torstai 22. kesäkuuta 2017

Lattomeren Ultraintervalli 2017 - Yhdessä!

Lattomeren Ultraintervalli ja sitä seurannut kesälomareissu ovat takanapäin ja vihdoin ehdin istua hetkeksi aloilleni kirjoittamaan siitä miten ainutlaatuisen viikonlopun saimme kokea 17. - 18. kesäkuuta Toiveen majalla.

Ihan ensiksi pitää todeta että vaikka olin kolmas jäsen tapahtuman järjestäneestä tiimistä niin lopulta ehdin osallistua järjestelyihin todella vähän. Hatunnosto siis Jounille ja Annikalle jotka hoitivat käytännön järjestelyitä sillä aikaa kun itse olin ihan muualla.

4.10.2016 keskellä kirkasta päivää meidän messenger-ryhmässä Jouni kommentoi sitä miten mielenkiintoinen formaatti on Bodominjärven ultraintervalli. Vastasin heti innolla että sellaisenhan voisi järjestää lähiseudulla, eihän me mihinkään Espooseen asti lähdetä ultraamaan. Ja lopulta, reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin, tässä sitä sitten oltiin, etusivulla.


Ilmoittautumisia tuli pitkin kevättä ja viimeiset muutaman kierroksen taivaltajat päättivät osallistumisestaan vasta kisa-aamuna. Lopulta reitille, 13 kilometrin kierrokselle, lähti noin 20 eri tasoista juoksijaa. Eräs oli juossut aiemmin pisimmillään 16 kilometriä, toinen 25 kilometriä. Mukana oli kuitenkin myös kokeneita ultrajuoksijoita. Spektri oli siis todella kattava! Yhteisömme vahvuudesta kertoo se että niin uudet kuin vanhatkin tutut, keltanokat ja konkarit olivat osallistujina samalla viivalla ja yhtä suurta perhettä.

Myös tapahtuman järjestäjien ja osallistujien raja hälveni kun huoltoa rakennettiin nyyttäriperiaatteella. Joku toi mukanaan kertakäyttöastioita, yksi hankki sponsorin ja 18 kiloa banaania. Eräs kävi poistamassa reittimerkit kisan jälkeisenä päivänä. Ja toki myös me kaikki kolme virallista järjestäjää osallistuimme ja juoksimme ultraintervallia.

Hetki ennen ekaa starttia klo 9, takana 0 kilometriä

Päivästä oli tulossa lämmin, suorastaan kuuma. Osalle se selvästi sopi mutta ainakin itseäni pelotti jo valmiiksi. En ole hellejuoksija. Onneksi lähtöjen välissä olisi 1-1.5 tuntia aikaa juoda kunnolla.

Reitti oli hyvin tasainen ja jaoin sen mielessäni neljään osaan. Ensin oli tylsin, noin 4 kilometriä pitkä soratieosuus. Sitten lasketeltiin toisella osuudella kohti puoliväliä ja maitolaituria jossa oli huoltopiste vesikanistereineen. Kolmannella osuudella tehtiin "silmukka" ja palattiin uudestaan maitolaiturin läheisyydestä neljännelle ja viimeiselle osuudelle. Se alkoi piiitkällä, tasan kilometrin pituidella peltosuoralla jonka jälkeen olikin enää pätkä soratietä, asvalttitien pätkä ja paluu hakkeella päällystettyä metsäpolkua majalle.

Testilenkillä kuukausi sitten kierros tuntui hirveän pitkältä ja sitähän se oli. 13 kilometriä on pitkä matka tällaiselle joka juoksee 3-4 kilometrin hölkkälenkkejä :D

Oltiin ehdotettu että lähdettäisiin liikkeelle kahtena ryhmänä, Jouni ja Annika vetäisivät noin 6.30 min/km porukkaa ja minä noin 7.00min/km porukkaa, näin kaikki oppisivat reitin ja voisimme varmistaa ettei reittimerkkejä olisi kadonnut. Oltiin jo viikkokausia kaikissa mahdollisissa keskusteluissa tuotu esiin miten maltilla pitää aloittaa.. No, reitille lähdettiin alle kutosen keskarilla ja mun vetämä hitaampikin ryhmä noin 6.30 min/km vauhdilla. Lopulta kuitenkin järki voitti ja alettiin höllätä ja päästiin todella hyvin tavoiteaikoihin.

Ekaan kierrokseen käytin suunnitellusti 1:31 (7:00min/km) ja taukoa oli puolitoista tuntia. Miten pitkältä ajalta se tuntuikaan! Majalla ehti tehdä vaikka mitä ja silti tuntui että seuraavaan starttiin on ikuisuus.

Tokan startin hölköttelin ryhmän hännillä mahdollisimman hitaasti, tarkoituksena ei ollut edetä nopeasti vaan mahdollisimman pitkään, mahdollisimman monta lähtöä. Toka kierros 1:36 (7:23min/km).

Lähtö klo 15, takana 26 kilometriä
Kolmas kierros oli sillä tavoin merkittävä että jouduin jättämään noin 35 kilometrin kohdalla Eliaksen jonka kanssa oltiin juostu käytännössä koko päivä mutta kaverilla alkoi lonkka kipuilla niin paljon että eteneminen vaihtui kävelyksi. Itselläni paukkuja riitti hyvin, rennosti himmaillen ja taukopaikalla kosolti aikaa viettäen kolmas kierros aikaan 1:38 (7:32 min/km).

Kuitenkin tuntui että joka kierroksen jälkeen tauolla oli todella paljon vähemmän aikaa käytettävänä kuin aiemmin vaikka ero oli vain muutaman minuutin luokkaa. 

Oltiin puhuttu että toka ja kolmas kierros ovat varmasti päivän kuumimmat (klo 12-16.30) mutta..

Lähtö klo 18, takana 39 kilometriä
 ..ihan tolkuttoman kuuma oli edelleen kuuden startissa. Oli huono olo eikä ois yhtään huvittanut lähteä. Join viimeiseen asti kaksin käsin vettä ja jääteetä ja ihan mitä vaan. Aika monelle tämä tulisi olemaan viimeinen kierros, he olivat ilmoittaneet jo ennalta että tavoitteena olisi neljä kierrosta eli 52 kilometriä ja elämän eka ultramatka.

Etenin kilsan ja alkoi pistää rinnan ja kyljen välistä. Otti päähän koko touhu muutenkin. Kunto alkoi loppua. Ihan skeidaa. Olin just lähtenyt uudelle kierrokselle, 12 kilometriä jäljellä! Voisin kääntyä takaisin niin ois vaan kilsa käveltävää.

Sitten keksin jotain ainutlaatuista - itselleni siis, tämähän on oikeasti aika yleinen tapa ultrata - ja aloin vuorotellen kävellä ja juosta. Jokaisen reittimerkin kohdalla eli noin 200-400 metrin välein vaihdoin juoksusta kävelyyn ja toisin päin.

Tulin majalle takas ajassa 1:39 (7:37 min/km). Olin vain minuutin hitaampi kuin edellisellä kierroksella jonka juoksin alusta loppuun vaikka nyt kävelin puolet kierroksesta. Ihan uskomaton fiilis, kuin olisi löytänyt ultrajuoksun graalin maljan.

Takana oli jo 52 kilometriä ja olin tehnyt ennätykseni edettyjen kilometrien suhteen ja olin ekstaasissa. Todennäköisesti saatoin olla jo vähän rasittavakin tuossa kohtaa mutta ois vaan tehnyt mieli heittää yläfemmoja ja laulaa tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, juostaan hiljempaa, toivon että matka jatkuu jatkuu vaan. Boom! Katosta läpi! Nyt bailataan koko yö läpi Lattomeren.

Lähtö klo 21, takana 52 kilometriä
Oikeasti tiesin jo että matkani oli tulossa päätepisteeseensä. Kuntoni oli loppunut jo aikoja sitten mutta koska energiaa riitti, pystyin jatkamaan juoksun ja kävelyn sekoituksella neljännen kierroksen erinomaisesti. Mikään vippaskonsti ei kuitenkaan toimi silloin kun perusduuni eli harjoittelu on laiminlyöty ja lähdetään perustallaajan fysiikalla leikkimään ultrajuoksijaa.

Koska olin kuitenkin edelleen pöllyssä niin viides startti alkoi hieman eri tavalla kuin aiemmat. Tykitin reitin aloittaneeseen alamäkeen noin 4 min/km keskarilla ja revin muihin pitkän kaulan. Alamäen jälkeen oli parkkipaikka jossa joku porukka tsiigasi suu auki.

Juoksin kovia siivuja ja kävelin vuorotellen noin kilometrin verran tietäen että takaa tullaan. Sykkeet oli korkealla mutta mitä sitten, tiesin että tämä oli joutsenlauluni. Kohta alkaisi yö, paitsi juoksuni osalta niin myös ihan konkreettisesti.

Muut ohittivat ja katosivat samantien näköpiiristä. Kävelin suurimman osan reitistä. Olin saanut tarpeekseni, olin jättänyt jokaiselle soratien suoralle ja hyttysiä kuhisevalle männikölle kaikki veri- ja hikipisarat mitä minussa oli jäljellä.

Olihan ne pitkiä kilsoja enimmäkseen kävellä, yksin, hämärtyvässä ja viilenevässä illassa. Tällaisia kilsoja on tullut jo aika monia viime vuosina taisteltua läpi joten tiesin että kunhan vain pysyn liikkeessä, tämä päättyy ihan hyvin.

Lopulta, 1:50 (8:28min/km) kestäneen kierroksen myötä matkani oli päätepisteessään. Olin edennyt 65 kilometriä ajassa 8 tuntia 16 minuuttia (7:38min/km) ja päivälle oli kertynyt kokonaiskestoa 13 tuntia 50 minuuttia. Mulla oli kaksi tavoitetta, päihittää Lahden pääsiäisultran matka (50km) ja aika (12h 50min). Tein molemmat. Itseltään voi vaatia paljon mutta joku realismi pitää osata säilyttää. Tämä oli täydellinen suoritus multa tällä kunnolla ja vielä noin helteisenä päivänä.

Oli aika siirtyä huoltohommiin ja keskittyä järjestäjän tehtäviin.

Lähtö klo 24, takana 65 kilometriä
Viidennessä startissa oli 9 juoksijaa ja kun minä olin ainoa luuserinössö joka keskeytti niin kuudenteen starttiin keskiyöllä lähti mukaan vielä peräti 8 juoksijaa. Näistä tasan puolet olivat muuten ekaa kertaa ultraamassa! Todella kovaa jengiä, rispekt.

Kävin pesulla, vaihdoin kuivaa vaatetta päälle - ja paljon. Yö toi mukanaan viileyden. Ei tehnyt juurikaan mieli syödä tai juoda mutta lepäily tuntui hyvältä. Halusin ottaa iisisti ja tsillailla. Aina kun näin notskin ritilällä vartioimattoman makkaran, söin sen. Aika monta niitä sit taiskin mennä, olivat jo aika kylmiä aamuyöllä kun notski oli sammunut ennen puoltayötä. Tässä kohtaa mikä tahansa ois maistunut hyvältä.

Kahdeksan lähti matkaan ja kahdeksan pääsi perille. Porukka vetäytyi makuupusseihin ja patjoille lepäämään. Sudenhetki alkoi lähestyä, hetki jolloin todelliset tekijät punnitaan...

Lähtö klo 3, takana 78 kilometriä
Ja niitä todellisia ultrajuoksijoita joilla oli rutkasti kokemusta näistä hetkistä oli kaksi, Petri ja Jaana. Laitoin klo 2.50 herätyskellon soimaan ja kun kömmin pihalle, ei ollut enää muita hereillä. Nappasin tämän kuvan, laitoin ajanottokellon päälle, toivotin hyvää matkaa ja palasin takaisin makuupussiin.

Laitoin kellon soimaan 4.15 koska tiesin että näillä tyypeillä ei kauaa reitillä kulu. Vajaassa puolessatoista tunnissa molemmat olivat jo taas majalla.  Jaanalla ei oikein kuulemma kulkenut kun kolmen viikon takaisesta Kokkolan 24 tunnin kisasta oli palautuminen vielä kesken.. Joopa joo. Kovat on kovia, ei siitä pääse mihinkään.

Takas huilimaan ja kello soimaan 5.50.

Lähtö klo 6, takana 91 kilometriä
Tämä oli tavallaan se hetki jota olin koko ajan odottanut. Kun jäljellä on enää ne jotka saattavat loppuun sen minkä aloittivatkin ja etenevät kaikki kahdeksan kierrosta. Vaikka minua väsytti ja oli melko huono olo, en olisi jättänyt mistään hinnasta tätä starttia tai maaliintuloa väliin. Kun minä olin makuupussissa, nämä hurjapäät juoksivat niitä tolkuttoman pitkiä peltosuoria.

Maalissa, takana 104 kilometriä
En jaksaisi sen kummemmin analysoida omaa etenemistäni reitillä, paljon isompi juttu on se miten pienestä lausahduksesta viestiryhmässä syntyi tee-se-itse-hengessä loistavahenkinen tapahtuma jolle käytännössä jokainen osallistuja toivoi jatkoa ensi kesänä. Vaikka jokainen tapahtuma tarvitsee ihmisiä jotka ottavat virallisen vetovastuun niin ennen kaikkea tällainen tapahtuma vaatii osallistujilta yhteisöllistä otetta jossa ei ensijaisesti lähdetä vaatimaan ja odottamaan muilta valmista vaan lähdetään kukin omista lähtökohdista toimien rakentamaan yhteistä hyvää.

Minulle sana ultra on merkittävä monella tapaa. Se on mentaliteetti, merkki omistautumisesta, palosta, intohimosta, sitoutumisesta ja lojaliteetista. Sitä kaikkea näimme paitsi tapahtuman järjestelyissä mutta myös niissä upeissa suorituksissa joissa monet juoksivat reilusti pidemmälle ja kauemmin kuin koskaan aiemmin. Mieli ja keho pystyy niin paljon suurempaan kuin mihin usein uskommekaan.

Suuri kiitos vielä jokaiselle osallistujalle, te teitte tästä ikimuistoisen viikonlopun! Nähdään taas viimeistään kesällä 2018 ;)

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Lomalta kohti ultraviikonloppua.

Viime viikolla oli eka kesälomaviikkoni ja vietin siitä noin 10 tuntia kotona - yhden yön. Reissasin noin tuhannen kilometrin verran ympäri Suomea ja kuljin mm.


 ...siellä missä asutaan neljä päivää teltoissa ja treenataan kahdesti päivässä


...siellä missä on Suomen parhaat burgerit eli purilaiset eli kuulat


...siellä missä on maailman parhaat festarit


...siellä missä aurinko paistaa


...siellä missä rytmi resonoi läpi kehon


...siellä missä voi tuntea todella elävänsä


...siellä missä voi viettää aamupalapiknikkiä paratiisissa


...siellä missä voi liikkua kovaa vauhtia halki vaihtuvien maisemien ja kuunnella Röyksoppin Coming Homea


Niistä paikoista minun eka kesälomaviikkoni oli tehty. Nyt teen viisi päivää töitä, yritän juosta viikonloppuna mahdollisimman monta 13 kilometrin lenkkiä ja suuntaan kohti toista lomaviikkoa.


Mistä ja millaisia kuvia tulee lomaviikolta numero kaksi, sitä en todellakaan tiedä.




.2155/5000
Sideways-kuvat: Sidewaysin valokuvatiimi

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Haastattelussa polku-ultraajat Simpanen ja Valido.

Lupailin jo vuosia sitten haastatteluja tänne blogiin tuttujen urheilijoiden kanssa. Aikaa on kulunut ja luulitte varmaan että koko homma on unohtunut mutta ehei. Odotin vain oikeaa hetkeä ja oikeita tyyppejä. Se hetki ja ne tyypit on nyt tässä!

Juuso Simpanen ja Don Valido ovat kenties tämän hetken kuumimpia kotimaisia ultra(polku)juoksunimiä ja onkin suuri kunnia saada heidät KKRR:n historian ensimmäiseen haastatteluun.


Ihan alkuun suuret onnittelut molemmille! Juuso voitti NUTS Karhunkierroksen 160 kilometrin kisan ja Don sijoittui flunssaisenakin 80 kilometrin matkalla kolmanneksi. Mikä on fiilis nyt, muutama päivä kisan jälkeen. Joko on palautuminen lähtenyt käyntiin? Jäikö vammoja tai vaivoja kropppaan?

Don: Kisan jälkeen fiilis on yleensä lopun päivää yltiöpositiivinen. Sitten iskeekin juoksun jälkeinen väsymys, johon sisältyy pienehkö masennus. Ihan kuin menisi sumussa. En itse ole normaalisti masennukseen taipuva persoona, joten huomaan selvästi eron mielentilassa kun olen juossut juuri ultran. Tätä vaihetta yleensä kestää jokusen päivän ja oikeastaan sinne saakka kun pääsee uudestaan hieman rääkkäämään itseään. Tänään pääsin fillaroimaan 30 kilometriä ja sain nyt heti virtaa ja pääsin taas kartalle. Kroppa ja mieli alkaa palautumaan.

Tällä hetkellä tilanne on se että oikea jalka alkaa olla hyvin palautunut ja juoksukunnossa, mutta vasemmassa jalassa pohje ja penikat hieman jumissa ja estää vielä hölkän. Normaalisti oikea jalkani on se heikompi jalka, joten tällä kertaa ihan positiivinen juttu että vasen jalka näyttää enemmän kolhiintuneen. Todennäköisesti perjantaina tai torstaina menen kokeilemaan hölkkää. Jos ei onnistu, niin sitten fillaroidaan.

Juuso: Fiilikset on kaksijakoiset tällä hetkellä. Olen erittäin onnellinen, että sain vietyä homman loppuun ja tulin vieläpä ensimmäisenä maaliin. En ikinä unohda sitä uskomatonta fiilistä kun saavuin maalisuoralle pitkän taistelun jälkeen. Kamppailin pitkään vasemman nilkkani kanssa, joka alkoi kipuilemaan jo ennen puolta väliä, se kipeytyi kokoajan enemmän mitä pidemmälle mentiin. Nyt tilanne on se että nilkka on kuin norsulla eikä sillä juosta ainakaan 2-3 viikkoon. Muuten kroppa ja mieli alkaa palautua jälleen normaaliin olotilaan, vaikka ajatukset kyllä pyörii edelleen lähes jatkuvasti viikonlopun tapahtumissa.


 Karhunkierroksen leijonakuningas Simpa

Donin valmistautuminen meni loppumetreillä pieleen sairastelun takia mutta pääsittekö muuten harjoittelemaan suunnitellusti? Millaisia harjoitusviikkoja teitte esimerkiksi viimeisen parin kuukauden ajan?

Don: Pääsin valmistautumaan kisaan noin 1,5 kuukautta myöhässä. Nilkkalukko aiheutti koko joulukuun ja tammikuun ongelmia. Onneksi kävin sitten fyssarilla ja kahden kuukauden vaivat selveni minuutissa. Helmikuun toisesta viikosta lähtien treenasin kisaa varten. Aloitin Kanarialla maltillisella "mäkiharjoittelujaksolla". Siitä sitten Suomessa pyrin tehdä aina kolme n. 140-160km/viikkoa ja yhden kevymmän viikon. Yleensä kevyemmätkin viikot venyivät päälle sadan kilsan. Tärkein treenijakso oli huhtikuussa, jolloin vedin kaikki juoksut lähinnä poluilla (Bodom Trailin reitillä) ja keräsin kolmisen 150km viikkoa. Nuo 150-160km juoksuviikot tuntuvat itselle tällä hetkellä sopivilta. Pystyn näissä määrissä vielä pitämään hyvää vauhtia yllä lenkeillä ja kehittyä. Jos takapakkeja ei tule, niin uskon että vuoden tai kahden sisään pystyn nostamaan harjoitusmääriä. Lisäksi pitäisi hiljalleen totutella jalkoja yhä enemmissä määrin mäkitreeneihin. Kaikki kuitenkin tulee tehdä maltilla tai muuten löytää itsensä pian telakalta.

Mitä sitä odottaa kun helmikuusta saakka pääsee toukokuulle asti täysin terveenä treenaamaan? No tietenkin sitä että 1,5 viikkoa ennen kisaa iski kunnon flunssa kuumeineen. Onnistuin kisaviikolla vielä saamaan jälkitautina kurkunpääntulehduksen, joten pääkisa 160km oli jätettävä väliin. Viimeiset valmistautumiset kisaan menivät siis täysin pyllylleen ja kun 80km viivalla olin, niin en tiennyt ollenkaan missä kunnossa enää olen.

Juuso: Valmistautuminen meni lähes juuri niin kuin halusinkin. Olin tammi- ja helmikuun Thaimaassa treenaamassa kavereiden kanssa ja tuli siellä yksi 50km vuorikisakin juostua helmikuun lopussa. Maaliskuussa tulin takaisin Suomeen, jolloin aloin lisäämään juoksumääriä. Huhtikuu oli kovin treenijakso, jolloin juoksin 230-250km viikkoja. Juoksu oli pääasiassa peruskestävyyttä ja kerran tai kaksi kertaa viikossa vauhtikestävyyttä. Pitkiä lenkkejä tuli tehtyä vähän palautumisen mukaan aina kun siltä tuntuu että se on järkevää tehdä, vähintään kerran viikossa. Valmistautumisjakson pisimmät lenkit olivat 60km, 70km ja 72km, jotka tein kolmena perättäisenä viikkona. Kolme viikkoa ennen kisaa juoksin vielä Bodom Trail 21km kisan, jonka jälkeen aloin jo keventämään harjoittelua ihan reilusti, jotta kroppa ja mieli olisi virkeänä starttiviivalla ja niinhän se olikin.

Don, miten kova paikka oli päättää että skippaat 160 kilometrin matkan startin ja siirrät osallistumisesi seuraavalle päivälle ja puolta lyhyemmälle matkalle?

Don: Oli kyllä kova paikka skipata 160km. Tähtäimessä oli kuitenkin UTTF-kiertäminen tänä vuonna sekä lisäksi kerätä riittävä määrä UTMB-pisteitä. Ensi vuonna ehdottomasti mukana Karhunkierroksella ja todennäköisesti perusmatkalla. Toki nyt kun juoksi 80km niin jäi kaivelemaan ettei alittanut yhdeksää tuntia. Lisäksi reittiennätys on kyllä vuodessa otettavissa kehityksen myötä. Ensi vuonna siis kiinnostaisi kyllä toisaalta lähteä rikkomaan 80km reittiennätystä ja toivottavasti Tero (reittiennätyksen haltija) on mukana tuolloin. Ehkä kuitenkin osallistun 160km:lle, koska olisi kiva yrittää saada nimensä pitkospuuhun Juuson ja Hermannin nimen alle.

Juusolla oli viime vuonna hirvittävää epäonnea NUTS-kiertueella. Miten paljon ne pyöri talven aikana lenkeillä päässä ja janosit niille Kuusamosta hyvitystä?

Juuso: Viime vuoden kisoissa oli tosiaan mukana paljon epäonnea mutta en ollut myöskään valmis fyysisesti enkä varsinkaan henkisesti näihin koitoksiin. Karhunkierroksella pyöräytin nilkan ikävästi noin 100km kohdalla, jonka seurauksena keskeytin. Pallaksella vatsa oli aivan sekaisin alusta saakka eikä mikään tuntunut imeytyvän. Keskeytin noin 60km jälkeen. Keskeytykset pyöri paljon päässä valmistautuessa tähän kauteen ja nälkä on ollut todella iso. Aion ehdottomasti palata Karhunkierrokselle, on se niin hieno tapahtuma kertakaikkiaan. Todennäköisesti ensi vuonna kisa jää kuitenkin muiden suunnitelmien takia väliin.


Oittaan Ruhtinaskunnan Herttua Valido

Millainen muuten oli ensikosketuksenne ultrajuoksuun ja millainen teidän suhteenne ylipäätään juoksuun oli aiemmin? Mitkä oli teidän ekat ultrajuoksukisat ja miten meni?

Don: Ensikosketus ultrajuoksuun tuli puskista. Olen sellaista ihmissorttia että sitten kuin jotain teen niin sitten sen teen kunnolla. Tykkään asettaa itselleni tavoitteita joita on hankala saavuttaa, monesti jopa mahdotonta saavuttaa. Aikoinaan halusin yliopistoon opiskelemaan linjalle jonne oli erittäin hankala päästä. Luin siten 38 kertaa 500 sivun pääsykoekirjan. Pääsin ekalla sisälle. Sama juttu oli futisjunnuna kun tahtoi huippupelaajaksi, sitä tuli kulutettua paljon aikaa kentällä. Taidot ja erityisesti fysiikka ei kuitenkaan koskaan riittänyt tarvittavan pitkälle eikä kaksi pahaa loukkaantumista lapsena edistänyt asiaa.

Ultrajuoksun osalta eräänä päivänä Esportilla juoksi Jari Tomppo vastaan ja alkoi kertomaan ultrista. Päätin sitten että jonain päivänä tulen juoksemaan yli 200km 24h:ssa ja Spartathlonin vetämään. Kaksi kuukautta siitä kun olin kuullut ultrajuoksuista Tompolta astelin ensimmäistä kertaa kisaan, suoraan Endurance 24h-kilpailuun. Muutaman kuukauden treenailu ei oikein ollut paras mahdollinen valmistautuminen 24h:lle. Pisin lenkki oli ollut maraton edeltävänä kesänä. Selvisin kuitenkin 12h hengissä ja kerrytin sata kilsaa kunnes sammahdin radan sivuun. Siitä sitten into syttyi. Tällä hetkellä Spartathlon on edelleen yksi tavoitteista, mutta ei pelkästään enää läpipääsynä vaan sijoitus- ja aikatavoitteet on myös.

Pelasin jalkapalloa läpi elämän mutta valmennushommat veivät jokunen vuosi sitten mukanaan ja lopetin höntsäämisen. Olin kuitenkin aina silloin tällöin hölkkäillyt futisurankin aikana joten oli normaalia että jatkoin liikuntaa siten hölkkäilyillä futiksen lopetettua. Sitten oltiinkin yhtäkkiä koukussa. Näissä ultrapuuhissa olen vielä nuori ja kehitystä voi tapahtua pitkällekin. Tavoitteet ovat epärealistisen korkealla ja varmasti vaikeita ja jopa mahdottomia saavuttaa, mutta silloin huomaan eniten tekeväni töitä. Ihminenhän on sellainen että kun esim. on hätä kyseessä ja hengenlähtö lähellä niin sitä venyy ties mihin. Samalla tavoin näiden epärealististen tavoitteiden avulla motivoin itseäni treenaamaan enemmän ja paremmin, koska tiedän että muuten en niistä ainakaan selviä. Nyt on oikeastaan vasta noin 1,5 vuotta kunnon treeniä kasassa joten kiire ei kuitenkaan vielä ole tavoitteiden suhteen. Ultrailu-ura on lähtenyt käyntiin ennakoitua paremmin. Viimeisissä neljässä kisassa olen päässyt podiumille ja lähiajan tavoitteena on jatkaa edelleen podium-sakissa. Pallaksella tulee tekemään tiukkaa.

