Viime viikolla tuli kulutettua tovi jos toinenkin salilla, tarkemmin ottaen kahdella eri salilla.
Maanantaina starttasin kuntosalilla lihaskuntotreenin parissa. Tiistaina pojalla oli lasten painonnostokoulu ja olin mukana salilla hengailemassa, keskiviikkona mulla oli samassa paikassa omat painonnostotreenit.
Torstaina painonnostosalilla kuluikin vähän enemmän aikaa - kolme ja puoli tuntia. Meidän seura järjesti kisat ja hoidin niissä punnituksen ja pöytäkirjojen tekemisen. Nostajia oli yli kaksikymmentä mutta kun levynvaihtajat ja kuuluttaja on iskussa niin itse kisanostoista selvittiin kahdessa tunnissa. Viimeiset jäi sammuttamaan valot ja minä kirjoitin vielä pöytäkirjat puhtaaksi virallisiksi tuloslistoiksi.
Perjantaina aamupäivällä kurvasin tavalliselle kuntosalille tekemään voimatreeniä joka sujui kyllä tosi hyvin, raskaimmat sarjat meni siihen malliin että tällä viikolla voisi kokeilla uusia maksimeja. Lauantaina aamupalan jälkeen poika halusi vielä painonnostosalille treenaamaan omia nostojaan joten sunnuntai oli viikon ainoa päivä jolloin en ollut salilla :D
Viikon aikana tuli siis vietettyä noin 9 tuntia saliympäristössä, juoksupoluilla olen ollut enemmänkin mutta näissä merkeissä tuo oli kyllä ennätys. Ilmapiiri joka kuntosalilla ta painonnostosalilla vallitsee on sen verran hieno että olen sitten itse treenaamassa tai tsemppaamassa muita niin olo on kuin kotona olisi.
Olin pitänyt torstaina lepopäivän omista treeneistä kun tuolla kisojen toimitsijana meni niin monta tuntia joten suuntasin lauantaina iltapäivällä vielä juoksulenkille. Hölköttelin 16 kilometriä, neljä kertaa reilun neljän kilometrin lenkin. Täällä on ollut todella sateista viime päivinä ja lauantai-iltapäivällekin oli lupailtu reipasta vesisadetta ja kovaa tuulta mutta eipä näkynyt. Hieno raikas juoksukeli.
Tällä viikolla muutan harjoitteluani, aloitan varsinaisen juoksukauden ja samalla valmistaudun kevään isoon juoksuhaasteeseeni. Lupaan kertoa siitä tarkemmin vielä tällä viikolla niin pääsette fiilistelemään kanssani edessä odottavaa savottaa. Tästä tulee toivottavasti vähintään yhtä hieno viikko kuin edellisestäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti