I Survived Yyteri Puolimaraton 180513

Olin selaillut koko viikon sääennusteita. Pilvistä, sateista. Välillä joku ennuste lupasi aurinkoa ja lämpöä mutta kohta se taas muuttui pilviseksi. Perjantai-iltana ennuste väläytteli jopa ukkoskuuroja puolimaratonin ajaksi. Mahtava juttu, en ole koskaan juossut kisaa sateessa. Enkä ainakaan ukkosmyräkässä! Se olisi varmasti upea kokemus ja sellaisissa olosuhteissa olen kuin kotonani.

Sunnuntaina olisi pojan 5v-synttärit ja ennen Yyteriin lähtöä piti hakea kakut leipomosta, olinkin kisakeskuksessa noutamassa numeroa vasta puolta tuntia ennen starttia. Jaana ja hänen miehensä olisivat myös mukana puolikkaalla ja yritin kovasti katsella ympärilleni mutta enpä millään bongannut. Alue on kuitenkin laaja ja hienoja paikkoja venailla kisan starttia on useita. Aiempina vuosina olen odotellut lähtöä leirintäalueella mutta tällä kertaa ylimääräistä aikaa kiertelylle ei juuri ollut vaan olin viimeisen vartin lähtöviivan tuntumassa.

Lauantaiaamun viimeisimmät säätiedot kertoivat että helteistä olisi luvassa. +23C ja aurinkoa. Hemmetti, ei yhtään mun kelini. Kesällä menen aina salille kuumimpina päivinä ja muutenkin juoksen suurimman osan lenkeistäni metsässä jossa puut varjostavat lenkkiä melkein alusta loppuun. Yyterin reitti on tuttu, siellä ei hirveästi varjoa ole. Aiempinakin vuosina on ollut aurinkoista ja lämmintä mutta hyvin on silti pärjätty, lämpötila on ollut noin +15C. Nyt latasin juomavyön täyteen vettä, kunnon paahteessa ei edes reitille ripotellut viisi huoltopistettä tulisi riittämään.

Olin latautunut ajomatkan aikana kuuntelemalla ehkä maailman parasta levyä, Pearl Jamin Vitalogya. Kunto oli hyvä, fiilis korkealla, stereot täysillä. Tänään ladataan alle kahden tunnin.

Heti startin jälkeen tajusin että keli on oikeasti todella kuuma. Ekan kilometrin jälkeen tiesin että kisasta tulee vaikea. Pysyin sopivalta vaikuttavan 5-6 hengen porukan peesissä noin viiteen kilometriin jonka jälkeen tajusin että kaikki haaveet hyvästä ajasta voidaan heittää. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja olin aivan läkähtänyt. Tiesin että reitillä on varjoa ehkä parissa kohdassa vähän aikaa, muuten koko matka tullaan juoksemaan suorassa auringonpaisteessa.

Vauhti hyytyi koko ajan ja porukkaa meni ohi. Otin vettä huoltopisteiltä ja kaadoin sitä päähäni. Join mukillisen jokaisella huoltopisteellä. Yritin alussa säästellä juomavyön vesiä ja juoda vain hieman joka toinen kilometri mutta hyvin nopeasti tajusin että pitäisi juoda melkein koko ajan. Neljä 1.2 desin pulloa oli matkassa joten päätin juoda aina yhden pullon jokaisella vitosella ja sen lisäksi huoltopisteillä. Otin hörppyjä aina kun kilometritolppa tuli vastaan. Sellainen tuli aivan liian harvoin - vaikka jokainen 21 kilometriä oli merkitty.

Vihaan kuumassa juoksemista tai urheilemista. Liikunnan tuoma rasitus riittää mulle, en halua ylimääräistä painolastia johon en voi vaikuttaa. En koskaan osallistu juoksutapahtumiin kesäkuukausina. Yyterin kisa toukokuussa on aina ollut se viimeinen etappi ennen syksyn tapahtumia. Aiemminkin siellä on siis ollut lämmin ja aurinkoinen sää mutta ei tukahduttava. Nyt en meinannut saada happea ja tuntui kuin lihakset kiehuisivat, päältä ja sisältä. Tungin kasteltuja sieniä lippiksen sisälle, viilennystä riitti noin viideksi minuutiksi jonka jälkeen paita oli haihtunut jälleen kuivaksi.

Vauhti oli naurettavan hidasta. En ohittanut todellakaan ketään mutta ohittajia oli paljon. Osa meni ohi aika lujaakin ja katosi nopeasti näköpiiristä. Ajattelin että juoksen hitaimman puolikkaani koskaan, tässä mennään selvästi hitaammin kuin debyyttini 2:22 pari vuotta sitten. Ehkä jotain kolmen tunnin vauhtia? Etenin just ja just kovempaa kuin joku koiraa ulkoiluttava mummo. Muistelin sitä Juoksija-lehden artikkelia jossa tutkittiin miten eri vauhdilla juostu puolimara polttaa rasvaa. Jos puolimaratoniin käyttää hurjat kolme tuntia, rasvaa palaa 180 grammaa. 2:07 loppuaika polttaisi 90 grammaa rasvaa ja 1:15 hurjastelu 0 grammaa. Onhan tästä jotain hyötyä, tää on sellainen bikini fitness-lenkki!

13 kilometrin kohdalla reitti meni ekaa kertaa puuston suomaan varjoon. Ah, mikä nautinto. Silloin oli myös huoltopiste ja näiden kahden yhdistelmä sai askeleen lentämään. Ohitin pari juoksijaa, vaihdoin pari sanaa saksalaisen(?) harmaahapsisen herrasmiehen kanssa ja aloin juoksemaan. Sitä hupia kesti kolme kilometriä jonka jälkeen asfaltti ei ollut kertaakaan varjossa.. Ekaa kilometriä lukuunottamatta tämä oli ainoa hetki kisasta kun nautin juoksemisesta edes jossain määrin. Muuten tämä tapahtuma oli mulle maanpäällinen helvetti ja pelkkää selviytymistaistelua. On aika raskasta ajatella 16 kilometriä että henki lähtee, haluan lopettaa, enkö voisi kävellä tai keskeyttää. Huomaako kukaan jos oikaisen tuon viileältä näyttävän metsän halki? Tuskin, olen varmasti viimeisenä.

No, en keskeyttänyt enkä edes kävellyt metriäkään. Tästä muodostui sellainen päänsisäinen taistelu että oksat pois, jalkoja piti pakottaa liikkumaan jokainen askel. Muistelin koko ajan miten kesän helteisillä massamaratoneilla porukkaa kuolee sydänkohtauksiin. Mitäs tämä nyt on - onko tuo joku outo tuntemus rinnassa?!

Pääsin mä lopulta sinne viimeiselle osuudelle mutta viimeinenkin kilometri oli yhtä vaikea kuin kaikki muutkin. Joku mies käveli pari askelta, yritti juosta vähän ja joutui taas kävelemään. Olisi tehnyt mieli tehdä samoin viimeiset viistoista kilsaa.

Just kun olin kurvaamassa maalisuoralle näin Jaanan ja hänen miehensä kävelemässä pois paikalta. Sain mölistyä pari sanaa lennossa ja kuin ihmeen kaupalla päässä oli vielä sen verran tolkkua että kuulin Jaanan loppuajan. 1:57, hurjaa kyytiä tässä kelissä ajattelin. Siitä on varmaan tunti kun hän oli tullut maaliin.

Tuo taisi olla muuten maailman nopein blogimiitti!

Tulin lopulta maaliviivan yli, otin juomavyön taskusta kännykän ja katsoin kelloa. 13:55. Startti oli 11:45 joten aikaa oli kulunut 2:09. Huh huh. Enpä olisi ikinä uskonut. Juoksin debyytissäni syksyllä 2011 "täysillä" 15 kilometriä jonka jälkeen hieman sippasin, loppuaika oli 2:22. Nyt olin madellut melkein kävelyvauhtia alusta loppuun ja aika oli 13 minuuttia parempi?!

Mun piti muuttaa harjoittelua ja treenifilosofiaa jos en juokse kevään aikana puolikasta alle kahteen tuntiin. Pyynikillä kolme viikkoa sitten oli raju reitti mutta kisa tuntui lastenleikiltä tähän verrattuna, aikahan oli silloin 2:02. Nyt reitti oli helppo mutta ilma pahin mahdollinen. Kaikesta huolimatta en taida vielä muuttaa mitään, tiedän että olen alle kahden tunnin puolimaratoonari.

Ajattelin ettei kukaan varmasti ole juossut tuolla omaa ennätystään mutta ilmeisesti muutama oli PR:n tehnyt. Onnittelut! Huikea suoritus. Ilmeisesti lämmönsietokyky ja auringon paisteeseen tottuminen vaihtelee aika rajusti. Se on toki myös opittu ja harjoiteltu kyky, sellainen johon en ole tähän mennessä juurikaan panostanut. Enkä aio hirveästi jatkossakaan siihen keskittyä, en lähde kesän kovimpina hellepäivinä Yyteriin juoksemaan dyyneja ylös ja alas tai siirrä juoksumattoa saunaan.

13:55 olin maalissa, 14:05 autossa matkalla kotiin ja 14:55 imuroin kotia puhtaaksi. Pelkäsin juoksun aikana että maalissa putoan maahan, oksennan jonkun toimitsijan päälle ja lähden tiputukseen. Oikeasti join pari mukillista vettä, nappasin mitalin taskuun ja söin pari banaanin palaa. Kisan jälkeen ei tuntunut yhtään sen kummallisemmalta kuin tavallisen treenilenkin tai kuntosaliharjoituksen jälkeen. Kun ajelin autolla kotiin, porukkaa tuli edelleen kohti maalialuetta. Osa puolikkaan juoksijoista näytti todella heikossa kunnossa olevilta, klassisilta kestävyysjuoksu-zombeilta. Maratonaareita nähdessäni tuli melkein tippa linssiin, mietin millaista oli juosta yksi 21 kilometrin kierros tuossa kelissä - nuo kulkevat sen vielä uudestaan!

Vaikka en helteessä haluakaan enää koskaan juosta niin tästäkin tapahtumasta jäi taas paljon käteen. Palaudun nopeammin kuin aiemmin ja pystyn jatkamaan vaikka pää ei haluaisikaan. Ehkä se suurin juttu on kuitenkin se, että mun äärimmäinen mateluvauhtini on nyt tasolla 21km 2:09. Uskallan ottaa siitä varovaisesti pienen positiivisen signaalin kun lähden kohti seuraavaa haastetta, syksyn maratonia.

Kisan aikana pieninä heikkoina hetkenä näistä lauseista ja motoista saa voimaa jaksaa. Lauantaina mieli oli niin musta että tällaiset jutut tuntuu naurettavalta skeidalta. Kun ylittää maaliviivan, ei voisi kuitenkaan olla enempää samaa mieltä.

Onnittelut jokaiselle joka tuli tuolla paahteessa maaliin. Olette joko todella kovakuntoisia tai hemmetin sisukkaita. Erityisesti nostan hattua niille jotka juoksivat tuossa kelissä oman ennätyksensä tai kokonaisen maratonin. Olette inspiraation lähde.

Silti juokseminen ja juoksutapahtumat ovat itselleni paljon muuta kuin loppuaika. Aina ei voi eikä pidä juosta kelloa vastaan. Joskus taistelu tulee toisessa muodossa ja se haaste on ihan yhtä hienoa ja tärkeää kohdata - ja voittaa.