Juuso: Aloitin juoksun hieman vahingossa, sekä hieman kaverien innoittamana kun olin Thaimaassa loppuvuonna 2014. En ollut futisuran lopetettuani tehnyt juurikaan minkäänlaista treeniä yli vuoteen joten säännöllisen urheilemisen aloittaminen tuntui hyvältä. Aloitin muutamalla tunnin juoksulenkillä ja parilla kävelylenkillä viikossa, josta määrät ovat nousseet säännölliseen tahtiin aina tähän päivään saakka. Ensimmäisen maratonin juoksin reilun puolen vuoden treenillä Hämeenlinnassa aikaan 2:56 ja siitä neljän viikon päästä juoksin ensimmäisen ultrajuoksukilpailun 100km Masokistin Unelmassa aikaan 8:22.

Teidän taustalta löytyy paljon yhdistäviä tekijöitä joista yksi on tosiaan futis jonka mainitsittekin jo. Juuso pelasi liigaa FC Hongassa ja Don toimii nykyään Hongassa juniorivalmentajana. Honkalan Noora on myös entinen jalkapalloilija ja esimerkiksi Savon polkukeisari Ville Tuure on kovan luokan futisfanaatikko, hänhän selvitti viime kaudella ainoana ns. Ultra Trail Grand Slamin (Karhunkierros 160km,  Pallas 134km, Vaarojen maraton 131km, Multamäki 100km).  Onko se vain sattumaa?

Don: Jalkapalloilijat varsinkin voivat olla erinomaisia ultrailijoita uransa jälkeen. Lajissahan toimitaan jaloilla ja harjoitukset kestää keskimäärin muutaman tunnin verran. Pohjat siis futarilla on hyvät jos ultrailuja haluaa aloitella, kun harjoitustaustoissa on jo pidempikestoista harjoittelua ja isompia harjoitusmääriä. Kun puhutaan vielä huippufutareista, niin veikkaan että esim. Juusolla on varmasti alla monia kesäpäiviä joina on vietetty pallon kanssa ja jaloilteen kentillä työpäivän mittaisia aikoja. Siitä on aika helppo sitten harpata kolmen tai neljän tunnin kevyeen ultraharkkaan kun parikymmentä vuotta on ensin tahkonnut kymmeniä tuhansia tuntia kentillä pallon kanssa.

Juuso: Juoksu on myös äärimmäisen yksinkertainen laji. Et tarvitse käytännössä muuta kuin jotkut kengät ja voit juosta missä vain, milloin vain. Vaikka tykkään olla osa joukkuetta ja joukkuelajit ovat myös lähellä sydäntä, olen aina tykännyt treenata paljon yksin ja tehdä asiat oman mielen ja tuntemusten mukaan. Siirryttyäni juoksun pariin on ollut mielettömän hienoa, kun on ollut vapaus tehdä aivan kaikki juuri niin kuin haluaa. Voi treenata juuri silloin ja juuri siellä kun itse haluaa. Se on tuonut lisää onnellisuutta ja vallan tunnetta omaan elämään.


Jalkapallohan on peli joka on aina kiehtonut filosofeja ja taiteilijoita ja ultrajuoksu vetää puoleensa vankkumattomia oman tiensä kulkijoita. Ehkä olette tietyllä tapaa nykyajan löytöretkeilijöitä jotka etsii lähipoluiltakin luontoyhteyttä ja syvempiä tasoja omasta itsestä ja olemisesta?  Kyse ei ole "vain" urheilusta ja kilpailemisesta?

Don: Ei tämä harrastus ole pelkästään urheilua ja kilpailua. Kyllä tästä täytyy nauttia ja mikään ei olekaan nautinnollisempaa kuin kauniina kesäaamuna päästä metsään rauhassa yksinään hölkkäämään. Lenkkeilyt johtivat muuttoon Nuuksion laidalle, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti syvälle metsään. Olen oppinut nauttimaan viimeisten vuosien aikana erittäin paljon luonnosta, metsästä ja "metsän hengestä". On upeaa seurata luonnossa kuinka kevät vaihtuu kesäksi tai talvi kevääksi. Aloin myös jopa hieman erakoitumaan viimeisen vuoden aikana, kun huomasin saavani enemmän nautintoa ollessani yksin metsässä kuin esimerkiksi viikonloppuisin kaupunkien kuppiloissa. Jotenkin siellä metsässä mieli rauhoittuu ja lakkaa ajattelemasta.

Tykkään enemmän juosta yksin kuin ryhmässä. Tosin silloin tällöin on mukava käydä tuttujen tai tuntemattomienkin kanssa hölkällä. Näiden lisäksi hölkässä on vapaus valita koska harjoittelee, missä harjoittelee ja miten harjoittelee. Tuloksistakin voi syyttää vain itseään. Siitä pidän.

Juuso: Itsellä nimenomaan se luontoyhteys on se joka tämän lajin pariin vetää. Mikä sen parempaa kuin kauniissa ja rauhallisessa luonnossa liikkuminen yksin tai ryhmässä. Pääasiassa tässä lajissa kuitenkin kilpaillaan omaa itseä vastaan, kokeillaan niitä omia rajoja ja lähdetään ylittämään itseä. Myös se yhteisöllisyys ja todellinen urheiluhenkisyys tulee tässä lajissa esille jatkuvasti. Lajin harrastajat ovat aidosti iloisia muiden onnistumisista ja pettymysten keskellä tukea saa aivan varmasti. Se on iso syy, miksi tähän lajiin rakastuin.

Mulle tulee Juuson tarinasta mieleen Mikko Salo joka oli lupaava liigafutaaja mutta hänkin lopetti varhaisessa vaiheessa ja päätyi lopulta crossfitin maailmanmestariksi. Mikko koki että vaatimustaso joukkuelajin harjoituksissa on liian matala ja toisaalta hän myönsi ettei voisi koskaan tulla lajissa riittävän hyväksi. Juuson kanssa samaa ikäluokkaa oleva Johannes Westö teki oman ratkaisunsa ja myös lopetti todella nuorena liigapelurina kun oli juuri lyömässä itseään läpi huipulla.  Millainen suhde teillä on futikseen nykyään?


Don: Tällä hetkellä on kaksi minää. On futisminä ja on hölkkäminä. Normaalisti iltapäivät ja illat, joskus aamut ja päivät, ja välillä osan yöstäkin vietän kentän laidalla harjoituksia vetämässä tai jotain futikseen liittyvää tehden. Ennen harjoituksia tai harjoitusten jälkeen, joskus niiden välissäkin, vaihdan hölkkäminän päälle ja silloin lakkaan ajattelemasta futista. Nautin jalkapallosta erittäin paljon ja tunnen olevani etuoikeutetussa asemassa että voin tällä hetkellä tehdä sitä päätoimisesti. Tässä työssä suhde lajiin tulee olla samanlainen kuin hölkkäilyssäkin, jos haluaa huipulle tai hoitaa asiansa kiitettävästi. Tästä täytyy tykätä ja tehdä hommia sen eteen. Käytännössä teen siis päivittäin töitä futiksen parissa ja päivittäin myös hölkkään.

Huhtikuu oli varsin mielenkiintoinen kuukausi kun ei ollut yhtään kokonaista vapaapäivää jalkapallosta (eli töistä) eikä tainnut olla myöskään lenkkeilyistäkään. En erota viikonloppua arkipäivistä mitenkään ja se tuntuu erinomaiselta. Maanantai on ihan yhtä hyvä päivä kuin lauantai. Kumpanakin päivänä teen töitä ja hölkkään. Paljosta on päässyt luopumaan ja luopuminen on vain tuonut helpotusta elämään. Yksinkertainen elämä on mukavaa. Viimeisenä vuotena alkoi käydä mielessä että on mahdotonta löytää samanhenkistä kumppania, mutta jostain puskasta sekin sitten löytyi.

Juuso: Nykyään futista ei tule juurikaan seurattua. Hyvin harvoin tulee myöskään käytyä enää pelaamassa, vaikka sitä kevyttä höntsäilyä huomaa välillä kaipaavansa. Ei futista tullut seurattua paljon silloinkaan kun itse pelasin mutta arvokisat olen aina katsonut ja ne kiinnostaa yhä. Toivottavasti Suomi saadaan kisoihin lähitulevaisuudessa!

Juuso pitää suosittua videoblogia ja siellä on päästy kuulemaan paljon ajatuksiasi ruuasta ja veganismistasi. Ravinto on kaikessa harjoittelussa avainasemassa mutta kun juostaan todella suuria määriä, sen merkitys vain kasvaa.  Entäs Don, oon käsittänyt että sinäkin syöt pääasiassa kasvispohjaisesti? Millaisin ajatuksin täytätte omaa korianne ruokakaupassa?

Don: Lihaa en ole kahteen vuoteen syönyt. Tuntuu että palautuu paremmin ja kykenee reenata paremmin lihattomalla linjalla. Suklaita ja juustoja syön mutta muuten sitten eläinkunnan tuotteita ei tule muuten enää syötyä. Se on ollut myös eettinen valinta.

Juuso: Olen ollut nyt nelisen vuotta täysin vegaanina. Vegeily lähti liikenteeseen terveyssyistä mutta nopeasti kuvioon tuli mukaan myös eettiset ja ympäristölliset seikat. Nykyään jälkimmäiset ovat tärkeämmässä asemassa ruokavalintoja tehdessä, mutta pyrin myös syömään asioita jotka saa kehon ja mielen voimaan hyvin.

Mitkä on teidän suurimpia unelmianne juoksun suhteen? Entä lähiaikojen unelmat eli loppuvuoden kisat ja tavoitteet niihin?

Don: Nyt pitäisi saada jalat kuntoon ja päästä Pallakselle haastamaan kärkeä. Jokaiseen kisaan lähden tavoittelemaan voittoa. Sitten on tänä vuonna vielä NCT70 ja Vaarojen Maraton. Ensi vuonna sitten helmikuussa TGC125.. Laitan varmaan myös Spartathlon-haun jälleen jos arpa innostaisi. Jossain vaiheessa olisi kiva sileällä kokeilla menisikö satanen jo alle kasin.

Juuso: Mulla on tänä vuonna tavoitteena saada onnistunut kokonaisuus UTTF:llä, eli kaikissa kisoissa maaliin ilman isompia ongelmia. Sitä kautta varmasti tuloksetkin on hyviä. Lisäksi syyskuussa Nuuksio Classic 70km, joka järjestetään ensimmäistä kertaa. Siellä myös onnistunut oma hyvä juoksu tavoitteena. Ensi vuodelle päätavoitteina kahdet ultrajuoksun arvokisat, Trail MM-kisat toukokuussa ja 100km MM-kisat syyskuussa.


Kiitos valtavasti jätkät! Toivottavasti lukijat tietää nyt hieman paremmin keitä olette ja millaisella draivilla Suomen ultraajien kärkeen olette itsenne todella lyhyessä ajassa raivanneet. Kevyitä kilometrejä!

Juuson elämää voi seurata youtubessa osoitteessa https://www.youtube.com/user/juusosimpanen ja instagramissa osoitteessa https://www.instagram.com/juusosimpanen/ .

Don kirjoittaa blogia osoitteessa https://donvalido.wordpress.com/ ja hänen instagram-tilinsä löytyy osoitteesta https://www.instagram.com/donvalido/ .

On/off-liikkujan kevät vaihtuu kesäksi.

Hyvin vaihteleva toukokuu takana. Kuukausi alkoi viikon harjoitustauolla ja loppui kovaan putkeen, kahdeksan päivää ja kahdeksan harjoitusta. Sitäkin edelsi paria punttitreeniä lukuunottamatta piiiitkä juoksuton jakso. Avaan vähän.

Ensin oli siis kymmenen päivän totaalinen juoksutauko joka loppui kuin seinään viime viikolla: lauantain Turun Suomi100-hölkän sijaan päädyttiinkin perjantai-iltana Raumalle. Olin ensin menossa sinne yksin mutta lopulta autoni oli täynnä vanhoja ja uusia hölkkäkavereita. Raumalla oli startti klo 20 kesäillan kirmaukselle, 4.7 kilometriä todella rankkoja nousuja sisältävällä kuntoradalla pienen järven ympäri. Just sitä mitä kaipaa pitkän lepokooman päälle..

Sydän meinas purskahtaa ulos rinnasta mutta pääsin maaliin. Aika vähän päälle 23 minuuttia. Ihan vertailukelpoinen tammikuun totaalisen tasaiseen maantievitoseen joka oli 23.45. Aivan tapponousuja oli ainakin neljä. Mun autoposse putsas aika tehokkaasti pokaalit himaan joten olin vähän kuin voittaja itsekin!!

Pitkää lenkkiä kroppa kuitenkin kaipasi ja päätettiin kotimatkalla kaverin kanssa juosta sellainen suunnitellusti lauantaiaamupäivänä, ei tosin Turussa vaan kotimaisemissa. Ensin mietittiin tasaista ja rauhallista höntsää merellisissä maisemissa mutta jostain putkahti kuningasajatus että tuutataan Porinmetsän kuuluisalla kuntovitosella useampi rundi. Se on todella mäkinen reitti, jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Rauman reissusta kun oli päässyt kotiin, nopeasti iltapalaa -> sänkyyn -> aamupalaa ja klo 10 startattiin matkaan. Neljä kertaa noin vitosen kierros, kokonaismatka 21 kilometriä. Aikaa kului 2:05. Tämä lenkki nosti todella paljon itseluottamusta. Olemattomalla harjoittelulla olen kohtuullisessa rauhallisen hölkän kunnossa. Vasta vikalla kierroksella alkoi tuntua, kolme ekaa oli tosi iisejä vaikka profiili on erittäin rankka.

Sunnuntaina jalat olikin todella uupuneet mutta kun aikaa kerrankin oli niin ei muuta kuin tossua jalkaan ja metsään. Juoksin kevyesti polkukutosen mutta sykkeet oli aivan tapissa. Kroppa ei ollut palautunut ollenkaan. Maanantaina juoksin kolmosen, samoin tiistaina. Jalat olivat aivan kuolleet.



Keskiviikkona vedin punttitreenin ja eilen käytiin tsekkaamassa Lattomeren ultraintervallin reitti. 13 kilometrin kierros kertaalleen, mietittiin tarvittavat reittimerkinnät. Pitää viikonloppuna nikkaroida junnun kanssa nuolia reitin varrelle.

Tosta tapahtumasta tulee ihan huikea, nyt jo on kasassa parinkymmenen hengen innostunut retkue eritasoisia menijöitä. Mukaan mahtuu vielä pari. Infot täältä ja facebookista "Lattomeren Ultraintervalli 8x13km".

Käyn kohta lounastunnilla päättämässä tämän harjoitusputken kolmen kilsan hölkällä ja sen jälkeen tossut lepäävät. Lähden maanantaina viettämään kesän ekaa lomaviikkoani Vierumäelle jossa valmennan leireileviä junnuja ja viikonlopun olen stadissa festaroimassa. Sunnuntaina vielä futista Tampereella, Suomi-Ukraina Ratinassa. Sen jälkeen kova duuniviikko ja perjantaina töiden jälkeen laittamaan tapahtumapaikkaa kuntoon. Lauantaina, 15 päivän liikuntatauon jälkeen, solmin taas juoksutossut jalkaan ja lähden ultraamaan.

Sellainen olen minä ja sellainen on mun täydellinen kesä.


. 2115 / 5000