torstai 30. marraskuuta 2017

Lopetus harvoin on loppu.

Olen saapunut tänne toimistolle viitenä päivänä viikossa yli 16 vuoden ajan, lähes puolet elämästäni. Tänään avasin sen ulko-oven ja työkoneeni viimeistä kertaa.


Viime vuosina kirjoitukseni tänne blogiin ovat varmasti muuttuneet entistäkin pohdiskelevammiksi. Juna joka on kulkenut parikymmentä vuotta raiteillaan on pyrkinyt tiukoilla käännöksillä pudottamaan kyydistään. Olen menettänyt pitkään elämääni määrittäneitä asioita joista on ollut vapauttavaakin luopua ja toisaalta kokenut asioita joita en pysty hyväksymään ehkä koskaan.

On aika raskasta määritellä uudestaan ja uudestaan se kuka on ja minne on matkalla. Jokaisen ison elämänmuutoksen myötä joutuu rakentamaan uudestaan, välillä pienen julkisivuremontin verran, välillä perustuksia myöten. Elämä ei kai koskaan ole valmis mutta edes hetken voisi olla tyyntä. Katsella maisemaa käsissään pohjapiirrustus joka tuntuu oikealta. Kun parissa vuodessa tapahtuu enemmän muutoksia kuin sitä edeltäneen 30 vuoden aikana saa kai vähän ollakin hukassa.

Olen jo vähän turta vastaamaan kysymyksiin siitä mitä seuraavaksi. Tiedän sen mitä teen tänään, huomisestakin on jonkinlainen ajatus mutta ylihuominen alkaa jo hämärtää. En edes tiedä missä asun kun vuosi vaihtuu.

Mitä enemmän kokee, sitä enemmän ymmärtää elämää ja muita ihmisiä. Sitä miksi joku murtuu, tai sitä miksi joku toinen luopuu kaikesta ja lähtee erämaihin vaeltamaan. Se että kykenee ymmärtämään paitsi itseään niin myös toista, on lopulta suurinta mitä voi olla.

Vaikka olen teoriassa sisäistänyt kaikesta vapauttavan zeniläisen ajatuksen siitä että mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos niin sekään ei ole tuonut levollisuutta. Vielä.


Mitä seuraavaksi? Hengitän.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Ei murusia.

Koska olen viimeksi käynyt pidemmällä lenkillä, edes puolta tuntia kauemmin? Silloin oli vielä kesä, se oli elokuun puoliväliä. Juoksin kyllä syyskuussa maratonin... jossain.. Jouduin miettimään monta minuuttia että keksin missä. Tampereellahan se oli. Niin ja Wihan ultra lokakuussa. Mutta ihan vain lenkillä edes puolta tuntia kauemmin? Ne voin laskea tältä vuodelta sormin ja varpain ihan yhdellä kertaa.


Pidän tästä kuvasta. Mutta miten monen kohdalla se pitää paikkansa? Millaista vapautta on elää sykemittarin tai harjoitusohjelman tahtiin? Minä en ole elänyt niiden kanssa koskaan hetkeäkään mutta silti kadotin vapauden juoksun kanssa. Kadottamisessa on onneksi se hyvä puoli että ellei kaipauksen kohde ole kuollut, sen voi löytää uudestaan.

Sen jälkeen kun päätin lokakuussa lopettaa ihan oikeasti juoksuharjoittelun, kaikenlaisen aikatauluttamisen, suunnitelmallisuuden ja vähäisenkin tavoitteellisuuden, en ole lähtenyt edes lyhyille lenkeille. Paitsi kerran.

Viime torstaina tasan kello 19.03 olin kävelemässä kirjastolta viiman ja hyisen sateen läpi kohti kotia ja tuli sellainen olo että voisi olla kiva juosta. Olisin voinut mennä uloskin hölkälle mutta muistin että kavereillani on sisähallissa harjoitusvuoro. Menin kotiin, vaihdoin collarit jalkaan ja lähdin. Kello 19.59 kiersin rataa.

Vauhdilla tai matkalla ei ollut merkitystä mutta ihan niin vapaa en ollut että olisin jättänyt huomiotta matkan jonka kuljen. Parin kierroksen välein kävin juomassa ja tein tukkimiehen kirjanpitoa ruutupaperille. Jäin vielä kiertämään rataa kun muut olivat lähteneet. 20 kierrosta tunnin aikana. Olisin voinut lopettaa koska vain - tai jatkaa miten pitkään tahansa.

En ala nyt selittämään miten juokseminen tuntui ylimaallisen upealta. Se tuntui ihan mukavalta. Parasta oli että lähdin juoksemaan vain ja ainoastaan koska teki mieli juosta.

Arto Lappi antologiassa Lungfuls of Silence


. 4215 / 5000.

torstai 9. marraskuuta 2017

Keräilymaratonit ja muut säännölliset maratontapahtumat.

Suurimmalle osalle ihmisistä maraton on iso unelma, kerran elämässä tapahtuva suuri satsaus jota muistella vanhainkodissa. Monille juoksuharrastajille se on usein myös jokaisen vuoden kohokohta. Joillekin se on kuitenkin arkisen säännöllinen, jopa viikoittainen tapa liikuttaa kehoaan.

Näitä elämäntapamaratoonareita varten järjestetään piskuisia tapahtumia ympäri Suomea tiheällä tahdilla ympäri vuoden. Koska keräilymaratonit ja muut useammin kuin kerran vuodessa järjestettävät maratonit ovat suurelle osalle ihmisistä vieraita, ajattelin esitellä ne tässä. Vaikka ei olisi tavoitetta juosta virallisia maratoneja usein, ne ovat hyvä tapa saada seuraa pitkään harjoitukseen valmiiksi järjestetyllä huollolla edullista osallistumismaksua vastaan. Ultramatkoille aikovien olisi syytä juosta silloin tällöin myös erittäin pitkiä harjoituksia, kuten maratoneja, ihan treenimielessä. Yksin juostuna 4-5 tunnin lenkki ei välttämättä houkuta joten olkaapa hyvä, tässä tietääkseni kattava esittely Suomen keräilymaratoneista marraskuussa 2017:


Littoistenjärven maraton , Kaarina

Juoksumatkan päässä Turun keskustasta sijaitsevassa Littoisissa on järjestetty säännöllisiä juoksutapahtumia keväästä 2016. Suunnilleen kerran kuussa juostavassa tapahtumassa juostaan tasaisella, reilun kymmenen kilometrin mittaisella reitillä. Hinta 5 euroa, voi juosta myös kympin tai puolikkaan.

Andi-maraton, Salo

Andi Mwegerano järjestää tapahtumiaan erittäin tiheään, usein sekä lauantaina että sunnuntaina. Reitti kiertelee Salon urheilupuistoa. Osallistumismaksu on vapaaehtoinen mutta käytännössä jokainen osallistuja maksaa Andille vähintään kympin.

Hassen maratonit (Tervasaari-hölkkämaratooni ja Megamaratooni), Helsinki

Legendaarisen Hassen maratoneilla ei ole varsinaisia kotisivuja mutta infoa löytyy tiedostoista http://www.100mc.fi/tapahtuma_infot/hasse-mega_kesa.txt sekä www.100mc.fi/hassen_saannot.doc . Jos jotain kysyttävää on tai haluaa tietää koska seuraavat tapahtumat järjestetään, kannattaa heittää Hasselle tekstaria. Parikymppiä maksavan kisan reitti on Suomen kaunein, kierteleehän se Merihaasta Suvilahteen. Kilpailua järjestävä Hans Mannstén on Suomen maratonlistan kakkosena, tätä kirjoittaessa juoksuja on kertynyt 1382. Hassen haastattelu parin vuoden takaa löytyy täältä ja Katjan raportti ekoilta Hassen maratoneiltaan puolestaan täältä .

Paloheinämaraton, Helsinki

Helsingin Paloheinässä on järjestetty reilun 10 vuoden aikana lähes 400 maratonia. Mies tapahtuman takana on Anders Colliander josta Helsingin Sanomat julkaisi henkilökuvan kesällä. Kierros on reilun viiden kilsan menopaluu, hinta 10-20 euroa matkasta riippuen.

Nyyttärimaraton, Helsinki

Stadin keräilymaratonien kolmas palanen on Nyyttäri joka järjestetään Malmilla silloin kun riittävä määrä (eli kolme) täyden matkan taapertajaa saadaan kasaan. Parhaiten tapahtumien järjestämisestä pysyy kärryillä sen facebook-ryhmässä. Kuten nimestäkin voi päätellä, tapahtumassa ei ole huoltoa vaan jokainen roudaa omat eväänsä. Ilmainen.

Petrin maraton, Kangasala 

Petri S. Juuti järjestää kotoaan virallisesti mitattua maratonia silloin kun se hänen omiin aikatauluihinsa sopii. Petri on tällä hetkellä Etelä-Afrikassa joten marraskuussa tapahtumia ei järjestetä mutta joulukuussa kylläkin. Maksu on vapaaehtoinen. Juoksin Petrin tapahtumassa elokuussa, raportti täältä .

Sorvan maraton, Nokia 

Team Rahola järjestää Nokian Sorvassa säännöllisesti tapahtumaa jossa voi juosta lyhympien matkojen sekä maratonin lisäksi myös ultran, 50 kilometriä. Matkasta riippumatta hinta on kympin. 

Tampereen maratonklubin kuukausimaratonit, Nokia

TreMK järjestää useita kertoja vuodessa maratoneja joiden kisakeskuksena toimii Nokian Eden. Osallistumismaksu on hieman korkeampi kuin keräilymaratoneilla mutta sisältää seisovan pöydän sekä saunomisen kylpylässä juoksun jälkeen. "Juoksin" TreMK:n joulumaratonin viime vuonna, tarinaa siitä täällä.

Sarvilahden maraton, Loviisa

Uusi tapahtuma joka järjestettiin lokakuussa ensimmäistä kertaa mutta siitä on tarkoitus tehdä säännöllinen, parin kuukauden välein käytävä tapahtuma. Puolimaratonin mittainen reitti, hinta 5 euroa.

100mc maraton, ympäri Suomea

100mc ei ole mikä tahansa motskarikerho vaan yli sata maratonia juosseiden oma yhdistys jonka jäsenet järjestävät tiheään tapahtumia ympäri Suomea. Muutamia "pääpaikkoja" tapahtumalla kuitenkin on, kuten sen puheenjohtajan Timo Marjomäen kotipaikka Kauhajoki. Siellä juostaan seuraavan kerran 18.11. ja ellei mitään järisyttävää tapahdu, tulen raportoimaan sieltä puolimaratonin merkeissä. Tapahtumien hinnat ja muut yksityiskohdat vaihtelevat maratonista riippuen, sivuja tutkimalla selviää. Keräilymaratoneilla ei yleensä jaeta mitaleja mutta sellainenkin hienous 100mc:lla on tarjolla.


Parhaiten Suomessa järjestettävistä maratoneista pysyy kärryillä seuraamalla osoitetta http://www.100mc.fi/

Suosittelen hyppäämään mukaan näihin tapahtumiin, pitkien lenkkien ohessa kunto kasvaa ja juttu luistaa!


.4090/5000

perjantai 3. marraskuuta 2017

Nuoret tyypit Porissa eli painonnoston PM-kisat.

Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus kun kirjoitin tänne. Onhan Wihastakin jo kuukausia.. eikun kaksi viikkoa. Viime viikkoina on tapahtunut niin paljon että tuntuu ihan mahdottomalta että tosiaan edellisestä kirjoituksesta on puolitoista viikkoa. Kiitos kaikille kommenteista tuohon Wiha-raporttiin niin täällä blogissa kuin muualla. Olisin voinut kirjoittaa vähän jälkifiiliksistä mutta ei ole ollut aikaa kirjoittaa eikä oikeastaan edes kuulostella niitä fiiliksiä. Ehkä kuvaavinta suhtautumiselleni ultramatkoihin ja elämääni on että en pitänyt sitä reissua kovinkaan raskaana. Olisin voinut jatkaa samaa raahustamista vaikka useammankin päivän. Se oli oikeastaan tosi kivaa. Loputon liike on turvasatama, kehä jonka ympäriltä kaikki muu katoaa ja josta ei haluaisi pois.

Olin vain pari päivää puolittain rampa - jalkapohjani ja jalkani muutenkin olivat hämmentävän hyvässä kunnossa - ja se olikin hyvä sillä elämäni isoin haaste urheilujohtajana odotti. Keväällä 2016 Painonnostoliiton seurallemme myöntämät 17- ja 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat olisivat vihdoin täällä. Kuukausien kova duuni huipentuisi yhteen viikonloppuun.

Tosielämän Peppi Pitkätossu, kolminkertainen pohjoismaiden vahvin tyttö eli meidän Suvi piirsi hienon kisalogon

 Tykkään hoitaa asiat ajoissa ja kunnolla. Oli kyseessä sitten kisaruokailuiden menu tai illallisbanketin ohjelma tai tekniset ratkaisut itse kisapaikalla niin tein ne niin paljon etukäteen kuin mahdollista. Joihinkin asioihin ei voi kuitenkaan itse vaikuttaa ja viime tippaan jäi muiden toimijoiden vuoksi pari aika isoakin asiaa. Koko perjantain istuin töissä miettien ehtiikö kisapaidat tai käsiohjelmat saapua ajoissa. Käsiohjelmat saapuivat klo 13.15, kisapaidat vähän ennen kolmea. Jos ne olisi saatu vasta viikonlopun jälkeen niin niillä ei olisi tehnyt enää yhtään mitään. Tuhansien eurojen arvoista uhkapeliä jossa onneksi ei jäänyt mustapekka käteen.


Itse pistin pystyyn kisatoimiston kilpailuhotelliin perjantaina kahden maissa ja eka maajoukkue saapuikin samantien. Kotimaisissa kisoissa kaikki kisoihin liittyvät asiat tapahtuvat urheilutalolla, olikin outoa että kun muu seuraväki rakensi itse kisapaikkaa niin olin toisaalla. Sain kuitenkin kuvia, viestejä ja puheluita pääpaikalta ja tiesin muutenkin että meidän väki hoitaa kaiken kuntoon. On helppo johtaa ja olla vastuussa kun voi luottaa omaan porukkaansa sataprosenttisesti.

Olin kotona kymmenen jälkeen illalla ja palasin kisahotellille kahdeksalta aamulla. En nukkunut käytännössä yhtään, mielestäni otin lungisti mutta alitajunta taisi stressata ja käydä kovilla kierroksilla. En ole ikinä ollut kansainvälisissä painonnostokisoissa saati järjestänyt sellaista joten uusia asioita tuli ilmi ihan viime hetkillä. Kello 8.45 sain kuulla että kansallislaulut ja lippuseremoniat vievät oman aikansa palkintojenjakojen yhteydessä. Joo, palkinnot toki olivat valmiina mutta mitkä kansallislaulut ja liput?! Eipä ollut kenellekään tullut mieleen että tottakai kansainvälisessä kilpailutapahtumassa on ihan erilaiset palkintoseremoniat kuin kotimaisissa kilpailuissa. Soitin kisapaikalle ja vaikka keskustelumme oli luokkaa "ei mitenkään ehditä mitään kansallislauluja eikä todellakaan mitään lippuja" niin pari tuntia myöhemmin nekin olivat kunnossa. 

Eka kisapäivä oli tolkuttoman pitkä. Pienien alkukangertelujen jälkeen tekniset ratkaisut toimivat kuin unelma ja kaikki sujui omalla painollaan. Illallisbanketin piti alkaa kisahotellilla klo 20 mutta oli selvää ettemme ehdi päättää kilpailua siihen mennessä. Olimme kyllä todella tehokkaita, levynvaihtajat juoksivat kilpaa lavalle ja sieltä pois koko pitkän päivän ajan ja esimerkiksi yhdellä teknisellä tauolla jaoin 6 minuutissa palkinnot neljän eri sarjan mitalisteille - siis soitimme myös neljä kansallislaulua - mutta vika palkintojenjako oli vasta noin klo 20.30. Aivan tolkuton väsymys painoi, meinasin pudota kun mut pyydettiin banketissa lavalle noutamaan ruotsalaisten kisavieraiden tervehdys.

Olin kotona klo 23 ja nukahdin saman tien. Nukuin todella hyvin ja seuraava päivä olikin helppo! Yksi lisätunti lepoa kellojen siirtämisestä johtuen osui tällä kertaa todella oikeaan paikkaan. Toka kisapäivä oli selvästi lyhyempi, pitihän muiden maiden joukkueiden ehtiä paluulennoilleen. Kello 15.30 annoin parhaan 20-vuotiaan poikanostajan palkinnon Tanskan huikealle Omed Alamille ja kaksi tuntia myöhemmin halli oli tyhjennetty ja kisapaikka purettu ja siivottu. 

Ennen kisoja olisin sanonut että en ole enää koskaan näin suuren kansainvälisen kilpailun johtajana. Omantoimen ohessa ilman kummempaa korvausta tehtynä aika kova savotta. Mutta tokan päivän helppuden jälkeen.. no, ei asiaa onneksi tarvitse miettiä ihan hetkeen. Pohjoismaiden mestaruuskisojen järjestelyt osuvat Suomelle noin viiden vuoden välein ja varmaan jollain muullakin seuralla on kiinnostusta niitä järjestää. 

Meidän jengi on järjestänyt jo pitkään Suomen parhaat kisat ja nyt teimme sen myös kansainvälisellä tasolla. Okei, olen ehkä hivenen puolueellinen kommenteissani mutta kaikki se palaute mitä sain kisojen aikana ja niiden jälkeen on ollut kyllä todella hienoa kuultavaa. Toki virallisissa puheissa kisajärjestäjiä kehutaan aina mutta kun Pohjoismaiden liiton puheenjohtaja sanoi että olemme järjestäneet parhaat pohjoismaiset kilpailut vuosikausiin niin hän puhui aivan varmasti totta.


Välillä syksyn aikana tuntui jo toivottomalta kun yritti saada pakettia kasattua mutta nää tyypit jätti lopulta kisoista sellaisen jälkimaun että lähden hyvillä mielin kohti vuotta 2018 ja uusia kisoja.

Pekka Paljakan upeita kuvia tyttöjen kisasta löytyy Urheilusuomesta
 

Myös poikien kisasta hieno kuvagalleria Urheilusuomessa

Satakunnan Kansassa juttuja ja videoita meidän seuran nostajista.


3995 / 5000