torstai 5. maaliskuuta 2015

Outside Magazine - totuus on tuolla ulkona.

En juurikaan lue lehtiä. Veikkaan että moni muukin lukee nykyään enemmän erilaisia artikkeleja netistä tai sitten kirjoja. Lehdet ovat jollain tapaa jumissa siinä välissä, ei oikein tule tartuttua. Yksi lehti kuitenkin on jonka tilaamista olen kovasti miettinyt.


Outside Magazine on amerikkalainen aikakauslehti jonka aiheet liittyvät retkeilyyn, urheiluun ja vapaa-aikaan. Uusimmassa numerossa näyttäisi olevan asiaa mm. urheilijan ravitsemuksesta, matkailusta Ebolan riivaamassa Afrikassa, surffauskohteista ja juoksukengistä. Hetkinen, mähän olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän noista kaikista!

Tänään aamulla törmäsin lehden aktiivisessa facebook-virrassa erittäin mielenkiintoiseen juttuun kahdesta kaveruksesta jotka ovat ensimmäisinä onnistuneet kulkemaan yli 4200 kilometriä pitkän vaellusreitin Yhdysvaltojen länsirannikolla Meksikon rajalta Kanadan rajalle - talvella! Tuon reitin on kyllä kävellyt läpi tuhansia ihmisiä mutta vain huhtikuusta syyskuulle ulottuvulla retkeilykaudella, talvikuukausina sen läpäisemistä on pidetty liian haastavana. Sitä on yrittänyt aiemmin vain kaksi ihmistä, pariskunta 1980-luvulla joka luisui jäiseltä jyrkänteeltä kuolemaan.

Pacific Crest Trail on noussut huimaan suosioon Wild - villi vaellus-elokuvan ja -kirjan myötä. Kirjoitin siitä helmikuussa. Reittiä hallinnoivat tahot ovat ilmoittaneet että matkaan päästetään tulevalla kaudella vain 50 kulkijaa päivässä! Melkoista jonossa kulkemista se on tuollakin määrällä, aiemmin reitin hienouksia on ollut se että siellä ei välttämättä ole kohdannut toista ihmistä viikkokausiin. 4200 kilometrin käveleminen on nyt just kuuminta hottia :D

Ison osan Outsiden nettiartikkeleista voi lukea ihan maksutta, niin myös tämän hienon tarinan First-Ever Winter Thru-Hike of the PCT. Wikipediasta voi muuten lukea muista huimista ennätyksistä tuolla reitillä, esimerkiksi Scott Williamson kulki reitin päästä päähän - siis 8500 kilometriä - vuonna 2004! Joseph McConaughy teki nopeusennätyksen viime vuonna kulkemalla reitin 53 päivässä. Samoin viime vuonna myös eka nainen kulki reitin päästä päähän yhdellä kertaa.

Tietääkseni Outsidea ei myydä suomalaisissa lehtipisteissä. Kansainvälinen tilaus näyttää maksavan 45 dollaria eli noin 40 euroa mikä on todella halpa hinta 12 numerosta amerikkalaista lehteä kotiin kannettuna.


2 kommenttia:

  1. Huhhuh.. On ne jotkut hulluja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan huikeita reissuja mutta pitää olla HIEMAN aikaa että voi lähteä puoleksi vuodeksi kävelemään polkuja :)

      Poista