Se tunne, kun maratonin puolivälissä tajuaa tehneensä monta virhettä eikä pysty ottamaan enää yhtään juoksuaskelta.
Se tunne, kun viikosta toiseen yrittää parhaansa mutta painonnostotekniikat eivät millään lähde sujumaan vaan jokaista onnistunutta vaihetta varjostaa puutteellinen tai virheellinen tekniikka.
Se tunne, kun odotat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo 0.50 Kampin bussiterminaalissa linja-autoa jotta pääset matkustamaan läpi öisen Suomen jotta olisit kotona aamuviiden jälkeen.
Miksi vaivautua? Eikö olisi helpompi jättää leikki kesken? Unohtaa pitkän matkan juoksuhömpötykset. Heittää painonnostotangot metallijätekeräykseen. Katsoa silloin tällöin joku ottelu telkkarista mukavasti sohvalla köllötellen valiten suosikikseen sellaisen joukkueen joka yleensä voittaa.
Olisihan se helpompaa. Mutta jostain syystä sillä synkimmälläkään hetkellä luovuttaminen ei hiivi mieleen, ei ajatus siitä että olisin mieluummin jossain muualla.
Ensi kerralla menee varmasti paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti