tiistai 31. heinäkuuta 2012

Sarjapainojen nostaminen on ainoa tie kehittymiseen.

Moni jämähtää salilla tekemään samoja liikkeitä samoilla painoilla ja vastuksilla. Kun tekee pitkiä sarjoja, itse teen 2x15 tai 3x15, voi tuntua hurjalta nostaa painoa kun vanhoillakin painoilla pitkä sarja onnistuu juuri ja juuri. Huoli pois!


Juuri silloin kun 2x15 tai 3x15 onnistuu ilman ylimääräisiä taukoja on oikea aika nostaa taas painoja seuraavalle tasolle. Jos teet jotain liikettä vaikka 10kg käsipainoilla niin ota rohkeasti käyttöön 12kg (tai mitkä seuraavat painot omalla salillasi ovatkaan). Voi olla että jo ensimmäinen sarja on taistelua etkä pääse sinne 10 tai 15 toistoon. Pidä tauko. Jatka kahdeksan tai kahdentoista toiston kohdalta sarja loppuun. 10 tai 15 toistoa ei tarvitse saada putkeen! Uudelle tasolle nouseminen vaatii aina lihaksilta kovaa työtä eikä ole helppoa saada sarjoja onnistumaan kuten kevyemmillä painoilla. Se on kuitenkin ainoa tie menestykseen ja kehittymiseen. Jos jatkat vanhoilla painoilla viikosta tai kuukaudesta toiseen, pidät vain yllä vanhaa lihasvoimaasi ja lihaskasvu on minimaalista. Treenaat sitten saadakseni voimaa tai näyttävän kropan niin lihaskasvu on se miksi pumpataan painopakkoja, tankoja ja painoja ylös, alas ja sivulle.

Olen treenannut nyt noin puolitoista vuotta salilla. Ensimmäisen vuoden kehitys oli hyvin maltillista eikä aloituspainoistakaan tunnuttu liikkuvan millään ylöspäin. Tuntui rankalta saada se 15 toiston sarja loppuun vaikka painot olisivatkin pieniä. On eri asia onko treeni rankkaa sykkeen vai lihasten kannalta.

Kun vaihdoin salia ja aloin ajatella treenaamista tarkemmin, ymmärsin jatkuvan progression merkityksen. Viimeiset puoli vuotta olen joka viikko nostanut painoa jossain ohjelmani vajaassa 20 liikkeessä.

Älä tuijota liikaa saliohjelman 3x15 tai 2x 10 toistomääriä. Toki teet tuon määrän toistoja mutta 13+2, 10+5 ja 5+5+5 tai 8+2 ja 6+3+1 voi olla parempi tapa mennä eteenpäin. Itse uskon että juuri se on avain menestykseen.

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Etsiskelin uusia mielenkiintoisi blogeja luettavaksi. Itse 21v kahden lapsen äiti ja ensimmäinen tavoite karistaa raskauden aikaiset kilot. Olen nyt käynyt salilla n. 4kk ja tämä kirjoitus oli kyllä mulle niiiin tarpeellinen! Jään siis seuraamaan blogiasi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kirjoituksista on hyötyä ja iloa :)

      Onnistut ihan varmasti tavoitteessasi kun motivaatio on kohdillaan. Kun ruokavalio ja liikunta loksahtaa paikoilleen niin menestystä ei voi estää. Tietysti meillä perheellisillä on monta muutakin tekijää jotka pitää saada kohdilleen, kuten riittävä lepo ja ajankäyttö (melkoista palapelin kokoamista sovittaa yhteen työt, perhe ja harrastukset) mutta jos on halua niin varmasti nekin onnistuu. Tsemppiä omaan projektiisi!

      Poista