Koko juoksuharrastukseni eli reilun puolentoista vuoden ajan olen juossut tasan kaksilla eri housuilla, kymmenen vuotta vanhoilla perusverkkareilla ja juoksushortseilla. Viime keväänä päätin että syksyllä ei enää verkkareihin palata vaan ostoslistalle päätyy vihdoin kunnon juoksutrikoot.
Maratonilla kipittelin vielä shortseilla mutta nyt merituuli puhaltaa jo sen verran navakasti ja lämpötila on laskenut +10C tuntumaan että kaipaa jo vähän muuallekin alapäähän lämmikettä kuin vain reisille. Hintahaitari oli paikallisessa Intersportissa reilusta viidestäkympistä 150 euroon, kalliimmat taisivat olla talvikeleihin tarkoitettuja thermo-tightseja. Niken ja Craftin perustrikoot maksoi 59 euroa alennuksessa ja vertailin niitä, lopulta päädyin Craftiin koska olen ollut erittäin tyytyväinen saman merkin shortseihin. Sitä paitsi Craftista tulee aina mieleen kraft, ja voimaahan lenkeillä tarvitaan.
Tiistaina oli vuorossa eka lenkki maran jälkeen ja ihan hyvältä tuntui meno. Oikean jalan jalkapöytä tuntui välillä vähän omituiselta mutta muuten 6 kilometriä sujui mukavan leppoisasti. Tarkoituksena olisi juosta huomenna jo kahteen kertaan sama lenkki eli 12km. Trikoot tuntuivat hyvältä! Moni on sanonut että ekoilla kerroilla juoksutrikoot tuntuvat siltä kuin juoksisi alasti, ehkä nyt siihen mielikuvaan en hyisessä metsässä päässyt, mutta en todellakaan palaisi enää verkkarilenkkeilyyn takaisin. Kuin toinen iho, joku on sanonut, ja melkein siltä tosiaan tuntui.
Kasassa on nyt 649 kilometriä joten tonniin on vielä pitkä matka. Yli 30
kilometrin viikkoja pitää naputtaa tasaisesti koko loppuvuosi mutta
ilman loukkaantumisia tai muita terveyshuolia varmasti onnistuu.
Lenkkireitti alkoi ja loppui maauimalalta jonne menin lenkuran jälkeen saunaan ja "uimaan". Talvikaudella on avoinna vain lasten allas mutta kun vesi oli poikkeuksellisesti lämmitetty +30C asteeseen niin kelpasi mennä saunan jälkeen fiilistelemään ulkona polskuttelua.
Syksy on kaikin puolin loistavaa aikaa ulkoilemiseen. Metsässä ei paljon kesällä viitsi oleskella muuten kuin juoksemalla mutta nyt kun hyttyset alkavat olemaan kylmän kangistamia niin siellä voisi olla koko ajan. Syksyisten viikonloppujen ja vapaapäivien hitti on meidän perheessä retket luontopoluille ja lintutorneille joita täällä onneksi riittää, kotikaupungissamme kun on mm. Pohjoismaiden suurin jokisuisto ja erittäin suosittuja lintualueita. En tosin tiedä linnuista mitään, en erota harakkaa variksesta, mutta raittiissa ilmassa pitkospuita pitkin talsiessa tulee aina hyvä ja levollinen olo.
Olen useasti kirjoittanut käyttämästäni penkkipunnerrusohjelmasta, johon liittyvät postaukset ovat olleet viime aikoina yllättävän suosittuja. Joe Skopecin luomalla generaattorilla saa luotua itselleen ohjelman 16 viikoksi ja tuo ohjelma todella toimii. Sitä voi myös soveltaa melkein mihin tahansa, ei vain penkkiin. Yksi treeni kestää noin parikymmentä minuuttia palautumisesta riippuen ja sen voi liittää luontevaksi osaksi mitä tahansa treenipäivää. 5x5 toistoa ei ole kovin paljon mutta kuitenkin tarpeeksi kehittymistä varten. Tämän tyyppiset ohjelmat ja uudistukset ovat tärkeä lisämauste ja piriste treenaamiseen, näitä treenipäiviä odottaa aina vain enemmän ja enemmän. Monelle jalkapäivä on treeniviikon tuskainen pakkopulla mutta uskon että tällainen kuudentoista viikon 5x5 setti innostaa ihan uudella tavalla myös jalkojen harjoittamiseen.
Olen itse laiminlyönyt jalkatreeniä jo pitkään, olen halunnut säästellä jalkoja vain juoksemiseen. Nyt kun maraton on takana, ajattelin treenata myös jalkoja useammin. Seuraavaan isoon tavoitteeseen (puolimaratonilla kahden tunnin alitus keväällä 2013) on kuitenkin niin pitkä aika että jalkoja uskaltaa käyttää salillakin vähän enemmän.
Päätin ottaa jälleen pohjaksi Skopecin 5x5 ohjelman. Kokeilin tänään salilla maksimia valakyykyssä (over-head-squat) ja naputtelin tuloksen sivulle. Nyt on sitten tavoitteellinen ohjelma seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi. Painot kasvavat maltillisesti mutta tasaisesti joten eiköhän tuo suju hyvin ja kinttuihin tule lisää voimaa.
Jos ja kun joku muukin innostuu kokeilemaan niin tässä simppelit ohjeet miten aloittaa:
1. Valitse mitä kyykkyjä haluat tehdä. Vaihtoehtoja on paljon: etukyykky, takakyykky, valakyykky jne. Kokeile ja tutki mikä sopii sinulle ja tuntuu parhaalta. Itse tykkään eniten valakyykyistä. Painoa on tangossa vähemmän kuin muissa kyykyissä mutta toistot ovat raskaita ja vaativat koko kropan hallintaa, vahvaa keskivartaloa, tasapainoa jne. Minusta se on todellinen superliike.
