Olin suunnitellut juoksevani tänä vuonna kolme juoksutapahtumaa, kaksi puolimaratonia keväällä ja maratonin syksyllä. Tämä suunnitelma kuitenkin alkoi elämään jo alkuvuodesta kun juoksin treenimielessä puolikkaan hallissa. Ajattelin myös että kesällä voisi ottaa osaa johonkin paikalliseen pienempään tapahtumaan.
Ekan kerran mun piti olla viivalla jo pari viikkoa sitten. 7.7 kilometrin kisa olisi startannut vain kilometrin päässä kotoa lenkkimaastoissa jotka osaan juosta vaikka silmät sidoittuina. Ikävä kyllä avovaimolla oli työvuoro juuri silloin ja oltiinkin pojan kanssa seuraamassa tapahtumaa pientareen puolelta. Hassu fiilis kun ei ole itse juoksemassa vaan katsoo muiden menoa! :)
Toinen sopiva tapahtuma oli sitten eilen. Uusi tapahtuma joka järjestettäisiin ekaa kertaa, matkana 9.1 kilometriä. Se sopi ihan hyvin aikatauluihin joten ajattelin lähteä mukaan ex tempore-fiiliksellä, näissä pienemmissä tapahtumissa se onnistuu hyvin kun ennakkoilmoittautumisia ei ole vaan se tapahtuu vasta paikan päällä.
Aina ennen juoksutapahtumia olen pitänyt 3-5 päivän tauon kaikesta treenaamisesta, syönyt tarkasti jne. Nyt kaava oli aika erilainen. Halusin saada tuntumaa tuohon matkaan ja juoksin tiistaina täysillä reilut 7 kilometriä. En ikinä juokse täysillä! 95% juoksuharjoitteistani on keskipitkiä hölköttelyjä rauhalliseen tahtiin. Torstaina, kaksi päivää ennen juoksutapahtumaa, tein salilla kovan voimaharjoituksen jonka päälle maksimisoutua 2000 metriä. Taas syntyi muuten uusi ennätys! :)
Juoksutapahtumaa edeltävä päivä eli perjantai kului festareilla, tulin jo kymmenen jälkeen illalla kotiin mutta kuuden tunnin yhtämittainen seisoskelu ja jammailu tuntui kyllä pohkeissa. Jokunen tunti unta palloon ja herätyskello soi seitsemän jälkeen.
Puuroa ja leipää suuhun ja naapurikaupunkiin. Juoksun lähtöpaikalle on vain 10 minuutin matka ja tunnen kyllä seudun aika hyvin mutta en ole siellä koskaan juossut. Reitin pitäisi olla mukava sekoitus asfalttia, hiekkatietä ja maastopolkuja.
Kisa jännitti mua yllättävän paljon. Mulla oli tälle vuodelle iso tavoite onnistua puhkomaan kahden tunnin raja puolimaratonilla ja kun se jäi uupumaan molemmissa kevään kisoissa niin olin jo vähän epätoivoinen. Harjoittelua täytyisi muuttaa ja luopua idealistisesta fiiliksen mukaan hölköttelystä.
Olen nautiskelija, en mikään vauhtikiituri, joten en tiennyt oikein mitä odottaa näin lyhyeltä matkalta. Juoksin kympin kisan pari vuotta sitten kun olin harrastanut liikuntaa vasta muutaman kuukauden ja tuloksena oli tasan tunnin loppuaika. Reilun kahden vuoden määrätietoisen harjoittelun jälkeen täytyisi kyllä päästä 9 kilometrillä alle 50 minuutin. Muuta en uskaltanut ajatella. Alle 45 minuutin aika oli mielessä suurena unelmana vailla realismia tai järjellistä pohjaa.
Lähtöviivalle tuli ihan hyvin porukkaa, lopulta juoksijoita oli 55. Mukana pari tuttuakin, oli kiva moikata ja vaihtaa muutama sana ennen starttia. Hilasin itseni suunnilleen puoleen väliin porukkaa, siinä olisi hyvä lähteä kipittämään ja tarkistaa vauhtia sitten ekan kilometrin jälkeen.
Startti tapahtui ja matkaan! Puolivälin porukka starttasi mielestäni itselleni liian hiljaa ja ohittelin porukkaa parhaani mukaan. Kilometrin jälkeen puuskutin jo kunnolla. Mielessä kummitteli jokainen aiempi juoksutapahtuma - olin aina aloittanut liian kovaa ja sipannut monta kilometriä ennen loppua. Asfalttista pyörätietä jatkui pari kilometriä ja noin 50 metrin päässä edessäni oli hyvältä vaikuttava porukka. 5-6 juoksijaa jotka pyrin pitämään sopivan välimatkan päässä. 2-4 kilometrin kohta mentiin pitkää viivasuoraa hiekkatietä ja pari miestä putosi tuosta edellämenevästä porukasta. Menin heidän peesiinsä, mutta toinen heistä hiljensi tahtia ja jatkoimme toisen kanssa kahdestaan matkaa.
