyy tarinaa.

Amanda puolestaan puijasi meitä bloginsa lukijoita ja juoksi ekan puolikkaansa kesällä ilman että kertoi meille etukäteen! Hävytöntä käytöstä :D Kisaraportti on täydellinen kuvaus juoksutapahtumien tarjoamasta kivusta ja nautinnosta ja siitä mahtavasta fiiliksestä minkä maalissa saa.

Hiluvitkulla on ollut ongelmia jalkojen kipuilun kanssa mutta niin vain hänkin lähti taittamaan keväällä ekaa puolikastaan. Raportti kertoo hyvin siitä että vaikka ennakkoon voi tuntua hankalalta niin homma voikin mennä paremmin kuin odottaa. Ainakin jos on tarpeeksi douppia mukana!

Taru juoksi viime syksynä jo legendaariseen maineeseen kohonneen Vaarojen Maratonin Kolilla. Kostea kisa vaatii arvoisensa raportin, tai oikeastaan useammankin, ja sen se myös saa. Vaarojen mara on pakko joskus kokea!

Läskimaija on puolestaan erilaisiin itsensähaastamis-tapahtumiin hurahtanut endorfiinimaanikko jonka blogi suorastaan pursuaa hillittömän hauskoja ja viihdyttäviä tarinoita menneistä koitoksista. Tarina 85 kilometrin maastojuoksukilpailusta Skotlannin haastavissa maisemissa on suorastaan pakko lukea. Vastaavaa tykitystä löytyy blogin uumenista paljon lisääkin ja juoksun lisäksi myös muista lajeista kuten teräsmies-triathloneista.

Marko Forsell on edellisen tavoin kovan luokan maanikko jolle mikään kilometrimäärä ei tunnu riittävän. Kisaraportteja on paljon, itse löysin blogin helmikuussa Endurance 24-tapahtuman aikoihin kun Marko tarinoi siitä miten juostaan yli 200 kilometriä 24 tunnissa vajaan 400 metrin sisäradalla. Uusin raportti on viime viikonlopulta kun Marko juoksi Stockholm Ultrassa satasen alle kymmenessä tunnissa! Sinne Spartaan, eli 246 kilometrin Spartathlon-juoksuun Ateenasta Spartaan, on enää pari kuukautta aikaa joten blogia kannattaa seurata myös syksn mittaan.

Itse olen kirjoittanut nipun juttuja eri tapahtumista. Ehkä se kaikista eeppisin tarina on maraton-debyytiltäni viime syksynä. Tänä syksynä luvassa saattaa olla vielä pari uuttakin raporttia!


Kaikki olemme eri tasoisia juoksijoita mutta jaamme silti yhteisen palon ja innostuksen. Toivottavasti nämä bloggaukset innostaa taas muutaman lukijan lähtemään ylittämään itseään ja rikkomaan rajojaan!

Saliohjelma pala palalta.

Ajattelin tänään avata vähän mystiikkaa mun voimaharjoitteluni ympäriltä. Tästä voi tulla aika pitkä bloggaus, olen näiden ohjelmieni kanssa kuin hullu professori, mutta pyrin jakamaan tekstiä vähän helpommin luettavaan muotoon. Toivottavasti osaan avata ja selittää mitä teen ja mihin pyrin, jos joku jää kysymysmerkiksi niin ei muuta kuin kommenttia tulemaan.

Suurin osa salitreenaajista käyttää viikko-ohjelmaa, esimerkiksi kolmejakoinen ohjelma tarkoittaa kolmea salitreeniä jotka toistuvat viikosta toiseen. Itselläni aikakäsitys on vähän abstraktimpi ja treenikierto on lähempänä kuukautta. Siksi otankin tässä esille kokonaisen kuukauden jakson.

LÄMMITTELY

Lämmittely sujuu melkoisella rutiinilla, se on ollut jo todella pitkään käytännössä muuttumaton.

Viisi minuuttia crosstrainerilla, ekat 30 sekuntia tasolla 1, seuraavat tasolla 2 jne. joten viiden minuutin kuluttua vemputetaan 10-vastuksella. Joskus harvoin (= pari kertaa vuodessa) jalat ovat saaneet juoksusta niin kovaa rääkkiä tai crossarit ovat varattuina teen vastaavan setin kuntopyörällä, viis minuuttia puolen minuutin välein nousevalla vastuksella.

Tämän jälkeen otan 2-4 kahvakuulaa ja teen yhden käden sivuheilautuksia niin että vaihdan kättä aina edessä. Noin minuutti per kuula? Tänään esimerkiksi lämmittelin neljällä kuulalla: 16kg, 20kg, 24kg, 32kg. Pari vuotta sitten sama sarja oli 4kg ja 8kg! :)

Kuulien jälkeen otan vielä kepin käteen ja teen perinteistä pyörittelyä alhaalta edestä pään yli ja alaselkään ja taas takaisin. Parinkymmenen toiston jälkeen tempaan kepin suorille käsille ja teen 5-10 valakyykkyä niin että takapuoli hipoo lattiaa. Viimeinen lämmittelyvalakyykky on aina kuin hidastetusta filmistä, jään istumaan alas pitkäksi aikaa ja nousen sieltä joko räjähtävän nopeasti tai erittäin verkkaisesti.

No niin, 10 minuutin alkulämmittelyn myötä lihaksiston ydinlämpötila on noussut, nivelet liikkuvat ja kroppa on herännyt. Let's roll!

KAKSIJAKOINEN SALIOHJELMA

Noin puolet voimaharjoittelustani rakentuu aika perinteiselle kaksijakoiselle saliohjelmalle. Liikkeitä tehdään kahta eri toistomäärää eri viikkoina, siksi jokaisen liikkeen edessä on kaksi eri vaihtoehtoa.

Kaksijakoisen ohjelman 1. päivä

2x 15 / 2x 5 Ristikkäistaljapunnerrus
2x 15 / 2x 5 Kinesis rinta sivulta (= pec dec)
3x 15 / 3x 5 Pystypunnerrus käsipainoilla
2x 15 / 2x 5 Vipunosto sivulle käsipainoilla
3x 15 / 3x 5 Ojentajapunnerrus taljassa
2x 15 / 2x 5 Kickback käsipainolla
30x Vatsarutistus bosulla
30x Selänojennus penkissä


Kaksijakoisen ohjelman 2. päivä

2x 15 / 2x 5 Yhden käden ylätalja
2x 15 / 2x 5 Kinesis takaolat
3x 15 / 3x 5 Hauiskääntö kulmatanko
3x 15 / 3x 5 Kinesis kahden käden hauiskääntö
2x 15 Jalkojen nosto maaten
12x per puoli Kinesis ylävartalon kierto
2 x 15 / 2x 5 Jalkaprässi levypainoilla
2 x 15 / 2x 5 Jalkaprässi painopakoilla
12x per jalka Kinesis askelkyykky

Kaikki liikkeet tehdään seisoen, ei penkeillä istuskelua. Pitkät 2-3 x 15 sarjat tehdään hieman kevyemmillä painoilla ja 2-3 x 5 sarjat raskailla, lähes maksimipainoilla.

Kuukauden ekalla viikolla teen kerran tuon 1. päivän pitkillä sarjoilla, toisella viikolla 2. päivän pitkillä sarjoilla, kolmannella viikolla 1. päivän lyhyillä sarjoilla ja neljännellä viikolla 2. päivän lyhyillä sarjoilla.

Olen käyttänyt samaa ohjelmaa pienillä muutoksilla koko treenihistoriani, 2½ vuotta, ja sarjapainot ovat kasvaneet joka viikko jossain liikkeessä.

PENKKIPUNNERRUS, VALAKYYKKY ja APINOINTI

Kaksijakoinen saliohjelma on siis käytössä yhtena päivänä joka viikko. Käyn salilla juoksukauden (toukokuun alusta joulukuun loppuun) aikana kaksi kertaa viikossa joten mitä teen toisella kerralla? Penkkipunnerrusta, valakyykkyjä ja viimeisimpänä lisäyksenä monkeybarilla, eli ylhäällä olevilla puolapuilla, liikkumista ja roikkumista.

Jokainen näistä kolmesta harjoitteesta kulkee 16 viikon sykleissä jotka olen rakentanut Joe Skopecin generaattorilla. Sarjat ovat joko Skopecin 5x5-sarjoja tai muokkauksia joissa teen Skopecin määrittämän jokaisen treenikerran ykkössarjaa 3x 15 settinä.

Vuoden alusta tein penkkiä 3x15 mutta maanantaina aloitin sen jälleen 5x5 sarjoilla. Valakyykyt aloitin viime syksynä ja niissä on ollut koko ajan 5x5 sarjat.

Monkey bar on siis uusin innovaatio. Queenaxissa on 15 puolapuuta katossa joten se on maksimimäärä. Etenen niitä sitten ees ja taas. Maanantain ekalla kerralla etenin 9 puolaa, hyppäsin alas ja menin alkuun, etenin 9, taas alkuun, etenin 10, taas alkuun, etenin 11 ja vielä kerran alkuun ja 12 puolaa eteenpäin.

Näillä ohjelmilla olen saanut noin 10-25 prosentin lisäyksiä maksimeihin neljän kuukauden välein.

BONUSLIIKKEET

Jokaisen treenikerran päälle teen joitain bonusliikkeitä. Nämä liikkeet ovat leuanvetoa 3x5 sarjoina (5x myötäote, 5x vastaote, 5x vasaraote) ja jalkojen nostoa "ilmassa roikkuen" (3x10, 2x15, 20+15, vähän fiiliksen ja päivän treenin raskauden mukaan). Tiedätte varmaan sen laitteen jossa kroppa on käsien varassa ilmassa ja jalkapohjat nostetaan kattoa kohti? Tämän lisäksi laitan jalkoja vuorotellen posterior-venytyslaitteeseen, jossa maataan selällään ja nostetaan jalkaa 90-asteen kulmaan. Takareisi tossa kai venyy? En ikinä koskaan venyttele joten olen päättänyt ottaa edes tuon laitteen haltuun. Oikeasti en pääse 90-asteeseen vaan johonkin 75-80 asteeseen t: rautakanki.


ANAEROBISET HARJOITTEET

Noin kerran viikossa teen saliharjoituksen päätteeksi anaerobisen harjoitteen, teen niitä aina kun salipäivää on edeltänyt lepopäivä. Kovia anaerobisia harjoitteita voi siis olla 0-2 per viikko mutta pääsääntöisesti tuo yksi on se toteutuva määrä. Vaihtoehtoja on kolme:

- Soutu

Soudan kymppisäädöllä 1000, 2000 tai 3000 metriä niin nopeasti kuin pystyn. Treenikierrossa tuhat metriä soutua on kolme kertaa (esimerkiksi tämän viikon maanantaina, ensi viikon tiistaina, seuraavan viikon keskiviikkona), 2000 metriä samoin kolme kertaa mutta 3000 metriä on jo niin raastava matka että sen teen vain kertaalleen, käytännössä siis kerran noin kahdessa-kolmessa kuukaudessa.

- Boksihyppy 40-50cm x 100

Sata peräkkäistä hyppyä kohtuulliselle boksille. En katso aikaa vaan sitä montako kertaa joudun pitämään pienen (noin 10 sekunnin) tauon hyppyjen välissä. Ekan kerran tein tämän toukokuun lopussa, sarjaksi muodostui 30 + 20 + 20 + 10 + 10 + 10. Maanantaina tein tuon toisen kerran: 25 + 25 + 25 + 25! Tämä sadan boksihypyn harjoitus on parasta jalkatreeniä jota olen koskaan tehnyt. Pari-kolme seuraavaa päivää kävely on nautinnollisen tuskaista ja pari rappusta näyttää helvetin esikartanolta. Suosittelen kokeilemaan!

- Seinänousu kuntopyörällä

Tämän harjoitteen aikana salin telkkareista pitäisi pyöriä joku Passo di Mortirolon etappi! En tunne tarkemmin muita kuntopyöriä mutta meidän salilla on Technogymin laitteet joissa vastuksen voi säätää välillä 1-25. Treeni alkaa ykkösellä jonka jälkeen 10 sekunnin välein vastus nousee ylöspäin kunnes ollaan numerossa 25. Aikaa kuluu näin 5-6 minuuttia. Jos kondis on kovempi tai haluaa rankemman treenin niin vastusta voi nostaa vaikka 30 sekunnin välein. Seinä todellakin nousee pystyyn, jalat ovat tulessa ja hengitys muuttuu rajuksi puuskuttamiseksi!

