maanantai 15. lokakuuta 2012

Nihkeän viikon jälkeen uuteen nousuun.

Viime viikko oli aika vaikea, ranne jatkoi kipuilua ja rankka salitreeni vaati pitämään ylimääräisiä lepopäiviä. Viikon saldo näytti lopulta tältä:

MA Lepopäivä
TI Lepopäivä. Molemmat oli ihan suunniteltuja.
KE 12km lenkki
TO Salitreeni. Improvisoitu vatsa/jalkatreeni.
PE Lepopäivä. Helsingin reissun takia tämäkin oli suunniteltu juttu.
LA Lepopäivä. Tämä EI ollut suunnitelmissa.
SU 11km lenkki

Kolme treeniä on hävettävän vähän. Lauantaina piti mennä illalla salille mutta torstain kova, ilman yläkroppaa tehty treeni tuntui edelleen luita ja ytimiä myöten... ja tuntuu itse asiassa vielä tänäänkin ennen kaikkea vatsalihaksissa. Jalat ovat jo lenkkien myötä vähän palautuneet.


Toisaalta pyrin ajattelemaan toiselta kantilta enkä harmistu tuostakaan saldosta.Viime viikko oli aikataulullisesti haastava ja neljä laadukasta treeniä oli maksimi johon olisin venynyt. Keskityn mieluummin siihen että olen viimeisen 24 tunnin aikana juossut kaksi lenkkiä, yhteensä 24 kilometriä, joista iso osa raskailla metsäpoluilla mudan, juurakoiden ja kivikoiden keskellä, kuin murehdin jotain yhtä ylimääräistä lepopäivää. Mielenkiintoista nähdä miten jalat reagoi kahteen peräkkäiseen juoksupäivään, yleensä aina lenkkieni välissä on joko lepo- tai salipäivä.

Ranne tosiaan edelleen vaivaa. Se ei särje eikä tunnu juuri miltään levossa mutta kun väännän, kierrän, vedän tai työnnän, tuntuu epämukavalta. Jos se ei ala paranemaan parin seuraavan päivän aikana niin varaan ajan kaupungin parhaalle urheilulääkärille jonka avulla selätin viime talvena muodottomaksi turvonneen polven ja mykoplasman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti