torstai 29. maaliskuuta 2012

Motivaation lähteellä eli miten onnistua treenaamisessa.

Jokainen tarvitsee inspiraatiota ja innoitusta liikkuakseen. Tärkeimpiä motivaation lähteitä ovat ne jotka tulevat sisältä: omat maalit ja tavoitteet joita kohti jokainen tehty harjoitus vie. Aina sisäinen voima ei riitä pitämään omia tavoitteita tarpeeksi hyvin esillä jolloin tarvitaan ulkoista innoitusta. Esikuvia, iskulauseita, mottoja, uskomattomia tositarinoita.

Kirjasto on hyvä paikka aloittaa motivaation kasvattaminen.Vaikka tähtäimessäsi olisi lyhytkin lenkki tai vaikkapa joku ihan muu harjoite kuin juoksu niin hyvä opus aloittaa on Dean Karnazesin Ultramaratoonari.

Dean Karnazes oli tavallinen, ylipainoinen nuori pukumies. 30-vuotispäivänään hänelle valkeni, että hänen elämänsä oli valumassa hukkaan. Yöllä juhlista kotiin palatessaan hän sai päähänsä aloittaa juoksemisen. Hän laittoi saman tien tossut jalkaansa ja pysähtyi vasta 48 kilometrin päässä - juostuaan koko yön. Siitä alkoi innostus pitkien matkojen juoksemiseen.


Asia ei ole ihan niin yksinkertainen että Karnazes olisi lähtenyt täysin tyhjästä juoksemaan, hänellä oli vankka kestävyysjuoksupohja kouluvuosiltaan, mutta pitkä tauko oli kuitenkin välissä. Kirjan opetus on motivaation asema ratkaisevana elementtinä. Päättäväisyys jolla jokainen askel vie kohti maalia joka saattaa olla usean sadan kilometrin päässä.

Jos uskot tekemiseesi, tiedät miten tavoitteeseen päästään, olet valmis kärsimään kaiken kivun ja tuskan, etkä hätkähdä minkään haasteen tai taakan edessä, tulet onnistumaan. Ennemmin tai myöhemmin olet tilanteessa jossa joudut luomaan uusia tavoitteita koska vanhat on jo saavutettu.

Suurin virhe on luoda itselleen liian suuri tavoite liian lyhyessä ajassa. Vain yksi iso tavoite, kuten rantakuntoon kesäksi, on liian helppo särkymään. Vaikka olisit kuinka motivoitunut saatat sairastua ja lyhyen harjoitussuunnitelman aikana on mahdotonta ottaa kiinni parin viikoa taukoa.

Juoksuharjoittelussa parhaita tavoitteita ovat yleensä kilpailut. Itse aion osallistua kolmeen kilpailuun tänä vuonna. Jokaisessa tavoitteenani on ensisijaisesti selviytyä maaliin ilman kävelemistä. Toiseksi haluan tietysti parantaa aikaani kun juoksen matkaa jolla en ole ensikertaa.

Voimaharjoittelussa on vaikea määrittää tavoitteita koska kehittyminen ei ole yhtä lineaarista kuin juoksemisessa mutta progressiiviset ohjelmat, kuten 16 viikon 5x5 penkkiohjelma, ovat usein tie onnistumiseen. Tärkeintä on lisätä jatkuvasti painoja, vaikka vain vähän kerrallaan.

Jos jäät polkemaan paikoillasi yhdessä liikkeessä, ota tilalle toinen. Älä hirttäydy vanhaan ohjelmaasi ja kangistu kaavoihin.Omat tavoitteeni lihaskunnossa liittyvät klassisiin liikkeisiin kuten leuanvetoon ja juuri penkkipunnerrukseen. Ne ovat yksinkertaisia, hyviä mittareita ja tarpeeksi yleismaailmallisia liikkeitä.

Iso tavoite on usein sellainen jota ei oikeasti saa ikinä valmiiksi mutta joka lähestyy jokaisen harjoitteen ja jokaisen pienen onnistumisen myötä. Isoa tavoitetta ei ehkä ole koskaan tarkoituskaan saada kiinni koska juuri sen tavoitteleminen pitää liikkeessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti