Perheriita juoksukalenterista.

Aloin selailemaan meidän seinäkalenteria viikonloppuna. Elokuu oli niin täynnä tapahtumia ja menoja ettei nimipäiviä näkynyt. Ehkä tapahtumajärjestäjät haluavat järkätä erityisesti lapsille suunnatut jutut elokuussa koska vielä on kesä mutta arki on jo koittanut eikä ihmiset ole enää niin paljon mökeillä ja lomareissuilla?

Syyskuussa ei onneksi ole ihan niin paljon hulinaa. Lokakuussa oli vain muutamia merkintöjä, isoimmalla Kankaanpään Maraton, lauantaina 19. lokakuuta. Mun toinen maraton. Mutta hetkinen, joku ei täsmää. Samana päivänä pelataan hyvin suurella todennäköisyydellä futismatsi jota olen odottanut vuosikausia. Nousukarsintaottelu ykkösdivariin. Olen elänyt saman joukkueen mukana vitosdivarista lähtien niin en taatusti aio olla poissa kun ollaan tulossa takaisin valtakunnan parrasvaloihin.

Kankaanpää on ollut maalitauluna viime syksystä asti joten pitää siis kehittää tilalle joku toinen maraton. Ei muuta kuin lehtitelineeltä Juoksija-lehden erinomainen Juoksukalenteri käpälään ja selailemaan. Heti tärppää. Marraskuun eka lauantai, 2.11., Vammalassa Rautaveden maraton.

Merkkaan sen kalenteriin, silloin ei ole mitään muita merkintöjä. Kaikki siis hyvin. Tai ei oikeastaan!

"Muistatko kun oltiin kesäkuussa Vammalassa ja ajettiin Nokian suuntaan Pirkanmaantietä? Kiskokabinetin jälkeen oli vähän mäkiä. Luulen että se reitti kulkee siellä."

"Et todellakaan ole menossa!!"

Vähän mäkiä tarkoittaa tässä tapauksessa ihan helvetillisiä ylä- ja alamäkiä. Vähän kuin Murhasaaren sillan pikkusisko - monta kertaa peräkkäin. Avovaimolla tuli paha olo auton kyydissä. Pojan mielestä se tie muistutti Särkänniemen Vauhtimatoa joka on siis pikkumiehen mielestä maailman rajuin vuoristorata. Sen kesälomareissun jälkeen ajattelin viekkaasti ehdottaa Rahkaperheelle perinteistä viikonlopun pyörälenkkiä Pirkanmaantielle Stormin ja Kiskokabinetin suuntaan. Rahkamuija ilmoitti että suostuu niihin mäkiin korkeintaan auton kyydissä :-D

Seuraavat pari tuntia meillä siis keskusteltiin siitä etten ole kuulemma menossa mistään hinnasta Rautaveden maratonille tai ainakin saan lähteä yksin ilman kannustusjoukkoja. Syy näin vastahankaiseen tunnelmaan johtui tietysti debyytistäni. Sauvon maraton oli todella mäkinen ja päätin sen kisan jälkeen että juoksen toisen maratonini jossain tasaisessa kisassa.

Kankaanpään maratonin sivuilla lukee: "tiet ovat erittäin tasaisia ja hyvin juostavia, missä on puita suojaamassa tuulen vaikutukselta. Reitti on kaikkinensa erittäin nopea, jossa viime vuonna  tehtiin hurja reittiennätys, sekä useat juoksijat tekivät oman ennätyksensä tai kauden parhaan aikansa. Reitin helppouden vuoksi Kankaanpää soveltuu myös erinomaisesti ensimmäisen maratonin suorituspaikaksi."

Rautaveden maratonin sivuilla lukee: "Maratonin reitti kulkee edelleen Rautaveden ympäristössä eli Suomen kansallismaisemissa sisältäen keskivaiheilla melko runsasta korkeusvaihtelua."

Ongelmahan ei ole se etten pitäisi mäkien juoksemisesta vaan siitä että rakastan niitä. Kun näen jonkun nousun, tahti kiihtyy ja mun on suorastaan pakko kirmata se täysillä ylös. Juoksutapahtumissa mennään usein reittejä joita en ole koskaan aiemmin juossut joten jokainen mäki on kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Täyttä huumaa nousun juurelta huipulle. 

Joskus pitää olla itselleen oikeasti rehellinen. En ohita muita juoksijoita ylämäissä koska olen niin hyvä mäkijuoksija vaan koska olen vähän tyhmä. Muut tajuavat säästellä energiaa. Minä laulan "ja mä tuhlaan tuhlaan tuhlaan kaikki pois" ja olen aivan sippi viis kilometriä ennen maalia puolimaratonilla - tai viistoista kilsaa ennen loppua maratonilla.

"Haluatko että imitoin miten juokset?"

No en halua.

"Ensimmäisen tunnin juokset kuin sudet olisivat perässä ja viimeisen tunnin kuin sudet olisivat saaneet sut kiinni."

Näinhän se on. Yhtä tärkeää kuin valmistautua maratonille juoksemalla on se henkinen puoli ja tehdä selvä suunnitelma jota myös noudattaa. Sauvon sippaaminen johtui 25 prosenttisesti mäkisestä reitistä, 25 prosenttisesti lähes olemattomasta energian saannista matkan aikana, 25 prosenttisesti heikosta juoksukunnosta ja 25 prosenttisesti liian kovasta alkuvauhdista. Pelkät mäet ei siis ole ongelma eikä ainakaan suurin ongelma.

Mun pitää sisäistää että mitä hitaammin lähden liikkeelle niin sitä nopeammin olen maalissa - eikä päinvastoin.  Nopea eka kymppi kyllä kostautuu monin kerroin loppumatkalla kun sudet ovat saaneet kiinni ja raadelleet jossain Vammalan metsikössä.

Ehkä mun pitäisi mennä hypnotisoitavaksi ja pyytää normalisoimaan suhtautumiseni mäkiin?

"Mikset voi mennä johonkin tavalliseen kisaan?"

Olen vähän tällainen. Epätavallinen.

Kyllä mä sinne Rautavedelle menen. Ja eiköhän perhekin sinne tule.

Lisämotivaatiota olen saanut lukemalla Juoksufoorumin Oxroad ultra-keskustelua.

"Loppukiri oli jotain uskomatonta minkä pystyin tekee kun Parolantie alkoi. Juostuna jo melkein 160km ja silti löytyi turbo vaihde, vaikka Rengossa oli jo keskeyttämminen tosi lähellä. No loppukiriä ennen jotui lyömään sähkökaappiin rystysensä, niin sai kivun jaloista pois ja loppukiri pystyi alkamaan, ohitin 3 juoksijaa ennen maalia. Saapa nähdä kuinka tästä paikat toipuu"

"Kun kävin maaliaalueella uudelleen käytyäni suihkussa ja nukuttuani vähän (yritin katsella MM-maratonia tv:stä, mutta nukahdin noin 30 sekunnissa), niin maaliteltassa oli näky kuin sotatantereen joukkosidontapaikalla. Kyllä on sitkeätä porukkaa!"

 Kilpailun voittaneen Janne Klasilan raportti löytyy Hevoskuurista. Huikeita juoksijoita, juoksulippis nousee korkealle pois päästä jokaisen kohdalla!