2. Kun kyykky kuuttatoista treenikertaa varten on valittuna, kokeile mikä on lähtötasosi. Tee ensin pari lämmittelytoistoa pelkällä tangolla, lisää pari kiekkoa, sitten taas pari kunnes alkaa riittämään. Maksimia ei tarvitse yrittää niin että lopulta kaadut lattialle ja ilmassa lentävä tanko lanaa pari kanssatreenaajaa sairaalakuntoon. Pikkuhiljaa taakkaa korottamalla huomaat missä menee se raja että saat juuri ja juuri yhden toiston tehtyä puhtaasti.
3. On maksimi sitten 20, 40, 60 tai 120 kiloa niin kirjaa se ylös ja mene osoitteeseen http://www.joeskopec.com/five.html . "Enter your current Single Rep Max (SRM)" kohtaan kirjoitat tuon maksimipainon ja "Enter your weight sets minimum increment value" kenttään sen miten pieniä korotuksia salillasi voi tehdä. Pienimmät kiekot levytankoihin ovat yleensä 1.25kg tai 2.5kg painoisia joten laita tähän kenttään salisi pienin kiekko x2, eli esimerkiksi 2.5 tai 5. Pienet lukot, kuten ns. jousilukot, ovat niin kevyitä että niiden painolla ei ole merkitystä. Käytä niitä aina tai ole käyttämättä, kunhan teet jokaisella kerralla samalla tavalla.
4. Paina "Generate Schedule", tulosta ohjelma ja lähde salille. Kuudentoista viikon kuluttua jalkasi ovat jo hieman muotoutuneet ja ennen kaikkea vahvemmat. Sinun pitäisi pystyä tekemään viisi perättäistä toistoa painolla jonka tällä hetkellä saat puskettua vaivoin yhden kerran ylös.
Kyykkääminen ei ole vain magnesiumia pöllyttävien punttipatejen ja lätkäjätkien juttu. Kyykyt ovat avain kohti lihaksikkaita ja muotoutuneita jalkoja, reisiä ja pakaroita. Mikään hokkus pokkus-juttu tämäkään ohjelma ei ole vaan perustuu yksinkertaiseen ajatukseen kasvavista treenipainoista.
Sen enempää miehet kuin naisetkaan eivät muutu kyykkäämällä monsterijalkaisiksi kehonrakentajiksi, siihen vaaditaan vuosien rankkaa harjoittelua ja tarkkaa ruokavaliota. Sen sijaan matkalla kohti peiliä josta takaisin katsoo hyvän lihaksiston omaava kuntoilija, tämä on oikea tie.
Jotkut ovat kertoneet tarinoita maratonin jälkeisestä masennuksesta, kun ison ja pitkään odotetun tapahtuman jälkeen ei mikään tunnukaan miltään. En ole helposti masentuvaa sorttia eikä tälläkään kertaa vaivuttu mihinkään muuhun kuin mietteisiin uusista tavoitteista. Juoksijan tunnistaa siitä että kisareissulta palatessa hän suuntaa ensimmäiseksi lehtitelineelle penkomaan Juoksija-lehden legendaarista juoksukalenteria ja etsimään seuraavia kisoja.
Melkoisen varmasti seuraavat kisani ovat ensi keväänä. Ajattalin että voisin juosta sekä huhti- että toukokuussa puolikkaan. Huhtikuussa houkuttelisi Pyynikkijuoksu Tampereella ja toukokuussa perinteinen kotikisani Yyterissä. Ellei kaksi tuntia alitu huhtikuussa niin voi sitten rypistää kunnolla jo kolmen-neljän viikon päästä uudestaan ja saada ennätys rikottua. Seuraava maraton on luultavasti vuoden päästä. Kankaanpään maraton järjestetään lokakuussa erittäin tasaisella reitillä ja se vaikuttaa tällä hetkellä parhaalta vaihtoehdolta.
Nyt loppuvuoden tavoitteena on saada 1000 kilometriä täyteen. Aikaa on enää reilu kolme kuukautta ja kasassa on vasta 643 kilsaa. Nyt todellakin pitää jaksaa painaa ja toivoa ettei tule mitään flunssaa tai muuta vaivaa. Uudenvuoden aattona sata kilometriä jos ei muuten onnistu? ;)
Matkalla kohti toista maratonia aion tietysti kohdistaa huomioni niihin mokiin joita tein ekan maratonini kanssa.
Liian vähäiset treenikilometrit korjaantuu helposti kunhan vain pysyy terveenä ja juoksee paljon. 25-30km viikossa ei tunnu riittävän maratonille, 40-45km olisi jo paljon parempi. Pitkien lenkkien tulisi olla 20-30km eikä 15-20km.
Liian kova alkuvauhti korjaantuu juoksemalla itse kisassa hiljaa, treeneissähän se ei ole ollut ongelma kun juoksen aika hitaita lenkkejä muutenkin aina.
Energian nauttimiseen kisan aikana pitää kiinnittää erityistä huomiota. Puoli litraa juotavaa ja pienet snacksit eivät riitä ravinnoksi neljän-viiden tunnin kisaan. Energiageelit ovat tuntuneet vähän vieraalta ajatukselta mutta ajattelin yrittää miltä ne tuntuvat. Testaan niitä lenkeillä jo talven aikana.
Liian mäkinen ja haastava reitti tosiaan jää seuraavalta maratonilta pois. Päädyin Sauvon kisaan koska se oli sopivana ajankohtana ja reitti juostaan kahtena kierroksena. Ajattelin että useampi kierros tuntuisi tylsältä. No, nyt kun mara on takana niin sanoisin että on oikeastaan aika sama juostaanko vaikka 42 x 1 kilometrin kierros.
Maraton ei lopulta rasittanut kroppaa juurikaan. Jalkapohjissa on vielä rakkoja ja kävely tuntuu vähän aralta sen takia mutta muuten ei ole mitään ongelmia ja meninkin eilen viikon tauon jälkeen salille. Tuntui tosi hyvältä päästä tekemään jotain. Eka lyhyt juoksulenkki on varmaan luvassa alkuviikosta kunhan jalkapohjat ovat kunnossa.
