perjantai 31. tammikuuta 2014

Crossfit Winter War 2014 alkaa!

Kilpailijat ovat tätä kirjoittaessa joko matkalla tai juuri saapumassa Tampereelle ja tänään perjantaina kuuden jälkeen starttaa ensimmäinen laji joka on kaksiosainen.

LAJI 1:
7500m soutu

2min palautus

LAJI 2:
2000m soutu


Varsinen kisapäivä alkaa huomenna lauantaina kahdeksan maissa aamulla ja lopputulokset ovat tiedossa todennäköisesti edellisten vuosien tapaan noin seitsemältä illalla.

Kisaliput myytiin jo alkuviikosta käytännössä loppuun, ovelle on jätetty pieni nippu lippuja nopeimmille. Jos paikan päälle ei pääse niin reaaliaikainen seuranta onnistuu parhaiten seuraamalla Winter Warin facebook-sivuja sekä wodconnect-tulospalvelua. Linkki ilmestynee facebookiin vielä tänään. 

Yle TV2 esittää sunnuntaina 2.2. klo 16.45 tunnin mittaisen koosteen kisatapahtumista.

Tulossa on varmasti huikea kamppailu Suomen kovakuntoisimman titteleistä. Nyt on jo varmaa että ensimmäistä kertaa mestaruudesta pääsee nauttimaan joku muukin kuin Mikko Aronpää ja Essi Koskinen, Essi ilmoitti nimittäin viime viikonloppuna blogissaan jättävänsä kisat väliin ja keskittyvänsä tällä hetkellä painonnostoon. Itse veikkailen vahvasti että naisten kisasta saattaa tulla Turun salin jäsentenvälinen, toivottavasti uusiakin nimiä nousee mukaan kärkikamppailuun.

Itselleni kulunut tammikuu on ollut ehkä kaikkien aikojen kovin treenikuukauteni, nyt on hienoa relata viikonloppuna ja käydä katsomassa kun muut pistää peliin parastaan.

Eilen kävin fiilistelemässä meidän painonnostosalin omia kilpailuja joissa nähtiin mm. huikeita nuorten suomenennätyksiä ja illalla oli vuorossa juoksuharjoitus paikallisella urheiluhallilla. 400 metrin maksimivetojen jälkeen tekee aina mieli suunnata mahdollisimman nopeasti kotiin iltapalalle ja huilailemaan mutta nytpä olikin pakko vetää muutama leuanvetosarja. Mikko Salon porukka oli nimittäin käynyt alkuviikosta kasaamassa huikean kompleksin hallille! 


 

Kyseessä ei siis ole mikään crossfit-sali vaan tavallinen kaupungin omistama urheiluhalli jossa kuka tahansa saa treenata. Toivottavasti muissakin kaupungeissa päästään nauttimaan vastaavasta!


Täst se lähtee, musat täysille ja homma halki, poikki & pinoon!


Tsemppiä kaikille kilpailijoille! Nää on niitä urheilijan elämän huippuhetkiä, nauttikaa ja pistäkää kaikkenne peliin.

torstai 30. tammikuuta 2014

Satatonnia blogissa ja raasto-multisporttia haaveissa.

Laitetaas tänään tähän alkuun suuret kiitokset kaikille jotka lukevat ja kommentoivat paatostani urheilun ja liikunnan suurenmoisesta voimasta - teitä on ollut häkellyttävän paljon. Pari minuuttia sitten joku sai olla luvan se tyyppi joka luki 100 000 kerran jotakin näistä jutuista. Mykistävä määrä, eihän tämä nyt ole mikään näyttävä ja trendikäs fitness-blogi vaan välillä melkoista jaarittelua ja fiilistelyä ja usein aika pitkiä tekstejä ilman yhtään kuvaa :-D

Oon luullut että tiedän melkein kaiken erilaisista urheilutapahtumista. Viime viikolla meinasin tippua tuolilta kun kuulin että tutuilla mestoilla on järjestetty erittäin mielenkiintoista multisport-tapahtumaa ja uusi kisa on tulossa jälleen ensi kesänä.


Porin Raasto 2014 on multisport-kilpailu joka sisältää maastopyöräilyä, suunnistusta, juoksua, "uintia".. Ilmeisesti uinti tosiaan on "uintia" kun tässä viime vuoden kisavideossakin on uimapatjat käytössä :)

Kilpailu käydään 70 kahden hengen joukkueen voimin. En ajatellut yhtään että osallistuisin mutta eka kaveri jolle kisasta kerroin oli jo melkein ilmoittamassa meidät :D

Ongelmia on kuitenkin pari, suurin niistä on se että kummallakaan ei ole maastopyörää eikä budjetti todellakaan riitä sellaisen ostamiseen satunnaista käyttöä varten. Lainapyörät saattaisi jostain järjestyä. Kumpikaan ei osaa myöskään juurikaan suunnistaa, tosin itse tykkään eksymisestä ja päämäärättömästä harhailusta joten se ei kyllä haittaa. Kehno uimataitonikaan ei taida olla esteenä tähän kisaan, toisin kuin vaikkapa triathloniin..

Seikkailu-urheilu ja erilaiset multisport- ja rogaining-kilpailut ovat olleet viime vuosina vauhdilla nouseva liikuntatrendi. Pakko myöntää että nekin kyllä kiinnostaa vaikka en ole koskaan aiemmin ajatellut niihin osallistua. Oon lueskellut tuttujen blogeista kisaraportteja ja katsonut telkkarista raskaimpien ja pitkimpien kisojen kuten Endurance Questin koosteita.

Vois kyllä olla aika huikea tapa viettää kesäpäivää! :)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Niin lähellä, niin kaukana - Concept2 on ankara.

Mulla tuli marras-joulukuussa lähes puolentoista kuukauden tauko kovista anaerobisista harjoitteista, ne ei vaan tuntuneet sopivan harjoitusohjelmaan enkä ollut koskaan salilla tarpeeksi palautuneena. Olin kuitenkin koko ajan varma että tammikuussa ne sopii paremmin suunnitelmiin ja näin tosiaan on ollut, olen tehnyt kolme kovaa rääkkiä tammikuun aikana salilla. Se on ihan passeli määrä, huomenna on lisäksi kuukauden viides kova intervallijuoksupäivä joten näitä tehotreenejä on ollut nyt varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Tuntuu että se on jo nyt vaikuttanut positiivisesti, pk-lenkit voi esimerkiksi juosta kovempaa kuin aiemmin mutta silti syke pysyy matalalla. Kovemmalla temmolla kevyempiä kilometrejä, siihenhän tässä pyritään!

Maanantaina oli aika kompakti salitreeni, puolisen tuntia penkkiä, toes-to-bareja ja leuanvetoa. Sen jälkeen oli vuorossa 15. kerta koskaan kun soudan 1000 metriä ja ajattelin etukäteen että olisi hyvä sauma ehkä tehdä ennätys. Viime syyskuussa soudin matkan aikaan 3:33:1 mutta sen jälkeen vastaavat lukemat ovat olleet pelkkää unelmaa. Loppiaisena mittari näytti 3:44 ja viime viikon maanantaina 3:43. Aika raskaita vetoja kyllä, enkä olisi mitenkään jaksanut kiskoa kovempaa. Ajattelin kyllä että alle 3:40 pitäisi päästä pitkästä aikaa.

Olo oli kuitenkin oudon huono, oksennus maistui suussa ennen kuin olin edes aloittanut! :D Sama homma on ollut ennenkin kun olen syönyt riisikakkuja ennen treenaamista, kai ne sitten sulaa huonosti ja jää pötsiin möyrimään. Pitänee välttää jatkossa.

Päätin että yritän vedellä alle 3:40 tahtia jos olo ei pahene, tulee ainakin tammikuun ennätys. Tahti pysyi hyvänä ja conceptin mittari näytti koko ajan ennustavan loppuaikaa 3:33 - 3:34. Kädet ja jalat oli sen verran tuoreessa kunnossa ettei hapottanut vaan raskaat 10-tason vedot sujui aika rivakalla tahdilla alusta loppuun, vauhtipyörä pysyi koko ajan mukavassa liikkeessä.

Ajattelin jo että oikeasti jopa uus ennätys olisi mahdollinen mutta ikävä kyllä pari sekuntia siitä jäätiin, loppuaika 3:35:3. Kun vetää lähes täysillä koko matkan niin lopussa ei yksinkertaisesti pysty kiristämään tahtia, vaihtoehtoina on joko hyytyminen tai saman tahdin ylläpito.

Olin kuitenkin tosi tyytyväinen, toiseksi paras aika ja olo tuon jälkeen oli parempi kuin edellisinä viikkoina. Ehkä se unelma alle 3:30 ajasta on ihan realistinen? Huiputhan vetää alle kolmen minuutin, Klaus Geigerin SE on 2:44:3, naisten enkka Laila Finska-Bezerran 3:21:3. Molemmat jää kyllä varmasti haaveeksi! :D
Laila Finska-Bezerra
Laila Finska-Bezerra . Omat tulokseni ei kuitenkaan ole vertailukelpoisia mihinkään suuntaan kun nämä ovat kaukana optimi-soudusta. En tiedä minkälainen mörssäri pitäisi olla että kannattaa soutaa kympillä, yleisin säätö lajin harrastajilla lienee 4-6.

Se mihin mua kiinnostaa tuloksiani vertailla ja millä tiedolla on merkitystä on oman tason kehittyminen. Väänsin parit väkkärät kehityksestä.


Aika tasaisesti nuo soutuajat ovat tulleet alas. Tuo 4:10 vähän naurattaa mutta olen merkinnyt ylös tosiaan kaikki tulokset, hyvät ja heikot.


Tässä olen laskenut aina kolmen soutukerran keskiarvotuloksen, se ehkä kertoo kaikista parhaiten kehityksen. Yksittäisen huippusuorituksen sijaan mun mielestä on merkittävämpää saada koko ajan kovempia rutiinisuorituksia.

Keskiverto tonnin soutu oli maaliskuussa 2013 4:01, huhtikuussa 3:46, kesällä 3:43, syyskuussa 3:44 ja nyt tammikuussa 3:40.

Ens viikolla käyn 2000 metrin kimppuun, ennätys on elokuussa soudettu 7:49:3. En ole vetänyt sitä matkaa kertaakaan lokakuun jälkeen ja muutenkin olen kokeillut kahta tonnia vain 12 kertaa. Olen kyllä tosi pettynyt jos enkka ei mene uusiksi, lähtee tosta sitten sekunti tai useampi.

Suomen kovimmat soutajat ovat tulessa lauantaina sisäsoudun SM-kisoissa Helsingissä Kallion urheilutalolla. Junnut soutaa tonnin, aikuiset kaks tonnia. Supersoutaja Klaus Geiger on mukana, hänen suomen ennätyksensä 2000 metrillä on ihan järjetön 5:46:6. Naisten SE on Eeva Karppisen 6:59:8.

Lauantaina käydään myös Crossfitin SM-kisat Tampereen Areenalla ja kuten toivoin, tänä vuonna kisat alkaa jo perjantaina. Lajina on hurja soutuspektaakkeli, 7500 metriä kelloa vastaan, 2 minuutin palautus ja 2000 metriä. Molemmista souduista otetaan aika talteen ja ne pisteytetään erikseen. Tämä on siis hyvin samanlainen laji kuin Crossfit Gamesien avaus viime kesänä, silloin matkana oli tosin raastava puolimaraton, 21.1 kilometriä.

Paras taktiikka lienee vetää ekat 7.5K mahdollisimman tasaista mutta kovaa vauhtia, ehkä jollain neljän minsan tonneilla. Sen jälkeen 2K ja all in, taju kankaalle ja ämpäriin lounaat. Tai.. jos ottaa 7500 metriä lämppärinä ja vetelee rauhassa, sitten pellit auki ja tykittää ykköstuloksen kahdella tonnilla? Tämä kyllä tarjoaa valtavasti erilaisia variaatioita ja taktisia mahdollisuuksia, mielenkiintoista nähdä millaisiin ratkaisuihin kilpailijat päätyvät.


Row, row, row your boat,
Gently down the stream.
Merrily, merrily, merrily, merrily,
Life is but a dream.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kausiliikuntaa.

Tulipa hassu olo. Tajusin just miten vähän olen kirjoittanut juoksemisesta viime aikoina, varmaan vähemmän kuin kertaakaan tämän blogin historian aikana. Salitreenejä, painonnostoa.. niitä on kyllä ollut ohjelmassa aika paljon ja ne ovat tietysti myös omassa mielessä pyörineet. Painonnostossa ja crossfitissa on myös ehkäpä vuoden kovin kisakausi joko jo menossa tai alkamassa ja kun urheilutapahtumia paljon seuraan niin myös ne aiheet on selvästi pinnalla. Juoksuharrastajat, koittakaa kestää. Juoksuaiheisia juttuja on tulossa takuulla niin paljon että kukaan ei jaksa niitä lukea! :)

Syy juoksuun liittyvien ajatusten vähyyteen on ihan selvä, olen juossut nyt tammikuussa vähemmän kuin kertaakaan viimeisen kahden vuoden aikana. Se on aika jännää koska tämä on ollut treenikertojen perusteella ehkä paras harjoituskuukauteni koskaan.

Kausiliikunta ei mun kohdalla tarkoita sitä että talvella haetaan peruskuntoa vaikka hiihtämällä vaan sitä että nyt alkuvuodesta keskityn voimaharjoitteluun enkä juuri tuijota juoksukilsoja. Olen kyllä juossut pk-lenkkejä joka viikko keskimäärin yhden mutta niiden pituus on noin 5-6 kilometriä. Viikon toinen juoksuharjoitus on ollut aina kova intervalli, niitä on vielä jäljellä kaksi tai kolme jonka jälkeen alkaa juoksukilometrit kasvamaan. Intervallitreenien aikana kilometrejä kertyy 2-4 joten määrällä ei tosiaan voi kehua. Mutta kun 90% vuodesta tuijotan volyymiä niin ehkä siihen laatuunkin kannattaa välillä keskittyä vaikka edes sen yhden kuukauden verran?


Aloin viime viikolla ajamaan sisään uusia työkaluja eli juoksutossuja. Kirjoitan tarkempia fiiliksiä sitten kun takana on kymmenen kilsan sijaan satanen tai pari. Ensivaikutelma on kyllä tosi positiivinen.


Se fiilis kun olet keskellä tietä joka tuntuu jatkuvan molempiin suuntiin loputtomasti, et enää muista koska lähdit liikkeelle tai osaa kuvitella koska pääset perille, vuorotellen tuntuu että olet niin loppu että voisit itkeä ja toisaalta olet enemmän läsnä ja tietoinen itsestäsi ja kyvyistäsi kuin koskaan ja tiedät ettet oikeasti haluaisi että tää loppuu koskaan. Sitä fiilistä on jo vähän ikävä mutta kohta sitä saa melkein enemmän kuin kestää.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Personal trainer, diplomilla vai ilman?

Viime päivinä uutisissa on ollut juttua kuntokeskusalan toimijoiden halusta suitsia personal trainer-bisnestä. Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys haluaisi tehdä personal trainerista suojatun ammattinimikkeen, siis sitä saisi käyttää vain jos hankittuna on alan koulutus. Tällä hetkellä kuka tahansa voi laittaa lehteen tai nettiin ilmoituksen jossa myy PT-palveluja ja ryhtyä toimimaan alalla ilman sen kummempaa tietotaitoa.

Tälläkin asialla on selvästi kaksi puolta. Koulutuksen läpikäyminen ei tee kenestäkään pätevää yhtään millään alalla eikä diplomi seinällä tarkoita välttämättä mitään muuta kuin sitä että jossain tunnilla on istuttu ja kokeista ja tenteistä selvitty läpi. Kunnianhimoinen asenne työhön ja aito halu auttaa asiakasta on mielestäni se ratkaiseva seikka. Vertailukohdaksi voi ottaa vaikka lääkärit: pitkä koulutus ja tarkasti suojattu ammattinimike ei auta yhtään jos potilas ei koe saavansa apua vaivaansa. PT-alalle halutaan siis käytännössä laatustandardi mutta ikävä kyllä mitään laatutakeita ei voi antaa - on se diplomi seinällä tai ei.

