keskiviikko 30. elokuuta 2017

Paluu sporttilaiffiin.

Arvaatteko mitä? Olen treenannut. Ihan oikeasti.

Mulla oli viime viikolla kesän vika lomaviikko ja poikkeuksellisesti käytin sen ihan vain kotoiluun ja treenailuun. Vaikka on ollut hienoa tehdä kesän aikana useita mieleenpainuvia reissuja niin päätös pysytellä nyt vain omilla kulmilla oli varmasti oikea.

Lomaa edeltäneen viikonlopun olin kyllä reissussa, huoltamassa nostajiamme painonnoston nuorten SM-kilpailuissa Kuusankoskella. Se reissu oli kaikinpuolin täysosuma, aina ulkoiluhetkistä Kouvolan metsiköissä lukuisiin suomenmestaruuksiin. Kooste meidän huikean tiimin tekemisistä löytyy youtubesta . Vaikka ollaan käyty paljon seuran sisäistä keskustelua siitä ettei junioritoimintamme ole riittävää niin nämä kisat sinetöivät tänäkin vuonna sen että juniorityömme on edelleen Suomen parasta. Joku toinen seura pärjää kenties paremmin yksittäisessä ikäluokassa mutta kun katsotaan koko spektriä ikäluokissa 8-23 vuotta niin olemme edelleen ykkösiä. Se ei tietenkään ole itsestään selvää ja joka päivä teen töitä sen eteen että näin on myös tulevaisuudessa ja jokainen lajista innostunut lapsi ja nuori saisi juuri itselleen sopivaa valmennusta. Ja ennen kaikkea iloa ja onnistumisen tunnetta!

Kisoista palattuani aloitin parhaan treeniviikon aikoihin:

ma painonnostoharjoitus (kevyt työntöpainotteinen treeni)
ti mäkijuoksu 8 km
ke pari tuntia kävelyä jonka päälle 3 km juoksua
to painonnostoharjoitus (keskitason tempauspainotteinen treeni)
pe/la lepo
su 2 km juoksua

Hyvä putki on jatkunut tällä viikolla, eilen ja tänään 4 kilometrin aamulenkit ennen töihin menoa.

Yksittäisistä harjoituksista on jäänyt parhaiten mieleen viime tiistain yhteistreeni paikallisessa laskettelurinteessä ja sen kupeilla polveilevalla purtsilla.


Oksetti koko vajaan tunnin kestäneen treenin ajan. Eikä olo kohentunut ees kotimatkan aikana. Ihan hirveä reitti, ei minkäänlaista mahdollisuutta palautua ennen seuraavaa mäkeä. Lenkin alkupuoliskon olin ihan yössä ja roikuin porukan viimeisenä mutta mitä pidemmälle mentiin niin sitä enemmän aloin nousta letkan kärkipäähän.



Kuvat eivät kyllä kerro alkuunkaan totuutta, tässä kuvassa tullaan sitä laskettelurinnettä ylös. Parinsadan metrin matkalla noustaan 25 metriä ylöspäin.


Sellanen reittiprofiili. Tuota kun hinkkaisi säännöllisesti niin kunto vois olla ihan kohtuullinen.

Kuvista kiitos Curro Ergo Sum-blogia kirjoittavalle Jounille.

Jos kaikki menis nappiin niin tälle viikolle voisin saada jopa kuusi harjoitusta... Pienehköä aikataulukikkailua se vaatii kun tälle viikolle osuu päivätöiden lisäksi myös peräti kolme tuleviin painonnoston nuorten pohjoismaiden mestaruuskisoihin liittyvää kokousta ja palaveria, Suomi-Islanti futismatsi Tampereella ja erinäisiä taidehäppeningejä. Mut eiköhän aina jonkun lyhyen lenkin ehdi kipaista kun on intoa ja nyt just sitä tuntuisi taas olevan!


. 3210 / 5000

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Vuoden eka maraton.

Aivokäyräni viime viikoilta lienee melko kiero käkkärä. Sydänkäyrä samoin. Voimattomuus ja toivottomuus kääntyikin lopulta sellaiseksi että päätin juosta elokuun kisana jonkun puolimaratonin tai vastaavan kevyellä hölkkävauhdilla, pitkiksenä jota en ole kesäkuun ultraintervallin jälkeen tehnyt.

Juoksukalenterista ei oikein löytynyt sopivaa tapahtumaa, siispä siirryin maan alle, maratonkeräilijöiden verkostoon. Otin yhteyttä Tampereen seudulla maratoneja järjestävään Petriin johon tutustuin Nokian joulumaratonilla viime talvena. Hän järjestää omaa nimeään kantavia maratoneja Kangasalla jossa kisakeskuksena toimii miehen koti. Lauantaina olisi kuulemma startti klo 9 mutta se ei oikein houkutellut, edeltävä yö kun kuluisi räppikeikalla. Eikö sunnuntainakin voisi olla starttia? Petri lupasi miettiä ja palata asiaan seuraavana päivänä, kuitenkin jo tunnin kuluttua tuli viesti: pidetään maraton myös sunnuntaina.

Sain oman kisan kirjaimellisesti kuin tilauksesta mutta kunto oli arvoitus. Puolikas varmasti menisi helposti mutta tietynlainen paine oli olemassa. Maraton on virallinen vain jos sillä on kolme maaliin juoksevaa osallistujaa. Eli jos osallistujia olisi vähän - kuten keräilymaratoneilla joskus on - saattaisin olla se puuttuva kolmas lenkki. Jos näin kävisi, olin tottakai valmis vaikka kävelemään 42 kilometriä että tuloslista on virallinen ja keräilijät saavat maratonpisteensä.

Keli oli ihan hirveä sekä perjantaina että lauantaina. Sunnuntaina aamulla kun ajelin lähtöpaikalle satoi niin paljon että tietä ei meinannut nähdä ja kadut lainehtivat vettä. Muutama satametriä ennen kisakeskusta ohitin ensin Suomen maratoonareiden ykkösen Kalevin (2100+ maratonia) ja naisten ykkösen Ritvan (800 maratonia) jotka olivat aloittaneet omat juoksunsa jo aiemmin aamulla. Kisapaikalla katseltiin Petrin kanssa hurjaa sadetta ja odoteltiin josko vielä muutama saapuisi lähtöön. Kuin ihmeen kaupalla sade loppui kaksi minuuttia ennen lähtöä ja peloton muotoutui: Petri (160 maratonia), Timo (263 maratonia), Mikko (334 maratonia) ja minä (9 maratonia).

Osallistujia oli siis sen verran että painetta maratonin läpäisyyn ei ollut ja lähdin vain hölkkäilemään kevyttä vauhtia muiden mukana kävelysykkeillä. Tarkoituksena oli pitää samaa vauhtia mahdollisimman pitkään ja lopettaa jos touhu ei kiinnosta.

Reitti oli 3.5 kilometriä sinne ja saman verran tänne, suunnilleen puoliksi asvalttia ja puoliksi soratietä. Mäkeä oli jonkun verran mutta edestakaisena lenkkinä toki saman verran ylös- kuin alaspäinkin.  Ilma oli täydellinen, puolipilvinen ja lämmin mutta aurinkoisinakaan hetkinä ei ollenkaan kuuma. Syke pysyi matalana lähes loppuun asti, porukkamme käveli ylämäet ja välillä tuntui että konkareiden mielestä jokainen kalteva kohta oli ylämäki :D

Mieli tuntui keveältä, samoin jalat, ja tiesin että tänään ei tarvitsisi lopettaa. En tarvinnut edes energiaa tai nestettä, ensimmäisen 21 kilometrin aikana join noin desin vettä. Jostain sisältäni pulppusi esiin jotain joka sai matkan taittumaan kuin itsestään. Zen ja juoksemisen taito.

Puolimatkassa otin geeliä, taisin koko matkan aikana juoda kaksi isoa geeliä enkä mitään muuta parin vesimukillisen lisäksi. Energiat eivät loppuneet missään kohtaa ja mieli oli rauhallinen ja tyyni. Juoksimme alusta loppuun yhtenä porukkana ja kun kuudes lenkki oli lopuillaan, olisin voinut tehdä saman kierroksen vielä kerran tai pari.


Kymmenes maratonini oli ylivoimaisesti myös helpoin mitä olen koskaan juossut. Toki se oli myös vauhdiltaan erittäin rauhallinen (8 minuutin kilsoja) mutta niinhän se on että minä juoksen aina maratonilla matkaa enkä aikaa.

Sama helppous jatkui kotiin asti. Ei ankkakävelyä, ei kipua polvissa, ei mitään vaivoja. Olin jo heti seuraavana päivänä lähes täydessä terässä, mitä nyt nälkä oli melkoinen koko ajan. Varmasti noin 4000 kaloria oli kulunut pelkästään juoksun aikana ja palautuminen ja taustakulutus jatkuu kovana vielä päivän tai pari suorituksen jälkeenkin.

Olen juossut nyt tänä vuonna 514 kilometriä josta reilusti yli 200 juoksukisoissa ja -tapahtumissa. Siis lähes puolet! Maratonia edeltävän kuukauden aikana juoksin vajaa 50 kilometriä, eli noin kahdesti viikossa 2-7 kilometrin kevyen hölkän.

Jos joku haluaa juosta maratonin (tai puolikkaan) rennoin mielin vaikkapa pitkänä harjoituslenkkinä muiden seurassa, suosittelen lämpimästi Petrin maratoneja Kangasalla. Huolto ja palvelut ovat hämmentävän kattavat vaikka maksu on vapaaehtoinen! Tapahtumia on useamman kerran kuukaudessa ja niistä löytyy vihiä ainakin Doodlesta.

Tämä maraton virkisti ja loi uskoa siihen missä ja miten menen. Kun mieli on kevyt, jalat kantavat kyllä ja matka jatkuu.


.2930/5000

torstai 10. elokuuta 2017

Hämärästä aamunkoittoon.

50 kilometriä juoksua viimeisen 30 päivän aikana josta 6 kilometriä elokuussa.

Viime tiistaina neljä kilometriä erittäin mäkisellä pururadalla, sunnuntaina kaksi kilometriä lähikortteleiden ympäri. Maanantaina eka painonnostotreeni viikkokausiin. Normaalisti noin 1.5 tuntia kestävään harjoitukseen meni kaksi tuntia. Kevyt harjoitus tuntui kyllä kevyeltä mutta palautustauot venyivät ja touhu oli verkkaista.

Elämä on kuin kolmen tonnin esteet. Välillä kierros menee lennokkaasti ja yleisö hurraa, välillä makaat naamallasi vesiesteessä, kengänjälkiä selässä ja katsojat keskittyvät mieluummin kuulantyönnön karsinnan alkuverryttelyyn.

Kaikki tuntuu menevän aina sykleissä, joko seuraa hyviä juttuja peräkkäin tai sitten menetät kaiken kerralla. Yhtenä hetkenä paistaa aurinko ja kaikki on selvää ja toisena hetkenä tulevaisuus on pelottava musta aukko jota kohti ei haluaisi jatkaa.

Ajatukset ja tunteet ovat ristiriitaisia sointuja. Samaan aikaan tuntuu jännittävältä kun ei tiedä mitä tapahtuu ja samalla pelottaa. Tämä on ollut kylmä kesä - tuntuisi väärältä sanoa että huono kesä kun on ihan mahtaviakin hetkiä ollut paljon. Silti musta tuntuu siltä. Kaikkea leimaa tunne siitä etten oikein tunnista itseäni mikä johtuu siitä että elän uudenlaista tilannetta pyrkimyksenä löytää onni ja tasapaino itsestäni muiden sijaan.

Mutta aina, kaikesta huolimatta, sarastaa uusi päivä. Vielä maanantaina olin täysin tietämätön missä juoksen elokuun lappujuoksuni. Haaste 12 juoksutapahtumasta tänä vuonna ei ole ahdistanut missään vaiheessa ja se on vähän yllättävää. Nyt on kuitenkin ollut hankaluuksia löytää aikatauluihin, mielialaan ja kuntooni sopivaa juoksutapahtumaa. Tapahtumia sinällään on paljon mutta haluan että jokaisella startilla ja askeleella on tarkoitus. Näin rapakuntoisena en näe mieltä ajaa paria tuntia johonkin 5 kilometrin rykäisyyn. Nyt tuntuisi siltä että tiedän missä juoksen, kysymysmerkki on vain että MITEN siellä juoksen. Eiköhän se selviä kun saan taas juoksukengät jalkaan.

Vaikka liikunnan kanssa olen romahtanut, joissain muissa asioissa tapahtuu katoavan pieninä hetkinä kehitystä. Kirjoitin keväällä addiktioista ja sen jälkeen olen monissa keskusteluissa eri kaverien ja tuttujen kanssa todennut etten todellakaan ole yksin. Varsinkin some- ja älypuhelinriippuvuus leimaa miltei jokaista. Viikonloppuna olin 12 tuntia puhelin sammuksissa, maanantaina 10 tuntia. Tavoitteena ois pistää puhelin kiinni 24 tunniksi mahdollisimman pian.

Niin ja olin myös kolme viikkoa karkkilakossa. Ne jotka tuntee mut, tietää että se oli melkoinen saavutus.

Miten sairaassa jamassa olemmekaan kun muutama tunti ilman puhelinta ja nettiä tai pari viikkoa ilman namuja on mukamas joku saavutus josta odotetaan pokaalia ja suitsutusta?

 

Kaikesta huolimatta, ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Kerron teille kohta taas lisää siitä miten askel vie eteenpäin ja miten vuoden kahdeksannessa etapissani kävi.


2840 / 5000