keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Asics Gel-Nimbus 14 ja juoksutossujeni evoluutio.


Kaksi ja puoli vuotta sitten aloin lenkkeilemään. Kaivoin kaapista 2000-luvun vaihteessa ostetut parinkympin Nike Airit (kuvassa ylimpänä). Lopulta tarvoin niillä läpi elämäni ensimmäisen juoksukisan, kympin, sekä ekan puolimaratonini. Kilometrejä niillä kertyi kai noin 500. Juoksutossujen EI tarvitse olla kalliit erikoiskengät, ainakin harrastuksen alussa vanhat lenkkarit tai marketin tarjousjuoksukengät kelpaavat ihan hyvin. Olisin voinut juosta noilla vaikka maratonin mutta ikävä kyllä kenkien sisävuoret kalvoivat jalan sisäsyrjät verille yli kymmenen kilsan lenkeillä.

Syksyllä 2011 ostin nuo keskimmäisenä olevat Reebok Zignanot. Ekalla lenkillä meinasi päästä itku, polvet, sääret, nilkat, kaikki särkivät. Askeleet eivät sujuneet ollenkaan. Mihin epämukavaan roskaan oikein olinkaan rahani tuhlannut? Totuttelin niihin rauhassa, ensin parin kilsan lenkkejä. Sitten neljä, viis kilometriä. Lopulta juoksin niillä 1½ vuoden aikana 1500 kilometriä jotka sisälsivät mm. pari puolikasta ja ensimmäisen täyspitkän maratonini. Syksyn maastolenkeillä popoja kuritettiin oikein kunnolla kuralammikoissa, juurakoissa, kivikoissa ja mudassa. Mahtavat kengät. Ensivaikutelma ei todellakaan kerro aina kaikkea!

Alimpana uudet työkaluni. Vanhempani rahoittivat mulle 30-vuotislahjaksi uudet juoksukengät, muuten en olisi missään nimessä edes tutkinut tämän hintaluokan tossuja. Asics Gel-Nimbus 14 lienee jotain uusinta superteknologiaa, tai ainakin niin voisi hinnasta päätellä. Ovh 209 euroa, tarjouksessa 189 euroa. Istuivat parhaiten jalkaani (kaupassa) kun eri malleja kokeilin ja päätin lähteä Asicsin messiin. Tuntuu siltä että 95% juoksijoista luottaa Asicsiin joten kai niiden täytyy aika laadukkaat olla? Mielelläni olisin ostanut esimerkiksi Brooksit tai Onit mutta malleja ja kokoja oli aika heikosti tarjolla.


Takana on nyt kolme lyhyttä totuttelulenkkiä. En mä näistä mitään oikein osaa sanoa, hyvät kuten edellisetkin. Sisäsyrjiin on tullut pienet rakot mutta en tiedä johtuuko se nyt näistä kengistä nimittäin ongelma alkoi jo viimeisillä Zignanoilla juoksemillani lenkeillä.


Omien kokemusten perusteella voin antaa seuraavat vinkit juoksukenkien ostoon:

- Hinnalla ei ole ja on merkitystä. Jos juoksee kerran viikossa ja tavoitteena on kymppi niin 50 euron tossut voivat olla ihan yhtä hyvät kuin 150 euron. Mitä kovemmalle kulutukselle tossunsa altistaa niin sitä laadukkammat niiden tulee olla kestääkseen kovaa käyttöä. Hinta ja laatu ei tietenkään aina korreloi.
- Merkillä ei ole väliä. Jos luulet että Nike tai Adidas on maailman paras juoksukenkävalmistaja, olet väärässä. Niiden markkinointi ja brändin rakennus on vain kolahtanut sinuun parhaiten. Jos olet käyttänyt paljon jonkin tietyn merkin kenkiä, sen lesti sopii hyvin omaan jalkaan ja kokemukset ovat hyviä niin tottakai kannattaakin olla merkkiuskollinen. Sopiva juoksukenkä on täysin henkilökohtainen asia, se mikä toimii kaverilla ei välttämättä toimi sulla.
- Älä osta mitään pronaatio-tuettuja tossuja ellei ammattilainen ole todennut jaloissasi jotain vikaa. Urheilukaupan myyjä ei ole jalan asentojen ja askelluksen asiantuntija, fysioterapeutti tai ortopedi on. Liian moni käyttää pronaatio ym. tuettuja kenkiä aivan turhaan ja pilaa oman luontaisen askelluksensa.
- Usein sanotaan että kengät pitää vaihtaa tuhannen kilometrin välein. Aivan varmasti - kenkävalmistajien ja urheilukauppiaiden mukaan! Jos kengät tuntuu hyviltä, anna palaa.


Ei muuta kuin popot jalkaan ja baanalle! Aivan uskomattoman upeita kelejä, täällä on paistanut nyt yli kolmen viikon ajan joka päivä aurinko. Mieletöntä!

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivotaan, jos nää kelpaa sulle niin eiköhän ne ole mullekin tarpeeksi hyvät :)

      Uusien juoksutossujen osto on aina niin dramaattinen ja iso asia, vähän kuin vaihtaisi kotia tai autoa. Parin sadan euron hankinta jonka kanssa pitäisi pystyä elämään parituhatta kilometriä.

      Poista
  2. moi. kannattaa seurata stadiumin ym. liikkeiden tarjouksia juoksukengistä heinäkuulta eteenpäin. Asic:ja saa yleensä silloin puoleen hintaan.

    VastaaPoista