perjantai 6. kesäkuuta 2014

Paluu painonnoston pariin.

Mulla oli mielessä juoksuhaasteen aikana tarkka suunnitelma miten liikkuisin kesäkuussa. Tarkoitus oli ottaa todella kevyesti, paljon lepoa ja ihan muuta touhuamista kuin urheilua. Sunnuntain viimeisen etapin jälkeen oli kuitenkin vain kaksi totaalista lepopäivää sillä keskiviikkona oli meidän seuran painonnostotreenit. Halusin ehdottomasti mennä sinne koska juhannuksena treenit siirtyy parin kuukauden kesätauolle.

Paikat oli periaatteessa hyvässä kunnossa, juoksut eivät jättäneet kroppaan mitään vaivoja tai ongelmia. Ensimmäinen ylläri oli kun mentiin painonnostosaliin sisälle, valmentajat olivat päättäneet että pidetään punttikoululaisten kesken omat painonnostokilpailut. Vaaka oli punnitusta varten esillä ja kaikilta kyseltiin alkupainoja. Voi morjens. Ei mulla ollut mitään saumaa osallistua, en ollut koskenut tankoihin kuukauteen! Nostaminen tuntui todella vieraalta ja kaukaiselta asialta.

Tyydyin katselemaan muiden nostoja ja komeita rautoja siellä kaikilta nousikin. Se pisti silmään että moni otti todella varovaisia painoja, sellaisia joilla treeneissä tehdään yleensä pidempiä sarjojakin. Ymmärrän kyllä ettei ole helppo paikka nostaa kun kolme tuomaria ja treenikaverit katsoo just sua. Erinomainen meininki ja tsemppaava ilmapiiri oli kyllä kilpailun aikana, niin kuin aina meidän harjoituksissa.

Nostoja katsellessa otin keppijumppaa ja tein painonnostoliikkeitä kevyillä painoilla, lähinnä pelkällä tangolla. Tuntui todella hankalalta, kaikki tuntuma painonnostoon oli kadonnut. Turhauttava fiilis, vähän kuin kuukausien harjoittelu olisi poispyyhitty. No eihän se oikeasti niin ole, kyllä se sieltä taas nopeasti varmasti löytyy.

Hiki virtasi ja nauratti. Juoksin helteisinäkin päivinä 2-3 tuntia nonstoppina ja sitten kun vähän pyörittelee keppiä ja tankoa niin hikeä on joka paikassa :D

Taukoa kaikesta lihaskunto- ja voimaharjoittelusta tuli kuukausi. Enemmän kuin koskaan tämän urheilullisen elämäni aikana.

Miten se kevyt keppi- ja tankojumppa sitten vaikutti? Eilen sattui reidet, perse, vatsalihakset, olkapäät, käsivarret, rintalihakset. Kovimpia jumeja mitä olen koskaan kokenut! Kaikki paikat tuntuu siltä kuin olisi ollut nyrkkeilykehässä Robert Heleniuksen kanssa. Tänään treenistä on kulunut melkein kaksi vuorokautta ja tuolista ylösnouseminen ja käveleminen on edelleen erittäin koomista. Hah.

Lepäily jatkuu. Seuraava treeni on ensi keskiviikon punttikoulu, lepoa tulee siis viikko. Sen jälkeen todennäköisesti pidän vain yhden päivän tauon ja käyn ottamassa jo uuden voimaharjoituksen. Reilun viikon päästä voisi hölkötellä jonkun parin kilometrin lenkuran niin pysyy juoksutuntumakin yllä.


Ajattelin että tämä kesä on KYYKKYKESÄ. Kaks kertaa viikossa kunnon rinnalleveto- ja etukyykkyrähinää. Keskiviikon jälkeen tuntuu yhtä nerokkaalta idealta kuin juosta 345 kilometriä kolmessa viikossa. Joten ei muuta kuin toteutukseen! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti