Kestävyysjuoksijat näyttävät anorektikoilta.

Kestävyysjuoksijat ovat polttaneet kaikki lihaksensa, rasvansa ja nesteensä juoksemalla, jos niitä on kropassa koskaan ollutkaan. Loppuunjuoksutettuja ajokoiria. Näännyksiin itsensä rääkänneitä ihmispoloja.

Ehkä, ehkä ei.

David Goggins oli Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen jäsen joka näki liian monen ystävänsä kaatuvan Afganistanissa ja ryhtyi juoksemaan kerätäkseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Vuonna 2005 Goggins osallistui 24 tunnin kisaan ja juoksi 100 mailia - siis 160 kilometriä - alle 19 tunnissa vaikka ei ollut koskaan juossut edes maratonia. Hän on ainoa ihminen joka on läpäissyt erikoisjoukkojen äärimmäisen fyysisen testin, Navy Seals Hell Weekin, kolmesti. Vuonna 2007 Goggins juoksi 10 sadan mailin kilpailua, tuli kolmanneksi Yhdysvaltain kuumimmissa olosuhteissa, Kalifornian Death Valleyssa, käydyssä Badwaterissa, 135 mailin kisassa jota pidetään ehkä maailman armottomimpana. Kerran Goggins juoksi 203.5 mailia 48 tunnissa, siis kahden vuorokauden ajan tauotta lähes 7 kilometriä tunnissa.

Viime perjantaina David Goggins yritti rikkoa leuanvedon maailmanennätyksen joka on 4021 leukaa vuorokaudessa. Siis 168 leukaa joka tunti 24 tunnin ajan. Ikävä kyllä mies epäonnistui. Reilun 13 tunnin ja 2588 toiston ja rajujen kipujen jälkeen oikean ranteen ihon läpi työntyi paha pullistuma ja röntgen paljasti murtuman ranteessa.

Aika moni bloggaaja on laittanut kuvan Gogginsista blogiinsa tietämättä kenestä ja mistä on kyse. Niin minäkin.

 

Minusta Goggins tai esimerkiksi Sports Illustratedin ja GQ:n seksikkäimpien urheilijoiden listoilla esiintyvä, ehkä maailman tunnetuin ultrajuoksija Dean Karnazes eivät näytä anorektikoilta vaikka lienevät kestävyysjuoksijoita kovimmasta päästä.

Ihminen ei ole vain sitä mitä syö, vaan myös sitä miten liikkuu, miten lepää ja miten hoitaa ja huoltaa itseään. Ennen kaikkea ihminen on sitä miten itsensä näkee ja kokee. Olympiatason maratoonarit eivät varmasti näe mitään syytä hankkia yhtään ylimääräistä sekuntia tai minuuttia tuloksiinsa ylimääräisten lihasten tuoman painon vuoksi mutta me muut.. Ei kai meillä ole mitään tekosyytä? Maratoneja voi juosta 50, 100 tai 150-kiloisena, lihaksikkaalla kropalla tai rasvattuna salamana. Kun liikkuu ja harjoittelee monipuolisesti, kehittyy monipuolisesti. Goggins ja Karnazes ovat esimerkillään osoittaneet että vähän kaikessa voi olla vähän hyvä. Eivät hekään ole parhaita mutta ei kai tarvitsekaan?