4-6 kilometriin mentiin maastopolkuja. Kapea polku, välillä ylämäkeä, kiviä, juurakoita. Olin kuin kotonani! Juuri tuollaisessa maastossa juoksen melkein kaikki lenkkini. Toinen juoksija meni aika hyvää tahtia mutta pysyin perässä ja loikin joka askeleella aivan kintereillä kuin vuorikauris. Maastopolku loppui ja tuli pitkä alamäki, otin käyttöön alamäkijuoksuni joka muistuttaa enemmän täysvauhtista loikkimista kuin juoksua. Ohitin kanssajuoksijan ja lähdin etenemään yksin.
Mulla oli juomavyö mukana, ilmeisesti ainoana osallistujana. Lauantai oli yksi kesän kuumimmista päivistä ja aurinko porotti suurimman osan matkasta täysillä, onneksi startti oli jo kymmeneltä eikä ollut vielä hirveän kuuma. En todellakaan ole mikään hellejuoksija niin kuin Yyterin raporttini lukeneet muistavat! Hörpin vettä ja läähätin kuin koira. Hengitys oli ollut melkoista puuskuttamista ensimmäisistä metreistä lähtien. Vaikeaa siis oli ja tein töitä koko ajan pystyäkseni juoksemaan reipasta hölkkää.
6-8 kilometriä juostiin asfalttiteitä asuinalueella joka oli hemmetin mäkinen. Ihan älytöntä! Olen siellä joskus autolla ajellut mutta enpä muistanut tuollaisia mäkiä nähneeni. Vajaan 8 kilometrin kohdalla tultiin tutulle alueella ja tiesin ettei matkaa ole hirveästi mutta olin jo aika väsynyt. Koko ajan tuntui että vauhti hidastuu ja koska tahansa joku menee ohitseni. En katsonut kertaakaan selkäni taakse, tuijotin vain eteenpäin.
Jossain kahdeksan kilsan kohdalla mentiin soratielle ja edessä oli mäkeä. Onneksi nousut alkavat olla jo veressä, tämä oli nyt oma Mont Ventouxini. Harpoin mäet ylös ilman että tahti olisi yhtään tippunut, päinvastoin se varmaan kiihtyi. Puhalsin ja puuskutin. Miten pitkään ihminen pystyy pitämään vauhtia yllä erittäin hengästyneenä? Toivoin että tarpeeksi pitkään!
8.5 kilometriä. Näin edessäni jonkun miehen juoksemassa, päätin ottaa sen kiinni. Juuri kun olin ohittamassa takaani tulikin ohi se kaveri jonka jätin taakseni alamäessä maasto-osuuden jälkeen. Hiton hitto. Kiristin tahtia, ohitin mäessä kepeällä loikalla ainakin toisen. En muista ohitinko toisenkin? Maaliin oli enää tosi vähän matkaa mutta en uskaltanut aloittaa loppukiriä kun en ollut varma millaisia mutkia tässä vielä kierrellään. Lopulta näin edessäni maalin ja aloitin raivoisan 200 metrin loppukirin. Juoksin niin että kengän pohjat taisivat savuta! ;)
Tuttu juoksukaveri onnitteli ja sanoi että olin juossut tosi hyvin. Itselläni ei ollut mitään käsitystä tälläkään kertaa ajankulusta ja menin toimitsijoiden luo selvittämään loppuaikaa. En ollut pysynyt alkuunkaan suunnittelemassani vauhdissa - olin murskannut sen totaalisesti!! Loppuaika 42.53!! Ihan mieletöntä. Kun kuulin tuon niin naamalla taisi olla levein hymy koskaan. Paras tunne mitä olen juoksemisesta koskaan saanut. Miten olen voinut juosta noin kovaa?
Myöhemmin kotona selasin netistä tuloslistoja. Kuntosarjassa oli 32 osallistujaa - ja minä olin neljäs! Mitä ihmettä. Olen ollut parissa tapahtumassa viimeinen. Tai toiseksi tai kolmanneksi viimeinen. Joka tapauksessa aina tuloslistan puolivälin heikommalla puolella. Jäin 15 sekuntia kolmannesta sijasta ja pokaalista! En voi käsittää sitä. En ole koskaan elämässäni saanut mitään muuta kuin osallistujamitalin mistään urheiluun liittyvästä. Pokaali ei silti kiinnostanut sen enempää enkä tuota 15 sekuntia ole harmitellut. Tein elämäni parhaan juoksun ja se fiilis jonka maalissa koin oli jotain sanoinkuvaamatonta. Onnistuin isolla o:lla.
Kevään puolimaratonien jälkeen olin jo valmis heittämään omalaatuiset harjoitusmetodini ja -käsitykseni romukoppaan. Hankkisin sykemittarin ja alkaisin tuijottaa kelloa lenkeillä. Nyt sain ison annoksen itseluottamusta ja tunnetta siitä että olen valmentanut itseäni lopulta aika hyvin. Olen valinnut ihan oikean tien ja tätä kannattaa seurata. Fiilis ja sydän on ollut koko ajan ihan oikeassa.
Olen varma että näin hyvän tuloksen ja vauhtikestävyyden takana on keväällä aloittamani soutuharjoittelu. Kun suurin osa (=kaikki) juoksuharjoituksista ovat kepeitä hölköttelyjä niin vauhtireserviä pitää hakea jostain muusta. Se että olen kerran tai pari viikossa kiskonut soutulaitetta kuin riivattu ja pieksenyt itseni henkihieveriin teki ison osan tästä tuloksesta. Aerobinen ja anaerobinen kuntoni alkaa olemaan jo ihan kohtuullinen.
Huomenna on taas uusi päivä ja alkaa kova duuni salilla, tänään vielä levätään ja juhlitaan saavutettua tulosta. En väitä että kaikki onnistuvat näillä metodeilla ja tavoilla joista kirjoitan mutta itse voin kyllä myöntää yllättäneeni itseni ihan sataprosenttisesti. Urheilija-Mika on helvetin tyytyväinen Valmentaja-Mikaan, ja toisinpäin, vaikka molemmat ovat täysin itseoppineita oman tiensä kulkijoita. Hyvä minä, hyvä me! :-)
Mahtava juoksu ja -kertomus! Onnea ennätyksestä! Hyvä te! :)
VastaaPoistaKiitos paljon! Oli kyllä niiin mahtava juoksu. Joskus kaikki palaset osuu kohdalleen kuin vahingossa.
PoistaOnnea kovasta ajasta, ei tosiaan ollut pokaali kaukana vaikka se ei niin tärkeä olekaan! Ja ehkä se ainakin tietyntyyppisillä ihmisillä on että "itse valmentaja paras valmentaja"! :D
VastaaPoistaMun onkin pitänyt kirjoittaa eri harjoittelutapojen eroista ja miten tietynlaiset juoksuohjelmat ja -valmennukset toimii eri ihmisille. Toivottavasti ehdin pian sen kimppuun, tosi mielenkiintoinen aihe :)
PoistaMahtavaa! Hieno juoksu ja aika!
VastaaPoistaTäydellinen kisa tällaiseltä sunnuntaihölkkäilijältä :)
PoistaWau, mahtava suoritus ja aika!! Mulle on jotenkin tosi tärkeää päästä seuraamaan kelloa ja reaaliaikaista nopeutta juoksun aikana, mutta se ei todellakaan ole ainoa tapa juosta. Tavallaan tuo sinun tyylisi harjoitella ja kisata on varmaan luonnollisempi ja siinä tulee enemmän kuunneltua kroppaa, kun ei koko aikaa vilkuile kelloa.
VastaaPoistaTäytyy vielä erikseen mainita, että tosi hieno kisaraportti taas kerran, erittäin mukaansatempaavaa tekstiä!!
Kiitos Amanda :) Tapoja on tosiaan monia, ainakin tämä mun tapa luo valtavasti yllätysmomenttia kun kuulee vasta kisan jälkeen järjestäjiltä että miten meni :D
PoistaSe on tietysti ihan hyvä merkki että ohittaa itse enemmän muita kuin muut ohittavat sua.
Hienoa Mika :). Hyvää on kyllä kehitys teillä! Kaikkia tällaisia kisoja pitäiskin bongailla pitkin kesää (ja olikin aikomuksena), ihan parhaita treenejä!
VastaaPoistaTän tosiaan piti olla pelkkä kova harjoitus, vajaa kymppi on kuitenkin aika harvinainen ja erikoinen matka enkä osaa tuota suoritusta oikein mihinkään verrata. Meni kuitenkin niin hyvällä temmolla että tiedän nyt 100% varmasti olevani alle kahden tunnin puolimaratoonari. Täydellisenä päivänä jopa alle 1h50m. Tiesin sen kyllä jo keväällä mutta onhan se vähän urpoa selitellä että olen nopeampi ja parempi kuin mitä kello maalissa näyttää.
PoistaOnnittelut, aivan mahtava juoksu! Siivet kantapäissä :) Olet kyllä hyvin rakentanut kuntoa kun jaksat tuollaisella tempolla vetää mäkisen lenkin. Aivan mahtavasti kirjoitettu myös, kiitos hienosta kisaraportista!
VastaaPoistaKiitos! Mäkijuoksu taitaa tosiaan olla mun vahvuus, kestävyyttä tasaisella kun vielä tulee lisää niin hyvältä näyttää :)
PoistaTällaiset tulokset motivoi ihan valtavasti.
Paljon onnea!!!
VastaaPoistaKiitti! Hymy korvissa lenkeillä varmaan seuraavat pari kuukautta ton kisan takia. No oishan se muutenkin :)
PoistaIhan huippua Mika!!!! Onnea! T.hiluvitku
VastaaPoistaKiitti Hilu! Huippu kisa kaikinpuolin :)
Poista