Painonnostoviikko.

Viime viikon omista treeneistä ei hirveästi jää jälkipolville kerrottavaa. Kävin juoksemassa pari kertaa lyhyen, kolmen kilometrin lenkin ja keskiviikkona oli painonnostotreenit. Siinä se. Sattuman ja toiston yhdistelmään perustuva punnerrustreeni on toki ollut päivittäin ohjelmassa ja se vaikuttaa erittäin mainiolta. Ekat pari päivää oli todella iisejä: 4, 12, 9. Sitten paukahtikin nopista 4x5 ja 5x4 ja joutui jo vähän tekemään töitäkin. Jos eteen tulee 20-36 toistoa niin täytyy varmaan sitten jo katkaista se pariin osaseen. Tavoitteena voisi olla kehittää vaikka sellainen lihaskestävyys että viisikymmentä toistoa tulee puhtaasti ilman taukoja.

Vaikka itse tulikin liikuttua kovin vähän niin silti painonnostosalilla tuli vietettyä paljon aikaa. Olin siellä lopulta tiistaista lauantaihin joka päivä. Tiistaina ja torstaina ohjasin junnujen treenejä, keskiviikkona oli tosiaan ne omat harjoitukset. Perjantaina oli punttikoululaisten oma kilpailu jossa olin päätuomarina ja tsemppaamassa omia harjoituskavereita. Ihan hyvää jälkeäkin tuli ja nyt kun on nähnyt heidän maksiminostojaan niin on helpompi lähteä taas antamaan harjoituksissa vinkkejä jotta tekniikkaa ja suorituksia saataisiin paremmaksi. Ihan selvältä vaikuttaa että mitä isompiin rautoihin mennään niin sitä varovaisemmaksi nostot muuttuvat ja räjähtävyys katoaa. Niin se on itsellänikin. Epävarmuus syö tekniikkaa ja lajissa jossa nopeus on valttia pienikin epäröinti vie onnistumismahdollisuuksia pois maksimisuorituksista. Olisi tärkeää löytää se oma taso jossa tekniikka alkaa hajoamaan ja työskennellä paljon siellä, arvioni mukaan yleisimmin se tarkoittaa noin 70-80 prosenttia maksimista. Mitä paremman tekniikan ja nostovarmuuden harrastaja omaa niin sitä korkeampi tuo prosentti käytännössä on.

Lauantaina mun piti vain nopeasti käydä moikkaamassa tuttuja seurajoukkueiden SM-finaalissa. Hetki katsomossa ja sitten jatkamaan muuta päivän ohjelmaa. Ja lopulta kävi niin että..

...istuin koko kisan alusta loppuun - neljä tuntia - täyttämässä pöytäkirjoja toimitsijapöydän takana.

Seurajoukkuefinaalin hienous on siinä että se on nimenomaan joukkuekilpailu yksilölajissa. Painonnosto on todella yhteisöllinen laji jossa käytännössä kaikki harjoittelevat yhdessä, kun kunnollisia harjoituspaikkoja on hyvin vähän niin saman lajin ihmiset ajautuvat samaan paikkaan treenaamaan. Tästä johtuen yhteishenki on kova ja muita -  niin oman kuin kilpailevankin seuran nostajia - tsempataan. Lajiväki on sitä kuuluisaa yhtä perhettä.

Meidän seura oli finaalin kakkonen, olemme siis kilpailullisesti Suomen toiseksi paras painonnostoseura. Monella osa-alueella, kuten junioritoiminnassa ja punttikouluissa, olemme olleet jo useamman vuoden ehdottomia ykkösiä. Toivottavasti pystymme vielä entisestään nostamaan tasoa, niin tavallisten kuntoilijoiden, lasten ja nuorten kuin maan parhaiden kilpanostajienkin osalta. Itse ainakin olen valmis tekemään sen eteen kaikkeni! Usko urheilun ja liikunnan voimaan ei tunnu kyllä millään horjuvan, oikeastaan päinvastoin.