Luin tutkimuksesta joka vahvisti käsitykseni että posiitivisiin elämäntavan muutoksiin ei tarvita suuria ponnistuksia. Yle uutisoi tutkimuksesta otsikolla Kaksi muutosta riittää elintapojen parantamiseen . Tutkimuksessa verrokkiryhmille annettiin muutamia helppoja ohjeita: lisää liikuntaa, vähennä löhöilyä, vältä kovia rasvoja, syö enemmän hedelmiä. Pieniltä asioilta tuntuvat muutokset saavat kuitenkin aikaan kerrannaisvaikutuksia joista muodostuu isompi pala hyvän fiiliksen kakkua.
Tutkimuksessa oli ilmeisesti mukana vanhempia ikäryhmiä jotka vähensivät television katsomista ja sohvalla löhöilyä. Meidän sukupolvellemme telkkari ei ole enää se juttu vaan iso osa päivästä kuluu tietokoneella ja kännykkää räplätessä. Jos on tarkoitus tsekata joku yksi juttu nopeasti niin sen jälkeen tuleekin käytyä facebookissa, tarkistettua mailit, luettua paria foorumia, selailtua uutisia.. Viiden minuutin hommaan meneekin tunti tai pari.
Jos on ongelmia ajankäytössä tai jaksamisessa, kannattaa ehdottomasti miettiä omaa netin käyttöään. Itse huomasin ongelman pari vuotta sitten. Ensin lopetin koneen käytön viikonloppuisin ja kohta en avannut konetta kotona lainkaan. Kun istuu päivän töissä ruudun ääressä ei ole syytä tehdä sitä enää kotona. En ole avannut kotitietokonettani vuoteen. Ellei muutamat palvelut sitä vaatisi niin minulla ei olisi edes sähköpostiosoitetta enää. E-mail on ehkä supernopea yhteydenpitoväline mutta minut saa paremmin kiinni tavallisella kirjeellä. Kirjoitan tätä blogia ja pidän yhteyttä tuttuihin töiden ohessa esimerkiksi samalla kun syön lounasta.
Jos on pakko pitää multimedialuuria mukana salilla ja päivittää facebookia toistojen välissä, jotain on pielessä. Suosittelen jokaiselle testiä, olkaa vaikka pari-kolme päivää ilman nettiä ja katsokaa millainen fiilis tulee. Jos on palava himo päästä facebookiin, lienee syytä hankkiutua eroon riippuvuudesta.
Tuleeko parin tunnin surffailusta hyvä rentoutunut fiilis? Vai onko se loppujen lopuksi vain aika koukuttavaa tyhjänpäiväistä selailua ja tapa?
Elämä on tuolla ulkona, miksei nauttisi siitä siellä enemmän ja kirjoittelisi asiasta vähemmän tänne? Tästäkin virtuaalikikkailusta kannattaa poimia ne hyvät jutut elämäänsä ja jättää ne pois joista ei ole ihan oikeaa iloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti