Resiinaretkellä.

Kesään kuuluu olennaisena osana retkellä oleminen ja meidän perheen tapauksessa kaikenlainen seikkaileminen milloin missäkin. Viime sunnuntaina lähdimme taas matkaan ja vain minä olin perheestä ainoa joka tiesi mitä tulisi tapahtumaan. Olin päättänyt järjestää avovaimon syntymäpäivän kunniaksi vähän erilaisen sunnuntaipäivän.

Ensimmäisenä etappina oli Pomarkun rautatieasema. Pendolinoista tai intercityistä ei näkynyt jälkeäkään, aseman ainoa veturi viestitti siitä että edellisestä junan vihellyksestä oli kulunut jo jokunen tovi. 1930-luvulla rakennetulla radalla ei ole näillä tienoilla liikkunut ainuttakaan junaa kolmeenkymmeneen vuoteen.

Junalippuja en tosin ollut varannutkaan vaan perheresiinan. En ollut resiinaa koskaan kokeillut ja ainoat muistikuvat vempeleestä ovat lapsuuden suositusta tv-sarjasta, Resiinarallista. Poika ei ihme kyllä ollut mistään resiinasta koskaan kuullutkaan :D

Otettiin reppu ja kylmälaukku messiin ja lähdettiin radalle. Perheresiinaan mahtuu kaksi pumppaajaa ja pari matkustajaa pumppaajien väliin jäävälle penkille.

Tässä resiinamallissa istutaan penkillä, jalat työntävät polkimia eteen jonka jälkeen puolestaan käsillä työnnetään vipuvartta eteenpäin. Aina kun polkimet menee eteen, kädet liikkuvat tangon kanssa taakse ja taas toisin päin. Liike on siis pumppaava. Molempien pumppaajien polkimet ja vipuvarret ovat yhteydessä toisiinsa joten sama rytmi tulee itsestään.

Liikkeelle oli helppo lähteä ja sen jälkeen vauhti pysyikin hyvin yllä. Ylä- tai alamäkiä tai mutkia ei nähnyt mitenkään mutta välillä homma muuttui reilusti raskaammaksi ja vauhti hiipui jolloin pystyi päättelemään että ylämäessä ollaan. Alamäessä sama juttu toisin päin, vauhti kiihtyi reippaaksi kuin itsestään ja vauhdin hurma tuntui ihan oikeasti. Resiinasta kuului kiskoilla melkoinen kolina joten kommunikaationa toimi lähinnä alamäessä leveä virnistys ja riemunhuudot.

Resiina on väistämisvelvollinen joten  tasoristeyksien lähestyessä oli syytä vetää jarrusta ja varsinkin alamäissä molempien pumppaajien piti jarruttaa ihan tosissaan että resiina pysähtyi ennen autotietä. Meidän retkellä kohtaamiset harvojen autoteiden kanssa sujuivat ilman näköhavaintoja muista liikkujista, ilmeisesti ylitimme aika hiljaisia maaseutu- ja sorateitä.

Vajaan tunnin pumppailun jälkeen pysähdyimme reitille rakennetulle taukopaikalle.

Reitin varrella on ilmeisesti parikin taukopaikkaa ja myös laavuja. Tässä kohdassa oli nuotiopaikka, polttopuita ja huussi. Ja tietysti komeita maisemia ja hyvää seuraa.

Tässä kohdassa päätettiin kääntää resiina ja palata takaisin lähtöasemalle. Reitillä oli ollut reilusti alamäkeä joten nerokkaasti päättelimme että toiseen suuntaan edessä olisi reippaasti ylämäkeä. Vain aikuisten kesken reissatessa radalla olisi voinut viettää vaikka koko päivän mutta oli pieni arvoitus miten pitkään seitsemänvuotiaan innostus piisaa.

Pojan jalat eivät ylettyneet polkimille mutta hän pääsi ohjaamaan resiinaa pumppaamalla pelkästään käsillä. Aikuinen ei voi tehdä näin koska tanko lyö lujaa reisiin ellei jalat ole polkimilla, lapsilla osumaa ei tule. Pelkät kädet saattoi irrottaa kyllä tangosta ja vaikkapa ottaa kuvia tai juoda samalla kun pumppasi jaloilla.

Maisemat olivat perinteistä junan ikkunoista tuttua maisemaa eli lähinnä metsää. Hyttysiä ilmestyi heti jos pysähtyi, liikkeessä nähtiin vain isompia ötököitä kuten resiinan edessä lentäneitä korentoja. Useamman kerran jalan päälle laskeutui joku todella iso möttiäinen joita en tunnistanut.

Ratakiskojen välissä ja radan reunoilla oli tosi paljon metsämansikoita ja niitä pysähdyttiinkin mutustelemaan.

Pari kertaa reitillä oli näköhavainto taloista, mökeistä tai lähistöllä kulkevasta valtatiestä. Suurimman osan ajasta oltiin ihan omissa oloissamme metsän keskellä.

Vaihdeltiin pumppaajia useamman kerran ja kun itse olin tauolla keskipenkillä niin kaivoin repusta gps:n ja tsekkasin millaisella vauhdilla liikumme. Tasaisella 10-12 km/h, alamäessä 13-17 km/h, ylämäessä 5-8 km/h. Keskivauhti oli noin kymppiä. Juoksuvauhtia siis.

Kahden tunnin aikana tehtiin noin parinkymmenen kilometrin lenkki. Se oli juuri sopiva maistiainen resiinarallia tällä kokoonpanolla.

Perheresiinan pumppaaminen ei ollut raskasta, välillä mulla oli vaikeuksia löytää selälle sopiva asento jossa oli hyvä pumpata pidempi aika ilman taukoa. Jossain vaiheessa laitettiin reppu mun selän taakse ja se helpotti kummasti. Ylämäissä joutui kyllä pumppaamaan ihan tosissaan, alamäissä ja myös tasaisella kun vauhti oli kiihtynyt resiina liikkui kuin itsestään. Jalat ja kädet seurasivat polkimien ja tangon mukana ilman että niitä piti varsinaisesti liikuttaa. Sykekään ei noussut vaan resiinalla kulkeminen oli leppoisaa ja varmasti aika hyvin palauttavaa liikuntaa jossa koko kroppa tahkoaa pitkäkestoisesti matalalla teholla. Resiinan pumppaaminen muistutti mun mielestä jollain tapaa soutulaitetta, se oli vähän kuin kevyempi versio siitä. Tavallinen soutuveneellä soutaminenkin on mielikuvana lähellä - myös rakkojen osalta. Esimerkiksi salihanskojen ottaminen mukaan resiinareissulle on ihan hyvä idea.

Resiinat liikkuvat Satakunnan elämysrautatiellä joka käsittää muulta liikenteeltä suljetun Porin Ruosniemen ja Kankaanpään välisen rataosuuden Pori-Haapamäki-radasta. Resiinoita vuokrataan reitin puolessavälissä sijaitsevalla Pomarkun asemalla jossa on myös hostel-majoitusta, veloituksesta resiinan voi saada myös toimitettuna muille asemille reitin varrella. Vuokra on mielestäni edullinen, muutamalla kympillä saa pumpata niin kauan kuin intoa riittää.

Resiinoiden pariin pitää ehdottomasti palata vielä uudestaan. Suljettu rataosuus saa muutenkin mielikuvituksen laukkaamaan. Mitäpä jos juoksisi noin 50 kilometriä pitkän radan tai edes osan siitä? Tai jos lähtisi porukalla liikkeelle ja kulkisi radan päästä päähän niin että osa porukasta juoksee, osa pumppaa ja osa pitää taukoa resiinan keskipenkeillä ja vaikkapa kympin välein olisi vaihto? Matkaa kertyisi noin 100 kilometriä kymmenessä tunnissa.. Tämähän olisi todellista ratajuoksua. Hmm, toivottavasti ei löydy muita riittävän hulluja ;)