Välivuosi.

Tältä näytti 12 tuntia ennen vuoden vaihtumista. Edelleen harmaata ja hämärää mutta ehkä se lumikin sieltä tulee narskumaan tossujen alle ja valaisemaan taivalta.

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä juoksin seitsemän kilometriä. Tänään, vuoden viimeisenä päivänä, juoksin kuusi kilometriä. Väliin mahtuu muutamia satoja tunteja liikuntaa ja monenlaista ajatusta siitä minne olen matkalla ja miten.

En juossut tavoittelemaani 1300 kilometriä vuoden aikana enkä osallistunut lopulta yhteenkään juoksutapahtumaan. Toisaalta juoksin syksyllä seitsemän puolimaratonia eli 150 kilometriä viikon aikana ja järjestin kaksi hienoa, pitkää polkujuoksuyhteislenkkiä. Mulla on ollut tavoitteena mennä pikkuhiljaa koko ajan eteenpäin mutta epäilen että tänä vuonna en kehittynyt yhtään. Toisaalta tuo kova määräviikko ja nuo pitkät polkulenkit, eka 5.5 tuntia ja toinen 8 tuntia, kertoivat siitä että se mulle tärkein mittari, kestävyyskunto, oli ihan kohtuullisella tasolla.

Jälkeen päin on helppo sanoa missä 1300 kilometrin vuositavoite meni mönkään. Lihaskuntokausi kesti aivan liian pitkään, sen olisi pitänyt olla ohi pari kuukautta aikaisemmin. Toisaalta syksy oli monella tapaa raskas eikä sellaisia asioita voi ennakoida tai suunnitella. Jos elämä antaa sitruunoita niin niistä pitää tehdä energiageeli.

Kuuden kuukauden aikana (kesäkuusta lokakuuhun + joulukuu) juoksin 821 kilometriä. Sillä tahdilla vuoden saldoni olisi ollut 1642 km.

Mutta vuoteen mahtui sellaiset kuukaudet kuin tammi-, helmi-, maalis-, huhti-, touko- ja marraskuu. Näiden saldo oli 352 km. Sillä tahdilla olisi kasassa ollut 704 km. Eli kyllä tämä mun lopullinen määräni, 1173 kilometriä, osuu aikalailla hyvin tuohon heikompien ja parempin juoksukuukausien haarukkaan ja sain tänä vuonna sen mitä harjoittelullani ansaitsinkin.

Kävin tänä vuonna lenkillä 130 kertaa ja tein 97 voima/lihaskuntotreeniä. Harjoituskertoja yhteensä 227. Viime vuonna oli yhdeksän enemmän, aika pieni ero mutta vähenemään päin sekin. Harjoitustunteja en ole laskenut mutta arvioisin että yksi treeni on kestänyt keskimäärin reilun tunnin joten 250 harjoitustuntia lienee aika lähellä totuutta. 

Aloin vuoden alusta seuraamaan harjoitusviikkojen kuormittavuutta. Tavoitteena oli että joka kuukausi olisi yksi kevyt, yksi keskitason ja yksi kova viikko + yksi vapaavalintainen kuormitukseltaan. Kovia viikkoa kertyi lopulta 6, keskitason viikkoja 16 ja kevyitä 30. Näistä kuormittavimmista viikoista 14 oli tehty ennen kesäkuun loppua ja vaivaiset 8 sen jälkeen.

Tämä on se syy miksi tämä oli välivuosi. Okei, juoksumäärä laski ja harjoituskerrat vähenivät mutta ennen kaikkea mukana oli ihan liikaa löysää. Kevyillä viikoilla pysytään mukana pelissä mutta ei sillä pääse eteenpäin. Mopolla ei lennetä kuuhun.

En tiedä tarkkailenko enää ensi vuonna harjoittelun kuormittavuutta, soutuintervallien jäätyä pois yksi tärkeä ja erittäin kuormittava elementti pitää korvata ensisijaisesti kovemmilla juoksuharjoitteilla.

Vuonna 2016 harjoitteluni ja liikkumiseni muuttuu. En usko että teen viime ja tämän vuoden juoksuhaasteiden kaltaisia kovia yksittäisiä määräviikkoja vaan lähden hakemaan juoksutapahtumista motivaatiota juosta yksittäisiä pitkiä lenkkejä. Tuo tarkoittanee käytännössä sitä että juoksen useita maratoneja ilman aikatavoitetta pelkkinä pitkinä treeneinä.

Mulla on sellainen fiilis että vuonna 2016 menen reilusti eteenpäin kaikilla mittareilla. Hylkään erilaisia ennakkokäsityksiä ja dogmeja. Juoksen edelleen fiiliksen mukaan mutta tajuan kehittymisen vaatimat realiteetit. En usko että vielä ensi vuonna harjoittelen esimerkiksi kahdesti päivässä mutta pidän täysin mahdollisena että sekin vuosi vielä koittaa. Ajattelin aiemmin etten koskaan tule juoksemaan enempää kuin 1500 kilometriä vuodessa mutta tuo aiemmin tässä tekstissä ilmoille pöllähtänyt lukema 1642 km sai mut tajuamaan että tuollaistakaan ei kannata miettiä eikä päättää.

Aina ei voi mennä eteenpäin ja olen lopulta täysin tyytyväinen siihen miten kulunut vuosi meni. Alamäissä mennään kovaa ja ylämäissä pitää raataa ja nauttia maitohapoista mutta tasaisella ehtii ajattelemaan, oppimaan ja lopulta myös kehittymään. Jokainen harjoitus ei välttämättä kehitä mutta jokainen harjoitus on oppimisprosessi ja mahdollisuus oivaltaa jotain tästä hienosta seikkailusta jota myös elämäksi kutsutaan.

Toivotan kaikille lukijoille ja mukana matkassa kulkeneille kevyitä kilometrejä ja raskaita rautoja vuodelle 2016!

Pakkaslenkkejä ja paketteja.

Stop the press - talvi on saapunut. Tai no ei lumesta ja sen sellaisesta ole vieläkään näköhavaintoja mutta pakkanen saapui viikonlopun aikana. Eilen lenkillä oli viis-kuus astetta pakkasta, en enää edes muistanut millaista on juosta viileämmissä olosuhteissa. Kivaahan se oli. Useamman päivän mässyttelyt ja mussuttelut takasivat sen että energiaa piisasi ja kolmentoista kilometrin lenkura oli jopa vähän lyhyt. Otan joulutauon takaisin nyt ihan kunnolla ja tarkoitus olisi juosta kolmena peräkkäisenä päivänä.

Tänään lähdin uusille urille. Vakiolenkkimetsässäni risteilee lukuisia reittejä mutta olen käyttänyt lähinnä kolmea parhaiten merkattua. Alkusyksystä sinne merkittiin uusi reitti maastopyöräilijöitä varten ja vihdoin tänään päätin käydä tsekkaamassa millainen se on. Kymmenen asteen pakkanen ja uudet polut oli mahtava yhdistelmä, lenkki oli fiilikseltään paras todella pitkään aikaan. Kun reittiä juoksi eteenpäin niin fiilis vain nousi kun tajusi miten siistin kohteen olin löytänyt tulevaisuutta varten. Tunne oli sama kuin asuisi unelmien talossa ja yhtenä päivänä löytäisi kellarista salaoven joka vie punttisalin, elokuvateatterin ja kylpylän yhdistelmään!

Näillä poluilla tulee varmasti vietettyä valtavasti aikaa tulevina vuosina. Reitti oli teknisempi kuin saman metsän juoksijoille suunnatut maastolenkit, reilusti kivikkoa, juurakoita, puunrunkoja, ojien ylityksiä. Jäätyneitä vesilammikoita, fillaristien renkaiden mutaan tekemiä uria jotka olivat jäätyneet koviksi muhkuroiksi. Tosi hyvä paikka treenata polkujuoksua, mun pitää ehdottomasti parantaa tekniikkaa ja saada varmuutta juosta myös haastavammissa kohdissa reippaammin. Ehkä tuolla voisi keväällä ja kesällä yrittää kellottaa omia pohja-aikoja ja puskea itseä uudella tavalla eteenpäin.

Jouluna tuli tosiaan syötyä hyvin ja otettua muutenkin ihan rennosti. Mahtoiko se pukki muuten muistaa mua ollenkaan..

No muistihan se, ilmeisesti tontut olivat olleet sopivaan aikaan ikkunan takana. Paketeista paljastui paljon sekalaista urheilu- ja liikuntavälinettä erilaisista vaatteista selättimeen ja aktiivisuusrannekkeeseen. En tiedä mitä tuolla Garminin Vivofitillä tekisin kun en ole mittari-ihmisiä, ehkä sitä voisi silti jossain vaiheessa testata. Niin ja tottakai perinne jatkui...

...ja sain uudet työkalut vuodelle 2016! Samalla New Balance M880 mallilla jatketaan siis jo kolmatta vuotta. Aiemmat ovat olleet tosin versiota numero 3 ja nämä ovat v5. Joidenkin kommenttien mukaan esimerkiksi lesti olisi muuttunut, aika näyttää istuvatko nämä yhtä hyvin omaan jalkaani kuin tuo kolmonen. Toivotaan! Jos kaikki menee hyvin niin vietämme yhdessä parisataa tuntia ja 1000+ kilometriä ensi vuoden aikana niin pakkasessa, helteessä, sorateillä kuin metsäpoluillakin.

2013-2015 joululahjaselfiet!

Ja loppuun vielä yhdenlaiset selfiet by superjunnu & hänen kummitätinsä. Pitääkin tänään illalla syödä levytangot ja -painot pois, joku taisikin jo mussuttaa aamupalaksi toisen nostajan...

Toivon joen jota pitkin luistella.

Joulu on jo ovella. Enpä ole tälläkään kertaa sen suhteen stressannut, en ole edes hankkinut kenellekään ainuttakaan lahjaa. Uskoni joulupukkiin on niin vahva että tiedän hänen hoitavan pestinsä tänäkin vuonna. Nähtäväksi jää millaiseksi tontut ovat oman plus/miinus-tilastoni arvioineet.

Jouluun voi heittäytyä hyvillä mielin kun treenitkin ovat kulkeneet kuin reilun kokoisella porotokalla varustettu reki. Viime viikko oli mun paras treeniviikkoni sitten syys-lokakuun vaihteen. Ja tällä viikollakin on ollut menojalka kohdillaan.

Maanantaina kävin höntsäilemässä 13 kilometrin juoksulenkin, pisin siivu sekin moneen kuukauteen. Kevyeltä tuntui ja usko omaan kuntoon, erityisesti kestävyyskuntoon, alkaa palautua. Pari viikkoa sitten olisin sanonut että maratonin juokseminen helmikuussa on paksun sumuverhon takana. Nyt sekin maali on jo aikalailla kirkastunut mielessä.

Maanantaina en päässyt ihan helpoimmalla muutenkaan, punnerrushaasteessa kierrokset kävivät kuumana. Tähän asti on napsahdellut helppoja sarjoja, lällyimmillään 1x2 tai 2x4 toistoa. Jossainhan niiden kutostenkin piti luurata. Alea iacta est, pojalla oli ainakin hauskaa kun arpakuutiot olivat kädestä lattialle lentäneet. Pätkin sarjat 20 + 10 + 6 toistoon. Nopealla "nytkyttämisellä" olisi varmaan mennyt helpommin mutta pyrin mahdollisimman rauhallisiin ja puhtaisiin toistoihin. Kun alasmennessä nenänpään pitää osua ja pysähtyä lattiaan niin reippaammalla ryskäämisellä saatetaan ottaa senkka nenästä.

Eilen tiistaina sattui kohdalle nurinkurin päivä. Oltiin ensin pari tuntia uimahallissa. Kylmäallasta, saunomista ja poreallasta vuorotellen ja ristiin rastiin. Sen jälkeen suoraan painonnostosalille! :D Terävyys oli tuosta johtuen  hukassa mutta sain treenin tehtyä kyllä muuten ihan niin kuin pitikin. Pystypunnerrus- ja saksityöntösarjat tuntuu olkapäissä melkoisena höpönä tällä hetkellä.

Nyt tekee hyvää vaan ottaa iisisti. Telkkarista tulee paljon kaikenlaista jouluohjelmaa mutta voisin heittää yhden mielenkiintoisen tärpin Yle Femin tarjonnasta. Maailman parhaat naishiihtäjät on peräti seitsenosainen sarja Norjan naisten hiihtomaajoukkueesta. Todella paljon kulissien takaista materiaalia niin harjoittelusta kuin elämästä ylipäätäänkin oman lajinsa kiistatta maailman ylivoimaisimmilta kestävyysurheilijoilta. Eka jakso löytyy Yle Areenasta ja toinen tuleekin jo jouluaattona klo 20.

Joululauluja kuunnellessa kannattaa myös ratkoa joulureen mysteeriä. "Virsta vielä tepsuttele pois" kelpaa hyvin tsemppauslauseeksi omillekin lenkeille.

Jouluruuat on ostettu ja laatikotkin sain tehtyä. Sitä joulu mulle paljolti onkin, hyvää ruokaa ja hienoa tunnelmaa jouluradion ja läheisten parissa. Täysin lumettomana ja mustana jouluna ei pääse pulkkamäkeen tai rakentamaan lumilinnaa joten pitää käydä iltaisin sitten vaikka kävelylenkeillä ihailemassa hienoimpia jouluvaloja.

Joni Mitchellin Riverin sanat sopii aika hyvin tähän jouluun:

It's coming on Christmas
They're cutting down trees
They're putting up reindeer
And singing songs of joy and peace
Oh I wish I had a river I could skate away on
But it don't snow here
It stays pretty green 

Rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille!

Terveiset Kurastaniasta.

Loppusyksyn/alkutalven paras harjoitusviikko alkaa olemaan paketissa. Maanantaina eka omatoiminen painonnostoharjoitus, tiistaina seitsemän kilsaa juoksua maastossa, keskiviikkona painonnostotreenit.

Eilen torstaina päätin juosta reippaan lenkin pitkästä aikaa. Lumisateessa kuus kilsaa "mukakovaa", eli just niin reipasta kuin tässä kunnossa pääsee vaikka hidasta se olikin. Jo kolmen kilsan jälkeen vauhti katosi ja olo oli tosi uupunut mutta sain generaattorin käyntiin ja vauhti kiihtyi uudestaan edes hippusen verran.

Tänään oli vuorossa heti perään toinen lenkki kaverin kanssa. Alue oli periaatteessa tuttua mutta reitti vei kuitenkin mulle täysin uusille yksityisteille ja metsäpoluille.

Edellisen päivän lumi, räntä ja lopulta vesisateet tekivät alustasta mielenkiintoisen. Kolmesta plus-asteesta huolimatta oli jäätä, loskaa, sohjoa, vedenalaista jäämaailmaa ja tietysti kuraa. Kuravellin valtaamia sorateitä liukastellessa ei voinut kuin ihmetellä miksi joku juoksee juoksumatolla tai lähtee harjoitusmatkalle Kanarialle. Kyllä sateen sumentama näkökenttä ja harmaanruskea tienoo on parasta mitä voi olla!

Hyisen kuraveden täyttäessä juoksutossun voi vain kiitellä onneaan siitä ettei tarvitse käyskennellä millään helteisellä aurinkorannalla. Menisi hiekkaakin varpaiden väliin ja voisi tulla hiertymiä, ei hyvä.

Juostiin noin neljä kilometriä tällaista vekkulia tietä pitkin kunnes käännyttin metsään. Sitten oli edessä noin kilometrin verran kunnon metsäpolkuja, kalliolohkareita ja liukasta sammalta. Tällaisissa olosuhteissa piti köpötellä normaaliakin hitaammin kun ei yhtään tiennyt onko pinnalla jäätä vai onko se vain kosteudesta liukas. Käytiin kääntymässä keskellä ei mitään, täysin ilman opasteita sijaitsevalla laavulla ja palattiin samaa reittiä takaisin.

Kuvat ovat lenkin lähtöpaikalta, metsästä olisi voinut ottaa kuvia mutta kummallakaan ei ollut puhelinta mukana. Hyvä idea juosta keskelle ei mitään liukkaita metsäpolkuja pitkin ilman luuria. Just tällaisia neropatteja varten järjestetään etsintäpartioita. Jossain kohdassa kaveri sanoi että kallion päällä on jäännökset. Kyse oli kuitenkin jonkun muinaisen rakennuksen jäänteistä eikä edellisen paikassa liukastuneen polkujuoksijan susien kaluamista luista.

Lenkin lähtöpaikalla sijaitseva laskettelukeskus oli sangen talvinen näky. Joko on varattu joululoma etelän laskettelukeskuksesta? Äkkilähtöjä saa varmaan halvalla.

Kuran peittämiä lenkkikamoja ja läpimärkiä tossuja riisuessa oli hyvä fiilis. Kyllä näissä olosuhteissa voisi juosta enemmänkin. Ens viikolla uudestaan!

Uusi sivu kääntyy harjoittelussa.

Koko syksyn olen miettinyt sitä että talvikauden aikana tai viimeistään keväällä harjoitteluni tulee muuttumaan radikaalisti. Olen ollut jäsenenä samalla kuntosalilla neljä vuotta ja maksanut jäsenyyden aina kerralla vuodeksi eteenpäin. Nyt tuon jäsenyyden mielekkyys on kadonnut. Vietän urheilutalon painonnostosalilla 4-6 päivää viikosta enkä yksinkertaisesti ehdi, jaksa tai halua treenata sen lisäksi missään muualla. Kuntosalikortti maksaa 500 euroa vuodessa, painonnostoseuran jäsenyys ja sitä myöten päivittäiset harjoitusvuorot 80 euroa vuodessa. You do the math.

Yleensä käyn salilla aamupäivisin jolloin respa on suljettuna mutta jostain syystä viime perjantaina se oli auki jo aikaisin. Kävin tekemässä irtisanomisilmoituksen ja kysyin mihin asti olen maksanut jäsenyyttä. Vastaus oli että helmikuun alkuun. Menin vaihtamaan vaatteet pukkariin ja päätin että olen tällä salilla treenaamassa viimeistä kertaa. En tule harjoittelemaan enää siellä pelkästään siksi että puolitoista kuukautta olisi ollut vielä maksettuna. Teen asioita ensisijaisesti aina sydämen, en lompakon mukaan.

Oon pyöritellyt jo parin kuukauden ajan myös sitä millaisen ohjelman otan käyttöön ja se on tullut kirjattua valmiiksi mieleni sopukoihin mm. juoksulenkkien aikana. Olen tähän asti treenannut käytännössä samalla, silloin tällöin hieman muokkaillulla ohjelmalla jo viiden vuoden ajan. Käsipainoja, taljaa, kinesistä, penkkiä. Nämä kaikki saisivat nyt jäädä.

Kasasin yhteen kaksitoista liikettä ja jaoin ne kahteen päivään, ensimmäinen keskittyy tempaukseen ja toinen työntöön.

HARJOITUS 1

Tempausveto 5 x 5
Valakyykky 5 x 5
Raakatempaus 5 x 3
Takakyykky 5 x 5
Toes-to-bar 3 sarjaa
Leuanveto 3 sarjaa

HARJOITUS 2

Työntöveto 5 x 5
Etukyykky 5 x 5
Pystypunnerrus 5 x 5
Raaka rinnalleveto 5 x 3
Työntö saksiin 5 x 3
Vinovatsapenkki 3 sarjaa

Yhteen treeniin tulee noin sata toistoa mikä on jo aika messevä määrä. Ero on kuitenkin valtava perussalilla tehtäviin 5-15 toiston hiluvitkuttelusarjoihin. Nämä on isoja, pelkällä levytangolla tehtäviä koko kroppaa kuormittavia liikkeitä.

Ajatuksena toistomäärissä on että räjähtävimmät osuudet, eli saksaus, rive ja raakatempaus otetaan lyhyinä ja terävinä kolmosina. Perusvoimaa kehittävät liikkeet tehdään vitosina.

Jokainen sarja tehdään aina hieman edellistä raskaampana. Käytännön laskutoimitukset ja sarjojen progressiivisuus on tuttuun tapaan ulkoistettu Skopecin ohjelmalle http://www.joeskopec.com/five.html . Skopecin laskuri antaa vitosen sarjoja mutta sehän ei haittaa mitään, yhtä hyvin se voi olla kolmonen tai vaikka ykkönen. Esimerkiksi leuanvetoon saa tehtyä kehittävän ohjelman tuolla myös, maksimiksi laitetaan vaikkapa 10 toistoa ja minimilisäykseksi 1. Tein leuanvetoon ja vatsoihin tuolla tavalla progression jossa joka riviltä tehdään kolme ekaa toistomäärää.

Ekat treeniviikot ovat tässä ohjelmassa melko iisejä mutta joidenkin viikkojen tai kuukausien jälkeen hommaan tulee varmasti jo haastetta. Jos ja kun joskus käy niin ettei vitonen onnistu, tehdään kyseinen liike ja sarjapainot seuraavalla kerralla kolmosina. Jos tulee vieläkin ongelmia niin ykkösinä. Niissä sarjoissa joissa tavoitteena on kolmonen, otetaan failuren jälkeisessä harjoituksessa kakkonen tai jos sekään ei onnistu niin ykkönen.

Tein eilen painonnostosalilla ekan omatoimisen treenin koskaan! Aika jännää koska olen siellä kuluttanut aikaani jo kahden vuoden ajan. Aikaa tuohon ykkösharjoitukseen kului noin tunti, ihan sopiva aika vaikka toistoja on paljon. Tänään jalat tuntuivat normaaleilta kun juoksin aamulla seiskan maastossa, toki painotkin on vielä melko maltillisia kun tässä ohjelmassa ekat viikot lähinnä totutellaan kroppaa näihin liikkeisiin.

Tulen tekemään näitä harjoituksia pääasiassa kerran viikossa, ykkösharjoitus siis noin kahden viikon välein ja kakkonen samoin, mutta voimakaudella (tammikuu) molemmat saman viikon aikana. Tämän lisäksi on aina keskiviikkoisin valmentajan suunnittelema painonnostoharjoitus.

Tavoitteena on saada lihaksistoon taas pari pykälää enemmän potkua. Uskon, toivon ja tiedän että sitä tuleekin ihan eri tavalla kuin aiemmin kuntosalilla touhutessa. Eristävät bodausliikkeet nyt vain ovat jotain ihan muuta kuin kokonaisvaltaisesti kehoa kuormittavia ja kehittäviä.

Noin puolen vuoden päästä ollaan jo paljon viisaampia sen suhteen miten tämä käytännössä toimii. Omat odotukset on ainakin korkealla!

Mitä viidessä vuodessa voi kunnolleen... elämälleen tehdä?

Siitä on nyt lähes päivälleen viisi vuotta kun nousin sohvalta ja lähdin liikkeelle. Ehkä olisi sopiva aika tehdä pieni katsaus siihen mitä kaikkea onkaan tapahtunut?

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet talvella 2010-2011 lähinnä kävelin ja hölkkäilin muutamia kymmeniä tai satoja metrejä kerrallaan. Alku oli monella tapaa merkittävää aikaa, erityisesti kun huomasi miten nopeasti umpisurkea kunto lähtee kohoamaan. Iso juttu oli kun juoksin putkeen kilometrin, sitten kolme ja lopulta viisi. Tammikuussa 2011 juoksin viisi kilometriä 45 minuuttiin. Helmikuussa samaan matkaan kului 36 minuuttia.

Kokeilin myös ekan kerran cooperia sitten kouluaikojen - jolloin kävelin testin alusta loppuun - ja sain tulokseksi 2100 metriä. Maaliskuussa meni jo 2350m.

Toukokuussa osallistuin elämäni ensimmäiseen urheilutapahtumaan. Juoksin kympin tasan tuntiin. Kesäkuussa kovassa helteessä cooperissa meni taas sata metriä pidemmälle, 2450m.

Mulla alkoi pyöriä mielessä isoja tavoitteita. Jos vaikka joskus pystyisi juoksemaan puolimaratonin! Maratonista varmasti olisi turha haaveilla, ne on oikeiden urheilijoiden ja kovakuntoisten sporttaajien juttuja. Olisi siistiä jos voisi vetää vaikkapa vain yhden leuan.

Kävin ekaa kertaa elämässäni kuntosalilla, sain harjoitusohjelman ja neuvoja miten erilaisia liikkeitä tehdään. Syksyllä 2011 juoksin sen puolimaratonin. En kävellyt yhtään, juoksin vaikkakin hitaasti. Aikaa kului 2 tuntia 22 minuuttia. Viimeiset kilometrit toinen puoli kehostani oli kuin halvaantunut. En ollut koskaan juossut viittätoista kilometriä pidemmälle. Maalissa näytin siltä että perhe kuvitteli minun lysähtävän tajuttomana maahan. Siltä minusta myös tuntui. Mutta ekat sanat mitä sanoin maalissa tarjoiltua mehua litkiessäni oli että ensi syksynä juoksen kokonaisen maratonin. Puolimaratonin jälkeen kokeilin sinä syksynä vielä cooperia, 2550 metriä. Taas satku lisää.

Keväällä 2012 kokeilin uudestaan puolimaratonia. Debyytin ajasta napsahti pois 20 minuuttia. Syksyllä cooperissa meni jo 2850 metriä mikä oli enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Ja sitten oli se eka maraton. Ei se mennyt alkuunkaan niin kuin olin kuvitellut mutta pääsin maaliin ja selvisin hengissä. 26 kilometrin juoksemisen ja 16 kilometrin kävelemisen jälkeen aikaa oli kulunut reilusti yli viisi tuntia. En miettinyt maalissa juuri mitään. Kunhan sanoin että ensi syksynä uudestaan.

