Eilen vuorossa oli syyskauden kolmannet painonnostotreenit. Harjoitteita/nostoyhdistelmiä oli kolme, ensin 2x tempaus + valakyykky, sitten 2x rinnalleveto kyykkyyn + työntö ja lopussa työntöotteella maastavetokolmosia. Tempausta ja työntöä tehtiin 20-25 minuuttia, mavea vajaa vartti. Useammallakin lipsahti maastaveto-otteeksi ristiote mutta koska kyseessä on tässä tapauksessa painonnoston apuliike niin se ei ollut tietenkään sallittua. Tarkoitus oli hakea voimaa ja tuntumaa rinnallevedon alkutilanteeseen jossa tanko irroitetaan maasta jalalla. Pääasiana oli keskittyä pitämään selkä suorana ja todellakin liikuttaa tankoa jalkavoimilla selällä vetämisen sijaan.
Hiki virtasi tälläkin kertaa kuin saavista kaatamalla. On se vaan erikoista touhua, suurin osa ajasta kuluu muiden nostoja katsoessa ja kommentoidessa mutta silti on koko ajan läpimärkä hiestä. Sama efekti oli muillakin miehillä, naiset näyttivät aika freeseiltä. Ehkä niillä on vain niin rautainen kunto verrattuna meihin?! :D
Olen ottanut painonnostokoulussa selvästi kevyempiä rautoja kuin keväällä, silloin elettiin voimakautta ja nyt on menossa kova juoksuvaihe joten onhan se ihan ymmärrettävääkin. Maastavedossa oli eilen kevyemmät raudat kuin aiemmin raaka-rinnallevedossa! Pidän nyt vain liikkuvuutta ja lihasten toimintakykyä yllä, ensi keväänä aloittelen kunnolla hakemaan painonnostoon progressiota ja kehittymistä tekniikan sijaan myös kilomääräisesti.
Kahden kuukauden tauko on pitkä aika liikkeistä joita pitää tehdä kymmeniä tuhansia kertoja jotta niitä osaa edes auttavasti. Kaksi viikkoa sitten esimerkiksi tempasin aina raakana ja tein valakyykyn sen päälle. Viime viikolla sain vastaanotettua tempauksen jo välillä puolikyykkyyn ja eilen lopputreenistä melkein pohjakyykkyyn.
Painonnoston jälkeen otin vielä istumaannousuja vinovatsapenkissä kympin kiekon kanssa ja tein toes-to-bareja. Olen alkanut tekemään melkein päivittäin vatsalihasliikkeitä edes pienissä erissä, aamulla kun herään tai illalla kun menen nukkumaan. Keskivartalon vahvuus on välttämätön asia jotta ryhdikkyys pysyy pitkissä urheilusuorituksissa. Samoin jos keskivartalo on heikko niin hyvän asennon pitäminen vaikkapa syvissä kyykyissä hankaloituu.
Punttikoulusta oli kulunut 15 tuntia kun lähdin aamupäivän juoksulenkille. Mitään jumeja ei tuntunut mutta syke oli koko ajan korkealla vaikka vauhti ei ollut järin kovaa. Olin miettinyt reilun kympin lenkkiä mutta usko oli koetuksella kun heti tuntui nihkeältä. Tiistain keskeyttämisen jälkeen ei huvittanut enää vetää lekkeriksi. Nyt olisi syytä kuitata vanhat synnit eli tiistain lenkin puolittaminen.
Juoksin ensin neljän kilsan kierroksen, sitten päätin lähteä pois tutulta reitiltä ja juosta toista maastolenkkiä jossa en olekaan pariin vuoteen juoksennellut juuri yhtään. En muistanut miten pitkä se on, mittaisin lenkin pituuden sitten myöhemmin nettikartasta. Vedin polun päähän ja siirryin valtatien reunaan paikalle jossa oli aiemmin todella hieno lenkkipolku, kuin paratiisilehto keskellä urbaania ympäristöä. Se oli myllätty uuteen uskoon jo vuosia sitten ja mielenkiinto siellä juoksemiseen oli kadonnut. Päätin nyt käydä heittämässä sielläkin siivun. Juoksin valtatien reunan korkeaa pengertä joka oli kasattu sorasta, itse asiassa aika terävästä ja karkeasta sepelistä. Sora on ihan mukava alusta juosta kun se on vuosien kovassa kulutuksessa painunut tiukkaan mutta tällainen sepeliura jossa juuri kukaan ei ollut kulkenut oli aika raskasta ja suorastaan rasittavaa edettävää. Vaihtoehtona oli heinikkopohja joka oli kyllä ajettu leikkurilla mutta käytännössä täynnä märkää heinää ja noin kymmensenttisiä paksuja korsia ja putkikasveja. Päätin jatkaa sepelillä.
Vanhasta maastoreitistä oli jäljellä kyltti mutta mitään sen arvoista ei ollut enää jäljellä. Ojan ylittävät pari pientä puusiltaa olivat merkkinä vanhasta mutta ne johtivat käytännössä ei minnekään. Kun sorapenger loppui, juoksin yhtä tuollaista siltaa pitkin toiselle puolella mutta parinsadan metrin päässä oli umpikuja. Kasvillisuus, puut ja pensaikot olivat tukkineet reitin niin ettei mitään mahdollisuutta etenemiseen ollut. Kiroilin mielessäni ja varmaan vähän ääneenkin ja palasin takaisin. Juoksin takaisin samaa tietä jota olin tullutkin ja myöhemmin mittasin lenkin pituudeksi 15 kilometriä. Se oli ihan sopiva etappi ilman juotavaa tai lenkkievästä, pilvisessä ja hieman tuulisessa säässä oli mukava juosta.
Olin ottanut opikseni nälkämaan juoksusta ja väsännyt jääkaappiin lukuisia valmiita aterioita. Mutta niistä yksikään ei ollut mukana.. Aiemmin olisin mennyt ilman evästä töihin ja ollut kenties tuntikausia syömättä mutta päätin nyt sitten tällä kertaa palata nopeasti kotiin hakemaan yhden muovikulhon. Ehkä oppi alkaa menemään perille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti