tiistai 4. syyskuuta 2012

Cooperin testi ja lomailua.

Juoksin viime vuonna neljä kertaa cooperin testin, sitä ennen olin kävellyt sen läpi joskus kouluaikoina. Se oli hyvä tapa nähdä miten juoksukunto on mennyt eteenpäin.

Helmikuussa 2011 ensimmäisellä yrittämällä tulokseksi tuli 2100 metriä. Kyseessä oli silloin, vain muutaman kuukauden kävelylenkeillä ja lyhyillä hölkkäpätkillä liikkuneena, hurja juttu. Jaksoin juosta 12 minuuttia ilman taukoa!

Kuukautta myöhemmin, maaliskuussa, yritin uudestaan ja nyt menikin jo 2350 metriä. En ollut enää taulukoiden mukaan kunnoltani "huono" vaan "keskinkertainen"! Mahtava juttu kolmen kuukauden kuntoilulla. Kesäkuussa juoksin testin cooper-tapahtumassa stadionilla ja mukana oli muutama kaverikin. Paahtava helle teki juoksemisesta erittäin raskasta mutta tulos parani taas, tuloksena 2450m. Pääsin ekaa kertaa missään kuntotestauksessa luokkaan "hyvä". Syyskuussa oli vuorossa viimeinen yritys ja pääsin jälleen hieman pidemmälle: 2550 metriä.

Aikaa on kulunut tasan vuosi ja cooper on jäänyt taka-alalle. Päätavoitteinani on ollut puolikas ja täyspitkä maraton, cooper on ollut juoksutavoitteissani vasta kolmossijalla. Kesän aikana tekemäni, elämäni ekat, intervalliharjoitukset olivat kuitenkin sujuneet mallikkaasti ja kymmenen intervalliharjoituksen jälkeen ajattelin yrittää pitkästä aikaa 12 minuutin koettelemusta.

Keli oli taas liiankin hyvä, aurinko paistoi täydeltä terältä vaikka pilvinen +10C oli tilauksessa. Shortsit jalkaan ja kipittämään. Pystyin mielestäni tekemään hyvin tasaisen suorituksen ja vaikka olin hapoilla ja puuskutin rajusti melkein täydet 12 minuuttia niin en hyytynyt oikeastaan missään vaiheessa. Tuloksena 2850 metriä ja kuntoluokitus erinomainen! Avovaimo kellotti kierroksia ja tässä nämä listattuna, suluissa kierroksen aika tasan vuosi sitten:

0-400m 1:39 (1:45)
400-800m 1:43 (1:53)
800-1200m 1:44 (1:55)
1200-1600m 1:42 (1:57)
1600-2000m 1:42 (1:57)
2000-2400m 1:42 (1:57)
2400-2800m 1:33 (en ehtinyt tätä kierrosta kuin vähän alusta)

Jännää miten sekunnintarkkoja kierroksia pystyy juoksemaan ilman tietoa ajankulusta. Tärkeintä mitä näistä testeistä saa on tunne siitä että tehty työ ei ole mennyt hukkaan vaan kehitys puksuttaa eteenpäin kuin juna. Nyt tiedän entistä vahvemmin että pitkät lenkit ovat tehneet peruskunnostani hyvän ja kehittämäni intervallitreeni todella toimii. Tämä tulos valaa valtavasti uskoa siihen että lähivuosina voin juosta puolimaratonin aikaan 1.45 tai kympin alle 50 minuutin. Perustukset on luotu, nyt pitää vain treenata, syödä ja levätä oikein päivästä ja viikosta toiseen, kuukaudesta ja vuodesta seuraavaan.

En pitänyt kunnolla lomaa kesällä, odotin koko ajan niitä pidempiä hellejaksoja joita ei koskaan tullut. Teen puolikasta työviikkoa joten en juurikaan tunne olevani loman tarpeessa muutenkaan mutta ajattelin kuitenkin pitää nyt syyskuussa vähän lomapäiviä ja olla toimistolla vähemmän. Tämä tarkoittaa myös vähemmän bloggailua koska kotona en tietokonetta näppäile. Älkää siis epäilkö että maratonin lähestyessä alan feidaamaan. 10 vuorokautta, 22 tuntia ja 30 minuuttia starttiin!

4 kommenttia:

  1. Hieno suoritus :) hyvä muuten kun muistutit tästä, munkin pitäisi käydä taas juoksemassa cooper.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa käydä juoksemassa vaikka parin kuukauden välein. Tulos nousee kyllä kaikenlaisella juoksemisella, myös hitailla ja pitkillä peruskuntolenkeillä.

      Poista
  2. Minun on koko kesän pitänyt juosta cooper, mutta jotenkin pelkään, että petyn tulokseen. Ja ehkä vähän pelkään itse testiäkin. Olen aloittanut juoksun kunnolla vasta pari kuukautta sitten, enkä ole juossut vielä yhtään intervalleja, vaan pelkästään matalasykkeisiä lenkkejä. Pelkään, etten osaa yhtään arvioida jaksamistani kovemmalla vauhdilla. Toisaalta tulos paranisi varmasti, koska viimeksi (aika lailla tasan 2 vuotta sitten) juoksin 2250 ja juoksukuntoni on ehdottomasti parempi nyt kuin silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai siinä mitään pelättävää ole? :-) Intervalleja tarvitaan vasta lähellä 3000 metrin tuloksia, 2500m onnistuu kyllä ihan pk-harjoittelullakin.

      Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa. Hyvä strategia on aloittaa hieman normaalia lenkkivauhtia kovempaa ja kuuden minuutin kohdalla tiedät jo aika hyvin miten paljon pystyt kiristämään vauhtia ettet romahda lopussa.

      Poista