Vuonna 2013 juoksin neljä puolimaratonia, ne on edelleen mun viimeiset lappu rinnassa juostut puolimaratonini. Syksyllä ja talvella 2013-2014 juoksin myös pari cooperia noin 2950 metriin. Maratoniin kului syksyllä 2013 yli 400 nousumetrin reitillä 4 tuntia 28 minuuttia. Syksyllä 2014 juoksin manner-Suomen eteläisimmillä teillä Hangossa 42.2 kilometriä 4 tuntiin 14 minuuttiin. Parissa vuodessa debyytin loppuajasta oli kadonnut tasan tunti.

Juoksutapahtumien sijaan aloin kehittää itselleni ihan omia haasteita. Toukokuussa 2014 juoksin kolmessa viikossa 345 kilometriä. Tänä syksynä juoksin seitsemässä päivässä seitsemän puolimaratonia eli yhteensä 150 kilometriä viikossa.

Juoksupolkujen ohessa olen viettänyt paljon aikaa kuntosaleilla ja vuoden 2014 alusta lähtien myös painonnostosalilla. Olen halunnut olla monipuolisesti hyvässä kunnossa mutta vieläkin tärkeämpää on ollut se että olen saanut liikkua juuri niin kuin olen halunnut. En ole vieläkään käyttänyt yhdelläkään juoksumatkalla sykemittaria tai kelloa. En ole seurannut muiden tekemiä ohjelmia tai valmennusoppeja. Olen halunnut kehittää itselleni harjoitteita, kokeilla niitä käytännössä ja todeta miten ne toimivat. Joskus hyvin, joskus huonosti. Optimaalisia huipputuloksia ja kehittymistä en ole koskaan hakenut. Jokainen, pienikin, askel eteenpäin on tuntunut todella hyvältä.

Silloin kun lähdin liikkeelle kehitin ajatuksen jonka mukaan viisi harjoitusta viikossa viiden vuoden ajan tekisi minusta hyväkuntoisen. Hyväkuntoinen on tolkuttoman abstrakti käsite enkä ole kyllä ihan viittä harjoitusta tehnyt joka viikko kuluneiden vuosien aikana. 1250 harjoituksen sijaan olen päässyt ehkä tuhanteen. Ja onhan sekin todella paljon. Tuhat enemmän kuin edellisen viiden vuoden aikana.

On tosi vaikea sanoa olenko nyt hyväkuntoinen. Tottakai olen lähtötilanteeseen nähden erinomaisessa kunnossa ja varmasti erilaisissa kuntotesteissä sijoittuisin paremmin kuin suurin osa kolmekymppisistä miehistä. Joissain asioissa olen edelleen heikko, joissain vähän parempi. Tällaisellä ajatusmallilla kuin minulla on ei voida tavoitella kuuta taivaalta. Enkä sitä rehellisesti sanottuna ole edes hakenut. Paras minä, joka ainoa päivä, on riittänyt tähän asti ja riittää myös jatkossa.

Olen saanut näiden viiden vuoden aikana uskomattoman paljon paitsi liikunnalta niin myös teiltä joiden kanssa olen keskustellut urheilutapahtumissa, saleilla, juoksupoluilla ja netissä. Liikunnan harrastaminen on muuttanut kaikin tavoin elämäni, mullistanut sen perinpohjin ja tehnyt minusta niin henkisesti kuin fyysisesti aina vain vahvemman. Eikä todellakaan vähiten teidän, hienojen ja innostavien ihmisten ansiosta! Olen saanut viime vuosien varrella paljon tuttuja, kavereita ja ystäviä. Harjoitussaleista ja metsäpoluista on tullut kuin toinen koti eikä kotia ole ilman ihmisiä joilla on sydän paikallaan. Kiitos teille.

Viime aikoina mulla on ollut monella rintamalla haastavaa mutta näiden useiden hyvien asioiden avulla olen pysynyt mukana kuvioissa. Ja aion pysyä myös tulevaisuudessa. Ajankäyttö vain asettaa haasteita sille miten paljon pystyn jatkossa esimerkiksi kirjoittamaan tätä blogia.

Sohvaperunasta ja urheilua telkkarista seuraavasta ihmisestä tuli ensin paitsi aktiiviliikkuja niin myös lopulta aktiivinen urheilutoimija. Yhden kotini löysin nimittäin painonnostosalilta. Toimin nykyään painonnostoseuramme johtokunnassa, valmennan ja ohjaan innokkaita junioreita ja tästä viikosta alkaen toimin myös seuran tiedottajana. Ensi helmikuussa järjestämme painonnoston SM-kisat ja käytännössä tulen vastaamaan kisojen markkinoinnista, mediayhteyksistä ja tiedottamisesta. Blogiani pidempään seuranneet varmasti tietävät että kyseessä on mulle intohimoinen sydämenasia, olenhan jo vuosia kirjoittanut tänne blogiin ennakoita ja raportteja mm. eri kilpailuista.

Asiat ovat menneet tosi nopeasti eteenpäin, olin ajatellut että hankin lajin parista ensin vuosien käytännön kokemuksen ennen kuin esimerkiksi alan valmentaa muita. Seura ehdotti minua painonnostoliiton valmentajakoulutukseen jo ensi kevääksi mutta se tulee vielä liian äkkiä. Haluan aina hoitaa kaikki lupaamani asiat juuri niin kuin pitääkin ja tällä hetkellä en halua mitään muuta kuin järjestää kaikkien aikojen parhaat painonnoston SM-kisat. Keskityn siis siihen täysillä tämän talven ajan ja valmentajakoulutus on edessä todennäköisesti ensi syksynä.

Varmasti tajusin jo lapsena että ei musta koskaan tule olympiaurheilijaa vaikka se oli hienointa mitä tiesin. Tällä hetkellä unelmani on paitsi liikuttaa itseäni sopivassa suhteessa niin myös toimia niin että saan pidettyä mahdollisimman monta lasta ja nuorta liikunnan parissa. Jos joku heistä joskus pääsee olympialaisiin, se olisi tietysti hieno juttu, mutta vielä hienompaa olisi jos edes osa heistä saisi urheilusta yhtä paljon hyvää kuin minä olen viimeisen viiden vuoden aikana saanut.

