Jäinen helvetti.

Vuoden 1988 Giro d'Italia, Italian ympäriajo, on jäänyt mieliin paitsi ensimmäisestä amerikkalaisesta voittajasta, Andrew Hampstenista, myös äärimmäisistä sääolosuhteista. Italian Alpeilla Lombardiassa ajetulla neljännellätoista etapilla iski lumimyräkkä. Kesäkuussa! Naama lumisessa hyhmässä pyörillä liikkuvat alppikauriit taistelivat läpi pyryn kohti Gavian solan huippua.

 Sisu alkaa näkyä 30 sekunnin kohdalla

Täällä on annettu varoituksia rankkasateista ja vettä on tosiaan tullut. Eilen päivällä alkoi ja maanantaihin pitäisi kestää. Kävin eilen lenkillä ja vasta viimeisillä kilometreillä alkoi sataa vähäsen, kun pääsin töihin niin taivas repesi ja kaduille muodostui puroja ja lammikoita. Tänään päätin mennä kaikesta huolimatta pyörällä kuntosalille ja töihin ja puin sadetakin päälle. Vaikka kuntosalilta työpaikalle on vain kilometri niin vastatuulessa ja rankkasateessa tuli mieleen Passo di Gavia ja vuosi 1988. Pyörä ei tuntunut liikkuvan mihinkään ja vettä tuli niin paljon ettei meinannut eteenpäin nähdä. Onneksi matkaa oli tosiaan vain kilometri, eikä 120. Ja taivaalta tuli vettä eikä lunta.

En pidä talvella pyöräilemisestä joten aion polkea mahdollisimman paljon niin kauan kuin tiet jäätyvät. Talvella ehtii huristelemaan autolla ihan tarpeeksi ja kuluttamaan bensaa joten en anna kelien häiritä sen enempää juoksemista kuin pyöräilyäkään.

Kun auto ja pyörä ovat käytössä ja taivaalta sataa kaatamalla, tai kun kerrostalossa on valittavana hissi tai rappuset ja käsissä on pari-kolme painavaa kauppakassia, punnitaan päättäväisyyttä pitää kiinni omista valinnoista ja päätöksistä. Niin monta vuotta hissi oli aina valintani mutta nyt sitä ei tule ikinä edes vilkaistua. Kun hyppii kahta, kolmea askelmaa kerralla ylöspäin ja huomaa ettei enää hengästykään tulee hyvä fiilis. Arki- ja suunnitelmallinen treeniliikunta tukevat loistavasti toisiaan.