maanantai 9. kesäkuuta 2014

Juntos num só ritmo - Futiksen MM-kisat alkavat torstaina!

Kolme vuotta sitten, kesäkuun 15. päivänä 2011 Trinidad & Tobagon piskuiselle saarelle pikajuoksija Ato Boldonin mukaan nimetyn stadionin lehtereille kerääntyi sata katsojaa. Kyseessä ei ollut mikään paikallinen puulaakimatsi vaan lähtölaukaus vuoden 2014 jalkapallon MM-kilpailuille. Kentällä pelasivat Montserratin ja Belizen maajoukkueet jotka aloittivat 820 ottelua sisältäneet karsinnat. Maailman suurin urheilutapahtuma - tai oikeastaan maailman suurin mikä tahansa tapahtuma - oli alkanut.

Kierros kierrokselta ja maanosista toiseen edeten karsinnat pudottivat maita yksi kerrallaan pelistä pois. Karsinnoissa oli mukana 203 maata joista lopulta 31 selviytyivät isäntämaan seuraksi torstaina alkaviin Brasilian MM-kisoihin. Mukana on 13 joukkuetta Euroopasta, 6 Etelä-Amerikasta, 4 Aasiasta, 4 Pohjois- ja Väli-Amerikasta ja 5 Afrikasta.

MM-kisat palaavat uudelle mantereelle 20 vuoden tauon jälkeen, vuoden 1994 MM-kisat järjesttiin Yhdysvalloissa. Etelä-Amerikassa pelattiin viimeksi legendaarisiksi muodustuneissa vuoden 1978 Argentiinan kisoissa.

Neljä vuotta sitten pelattin ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella, Etelä-Afrikka kuuluu samaan aikavyöhykkeeseen kuin Suomi ja matsit tulivat meikäläisten kannalta ihanteelliseen aikaan. Brasilian ja Suomen aika-ero on kuusi tuntia joten iltakymmeneltä paikallista aikaa alkavat ottelut pärähtävät meidän eettereihimme neljältä aamuyöllä. Alkulohkovaiheessa pelataan 3-4 ottelua päivässä joista kaksi on aikalaillla täydellisessä primetimessa eli alkavat seitsemältä ja kymmeneltä illalla. Tarkat otteluiden lähetystiedot löytyy Ylen mainioilta kisasivuilta: http://yle.fi/urheilu/jalkapallo/FIFAn_jalkapallon_MM_2014/

Monissa kisoissa olen katsonut kaikki matsit, 64 ottelua. Perheellisenä, työssäkäyvänä ja nykyään vielä paljon urheilua harrastavanakin yhtälö on hankala. Yöllä pelattavien otteluiden vuoksi se on ainakin mulle mahdoton. Onneksi näiden asioiden kanssa ei ole enää niin ehdoton kuin joskus. Jotkut asiat menee vaan futiksen MM-kisojenkin edelle. Todennäköisesti pyrin katsomaan alkulohkovaiheessa noin puolet otteluista, jatkopeleistä sitten kaikki mikä vain on mahdollista. Esimerkiksi heinäkuussa perheen lomareissut on ripoteltu kisakalenterissa oleviin välipäiviin :)

Yllättävän moni Suomessakin pyrkii valitsemaan lomapäivänsä niin että saa katsoa MM-kisoja mielin määrin kellon ympäri. Eräskin sukulaismies varaa mökin tai häipyy muuten maisemista ja sammuttaa puhelimensa aina kun kisat alkavat. Kotona kisoja ei voi katsoa koska joku tietämätön sukulainen tai tuttava voi tulla vaikka kylään ja häiritä kisojen katselemista! :D

Mulla ei ole mitään suuria suosikeita. Innostuin futiksesta todella paljon vuoden 1998-kisoissa kun Ranska jyräsi kotikisoissaan mestariksi ja se kultainen sukupolvi Zidanen johdolla oli läheinen. Italia on tottakai lähellä sydäntä niin kuin Giro-juoksuhaasteestakin voi jo päätellä. Eniten olen kuitenkin pienten altavastaajien puolella. Sellaisten jotka erinomaisella taktiikalla ja yhtenäisellä pelaamisella pystyvät parhaimmillaan haastamaan ja yllättämään isot suosikit. Jos vaikkapa Iran, Bosnia-Herzegovina tai Australia menee pitkälle niin olen todella iloinen. Afrikan jalkapalloa olen seurannut paljon ja olisi hienoa että sieltä vihdoin joku menisi pitkälle, sitä läpimurtoa on aina odotettu mutta kerta toisensa jälkeen se on jäänyt näkemättä.

Joku on joskus sanonut että jalkapallo ei ole osa elämää vaan elämä on osa jalkapalloa. En lähde asiaa sen enempää analysoimaan mutta se on ainakin varmaa että seuraavan kuukauden ajan niin buddhalaisissa munkkiluostareissa, sademetsien pienissä heimokylissä, Siperian arktisella tundralla kuin kaikissa maailman isoimmissa ja pienimmissäkin kaupungeissa seurataan samoja otteluita. Tämän tapahtuman aikana miljardit jännittävät ja hengittävät samaan aikaan - juntos num só ritmo.

4 kommenttia:

  1. On taas odotettukin. Neljä vuotta on täydellinen väli näihin sembaloihin. Mulla on tavoite(?) katsoa jokainen matsi joka ei tule yöllä. Ainakin joka toisen.
    Mun pallokokoelmasta puuttuu vielä bracuza mutta ehkä tänään ehdin fiksata tilanteen, tyttärillä sellaiset jo on. Yksi harvoista materialistisista turhakkeista pallojen haaliminen mutta kerää jotkut turhempaakin :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä vuotta on tosiaan ihan sopiva kun EM-kisatkin on siinä puolessa välissä :)

      Naapurin koira söi mun Roteiron joten käytiin ostamassa pojalle Brazuca. Ei tosin aitoa versiota, maksaa noin satkun, vaan joku replica parillakympillä.

      Ebayssa näytti olevan Telstariakin, ihan oikeina peleissä käytettyinä versioina :)

      Poista
    2. Joo replikoita mäkin haalin. Ajaa kuitenkin asiansa kun on lähinnä koristeina, futatessa sitten muut pallot. Aidon Teamgeistin voitin marketin arvonnasta, mutta nuo yy kaa koo nee vii kuu on jäljennöksiä. Nyt tuon bracuzankin sain haalittua iltapäivällä. Taas kelpaa olla :D

      Poista
    3. Aitoja brazucoita jaetaan ilmeisesti Ylen lähetyksissä katsojakilpailuissa, ei muuta kuin sieltä kunnon boltsi haltuun :D

      Poista