MIKSI?

Olin lähes täydellinen ummikko aloittaessani liikunnan reilut pari vuotta sitten. Saliharjoittelusta en tiennyt juuri mitään. Silloisen kuntosalini omistaja, vanha 80-luvun kehonrakentaja ja pitkän linjan urheilija, teki perussimppelin 3-jakoisen ohjelman. Vuosien saatossa olen muokannut sen 2-jakoiseksi, tehnyt omia muutoksia ja rakentanut sen oheen liudan muita treenejä.

Joku voisi kysyä kauhuissaan olenko oikeasti treenannut lähes samoilla liikkellä monta vuotta. Jep - enkä kadu hetkeäkään. Saliohjelmaa todellakin pitää muuttaa jotta se tehoaa mutta se ei tarkoita että vanhat liikkeet pitäisi heittää kokonaan romukoppaan ja taikoa tilalle uusia. Sarjapainojen ja sarjojen pituuden muuttaminen on iso muutos lihas-ärsykkeessä. Kaksi kertaa viikossa salilla käyvä jantteri saa yhdestä ja samasta ohjelmasta paljon irti pitkään. Viisi kertaa viikossa puntteja kolistelevalle asia voi olla eri.

Anaerobiset harjoitteet joita olen tehnyt lähinnä viime keväästä asti ovat nostaneet kuntoni aivan uudelle tasolle. Suosittelen niitä lämpimästi kaikille. En olisi ikinä uskonut että esimerkiksi vauhtikestävyyteni on jo nyt näin hyvä. On laji sitten triathlon, juoksu tai mikä vaan, uskon että sopiva määrä tuollaisia tappajatreenejä jotka pakottavat törmäämään seinään ja jatkamaan siitä huolimatta vievät valtavasti eteenpäin.

Saliohjelmistani puuttuu jotain - moni varmaan ihmettelee missä on raskaat perusliikkeet? Maastaveto, etu/takakyykky, rinnalleveto jne. ovat toki tärkeitä liikkeitä. Ongelma on siinä että ilman pätevää tekniikkavalmennusta olisin jo romuttanut selkäni mavessa. On selvä asia että lähivuosina tulen painonnosto/crossfit-valmentajien parissa näihin liikkeisiin tarttumaan. Isoilla raudoilla joku takakyykky on aika kuormittava liike jaloille enkä ole pitänyt sitä tarpeellisena liikkeenä kun juoksu on isossa asemassa harjoittelussa. Valakyykky on jaloille iisimpi, rasitus jakaantuu tasaisesti koko kropalle ja juoksussa tärkeät keskivartalo, kehonhallinta ja tasapaino kehittyvät. Aloitan valakyykyt aina niin että tanko on maassa ja vedän painot raakana rinnalle ja punnerran ne ylös. Rive on siis käytännössä mukana.

Tiedän hyvin että monet ovat saaneet erinomaisia tuloksia keskittymällä raskaisiin perusliikkeisiin. Hieno juttu. Tiedän myös monia jotka ovat tehneet näihin perustuvia suosittuja ohjelmia neljä viikkoa, kyllästyneet ja pitäneet neljän kuukauden tauon salilta.

Tärkeintä on jatkuvuus. Se että harjoittelee päivästä ja viikosta toiseen tosissaan, lisäten koko ajan sarjapainoja ja kehittyen koko ajan. Asenne ratkaisee, ei ohjelma. Motivaatio on kaikki kaikessa. Jos ei ole motivaatiota, ei ole tuloksia.

Minä olen mennyt adrenaliinista täristen salille parisataa kertaa ja kehittänyt lihaksistoni parhaaseen kuntoon koskaan. Se riittää mulle enkä mieti pätkääkään mitä joku toinen tekee tai miten joku toinen ohjelma olisi toiminut.

Nautin tästä touhusta sanoinkuvaamattoman paljon. En lupaa että näitä mun treenejä tekemällä ja marjamättöjäni syömällä levikset repee ja paidan hihat kiristelee hauisten kohdalta mutta minä olen tyytyväinen. Se riittää! :)