Eri näköisiä selviytymistarinoita ja ultraseikkailuja on pyörinyt hämmentävän useissa tv-ohjelmissa viime aikoina, erityisesti Yleltä on tullut laadukkaita ohjelmia mielenkiintoisista seikkailijoista.
Erittäin mielenkiintoinen Maailman kovimmat kisat alkoi pari viikkoa sitten. Neljän 45 minuuttia kestävän ohjelman aikana seurataan entistä rugbyn maajoukkuepelaajaa Richard Parksia. Parks joutui lopettamaan uransa loukkaantumisen vuoksi kolmekymppisenä ja vaipui syvän ahdistuksen valtaan. Lopulta hän päätti alkaa jälleen elää elämäänsä täysillä ja ryhtyi seikkailu-urheilijaksi. Usein ultrajuoksijoiden ja muiden äärimmäisyysurheilijoiden taustalta löytyykin jonkinlainen traaginen onnettomuus tai traumatisoiva kokemus ja lopulta montun pohjalta nouseminen tapahtuu äärimmäisen fyysisen ponnistelun myötä.
Richard Parksista tuli nopeassa tahdissa ensimmäinen ihminen joka on kiivennyt kaikkien maanosien korkeimmalle huipulle sekä käynyt Etelä- ja Pohjoisnavalla saman vuoden aikana. Hän haluaisi rikkoa Etelänavalle hiihtämisen maailmanennätyksen mutta laittaa sitä ennen kroppansa ja mielensä kovaan testiin. Richard Parks päättää osallistua kolmeen erittäin vaativaan kestävyysurheilukilpailuun maailman eri kolkissa.
Ensimmäisessä jaksossa Parks matkustaa Nepaliin joka on hänelle tuttua seutua kiivettyään Mount Everestille. Hän osallistuu Yak Attackiin, maastopyöräkisaan jossa ajetaan niin paahtavassa helteessä kuin hyisissä lumen valtaamissa vuoristosolissa. Aiempaa pyöräilykokemusta hänellä ei käytännössä ole lainkaan.
Toisessa jaksossa hän osallistuu Perussa 230 kilometrin ultrajuoksuun. Viisi etappia, viisi päivää, villiä sademetsää ja viidakon vaaroja. Ennen starttia hän oli juossut pisimmillään 17 kilometriä!
Maailman kovimpien kisojen toinen jakso tulee uusintana TV2:lta perjantaina 27.3. klo 10. Kolmannen jakson ensiesitys on sunnuntaina 29.3. klo 20.05 samalla kanavalla ja sen aiheena on triathlon, Parks osallistuu kotikonnuillaan Walesissa tupla-ironmaniin: 8 kilometriä uintia, 370 kilometriä pyöräilyä ja 82 kilometriä juoksua.
Sarja näkyy myös Areenasta, eka jakso http://areena.yle.fi/tv/2532773 ja toka http://areena.yle.fi/tv/2532775 .
Suomalaisesta ultramatkaajasta, pyöräilijä Markku Saarisesta on puolestaan tehty lyhyt dokumenttielokuva Ohut nauha. Markkuhan on monille tuttu myös voimailun ja kehonrakennuksen puolelta.
Ohut nauha from Julius Koivistoinen on Vimeo.
Visuaalisesti komea ja tyylitelty näkemys Markun pitkistä taipaleista.
Vimeon videot eivät jostain syystä ainakaan mulla toimi ikinä kunnolla vaan pätkivät pahasti. Ongelmaan löytyi ratkaisu kun latasin videon talteen tietokoneelle, onnistuu mm. tällä sivustolla.
Eräs ultrapyöräilijä tekee muuten matkaansa tälläkin hetkellä, on tehnyt vuoden vaihtumisesta asti. Steven Abraham yrittää rikkoa pyöräilyn 365 päivän maailman ennätystä joka on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1939. Vanha ennätys on lähes 121 000 kilometriä joten ketjua saa pyörittää ihan tosissaan vuoden jokaisena päivänä. Stevenin matkaa voi seurata ennätysyrityksen kotisivuilla osoitteessa http://oneyeartimetrial.org.uk/
oon ite kans kattonu tuota maailman kovimmat kisat ja täytyy todeta, että melkonen äijä tuo Parks. Noissa jaksoissa nousee myös hyvin esille se seikka, että ilman ko lajin treeniä voi pärjätä jos muuten on kovassa kunnossa ja psyyke/motivaatio kohdallaan.
VastaaPoistaSaman pistin merkille. Kun on tarpeeksi kova pohja niin onnistuu melkein mikä tahansa puhtaalla sisulla. Aluksi mietin että äijä vaikuttaa vähän tyhmältä kun lähtee noin heikolla pyöräily- ja juoksutaustalla tuollaisiin haasteisiin mutta sehän selitti että just se on ideana, kun joka päivä herää täysin romuna mutta jatkaa silti niin se on parasta valmistautumista sille naparetkelle.
PoistaJoo, mä oon kanssa katsonut. Kerrankin oon aallonharjalla, mitä telkkariin tulee :D. Ja kiitti vinkistä, aion katsoo myös tuon ohuen nauhan :). Itseasiassa kun pääsen koneen ääreen aion selata sun blogin läpi ja etsiä muutakin katsomisen, kuuntelemisen ja lukemisen arvoista! Kiitos näin etu.. (vai jälki..)..käteen, what ever!
VastaaPoistaNää ohjelmat on tulleet aikalailla passeliin aikaan sunnuntai-iltaisin niin varmaan aika moni on näitä tosiaan kattonut :)
PoistaMitäköhän vinkkejä täällä ois, hmm.. No nyt kun sulla on kunnon rinkka ja suunnittelet retkeilyjä niin kannattaa katsoa ainakin Bear Gryllsin ohjelmia niin tiedät miten oma pissa tai kuravesi kannattaa suodattaa ennen juomista :D