maanantai 6. toukokuuta 2013

Giro d'Italia - taistelu pinkistä on alkanut.

Olen usein kirjoitellut inspiroivista urheilutapahtumista painonnostosta juoksukilpailuihin. Vaikka en pyöräilyä harrastakaan muuten kuin työ- ja kauppamatkoilla niin suuret maantiepyöräilykilpailut ovat kiinnostaneet jo pitkään. Kaikista kiinnostavin itselleni on Giro d'Italia, Italian ympäriajo.


Giroa on usein mainittu maailman rankimmaksi urheilukilpailuksi. Kolme viikkoa ja tuhansia kilometrejä vain muutamalla lepopäivällä. Hulppeita maisemia, rantabulevardeja ja ikiaikaisia kaupunkeja. Vuoristoteitä jotka nousevat kuin pystysuorat seinät. Giro ei ole vain urheilua.

En ole hirveän innostunut maailmanmatkailija, Suomessakin riittää vielä paljon koluttavaa, mutta Italia on niin maantieteen, nähtävyyksien kuin kielen ja kulttuurinkin osalta kiinnostanut jo pitkään. Olen käynyt siellä kolme kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kolunnut erityisesti Pohjois-Italiaa ristiin rastiin.


Tämän vuoden Giro alkoi siis lauantaina Napolista ja seuraavan kolmen viikon aikana paahdetaan 3405 kilometriä.  Campaniasta noustaan Calabrian ja Apulian kautta kohti pohjoista jonne vääjäämättä joka vuosi päädytään. Sinne missä ne vuoret kohoavat. Yhdeksän päivän ajamisen jälkeen pidetään ensimmäinen lepopäivä jonka jälkeen koittaa ensimmäinen todellinen haaste ja ekat vuoret. Isossa porukassa omien joukkuekavereiden auttamina porukka pysyy tasamaalla yleensä yhdessä mutta kun seinä nousee pystyyn, parhaat ja kovimmat pedalistit nousevat esiin.


Giro on iso juttu Italiassa, kaupungit jännittävät joka syksy reitin julkistamista ja odottavat pääsevätkö mukaan. Kyläläiset rakentavat reitin varrelle massiivisia mosaiikkeja ja koreografioita, viime vuonna nähtiin muun muassa kymmenistä traktoreista koostuva pellolla liikkuva polkupyörä! Giro on kulttuureja ja historiaa, tarinoita ja ihmisiä. Eurosportin lähetyksiä selostavat isä ja poika, pyöräilygurut Peter ja Christian Selin, ovat koukuttaneet lajin pariin valtavan määrän ihmisiä jotka eivät harrasta tai seuraa mitään urheilua. Monet kuntoilijat ovat innoittuneet lähetyksistä ja luoneet niistä erilaisia haasteita: joku polkee kuntopyörää jokaisen etapin ajan, toinen käy pyöräilemässä puolet päivän etapin kilometreistä ennen kisan katsomista. Itse olen suunnitellut vastaavaa mutta tämän vuoden Giroon oma haasteeni ei ehdi. Ensi keväänä pärähtää ja se tulee olemaan kovin haaste johon olen haksahtanut, maraton on vain esimakua.


Urheilun tai Giron maailma ei tietenkään eroa oikeastakaan elämästä. Jotkut tekevät vilppiä ja douppaavat, toiset ovat mulkkuja ja pyrkivät ratkaisemaan 91 tuntia kestävän kisan kun pahimmalta kilpakumppanilta putoaa ketjut ratkaisevassa nousussa. Kiinnostavimmissa tarinoissa on hyvikset ja pahikset, ikävä kyllä urheilun hieno aatekin siinä sivussa joutuu kärsimään.


Yksi tämän vuoden kiinnostavista tarinoista on Cameron Wurf, entinen olympiatason soutaja joka on tänä vuonna ekaa kertaa mukana Girossa. Hän ajoi lauantain avausetapilla yli 70 kilometriä yksin kisan kärjessä ennen kuin pääjoukko sai hänet kiinni. Irtiottajiin liittyi useita sydäntä särkeviä tarinoita: joku on saattanut ajaa rankoissa mäissä sata kilometriä yksin kärjessä ja vain muutama sata metriä ennen maalia takaa-ajajat ovat ottaneet kiinni ja vieneet uralta kruunun - himoitun etappivoiton.

Suomalaisia ei tänä vuonna ole mukana ajamassa, tallien henkilöstössä muutamia taitaa olla. Veikkasen Jussi on viimeksi ollut sinivalkoisista ajamassa, hänen ajatuksiaan Girosta ja mm. kisapäivän ruokailuista ja aikatauluista voi lukea parin vuoden takaisesta haastattelusta Hevoskuurista.


Ai niin se pinkki - Giroa tuntemattomille kerrottakoon että se on kilpailua johtavan pyöräilijän käyttämä paita.

4 kommenttia:

  1. Minä kuulun näihin, jotka Selinit ovat koukuttaneet pyöräilyyn. No, olen penkkiurheilija muutenkin. Tour de France on ajankohtansa takia suosikkini. Kesälomalla kun voi hyvällä omallatunnolla viettää monta tuntia tv:n äärellä pyöräilyä seuraten ja silti ehtii vielä itsekin treenata ja elää muutakin elämää. Mutta jos selostajat, erityisesti Selin sr, eivät suhtautuisi pyöräilyyn niin intohimoisesti, en jaksaisi keskittyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Giroahan ei tule nyt Selinien kanssa kuin tunnin koosteina iltaisin, harmi että Eurosport tänä vuonna vähän pelleilee tämän kanssa. Viikonloppujen kovimmat vuoripätkät kuulemma tulee livenä monen tunnin lähetyksinä.

      Itselläkään ei oikein aika riitä joten pääsääntöisesti katson nämä digiboksilta parhaat palat kelaillen.. Tour de France tulee myös aina kateltua mutta Espanjan Vueltaan en oikein ole päässyt sisään.

      Poista
  2. Eka kertaa toivon, että meillä olis televisio, vaikken ole ollenkaan penkkiurheilija saati kiinnostunut pyöräilystä! Kiva kun kirjoitit tästä, koska eilisestä Hesarista jäi vähän sellainen maku, että olisin voinut enemmänkin lukea, mutta en ehkä niin paljon, että itse ottaisin selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Giro varmasti kiinnostaisi monia jos sen pääsisi kokemaan ja näkemään, se kun ei tosiaan ole vain joku urheilukisa vaan vaikuttava kattaus kulttuurihistoriaa.

      Poista