Lomailen varmaan vielä ensi viikon, sitten ehdin päivittämään tätä blogiakin vähän enemmän. Nyt nautin vielä rauhassa metsän torin antimista ja mussutan puolukoita, suppilovahveroita ja nahkiaisia.
0km Olen syönyt ja juonut monta päivää hyvin, nukkunut makoisasti eikä oikeastaan edes jännitä. Levollinen olo. Kilpailunumero päälle ja lähtöviivalle. Ilma on kaunis, aurinkoinen syyspäivä. PAM ja liikkeelle.
1km Pururataa, edellisen päivän rajut sateet ovat kastelleet sen märäksi ja lammikoita on paljon. Hypin pienemmistä yli ja kierrän isommat metsän kautta.
2km Porukka harvenee, pari juoksijaa näkyy edesssä 50 metrin päässä ja jossain takana kuuluu myös askelia. Juoksu rullaa hyvin, hyvä olo. Reitti etenee soramontun vieressä, osuvaa kun tämä kisa juostaan suurimmalta osin sorateillä.
3km Kurvaamme pienelle metsätielle, pahasti vettynyt sekin. Ylämäkiä, isoja vesilammikoita. Täällä tulee hieno fiilis, tämähän on kuin jostain trail- tai extreme-juoksutapahtumasta. Toisaalta en kyllä valinnut sellaista ekaksi maratonikseni?
4km Asfaltille, eihän täällä pitänyt olla asfalttia lainkaan? No onhan sitä. Ensimmäinen huoltopiste, vesimuki vauhdissa mukaan, pari kulausta ja matka jatkuu.
5km Hienoa maisemaa, sillan alla pulppuaa vesi kuin pienessä koskessa. Edessä näkyy raju ylämäki. Ei muuta kuin tossua toisen eteen ja ohitan yhden pitkään edelläni juosseen miehen. Pidän mäkijuoksusta joten nämä maisemathan sopii.
6km Hengitys tasaantuu mäen jälkeen ja rullaava meno jatkuu mukavasti.
7km Mussutan juomavyöhön jemmattuja suolapähkinöitä ja glukoosipastilleja tasaisesti aina kun uusi kilometritolppa tulee kohdalle.
8km Nyt on rankka alusta, isoa sepeliä ja kaltevaa soratietä. Tästä pätkästä varoitettiin lähtöinfossa. Juoksukohtaa pitää koko ajan vaihtaa koska jalkani eivät pidä kaltevista pinnoista, yritän koko ajan etsiä tasaisempaa kohtaa ja varoa kuoppia. Kisan hankalin kohta alustan puolesta. Ja kohta alkaa taas mäki.
9km Huoltopiste, taas vähän vettä mukaan.
10km Pieniä hiekkateitä ja paljon mäkiä edelleen. Kohtuullisen raskasta maastoa siis mutta jaksan hyvin eikä vauhti juurikaan hiivu.
12km Vitosen kohdalla ohittamani juoksija ohittaa nyt vuorostaan minut. Hän sanoo että ollaan reilusti alle kahden tunnin vauhdissa. Siis mitä?! Hän on mukana puolikkaalla ja siis menossa alle kahden tunnin. Mutta minä olen ekalla maratonillani ja olen kerran juossut tasaisella reitillä puolimaratonin aikaan 2.02. Mitä ihmettä? Kaveri tuntuu olevan suorastaan pahoillaan alkuvauhdistani ja kehottaa himmaamaan menoa. Sanon että juoksen fiiliksen mukaan kuten aina ja nyt tuntuu kulkevan. Eihän mulla ole ikinä mitään kelloa tai sykemittaria mukana enkä tiedä ajankulusta mitään.
13km Kaveri jättää minut ja vauhtini alkaa hiipua. Alkaako voimat uupua vai jättikö keskustelumme mieleeni epäilyksen siemenen aivan liian hurjasta alkuvauhdista? Huoltopiste taas, pari kulausta vettä.
14km Mäkiä ja mäkiä, reitti on koko ajan raskaampaa ja vauhtii hiipuu koko ajan mutta onnekseni kukaan ei ohita minua. Se voisi laskea mielialaa.
15km Suolapähkinä maistuu hyvältä mutta hajoaa murusiksi liian nopeasti. En malta maiskutella kauempaa kun suola on kadonnut vaan pureskelen pähkinän rikki. Ehkä maratonilla kannattaisi pitkittää jokaista ajatusta ja tekoa jotta matka kuluisi nopeampaa?
16km Eteen tulee liikennemerkki jossa on mäkiä sekä lisäkilpi jossa lukee 4 km ja nuoli eteenpäin. En tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai tehdä molempia. Jos tähän mennessä ei ole muka ollut mäkiä niin mitä nuo tulevat sitten ovat? Viisi kilometriä siis mäkiä, saapuminen maalialueelle ja sitten sama setti uudestaan... Huoltopisteeltä onneksi vähän virkistystä.
17km Vauhti tuntuu hidastuvan edelleen.. vai hidastuuko? Lenkeillä katoaa aina ajantaju eikä omasta vauhdista ole todellista käsitystä. Mäki..
18km ..pieni alamäki, pari sataa metriä tasaista ja taas mäki. Tie haarautuu kahdeksi, toinen tie näyttää lähes seinältä, kuin se päättyisi taivaaseen, toinen vähän tasaisemmalta. Onneksi puihin ja pensaisiin kiedotut viirit osoittavat inhillisemmälle tielle.
19km Nostan katseeni maasta ja jossain ylhäällä näkyy talo ja talon vieressä tie. Se on tämä sama tie. Kohta mennään taas ja korkealle. En edes tiedä kuinka korkealle mutta pitkä ja loivakin ylämäki tuntuu tässä kohdassa aika hurjalta urakalta. Viimeinen juottopiste ennen maalia sijaitsee jonkun omakotitalon pihassa. "Kovaa vauhtia etenet" sanoo huoltopisteen nainen. Todennäköisesti hän sanoo sen kaikille mutta tällaiset pienetkin jutut tietysti tuntuvat hyvältä. Tässä kisassa ei ole bändejä siivittämässä matkaa eikä reitin varrella yhtään katsojaa. Tai taisi yhdessä mutkassa joku nainen istuskella mättäällä, liekö sienestäjä..
20km Vielä viimeiset metrit, ja nousut, ennen maalia. Ohitan pari vaivalloisesti kävelevää vanhempaa miestä. Myöhemmin saan kuulla että he ovat paikallisia konkareita jotka ovat lähteneet matkaan tuntia ennen muita jotta ehtisivät perille ennen kuin ajanotto sulkeutuu.
21km Hieno fiilis, eka lenkki tehty ja enää toinen samanlainen jäljellä. Maalialueella on aika hiljaista, joko kaikki muut ovat jo tulleet maaliin ja lähteneet kotiin? Kilpailun jälkeen kuulen että olen tullut kisan keskipisteeseen ajassa 2.01, juoksen siis puolimaratonennätykseni maratonin ohessa ja vieläpä tällaisella reitillä. Nyt kulkee!
22km Vaan eipä kulje enää. Heti uuden kierroksen alussa väsymys alkaa painaa entistäkin enemmän.Yksi juoksija ilmestyy risteyksessä ihan omituisesta suunnasta. Maratoonari joka on eksynyt reitiltä! Ohjaan hänet takaisin maalialueelle.
23km Juoksijoita alkaa ohittaa minua, vauhti hidastuu hidastumistaan.
24km Sama kaveri joka oli eksynyt reitiltä ja oli varmaan 500 metriä minua perässä ohittaa minut. Mieliala laskee. Yritän juoda juomavyöstä nestettä vähän reippaammin jos se auttaisi. Ei silti janota joten tuskin nestehukka uhkaa? 24 kilometriä takana ja enää 18 jäljellä, olen niin paljon yli puolenvälin että minun on pakko jaksaa.
25km Huoltopisteellä pyrin vielä olemaan vauhdikas, nappaamaan mukin mukaan ja juomaan vauhdissa. Vetinen ja mäkinen metsätie ei enää naurata mutta toisaalta vähän erikoisempi alusta ja maasto-osuus piristää.
26km Metsästä asfaltille. Olen aivan loppu. Se kiva pieni puro solisee taas sillan alla mutta olen niin uupunut etten jaksa edes vilkaista sitä. Eihän siitä ole kauaakaan kun viimeksi katsoin sitä hymyillen ja nauttien hienosta maisemasta. Nyt ei jaksa kiinnostaa. En taida jaksaa enempää. Pelottaa että putoan ja menetän tajuntani. Ja edessä on taas hurja ylämäki. Päätän että jaksa juosta vielä tuon yhden mäen ja sitten annan itselleni luvan levätä ja kävelen. Kävelen vaikka se on asia mitä en ikinä olisi halunnut juoksukilpailussa tehdä. Pääsen mäen ylös ja lopetan juoksemisen.
27km Hengitys tasaantuu, pettymys yrittää hiipiä mieleen mutta työnnän sen sivuun. Tajuan että nyt pitää tsempata että ylipäätään pääsen millään tavalla maaliin. Juokseminen on poissuljettu vaihtoehto, käveleminen
tai konttaaminen on todennäköisin tapa jolla ylitän maaliviivan.
28km Onnistun järkeilemään asian nopeasti itselleni enkä edes mieti luovuttamista. Miten täällä edes voisi luovuttaa? Viimeiseen kymmeneen kilometriin ei ole näkynyt yhtään ihmistä tai autoa. Eikun olihan se maalialuekin vain seitsemän kilometriä sitten. Ajan- ja paikantaju on hukassa. Lehmiä. Onko sielläkin huoltopiste tuoreen maidon merkeissä?
29km Kävelen sinnikkäästi ja reippaasti. Vanha konkari pyyhältää ohitseni, verrattuna omaani vauhtiini siis, ja hän tsemppaa minua. Yritän juosta ja pyrin pysymään peesissä. Pysynkin vaikka edessä on mäki.
30km Peesausta ja juoksua kestää silti vain muutamia satoja metrejä, edessä on huoltopiste. Se on kuin keidas autiomaassa. Tungen ylähuulen alle suolakurkun ja puserran nyrkkiini lisää kurkkuja matkaevääksi. Hitto miten hyvältä se maistuukaan mutta miksei sen suloisen suolainen maku voisi kestää pidempään?
31km Yksitoista kilometriä jäljellä. Olo on ihan hyvä kun kävelen mutta heti kun yritän juoksemista tuntuu kuin koko kroppa lamaantuisi. Ei auta. Olen suunnitellut että juoksisin vaikka kaksi kilometriä, kävelisin kaksi jne. Tai edes yksi ja yksi. Mutta ei. Sata metriä onnistuu välillä vaivalloisesti mutta päätän keskittyä kävelemiseen jotta pääsen maaliin.
32km Huoltoauto eli isä, avovaimo ja poika saapuvat piristämään. Puolisoni epäilee etten kaipaa seuraa vaan jatkan matkaa mieluummin omassa rauhassa mutta päinvastoin. Tämä on niin tylsää että todellakin kaipaan jotain piristystä.
33km Kilometrit matelevat. Isäni sanoo että he ovat vierelläni kuten maantiepyöräilijöiden huoltoautot ympäriajoissa.
34km Huoltopiste, nautin kuin kulinaristi huippuravintolassa. Maistelen rauhassa kaikkea, enhän ole ikinä syönyt kunnolla huoltopisteellä, vain napannut jotain mukaani vauhdissa. Nyt kannattaa syödä jotta jaksan kävellä maaliin.
35km Ei tämä lopu koskaan. Miten pitkä matka yksi kilometrikin voi olla? Tiedän käveleväni reippaasti, minulla on pitkä askel mutta silti homma tuntuu toivottomalta. Ja niitä mäkiä on koko ajan. Pyydän autosta juoksutakin koska minulla alkaa olla vilu. Kävellessä kroppa ei kehitä hirveästi lämpöä ja ilma alkaa olemaan tuulinen.
36km Yritän kohentaa mielialaa ajattelemalla muuta mutta en pysty. Ajatukset keskittyvät koko ajan 100-prosenttisesti siihen mitä olen tekemässä vaikka haluaisin ajatella jotain muuta. Tuntuu siltä kuin pitäisi katsoa tuntikausia maalin kuivumista eikä saisi ajatella mitään muuta kuin maalin kuivumisen etenemisestä.
37km Ei hemmetti tota liikennemerkkiä. Katson taakseni ja huomaan että toiseen suuntaan on samanlainen. No niinpä tietysti. Sitä samaa mäkeähän tämä koko seutu on pulloon. Yritän laulaa. Kohottaa vähän mielialaa. Puoli minuuttia taidan pystyä parhaimmillaan, sitten se aina loppuu. Ei onnistu. Kaikki energia ja älyn valo mikä vielä on mukanani on keskittynyt vain pitämään yllä kävelemisen tempoa. Huoltopiste! Tämä on se paikka omakotitalon pihassa. Nainen katsoo numeroani ja vetää toisen viivan kohdalleni osallistujaluettelossa. Parilta muulta viiva puuttuu vielä. Joku muukin taitaa olla vielä reitillä? Otan pari omenaa taskuun.
38km Neljä kilometriä enää! Huh huh. Eihän se ole mitään. No kyllä se on mutta missään tilanteessa en ole hetkeksikään ajatellut että nousisin auton kyytiin ja jättäisin leikin sikseen. Vaikka matkaa olisi sata kilometriä ja tie nousisi pystyyn kuin Mont Blanc niin sitten ryömitään. Vien avovaimolle ja pojalle omenat tuliaiseksi ja pyydän huoltoautoa siirtymään maaliin odottamaan, eihän tässä enää mene pitkään.
39km Jalkoihin sattuu. Oikeastaan ainoa fyysinen kipu mitä koen koko kisan aikana on melkein koko toisen puoliskon vaivannut jalkapohjien kipeytyminen. Ne ovat varmasti aivan täynnä rakkoja muhkuraisella soratiellä askeltamisesta.Kivulla ei ole vaan enää mitään merkitystä. Haluan maaliin.
40km Tässäkin on vielä yksi huoltopiste. Mussutellaan nyt sitten koko osallistumismaksun edestä. Kuppi täyteen suklaarusinaa. Päätän yrittää juosta huoltapisteeltä viimeiset kaksi kilometriä maaliin. Eihän se ole mitään!
41km No ei onnistu. Ei sitten mikään onnistu. Parisataa metriä juoksen ja taas alkaa nousu.
42km Näen maalin ja juoksen viimeiset parisataa metriä. Pyydän poikaa juoksemaan kanssani ja niin juoksemme yhdessä maaliviivan yli. Melkein itken mutta kroppa taitaa olla liian kuiva siihen enkä oikein tiedä miksi tässä vetistelisikään. Maalissa, se riittää. Enää ei tarvitse kävellä yhtään kilometriä. Ei yhtään mäkeä.
Saavun maaliin ajassa 5 tuntia 14 minuuttia. Olo on ristiriitainen. Nopeasti kisan jälkeisinä tunteina analysoin ja ymmärrän miksen onnistunut tavoitteessani. Miksen pystynyt juoksemaan koko matkaa enkä alittamaan viittä tuntia? Mielestäni siihen on neljä selvää syytä:
- liian haastava ja mäkinen reitti
- tankkasin liian vähän energiaa kisan aikana
- liian kova alkuvauhti
- liian vähän treenikilometrejä ja varsinkin pitkiä lenkkejä
Jokainen noista epäkohdista toi aikaani arviolta 10 minuuttia lisää. Ellen olisi asettanut itseäni näin epäedulliseen tilanteeseen olisin siis varmaankin pystynyt noin 4.30 loppuaikaan. Tämä oli kuitenkin debyytti ja olen nyt niin paljon viisaampi kuin ennen kisaa. Minä olen sellainen ihminen jonka pitää oppia asiat tekemällä, minulle ei riittänyt että noista asioista valistettiin jo kuukausia sitten.
Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen kisaan. Vaikka en saavuttanut isoa tavoitettani niin olosuhteiden muuttuessa pystyin luomaan uuden tavoitteen, maaliin selviytymisen, ja onnistumaan siinä. Juoksin 26 kilometriä ja kävelin sen päälle 16 kilometriä mäkisiä sorateitä. Loppujen lopuksi olen onnellinen siitä että kävi kuten kävi. Ensi kerralla olen valmiimpi ja tiedän paremmin miten toimia.
Sauvon maraton oli hieno tapahtuma mutta ehdottomasti liian haasteellinen aloittelijalle. Se voi olla hyvä välietappi perusmaratoonarin siirtymiselle tasaisilta katukisoilta kohti Vaarojen maratonia tai maastokisoja mutta ei ensikertalaiselle.
Muuten, ne pari konkaria jotka ohitin noin 20 kilometrin kohdalla tulivat kyllä maaliin. Toisen aika oli 6.37 ja toisen 6.42. Pakko arvostaa ja paljon, erittäin sitkeä ja hieno suoritus.
En käytä ipodia juostessa mutta suunnittelin playlistin mitä voisin hyräillä kisan edetessä. Ehkä jonkun voisi sijoittaa tähän bloggaukseen säestämään matkan etenemistä? Kisan edetessä voisi soida The Chemical Brothersin Galvanize ja maalin tulon jälkeen Goo Goo Dollsin Iris.
Cause you woke up in the mornin, with initiative to move, so why make it harder... Don't hold back!
When everything feels like the movies, yeah you bleed just to know you're alive
Siitä on kuusi kuukautta ja yksi päivä kun loin tämän blogin ja kirjoitin alkusanat. Jutun juuresta ei ole ollut pulaa, aiheita on pää täynnä ihan kuten maaliskuussa. Ja aina kun laitan juoksukengät jalkaan ja lähden lenkille tai vaihdan treenikamat kuntosalin pukuhuoneessa ja lähden itse salin puolelle niitä pulppuilee lisää.
Tämä blogi oli pakko luoda. Kuukauden kestäneen mykoplasman ja kuumeilun jäljiltä pääni ja kroppani oli niin täynnä patoutunutta intoa liikkumiseen että se piti purkaa paitsi liikkumisella myös kirjoittamisella. Kotona olisi hyvä puhua vähän jotain muutakin joskus kuin treenijuttuja. Edelleenkin kirjoitan ensisijaisesti itselleni mutta tuntuu hyvältä että joku muukin saa näistä jotain ja jaksaa lukea.
Ajattelin linkittää tähän juhlabloggaukseen viisi suosituinta kirjoitustani.
Olen aika vähän linkitellyt muiden kirjoituksiin vaikka aktiivisesti pyrin seuraamaan pariakymmentä liikunta-aiheista blogia. Ehkä nyt voisi olla kuitenkin hyvä hetki antaa kunniaa myös muille ja nostaa muutama helmi esiin isosta massasta (avainsanalla "liikunta" löytyy blogilistalta 1421 blogia!). Linkit aakkosjärjestyksessä:
In motion aloitteli samoihin aikoihin blogimaailmassa kuin minä ja se onkin niitä harvoja blogeja joita olen lukenut ja seurannut sen alusta asti. Erinomainen sekoitus laadukkaita kuvia ja tekstejä jotka esittelevät erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja lajeja tasaisella postaus per päivä-tahdilla. Paasaan aina miten monipuolinen liikunta luo monipuolisesti hyväkuntoisen liikkujan vaikka itse olen jämähtänyt kuntosalin ja juoksemisen pariin. In motionin ylläpitäjä todellakin liikkuu monipuolisesti, mistä kertoo mm. lajitestit samalla viikolla charleston-tanssista ja crossfitistä.
Aika tuore mutta sitäkin kovempi tuttavuus. Läskimaija oli 140-kiloinen mies jonka kolmevuotinen blogiura huipentui (toistaiseksi tietysti) täyspitkään teräsmies-triathloniin. Vaikka painon kanssa en olekaan koskaan kamppaillut niin muuten samaistun hyvin paljon kirjoittajan tavoitteellisuuteen ja rajojen hakemiseen ja niiden rikkomiseen. Hauska ja erittäin inspiroiva blogi joka antaa varmuutta siihen että jokainen voi ja pystyy jos vain haluaa.
Tämä oli pitkään vain treeniblogi muiden joukossa kunnes tajusin että kirjoittaja itse asiassa on vasta 17-vuotias(?) koululainen joka on niin innoissaan treenaamisesta että on mm. päässyt omalle salilleen spinning-ohjaajaksi. Ajatukset ja kirjoittamisen taso on kuitenkin niin kypsää että tekstit olisivat voineet olla vaikka kolmekymppisen kokeneen saliohjaajan. Toivottavasti into ja palo pysyvät jatkossakin, noin suurella intohimolla liikkumiseen pääsee varmasti pitkälle. Vaikka en ole ikinä millään ryhmäliikuntatunnilla ollut eikä aihe ole ihan hirveän läheinen niin tuntuu mahtavalta että joku on niin fiiliksissä vaikkapa Les Millsin uusista ohjelmista.
Timo Haikarainen eli PT-Timppa on tehnyt pitkän päivätyön valmennuksen saralla ja mies on varmasti monille tuttu, hän kirjoittaa säännöllisesti mm. ProBody, Fit- ja KG-lehtiin. Sama laadukas linja jatkuu myös blogin puolella. Pitkät, perustellut ja erittäin antoisat kirjoitukset antavat paljon aineksia joita pureskella treenilenkeillä ja lepopäivinä. Mitä teen, miksi ja ennen kaikkea miten se palvelee tavoitteideni saavuttamista? Monet Timpan kirjoitukset ovat jääneet alitajuntaan muhimaan jopa kuukausiksi ja ne ovat olleet lähtökohtina omille pohdinnoilleni. Erittäin suositeltava blogi josta riittää luettavaa pitkäksi aikaa. Wannabe Juoksija
Tämä blogi on itselleni aika uusi mutta sitäkin mielenkiintoisempi tuttavuus. Olen ollut erittäin kiinnostunut Kolin Vaarojen maratonista siitä asti kun siitä ensimmäistä kertaa kuulin ja tuntui melkoiselta täysosumalta löytää päiväkirja jossa kirjoitetaan valmistautumisesta tämän syksyn kisaan. Juoksublogeja on paljon mutta kiinnostavan pitää olla persoonallinen, hyvin kirjoitettu ja säännöllinen. Wannabe Juoksija on mielestäni kaikkia niitä.
En ole ehtinyt viime viikkoina juurikaan kirjoittamaan koska olen pitänyt vähän lomaa. Seuraava päivitys lienee luvassa alkuviikolla, toivottavasti se on positiivinen ja innostunut, mutta siihen asti...
katselen autiota hiekkarantaa
ja syön tyrniä suoraan pensaasta aaltojen iskiessä rantakallioihin
I'm unafraid Never never scared Worries washed Pressed air I am the left eye You're the right Would it not be madness to fight
Näin ne päivät vähenee. Just oli vielä 200 päivää, sitten 100. Nyt on kesä ohi ja syyskuun puoliväli ihan konkreettisesti käsillä. Ehkä vähän erikoista mutta ei jännitä vielä oikeastaan yhtään. Odotan vain koko ajan että olispa jo starttihetki ja pääsis juoksemaan.
Lauantaina juoksin 12 kilometriä ja tänään aamupäivällä viimeisen lenkin, reilu 6 kilometriä. Huomenna käyn vielä salilla pumppaamassa yläkroppaa mutta sen jälkeen vain lepäillään, juodaan vettä ja syödään hyvin.
Olen todennut hyväksi tankkausruuaksi tonnikalapastasalaatin. Siihenhän voi heittää sekaan melkein mitä vain mutta perusversioni on ollut purkki tonnikalaa, 100 grammaa pastaa ja 100 grammaa hernemaissipaprikaa. Tossa setissä on noin 730 kaloria, 45 grammaa proteiinia, 85 grammaa hiilihydraattia ja 23 grammaa rasvaa. Ihan hirveän isolla valikoimalla ei uskalla syödä kisaa edeltävinä päivinä ettei vatsa reagoi johonkin erikoisempaan ruokaan vaan menen todellakin tolla ruualla kolme-neljä päivää. Ajattelin tehdä yhden satsin vielä kisaan mukaan niin että syön sen sitten maalissa.
Mitähän muuta pitäisi vielä tehdä? Ostaa lisää glukoosipastilleja, Hartsporttia ja suolapähkinöitä on jo riittävästi. Muistaa pakata mukaan paitsi juoksushortsit ja -kengät niin myös sekä lyhyt- että pitkähihainen juoksupaita. Jos on yli +10C ja aurinko paistaa niin lyhyillä hihoilla mennään, pilvisellä ja tuulisella säällä sitten pitkähihaisella. On keli sitten mikä tahansa niin jalassa on jopa tapauksessa shortsit, mulla ei ole vieläkään mitään juoksutrikoita enkä todellakaan juokse verkkareissa 42 kilometriä vaikka olisi kuinka viileä päivä.
Olenkohan liian itsevarma? Onhan toi hurjan pitkä matka kun takana on vasta kaksi 21 kilometrin pätkää. Jotenkin olen vaan niin fiiliksissä tästä. Melkein tippa tulee linssiin kun miettii miten siistiä nää jutut on.
Leikittiin eilen lattialla legoilla ja katottiin Chemical Brothersin live-keikka Fuji Rock 2011-festareilta. Tämänkin biisin taustat pisti kylmille väreille.
Kun aloin liikkumaan, pähkäilin pitkään koska uskaltaudun kuntosalille ja ennen kaikkea minne salille menisin. Pienen jahkailun jälkeen näin mainoksen uudehkosta salista jossa luotettiin perinteiseen harjoitteluun kuten vapaisiin painoihin ja omaa painoa vastuksena käyttäviin harjoitteisiin. Soitin salin omistajalle joka teki minulle 3-osaisen ohjelman, opasti käyttämään laitteita, opetti oikeita liikeratoja ja tekniikoita, varmisti haparoivissa ensikokeilussa penkkipunnerruksessa ym. Kohtuullisen edulliseen hintaan sain salijäsenyyden ja henkilökohtaisen ohjauksen kaupan päälle.
Sali oli kuitenkin aika hiljainen ja reilun puolen vuoden treenaamisen jälkeen sen toiminta loppui. Maailma romahti ja pari päivää oli aika masentunut olo. En ollut ikinä treenannut missään muualla, tästä salista oli nopeasti muodostunut kuin koti.
Kävin kokeilemassa urheilutalon kuntosalia jossa oli lähinnä vain ilmanpaine- ja painopakkalaitteita. Erikoiset ja uudet laitteet saivat paikat kipeiksi enkä ollut kotonani. Ainoa positiivinen muisto tuosta kokeilusta on että Lontoon olympialaisissakin mukana ollut huippujuoksija treenasi kanssani samaan aikaan.
Joululahjaksi avovaimo antoi viiden kerran kortin salille joka sijaitsi melkein naapurissamme. Kaupungin suurin sali, 5000 neliömetriä. Jo ensimmäisellä kerralla tiesin että tämä se on. Olin löytänyt uuden kodin. Toisella kerralla neuvottelin jo vuoden sopimuksen itselleni.
Jälkeen päin olen tajunnut että jos olisin pysynyt vanhalla salillani, en olisi kehittynyt niin hyvin kuin nyt. Se tuntui liiankin rauhalliselta ja kodinomaiselta, välillä salilla oli 2-3 muuta treenaajaa, usein olin aamupäivisin ja lounasaikaan yksin. Tein ohjelmat pilkulleen mutta todellista tekemisen meininkiä, joka on kehityksen edellytys, ei syntynyt. En inspiroitunut tarpeeksi vaikka paikka tuntui kaikin puolin hyvältä.
Uskon että monelle salin vaihtaminen tekisi hyvää. Se on kuitenkin iso päätös ja tuntuu raskaalta lähteä paikasta jonne on jopa useiden vuosien aikana kiintynyt. Tuttu pukukaappi, tutut laitteet ja painot, ystävällinen henkilökunta. Miten sellaisen voisi jättää?
Kannattaa kuitenkin ottaa analyyttinen ote ja tutkia todella miten haluaa liikkua ja kehittää itseään aktiivisena ihmisenä. Jumpista innostuneen ei kannata mennä salille jossa magnesium pöllyää ja rautaa paiskotaan eikä ohjatuista tunneista ole tietoakaan. Mutta jos haluaa saada kropan vahvaksi, salilla on pakko olla kattava valikoima vapaita painoja kuten käsipainoja, levytankoja, leuanvetotankoja, erilaisia penkkejä jne. Niin sanotuilla nitkutuslaitteilla, kuten painopakka- ja ilmanvastuslaitteilla, ei päästä yhtä hyviin tuloksiin. Vapaat liikeradat rasittavat aina koko kehoa ja kattavasti eri lihaksistoa, laitteissa liikerata on jo olemassa ja pääsääntöisesti vain yksittäiset lihakset rasittuvat.
Lähipiiristäni löytyy naisia jotka ovat käyneet vuosia vain naisille tarkoitetuilla saleilla. Kokeiltuaan sekasalia, he eivät ole enää palanneet takaisin. Jos haluaa treenata kovaa ja kehittyä, voi olla vaikea motivoitua paikassa jonne tullaan ensisijaisesti juttelemaan kavereiden kanssa ja lukemaan lehtiä, kuluttamaan aikaa.
Sijainti ja hinta määräävät salin valinnassa varmasti eniten. Sillä mitä sisältöä rahalleen todella saa, kannattaa kuitenkin antaa paljon painoarvoa. Suosittelen kokeilemaan eri saleja, melkein kaikkiin pääsee ilmaiseksi kokeilukäynnille ja niissä järjestetään avoimien ovien päiviä.
Omalla salillani on
- jättimäinen kuntosalipuoli jossa varmasti yli sata Technogymin laitetta
- ns. heavy gym jossa käsipainot kilosta - 60 kiloon, kahvakuulat neljästä 32 kiloon, taljat, leuanvetopaikat, kyykkypaikat, viisi penkkipunnerruspaikkaa, venyttelytilaa
- vanhan koulukunnan Technogym-sali jossa omaa painoa vastuksena käyttäviä laitteita
- kiertoharjoittelusali
- Crossfit-tyyppinen sali
- kaksi jumppasalia ja spinning-sali
- salibandy- ja sulkapallokenttiä
Ja aika paljon muutakin. 50-60 euroa kuukaudessa voi tuntua paljolta mutta sillä voi myös saada todella paljon.
Juoksin viime vuonna neljä kertaa cooperin testin, sitä ennen olin kävellyt sen läpi joskus kouluaikoina. Se oli hyvä tapa nähdä miten juoksukunto on mennyt eteenpäin.
Helmikuussa 2011 ensimmäisellä yrittämällä tulokseksi tuli 2100 metriä. Kyseessä oli silloin, vain muutaman kuukauden kävelylenkeillä ja lyhyillä hölkkäpätkillä liikkuneena, hurja juttu. Jaksoin juosta 12 minuuttia ilman taukoa!
Kuukautta myöhemmin, maaliskuussa, yritin uudestaan ja nyt menikin jo 2350 metriä. En ollut enää taulukoiden mukaan kunnoltani "huono" vaan "keskinkertainen"! Mahtava juttu kolmen kuukauden kuntoilulla. Kesäkuussa juoksin testin cooper-tapahtumassa stadionilla ja mukana oli muutama kaverikin. Paahtava helle teki juoksemisesta erittäin raskasta mutta tulos parani taas, tuloksena 2450m. Pääsin ekaa kertaa missään kuntotestauksessa luokkaan "hyvä". Syyskuussa oli vuorossa viimeinen yritys ja pääsin jälleen hieman pidemmälle: 2550 metriä.
Aikaa on kulunut tasan vuosi ja cooper on jäänyt taka-alalle. Päätavoitteinani on ollut puolikas ja täyspitkä maraton, cooper on ollut juoksutavoitteissani vasta kolmossijalla. Kesän aikana tekemäni, elämäni ekat, intervalliharjoitukset olivat kuitenkin sujuneet mallikkaasti ja kymmenen intervalliharjoituksen jälkeen ajattelin yrittää pitkästä aikaa 12 minuutin koettelemusta.
Keli oli taas liiankin hyvä, aurinko paistoi täydeltä terältä vaikka pilvinen +10C oli tilauksessa. Shortsit jalkaan ja kipittämään. Pystyin mielestäni tekemään hyvin tasaisen suorituksen ja vaikka olin hapoilla ja puuskutin rajusti melkein täydet 12 minuuttia niin en hyytynyt oikeastaan missään vaiheessa. Tuloksena 2850 metriä ja kuntoluokitus erinomainen! Avovaimo kellotti kierroksia ja tässä nämä listattuna, suluissa kierroksen aika tasan vuosi sitten:
0-400m 1:39 (1:45)
400-800m 1:43 (1:53)
800-1200m 1:44 (1:55)
1200-1600m 1:42 (1:57)
1600-2000m 1:42 (1:57)
2000-2400m 1:42 (1:57)
2400-2800m 1:33 (en ehtinyt tätä kierrosta kuin vähän alusta)
Jännää miten sekunnintarkkoja kierroksia pystyy juoksemaan ilman tietoa ajankulusta. Tärkeintä mitä näistä testeistä saa on tunne siitä että tehty työ ei ole mennyt hukkaan vaan kehitys puksuttaa eteenpäin kuin juna. Nyt tiedän entistä vahvemmin että pitkät lenkit ovat tehneet peruskunnostani hyvän ja kehittämäni intervallitreeni todella toimii. Tämä tulos valaa valtavasti uskoa siihen että lähivuosina voin juosta puolimaratonin aikaan 1.45 tai kympin alle 50 minuutin. Perustukset on luotu, nyt pitää vain treenata, syödä ja levätä oikein päivästä ja viikosta toiseen, kuukaudesta ja vuodesta seuraavaan.
En pitänyt kunnolla lomaa kesällä, odotin koko ajan niitä pidempiä hellejaksoja joita ei koskaan tullut. Teen puolikasta työviikkoa joten en juurikaan tunne olevani loman tarpeessa muutenkaan mutta ajattelin kuitenkin pitää nyt syyskuussa vähän lomapäiviä ja olla toimistolla vähemmän. Tämä tarkoittaa myös vähemmän bloggailua koska kotona en tietokonetta näppäile. Älkää siis epäilkö että maratonin lähestyessä alan feidaamaan. 10 vuorokautta, 22 tuntia ja 30 minuuttia starttiin!
Testataanpa ajastettua postausta, toivottavasti toimii.. Sub näyttää sunnuntaina 2.9. dokumentin Amazonin viidakkomaratonista. Kyseessä on rankka ultramaraton jossa juostaan 6 päivän aikana 200 kilometriä.
Tallentavat digiboksit pörisemään: klo 01.35 Tosipaikka: Viidakkomaratoonarit.