Ja jälleen on aika laittaa hyvä kiertämään. Viime kesän ja syksyn upeiden yhteispolkulenkkien hyvän palautteen innostamana järjestän Porissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna erityisesti kestävyysurheilijoille suunnatun painonnostokoulutuksen josta muodostuu ihan täysiverinen harjoitusleiri. Kaikki ovat tervetulleita mukaan vaihtamaan ajatuksia liikunnasta ja harjoittelusta, jo eilen kun asiasta ekaa kertaa tiedotin sain huipuilta tyypeiltä ilmoittautumisia. Tulkaahan muutkin mukaan!

Jos joku mulle on valjennut niin se että lopulta se maali menettää merkityksensä. Ei mulle enää ole ratkaisevan tärkeää juoksenko joskus maratonin alle neljän tunnin, vedänkö viisikymmentä leukaa tai pääsenkö maaliin ultrajuoksukisoissa. Se olisi hieno juttu, kirsikka siellä kakun päällä, mutta lopulta ihan muut asiat ratkaisee.

Jatketaan matkaa!

Tuuli kulje kanssani.

Viimeinen kuukausi on ollut juoksun ja oikeastaan kaiken liikunnan osalta haastava. Juostut kilometrit ovat suorastaan romahtaneet.

Syyskuussa juoksin 13 kertaa, keskimäärin reilut 13 kilometriä joka lenkillä. Lokakuussakin 11 lenkkiä, keskimäärin 10.5 kilsaa. Mutta marraskuussa 11 juoksulenkillä kilometrejä kertyi 51. Reilusti alle vitonen per lenkura.

Marraskuu oli monin tavoin haastava ja olen rehellisesti sanottuna onnellinen siitä että liikuin noinkin paljon. Määrä ei ollut tärkeää, se että ylipäätään lähti liikkeelle oli iso juttu.

Nyt on kuitenkin tapahtunut pientä paluuta vanhaan. Olen juossut viimeisen viiden päivän aikana neljä lenkkiä. Sunnuntaina kolme kilsaa, maanantaina kaverin kanssa kutosen, tiistaina kutosen ja tänään seiskan. Ei kuulosta vieläkään mitenkään kovin hurjalta mutta oon nyt juossut muutamassa päivässä enemmän kuin viime viikkoina yhteensä!

Olosuhteet on olleet mulle just sopivia, kovaa tuulta ja sadetta. Myrskyävää puhuria on riittänyt melkein joka lenkille. Itsenäisyyspäivänä oli jopa aineksia hyvinkin eeppiselle lenkille kun sekä sade että tuuli oli ihan älyttömissä mitoissa. Ikävä kyllä sade loppui just kun lähdin liikkeelle ja jäi kokematta miltä tuntuisi köpötellä juoksumatolla autopesulassa.

Tämän päivän lenkin myötä meni rikki 1100 juostua kilometriä tänä vuonna. Tavoitteena ollut 1300 ei tule olemaan lähelläkään. Sen aika on sitten vaikka ensi vuonna.

On aika hieno tunne kun poluilla on hyvä olla ajatustensa kanssa, myös vähän pidemmissä erissä. Tätä mä olen jo vähän kaivannutkin.

Painonnostoviikko.

Viime viikon omista treeneistä ei hirveästi jää jälkipolville kerrottavaa. Kävin juoksemassa pari kertaa lyhyen, kolmen kilometrin lenkin ja keskiviikkona oli painonnostotreenit. Siinä se. Sattuman ja toiston yhdistelmään perustuva punnerrustreeni on toki ollut päivittäin ohjelmassa ja se vaikuttaa erittäin mainiolta. Ekat pari päivää oli todella iisejä: 4, 12, 9. Sitten paukahtikin nopista 4x5 ja 5x4 ja joutui jo vähän tekemään töitäkin. Jos eteen tulee 20-36 toistoa niin täytyy varmaan sitten jo katkaista se pariin osaseen. Tavoitteena voisi olla kehittää vaikka sellainen lihaskestävyys että viisikymmentä toistoa tulee puhtaasti ilman taukoja.

Vaikka itse tulikin liikuttua kovin vähän niin silti painonnostosalilla tuli vietettyä paljon aikaa. Olin siellä lopulta tiistaista lauantaihin joka päivä. Tiistaina ja torstaina ohjasin junnujen treenejä, keskiviikkona oli tosiaan ne omat harjoitukset. Perjantaina oli punttikoululaisten oma kilpailu jossa olin päätuomarina ja tsemppaamassa omia harjoituskavereita. Ihan hyvää jälkeäkin tuli ja nyt kun on nähnyt heidän maksiminostojaan niin on helpompi lähteä taas antamaan harjoituksissa vinkkejä jotta tekniikkaa ja suorituksia saataisiin paremmaksi. Ihan selvältä vaikuttaa että mitä isompiin rautoihin mennään niin sitä varovaisemmaksi nostot muuttuvat ja räjähtävyys katoaa. Niin se on itsellänikin. Epävarmuus syö tekniikkaa ja lajissa jossa nopeus on valttia pienikin epäröinti vie onnistumismahdollisuuksia pois maksimisuorituksista. Olisi tärkeää löytää se oma taso jossa tekniikka alkaa hajoamaan ja työskennellä paljon siellä, arvioni mukaan yleisimmin se tarkoittaa noin 70-80 prosenttia maksimista. Mitä paremman tekniikan ja nostovarmuuden harrastaja omaa niin sitä korkeampi tuo prosentti käytännössä on.

Lauantaina mun piti vain nopeasti käydä moikkaamassa tuttuja seurajoukkueiden SM-finaalissa. Hetki katsomossa ja sitten jatkamaan muuta päivän ohjelmaa. Ja lopulta kävi niin että..

...istuin koko kisan alusta loppuun - neljä tuntia - täyttämässä pöytäkirjoja toimitsijapöydän takana.

Seurajoukkuefinaalin hienous on siinä että se on nimenomaan joukkuekilpailu yksilölajissa. Painonnosto on todella yhteisöllinen laji jossa käytännössä kaikki harjoittelevat yhdessä, kun kunnollisia harjoituspaikkoja on hyvin vähän niin saman lajin ihmiset ajautuvat samaan paikkaan treenaamaan. Tästä johtuen yhteishenki on kova ja muita -  niin oman kuin kilpailevankin seuran nostajia - tsempataan. Lajiväki on sitä kuuluisaa yhtä perhettä.

Meidän seura oli finaalin kakkonen, olemme siis kilpailullisesti Suomen toiseksi paras painonnostoseura. Monella osa-alueella, kuten junioritoiminnassa ja punttikouluissa, olemme olleet jo useamman vuoden ehdottomia ykkösiä. Toivottavasti pystymme vielä entisestään nostamaan tasoa, niin tavallisten kuntoilijoiden, lasten ja nuorten kuin maan parhaiden kilpanostajienkin osalta. Itse ainakin olen valmis tekemään sen eteen kaikkeni! Usko urheilun ja liikunnan voimaan ei tunnu kyllä millään horjuvan, oikeastaan päinvastoin.

Kiipeilyä Yosemitesta boulderiluolaan.

Alkusyksystä kävi erikoinen tapaus kun selailin tv-kanavien tarjontaa. En juuri koskaan katso Discoveryltä mitään, hieno kanava on pilattu aivan kuten MusicTV. MTV:lta ei tule koskaan musiikkia eikä Discoveryltä juuri koskaan laatudokumentteja vaan jotain autonrassausta ja muuta skeidaa. Nyt päätin kuitenkin heittää yhden ohjelman tallennukseen. Ohjelmaoppaassa luki pelkästään "Vuorten valloittajat", kaikista muista ohjelmista löytyi kuvaus mutta tästä ei mitään tietoa. Kestoa ohjelmalla oli lähes kaksi tuntia joten veikkailin että se voisi olla joku pätevä vuorikiipeilydokumentti, esimerkiksi Mount Everestiltä on tehty viime vuosina kiihtyvään tahtiin dokumentteja samalla kun erilaiset luonnonkatastrofit ovat kurmottaneet aluetta ja traagisesti vieneet siellä liikkuneiden henkiä.

Voi veljet mitä sieltä tallennuksesta lopulta löytyikään! Aivan tuore festivaaleilla ympäri maailmaa palkittu kalliokiipeilydokumentti Valley Uprising!

Dokkarissa keskitytään amerikkalaisen kalliokiipeilyn mekkaan, Yosemiten kansallispuistoon, ja kiipeilyn evoluution sen tarjoamilla huikeilla nousuilla. Dokumentti lähtee liikkeelle 1950-luvulta jolloin ensimmäiset kiipeilijät alkoivat löytää alueen tarjoamia mahdollisuuksia ja ryhtyivät kehittämään nykyaikaista kalliokiipeilyä. Alkuvuosina varusteita ja välineitä oli loputon määrä, reiteille hakattiin kiinni esimerkiksi niin pysyviä kuin väliaikaisiakin köysitikkaita. Reittejä joita pidettiin mahdottomina kiivetä lähdettiin haastamaan mutta huipulle pääsemiseen kului kuukausia tai jopa vuosia. Nykyään tuollainen reitti saatetaan kiivetä parissa tunnissa ilman minkäänlaisia varusteita tai välineitä.

Valley Uprising muistuttaa paljon Dogtown and Z-boysia, loistavaa skeittausdokkaria 2000-luvun alusta. Kerronta ja tyyli on samanlaista, kuvamateriaali koostuu harvojen videovälähdysten ohessa lukuisista lajin pioneerien haastatteluista ja valokuvista. Molempien kertojana toimii Hollywood-tähti, Dogtownissa Sean Penn ja Valley Uprisingissa Peter Sarsgaard. Tietysti molemmissa dokumenteissa kuvataan myös extreme-tyyppisiä urheilulajeja, niiden kehitystä suunnilleen samana aikakautena ja harrastajien vauhdikasta elämäntapaa. Sekä skeittaus että kalliokiipeily ovat nimittäin molemmat ehdottomasti elämäntapalajeja joissa hypätään pois oravanpyörästä ja käyttäytymisnormeista kohti mahdollisimman suurta vapautta ja samalla myös vastuuta omista valinnoista. Kymmenen vuotta sitten kirjoittamani juttu Dogtown and Z-boysista on luettavissa osoitteessa http://www.elitisti.net/artikkeli/2005/10/006605 .

Kalliokiipeilyn kehitys on ollut hurjaa. Lajia on ajanut eteenpäin keskinäinen kilpailu joissa erilaisia tyylisuuntia edustaneet kiipeilijät ovat lietsoneet toisiaan aina vain kohti kovempia suorituksia. Kun toinen meni edeltä ja halusi tuutata reitin täyteen pultteja, toinen tuli perässä ja nyppi joka ainoan pultin irti. Lopulta vuosien ja vuosikymmenten edetessä välineet katosivat ja jäi jäljelle vain oma vartalo ja kova kivi.

Dokumentti huipentuu kertomuksiin nyky-Yosemiten hurjimmasta kiipeilytekniikasta, free solo climbingista. Vapaassa soolokiipeilyssä ei ole köysiä, ei varmistajia. Se on boulderointia jossa alla ei ole patjoja eikä pelastajaa vaan virhe tarkoittaa välitöntä kuolemaa. Ainainen halu kohti hurjempia ja mahdollisimman äärimmäisiä kokemuksia on ajanut kiipeilijät roikkumaan sormenpäidensä varassa satojen metrien korkeudelle.

Vapaan soolokiipeilyn kovimpana nimenä pidetään Alex Honnoldia joka on mukana myös Valley Uprisingissa edustamassa nuorinta ja lahjakkainta kiipeilijäsukupolvea.


Tässä mykistävän kauniissa videossa Honnold kiipeää Yosemiten Heaven-nimisen reitin.

Osa kiipeilijöistä on alkanut hakea lisäfiilistä nousuihin pingottamalla vaijereita seinämien välillä ja kävelemällä nuoraa pitkin ja vieläkin useampi on löytänyt base-hyppäämisestä nopean ja päräyttävän keinon laskeutua takaisin maanpinnalle. Moni on luonnollisesti myös menettänyt henkensä näiden harrastusten parissa.

Valley Uprising saattaa joskus ilmestyä vielä joillekin tv-kanaville, ilmoittelen vaikka täällä blogissa jos sen jostain ohjelmatiedoista bongaan. DVD:n ja blurayn sekä digitaalisen latauksen voi hankkia osoitteesta http://senderfilms.com/productions/details/809/Valley-Uprising , traileri pyörii mm. Vimeossa.

