Hurja soutu, henkinen doping ja keskiviikon WOD.

Kirjoittelin aiemmin meidän salin uutuudesta, Queenaxista. Otin sen säännöllisesti mukaan harjoitusohjelmaani, teen siinä lähinnä treeniä monkey barilla eli roikun yläpuolapuissa ja liikun eteenpäin erimittaisia matkoja.

Kun pääsen treeniohjelmassani häkkyrälle asti, takana on jo reilu puoli tuntia tai vajaa tunti kovaa yläkropan rääkkäystä kahvakuulien heiluttelun, penkkipunnerruksen ja valakyykkyjen muodossa. Käsissä on vielä vähän voimaa jäljellä mutta ne ovat enemmän tai vähemmän hikiset. Hikiset kädet + rullaava liike puolapuissa = kämmenistä irtoava nahka.

Viime viikolla ekan yläpuolapuu-treenin jälkeen kädet aukesivat ja jouduin tekemään loppuun aikomani soudun sijaan boksihyppytreenin, mukana ei ollut laastaria tai teippiä enkä kyllä lähde treenaamaan käsillä joissa on iho rikki eikä mitään suojaa.

Maanantaina olinkin varautunut paremmin ja salilla oli mukana pieni muovipussi jossa oli paria erilaista urheiluteippiä ja sakset. Oikeaan käteen kunnon teippaukset ja roikkumaan! Ikävä kyllä teippi ei tuossa pysy vaan rullautuu pois. Kohta oli myös vasemman käden kämmen auki. Ei muuta kuin siihenkin teippiä ja jatkamaan. Ei vaan meinannut pysyä millään paikoillaan vaan siitäkin rullautui pois. Teippasin pariin kertaan ja sain kiipeiltyä viisi sarjaa. Valkoisista teipeistä tuli punaisia.

Apinoinnin jälkeen oli vuorossa vihdoin se 3000 metrin soutu. Heitin veriset teipit roskiin ja kieputin uudet tilalle. Soudussa ne varmasti pysyisivät paikoillaan koska koko ajan on puristava ote eikä ole hinkkaavaa liikettä.

Soutu, ainakin tavalla jolla minä sitä teen, on älyttömän kovaa touhua. Olen varmaan kirjoittanut jo niin monta kertaa hämärän rajamailla veivaamisesta että jätetään ne väliin. Toisaalta kolmetonnia on niin pitkä matka ettei ihan älyttömään vauhtiin voi lähteä tai tulee noutaja vaan pitää pyrkiä tekemään tasainen suoritus.

Istuin soutulaitteeseen ja bongasin että telkkareissa pyörii yleisurheilun MM-kisat. No jopas! Väänsin soutulaitteen kymppitasolle, naputtelin oikean matkan mittariin ja lähdin vetelemään.

Puolessavälissä tajusin että vauhti on aika hyvää eikä yhtään edes väsytä. Katsoin telkkaria sen sijaan että olisin kyylännyt matkamittaria niin kuin yleensä. Homma eteni loistavasti. Lopulta pystyin kiskomaan viimeiset pari sataa metriä vähän reippaammin.

Vanha ennätys kesäkuulta oli 13:44:2. Nyt concept2 näytti loppuajaksi 12:32:1! 1 minuutti ja 12 sekuntia kerralla pois ennätyksestä!! Mitä ihmettä, ei voi olla todellista?! Olo oli vieläpä aika hyvä eikä jalat kramppailleet pahasti. Uskomaton fiilis.

Tajusin heti miksi aika oli niin kova kuin oli. Toki olen varmasti paremmassa kunnossa kuin kaksi kuukautta sitten mutta nyt käytössä oli doupit joihin en yleensä koske eli tv joka vie ajatukset pois väsymyksestä ja harjoituksen rankkuudesta. Sen sijaan että olisin tuijottanut soutulaitteen mittaria ja valitellut itselleni miten paljon matkaa on vielä jäljellä ja miten rankalta tuntuu keskityin johonkin muuhun.

Se oli siis henkistä dopingia aivan kuten esimerkiksi musiikin kuunteleminen lenkillä. On paljon helpompi hölkötellä menemään kuunnellen tsemppaavaa musiikkia kuin mennä pelkkien omien ajatusten voimin. Heti kun tulee kipuja tai väsymystä aivot alkavat tekemään omaa työtään. Ei ole helppoa pakopaikkaa vaan ne pahat ja negatiiviset fiilikset on saatava omin voimin pois.

Samoin jos lähtee lenkille vaikka kaverin kanssa ja juttelee koko matkan niin voi olla hyvin ihmeissään miten nopeasti lenkki menee. Se normaali kymppi hujahtaa ohi kuin hetkessä kun juttu lentää eikä keskity siihen mitä on tekemässä. Päässä liikkuu muutakin kuin "yksi askel, toinen askel, kolmas askel, kohta mutka, jatka eteenpäin".

Itse olen pyrkinyt välttämään tätä "henkistä dopingia". Voi olla että jossain vaiheessa kun homma alkaa tuntua puulta ja pitäisi vetää läpi loputtoman pitkiä lenkkejä valmistautuessa ultramatkoille laitan luurit päähän ja kuuntelen Pearl Jamin tuotannon alusta loppuun. Tai kuuntelen jonkun äänikirjan. Seitsemän veljestä kannesta kanteen niin on muutama kilometri plakkarissa! :-)

Tähän asti olen pärjännyt ilman mutta pidän ovea auki noille jutuille. Mun mielestä on kuitenkin ihan yhtä tärkeää kasvattaa henkistä vahvuutta kuin sitä fyysistä. Jos pärjää kahdestaan omien ajatustensa kanssa sysipimeässä metsässä kylmänä talvi-iltana kun muita ihmisiä ei ole mailla eikä halmeilla ja voimat alkavat loppua ja mieli mustua - on varmasti vahvempi pärjäämään muidenkin asioiden kanssa.

Mun mielestä ei voi olla fyysisesti vahva ellei ole sitä myös henkisesti, ja varmasti myös toisinpäin. Kova harjoittelu vaatii kovaa päätä, mielenlujuutta ja tahtoa kukistaa kaikki negatiiviset ja lannistavat ajatukset. Sisua.


Tänään piti olla toinen juoksupäivä peräkkäin mutta suunnitelmat saivat käänteen kun halkokauppias ajoi kuorma-autonsa pihaan.

WOD 14/8/2013 B-LOGGER

Tämä ei ollutkaan mikään AMLAP (as many logs as possible) vaan kelloa vastaan tehtävä harjoitus. Neljä mottia puita kellariin. Multa meni reilu kaksi tuntia.

Onneksi toi kellarin luukku oli noin lähellä, aiemmin kasa on kipattu vähän kauemmas. Se onkin ollut todellinen HOUSE WARM-UP WOD!