Mitä viidessä vuodessa voi kunnolleen... elämälleen tehdä?

Siitä on nyt lähes päivälleen viisi vuotta kun nousin sohvalta ja lähdin liikkeelle. Ehkä olisi sopiva aika tehdä pieni katsaus siihen mitä kaikkea onkaan tapahtunut?

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet talvella 2010-2011 lähinnä kävelin ja hölkkäilin muutamia kymmeniä tai satoja metrejä kerrallaan. Alku oli monella tapaa merkittävää aikaa, erityisesti kun huomasi miten nopeasti umpisurkea kunto lähtee kohoamaan. Iso juttu oli kun juoksin putkeen kilometrin, sitten kolme ja lopulta viisi. Tammikuussa 2011 juoksin viisi kilometriä 45 minuuttiin. Helmikuussa samaan matkaan kului 36 minuuttia.

Kokeilin myös ekan kerran cooperia sitten kouluaikojen - jolloin kävelin testin alusta loppuun - ja sain tulokseksi 2100 metriä. Maaliskuussa meni jo 2350m.

Toukokuussa osallistuin elämäni ensimmäiseen urheilutapahtumaan. Juoksin kympin tasan tuntiin. Kesäkuussa kovassa helteessä cooperissa meni taas sata metriä pidemmälle, 2450m.

Mulla alkoi pyöriä mielessä isoja tavoitteita. Jos vaikka joskus pystyisi juoksemaan puolimaratonin! Maratonista varmasti olisi turha haaveilla, ne on oikeiden urheilijoiden ja kovakuntoisten sporttaajien juttuja. Olisi siistiä jos voisi vetää vaikkapa vain yhden leuan.

Kävin ekaa kertaa elämässäni kuntosalilla, sain harjoitusohjelman ja neuvoja miten erilaisia liikkeitä tehdään. Syksyllä 2011 juoksin sen puolimaratonin. En kävellyt yhtään, juoksin vaikkakin hitaasti. Aikaa kului 2 tuntia 22 minuuttia. Viimeiset kilometrit toinen puoli kehostani oli kuin halvaantunut. En ollut koskaan juossut viittätoista kilometriä pidemmälle. Maalissa näytin siltä että perhe kuvitteli minun lysähtävän tajuttomana maahan. Siltä minusta myös tuntui. Mutta ekat sanat mitä sanoin maalissa tarjoiltua mehua litkiessäni oli että ensi syksynä juoksen kokonaisen maratonin. Puolimaratonin jälkeen kokeilin sinä syksynä vielä cooperia, 2550 metriä. Taas satku lisää.

Keväällä 2012 kokeilin uudestaan puolimaratonia. Debyytin ajasta napsahti pois 20 minuuttia. Syksyllä cooperissa meni jo 2850 metriä mikä oli enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Ja sitten oli se eka maraton. Ei se mennyt alkuunkaan niin kuin olin kuvitellut mutta pääsin maaliin ja selvisin hengissä. 26 kilometrin juoksemisen ja 16 kilometrin kävelemisen jälkeen aikaa oli kulunut reilusti yli viisi tuntia. En miettinyt maalissa juuri mitään. Kunhan sanoin että ensi syksynä uudestaan.

Vuonna 2013 juoksin neljä puolimaratonia, ne on edelleen mun viimeiset lappu rinnassa juostut puolimaratonini. Syksyllä ja talvella 2013-2014 juoksin myös pari cooperia noin 2950 metriin. Maratoniin kului syksyllä 2013 yli 400 nousumetrin reitillä 4 tuntia 28 minuuttia. Syksyllä 2014 juoksin manner-Suomen eteläisimmillä teillä Hangossa 42.2 kilometriä 4 tuntiin 14 minuuttiin. Parissa vuodessa debyytin loppuajasta oli kadonnut tasan tunti.

Juoksutapahtumien sijaan aloin kehittää itselleni ihan omia haasteita. Toukokuussa 2014 juoksin kolmessa viikossa 345 kilometriä. Tänä syksynä juoksin seitsemässä päivässä seitsemän puolimaratonia eli yhteensä 150 kilometriä viikossa.

Juoksupolkujen ohessa olen viettänyt paljon aikaa kuntosaleilla ja vuoden 2014 alusta lähtien myös painonnostosalilla. Olen halunnut olla monipuolisesti hyvässä kunnossa mutta vieläkin tärkeämpää on ollut se että olen saanut liikkua juuri niin kuin olen halunnut. En ole vieläkään käyttänyt yhdelläkään juoksumatkalla sykemittaria tai kelloa. En ole seurannut muiden tekemiä ohjelmia tai valmennusoppeja. Olen halunnut kehittää itselleni harjoitteita, kokeilla niitä käytännössä ja todeta miten ne toimivat. Joskus hyvin, joskus huonosti. Optimaalisia huipputuloksia ja kehittymistä en ole koskaan hakenut. Jokainen, pienikin, askel eteenpäin on tuntunut todella hyvältä.

Silloin kun lähdin liikkeelle kehitin ajatuksen jonka mukaan viisi harjoitusta viikossa viiden vuoden ajan tekisi minusta hyväkuntoisen. Hyväkuntoinen on tolkuttoman abstrakti käsite enkä ole kyllä ihan viittä harjoitusta tehnyt joka viikko kuluneiden vuosien aikana. 1250 harjoituksen sijaan olen päässyt ehkä tuhanteen. Ja onhan sekin todella paljon. Tuhat enemmän kuin edellisen viiden vuoden aikana.

On tosi vaikea sanoa olenko nyt hyväkuntoinen. Tottakai olen lähtötilanteeseen nähden erinomaisessa kunnossa ja varmasti erilaisissa kuntotesteissä sijoittuisin paremmin kuin suurin osa kolmekymppisistä miehistä. Joissain asioissa olen edelleen heikko, joissain vähän parempi. Tällaisellä ajatusmallilla kuin minulla on ei voida tavoitella kuuta taivaalta. Enkä sitä rehellisesti sanottuna ole edes hakenut. Paras minä, joka ainoa päivä, on riittänyt tähän asti ja riittää myös jatkossa.

Olen saanut näiden viiden vuoden aikana uskomattoman paljon paitsi liikunnalta niin myös teiltä joiden kanssa olen keskustellut urheilutapahtumissa, saleilla, juoksupoluilla ja netissä. Liikunnan harrastaminen on muuttanut kaikin tavoin elämäni, mullistanut sen perinpohjin ja tehnyt minusta niin henkisesti kuin fyysisesti aina vain vahvemman. Eikä todellakaan vähiten teidän, hienojen ja innostavien ihmisten ansiosta! Olen saanut viime vuosien varrella paljon tuttuja, kavereita ja ystäviä. Harjoitussaleista ja metsäpoluista on tullut kuin toinen koti eikä kotia ole ilman ihmisiä joilla on sydän paikallaan. Kiitos teille.

Viime aikoina mulla on ollut monella rintamalla haastavaa mutta näiden useiden hyvien asioiden avulla olen pysynyt mukana kuvioissa. Ja aion pysyä myös tulevaisuudessa. Ajankäyttö vain asettaa haasteita sille miten paljon pystyn jatkossa esimerkiksi kirjoittamaan tätä blogia.

Sohvaperunasta ja urheilua telkkarista seuraavasta ihmisestä tuli ensin paitsi aktiiviliikkuja niin myös lopulta aktiivinen urheilutoimija. Yhden kotini löysin nimittäin painonnostosalilta. Toimin nykyään painonnostoseuramme johtokunnassa, valmennan ja ohjaan innokkaita junioreita ja tästä viikosta alkaen toimin myös seuran tiedottajana. Ensi helmikuussa järjestämme painonnoston SM-kisat ja käytännössä tulen vastaamaan kisojen markkinoinnista, mediayhteyksistä ja tiedottamisesta. Blogiani pidempään seuranneet varmasti tietävät että kyseessä on mulle intohimoinen sydämenasia, olenhan jo vuosia kirjoittanut tänne blogiin ennakoita ja raportteja mm. eri kilpailuista.

Asiat ovat menneet tosi nopeasti eteenpäin, olin ajatellut että hankin lajin parista ensin vuosien käytännön kokemuksen ennen kuin esimerkiksi alan valmentaa muita. Seura ehdotti minua painonnostoliiton valmentajakoulutukseen jo ensi kevääksi mutta se tulee vielä liian äkkiä. Haluan aina hoitaa kaikki lupaamani asiat juuri niin kuin pitääkin ja tällä hetkellä en halua mitään muuta kuin järjestää kaikkien aikojen parhaat painonnoston SM-kisat. Keskityn siis siihen täysillä tämän talven ajan ja valmentajakoulutus on edessä todennäköisesti ensi syksynä.

Varmasti tajusin jo lapsena että ei musta koskaan tule olympiaurheilijaa vaikka se oli hienointa mitä tiesin. Tällä hetkellä unelmani on paitsi liikuttaa itseäni sopivassa suhteessa niin myös toimia niin että saan pidettyä mahdollisimman monta lasta ja nuorta liikunnan parissa. Jos joku heistä joskus pääsee olympialaisiin, se olisi tietysti hieno juttu, mutta vielä hienompaa olisi jos edes osa heistä saisi urheilusta yhtä paljon hyvää kuin minä olen viimeisen viiden vuoden aikana saanut.

Ja jälleen on aika laittaa hyvä kiertämään. Viime kesän ja syksyn upeiden yhteispolkulenkkien hyvän palautteen innostamana järjestän Porissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna erityisesti kestävyysurheilijoille suunnatun painonnostokoulutuksen josta muodostuu ihan täysiverinen harjoitusleiri. Kaikki ovat tervetulleita mukaan vaihtamaan ajatuksia liikunnasta ja harjoittelusta, jo eilen kun asiasta ekaa kertaa tiedotin sain huipuilta tyypeiltä ilmoittautumisia. Tulkaahan muutkin mukaan!

Jos joku mulle on valjennut niin se että lopulta se maali menettää merkityksensä. Ei mulle enää ole ratkaisevan tärkeää juoksenko joskus maratonin alle neljän tunnin, vedänkö viisikymmentä leukaa tai pääsenkö maaliin ultrajuoksukisoissa. Se olisi hieno juttu, kirsikka siellä kakun päällä, mutta lopulta ihan muut asiat ratkaisee.

Jatketaan matkaa!