Kiipeily on ollut mulle jo vuosia sellainen laji jota olisin halunnut kokeilla mutta ei ole vain tullut lähdettyä. Vanhalla kuntosalillani oli noin kymmenen metriä korkea kiipeilyseinä jota olisi saanut kiivetä vain valjaiden ja varmistajan kanssa mutta joskus kun kaikki muut olivat jo lähteneet jäin testailemaan.. Ihan pikkuisen vain, tottakai ;)

Viime tiistaina päädyttiin kuitenkin oman superjunnun ja kavereiden kanssa paikallisen kiipeily-yhdistyksen hallille, Caveen. Tarjolla oli noin neljä metriä korkeita boulderointiseinämiä, täällä ei siis käytetä mitään varmistuksia, valjaita tai välineitä vaan alla on patjoja joihin pudottaudutaan kun voimat ja taidot loppuvat.

Moni seinä näytti tosi haastavalta, erityisesti tietysti nämä negatiivisen kallistuksen tarjoamat seinät. Sellaisiakin nousuja oli onneksi useita joissa tällainen heikon puristusvoiman omaava noviisikin pääsi etenemään ihan kattoon asti. Tämän korkuisissa ja tyylisissä paikoissa ideana kai kuitenkin olisi liikkua enemmänkin sivusuunnassa ja rikkoa erilaisia haasteita ja pulmia. Niiden aika ei kyllä ollut mulle ihan vielä :)

En tiedä oikeasta tekniikasta yhtään mitään mutta maalaisjärjellä ajateltuna olisi varmaan helpointa jos onnistuisi pitämään kropan mahdollisimman lähellä seinää. Pienempiä otteita en osannut tai pystynyt hyödyntämään juurikaan, aina tuli etsittyä reitti jossa sai isompia motteja hyppysiin ja varpaiden alle. Homma toimi aina jos sai vähintään toisen käden ja toisen jalan tai molemmat kädet hyviin otepintoihin, yhdellä handulla tai pelkillä jaloilla olin pulassa.

 

Pojalla riitti energiaa vaikka tulimme kiipeilyhallille suoraan tunnin kestäneistä painonnostoharjoituksista. 

Kiipeily oli tosi hauskaa ja haastavaa touhua ja kyynärvarsissa tuntui mojovalta seuraavana päivänä. Hallilla oli myös kiipeilijöiden oheisharjoitusvälineitä kuten katosta roikkuvia köysiä ja voimistelurenkaisiin kiinnitetyt pallot. Pienemmissä tennispallon kokoisissa boltseissa onnistuin jokusen leuan vetämään mutta isoihin palloihin en lähtenyt edes yrittämään. En olisi varmaan edes saanut roikuttua niissä. Huikeita urheilijoita nämä kiipeilijät! Mähän olen ollut jo vuosia Galina Parfenovin youtube-videoiden ystävä, ihan jäätävää harjoittelua ja sormien puristusvoimaa, tsekatkaa vaikka videot Training for Climbing ja Advanced Training for Climbing.

Seinäkiipeily voisi olla erinomaista oheisharjoittelua painonnostoon, molemmissa tarvitaan kehonhallintaa, liikkuvuutta, vahvaa pitoa sormista ja magnesiumia :D Toivottavasti ehditään käymään kiipeilyhallilla jatkossakin.

Maltillinen marraskuu ja kohti joulua.

Marraskuu tuntui liikunnan osalta täysin erilaiselta kuukaudelta kuin mikään aiempi. Takki oli tyhjä ja niin kuin aiemmin avoimesti kirjoitin niin päätin olla täysin armollinen itselleni, unohtaa kaikki tiukat tavoitteet ja liikkua just sen verran kuin jaksan ja mikä tuntuu hyvältä.

Treenipäiväkirja kertoo kuitenkin ihan hyvää. Harjoituksia kertyi 18, saman verran kuin heinäkuussa ja jopa yksi enemmän kuin lokakuussa. Suurin ero aiempaan oli siinä että harjoitusten kuormittavuus oli matala ja juoksukilometrejä kertyi vähän, ainoastaan 51. Se on vain kolmannes elo- tai syyskuun lukemista mutta kun katson pidemmällä aikavälillä niin ei mitenkään poikkeuksellista.

Musta tuntui marraskuussa että liikun ihan hirveän vähän, vähemmän kuin kertaakaan viime vuosina. Mutu-fiilistely meni kuitenkin pieleen, vuosi sitten marraskuussa juoksin 38 kilometriä vaikka olin ihan normaalissa kunnossa! Tämä kertoo paljon siitä miksi pitkäaikainen harjoituspäiväkirja on tärkeä, se kertoo totuuden siitä mitä on milloinkin oikeasti tehnyt eikä alavireinen fiilis pääse vääristelemään tilannetta.

Vaikka juoksu on antanut mulle valtavasti viime vuosina nimenomaan henkisellä puolella niin nyt se ei ole toiminut. Vajaan puolen tunnin hölköttely kerrallaan on ollut riittävää eikä ole ollut paukkuja juosta pitkään ja hartaasti. En kiirehdi asian kanssa, juoksen pidempiä siivuja sitten kun siltä tuntuu.

Punnerruksia tein päivittäin ja vaikka olo olisi ollut millainen niin se tuntui helpolta ja kevyeltä. Salillakin on sujunut monella tavalla helpommin kuin juoksulenkeillä, erityisesti yhdessä treenikavereiden kanssa harjoitellessa muut asiat ovat kadonneet ja on voinut todella elää vain hetkessä ja ottaa kaiken irti siitä mitä urheilu voi parhaimmillaan tarjota. Täydellistä kehon ja mielen harmoniaa.

Olen kirjoittanut blogissa usein siitä miten paljon urheilu minulle merkitsee ja niistä vahvoista tunteista joita sen myötä on voinut elää. Pitkän ja vaikuttavan uran koripallokentillä tehnyt Kobe Bryant ilmoitti lopettamispäätöksestään tällä viikolla erittäin koskettavalla tavalla, kirjoittamalla runon rakastamalleen lajille. Rakkauden tunnustuksen ja samalla erokirjeen voi lukea osoitteessa http://www.theplayerstribune.com/dear-basketball/ .

Kohti joulua kulkiessa kylmiltä väreiltä ei voi välttyä. Yhden sellaisen hetken tarjosi brittiläinen John Lewis tavaratalo perinteisellä vuosittaisella mainos-lyhytelokuvallaan jossa on kaikki kohdallaan. Oasiksen jo alunperin vaikuttavasta klassikkobiisistä tehty erittäin upea uudelleenversiointi on jo nyt alkanut elää omaa elämäänsä joululauluna ja on jatkuvassa soitossa Jouluradiossa.

Hyvää alkanutta joulukuuta ja joulun odotusta kaikille!