Yksi ongelma on siinä että treeni- ja ravintomaailma on niin laaja. Koulutuksen pitäisi olla todella kattava jotta saisi oikeasti pätevän valmiuden opettaa ja ohjata monenlaista harjoittelua. Moni asiakas varmaan haluaa että valmentaja antaa ohjeet miten pudottaa painoa ja päästä parempaan kuntoon. Kumpikaan ei ole rakettitiedettä ja yleensä asiakas varmaan jo tietää mitä pitää tehdä mutta haluaa jonkun tsemppaamaan ja tukemaan uusien asioiden omaksumisessa. Tsemppaavaa ja kannustavaa asennetta ei voi opettaa missään koulussa, se on vahvasti sidoksissa ihmisen persoonaan. Suurimmassa osassa tapauksista on varmasti tärkeämpää että personal trainerin ja asiakkaan kemiat kohtaavat kuin se minkälaisia koulutuksia on takana. Haastavampaa on jos asiakkaalla on tarkat erityistoiveet harjoittelutekniikoista tai lajeista, jotka eivät ole PT:n ominta alaa tai esimerkiksi rajoitteita jotka vaatisivat ohjaajalta fysiologian ja anatomian tuntemusta.

Pari vuotta sitten kun aloin kirjoittaa blogia selasin jonkin verran muiden juttuja ja törmäsin useasti ihmisiin jotka olivat ensin innostuneet salitreenaamisesta, sen jälkeen alkaneet kirjoittaa asiasta blogia ja sen saadessa suosiota käyneet personal trainer- ja kuntosaliohjauskoulutuksia. En usko että monikaan sai hommasta lopulta itselleen täysipainoista ammattia, on raskasta repiä elantoa alalta jossa on paljon toimijoita ja asiakassuhteet kestävät muutaman tapaamiskerran. Unelmaan ammatista jossa hengataan salilla on kyllä helppo yhtyä :)

Itselleni kuntosaliharjoittelun alkeet ja ensimmäiset treeniohjelmat opasti PT-koulutuksia käynyt yrittäjä. En kuitenkaan valinnut häntä koulutusten takia, tärkeämpää oli kokonaisuus. Hänellä oli hyvin monipuolinen urheilutausta kehonrakennuksesta SM-tason palloilusarjoihin ja itselleni kolahtava ajatus harjoittelusta ja liikunnasta.

Jotta voi onnistuneesti valita personal trainerin pitää ensin itse tietää mitä haluaa. Kuntosaliohjaukseen kouluttautunut valmentaja ei ole välttämättä pätevä suunnittelemaan juoksuvalmennusta. Minusta PT:lla pitäisi olla pokkaa kieltäytyä jos asiakas haluaa oppia painonnosto- tai voimanostoliikkeitä mutta oma tietämys ei riitä. Ikävä kyllä edellä mainitsemani elannon hankkiminen ja bisneksen sirpaleisuus johtaa siihen että moni lupaa ja yrittää tarjota enemmän kuin mihin itsellä on valmiuksia. Lopputuloksena voi pahimmillaan olla valmennettavan loukkaantuminen kun tekniikat on opetettu väärin ja jopa vaarallisesti.

On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan PT-bisnes tulevaisuudessa kääntyy. Mikäli ammatista tulee suojattu nimike, iso määrä todella päteviä ihmisiä joutuu koulun penkille turhaan. Toisaalta ne epäpätevät karsiutuvat joukosta pois - vai karsiutuvatko?

Ehkä joku Valvira alkaa ratsata tulevaisuudessa kuntosalien henkilökuntaa ja lenkkipoluilla valmennettaviansa tsemppaavia peeteitä. Iltapäivälehdissä nähdään lööppejä VALE-PT:stä ja lehti-ilmoituksilla yritetään tavoittaa ihmisiä jotka ovat joutuneet mahdollisesti väärän maastaveto-tekniikan uhreiksi.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Painonnostoa ympäri Suomen.

Ensi viikonlopun (25-26.1.) aikana raudat kolisee ja magnesiumit pölisee ympäri Suomea kovalla tahdilla kun nostajat kokoontuvat alueellisiin mittelöihin eli vanhoihin kunnon piirinmestaruuskisoihin. Tämä on monelle viimeinen paikka yrittää saada kasaan aikuisten SM-kisoihin vaadittavat tulosrajat. Tuo spektaakkelihan käydään Parkanossa 22-23. helmikuuta. Piirinmestaruuskisoissa tulosrajoja jahtaamassa nähdään myös useita crossfit-saleilta ja -kisoista tuttuja nimiä.

Koska suurin osa tämän blogin lukijoista ei varmaankaan ole painonnostokisoissa käynyt niin ajattelin laittaa tähän tuon viikonlopun kisakalenterin. Nyt olisi hyvä mahdollisuus tsekata ihan livenä mitä painonnosto on!


la 25.1. klo 11 Oulun  Kasarminliikuntasali, Oulun piirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 11 Turun Alfan Liikuntakeskus, Lounais-Suomen piirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 11 Raution Nuorisoseura, Keski-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 12 Nummelan Voimailijoiden Sali , Etelä-Suomen piirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 12 Tampereen Nääshalli, Hämeen piirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 12 Kurikan Kiven teollisuushalli, Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 12 Kuusankosken urheilutalon voimailusali, Kaakkois-Suomen piiirinmestaruuskilpailut
la 25.1. klo 12.30 Kajaanin Vienankadun voimailusali, Kainuun piiirinmestaruuskilpailut
su 26.1. klo 12 Joensuun Noljakan punttisali, Pohjois-Karjalan piiirinmestaruuskilpailut
su 26.1. klo 12 Konneveden Urheilijoiden sali, Keski-Suomen piiirinmestaruuskilpailut
su 26.1. klo 14 Rovaniemen Lapin Urheiluopisto, Lapin piiirinmestaruuskilpailut

Pohjois-Savossa kisataan poikkeuksellisesti vasta 15.2.

SM-kisojen tulosrajat löytyy tuolta: http://www.painonnosto.fi/portal/fi/kilpailu/yleista/tulosrajat/


Omat harjoittelut painonnoston parissa ovat olleet melkoista vuoristorataa. Kolme treeniä on nyt takana, ensimmäinen kerta oli puhdasta totuttelua, toinen kerta pään hakkaamista seinään ja murheiden alhoa kun tuntui ettei homma lähde millään toimimaan. Keskiviikkona olin todella väsynyt ja mietin jo pitäisikö koko treeni skipata mutta menin salille normaaliin tapaan. Ja treenihän kulki jo aika hyvin! Selän asento, joka on ollut koko ajan ihan hirveä, oli jo kohtuullinen eikä jokaista pikkukohtaa tarvinnut koko ajan korjata. Pääsin vähän jo nostamisen makuun! Paitsi että valmentajilta tuli parempaa palautetta niin treenikaveritkin sanoivat että homma on ihan eri näköistä kuin viime viikolla ja kehitys on ollut kovaa. Onhan noita asioita ja tekniikoita tullut mietittyä ja monena yönä olen nähnyt jopa unta painonnostosta :D Yhtään treeniä tässä välissä ei ole ollut joten asiat ovat loksahdelleet oman pään sisällä kuntoon kun olen miettinyt sitä miten asiat pitäisi tehdä jotta ne menee oikein. Tottakai korjattaviakin asioita on vielä ihan hemmetisti ja mm. tempauksen veto lähtee vieläkin käsillä ja tanko kulkee liian kaukana kropasta. Ylöstyönnöt saksauksella ja takakyykyt oli vissiin jo kohtuullisella tasolla.

Toistoja, toistoja, toistoja - hyvä tästä vielä tulee. Liikkuvuutta pitäisi vain harjoituttaa paljon enemmän kotonakin.


Kotoisalta ja hyvältä on tuntunut tämän viikon treenit. Maanantaina salitreeni, tiistaina lyhyt juoksulenkki ja totuttelua uusiin juoksukenkiin, keskiviikkona painonnostoharjoitukset, eilen torstaina kovia intervallivetoja radalla, tänään perjantaina salitreeni. Pieni nuha alkaa nostaa päätään, viikonloppu ja pari lepopäivää tulee hyvään saumaan.

Appelsiinit on nyt tosi halpoja ja erittäin maukkaita, suosittelen muitakin ostamaan ja taistelemaan täysillä flunssapöpöjä vastaa. Veriappelsiineja en ole vielä löytänyt mutta nyt pitäisi olla niidenkin lyhyt sesonki päällä, Sisilian kuuluisin vientituote pitäisi olla mafian sijaan veriappelsiini - tuo hedelmähyllyjen todellinen capo di tutti capi.

Rautaista ja raikasta viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Crossfit - Kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta.

Tämän kirjoituksen piti ilmestyä jo vuosi sitten. Mulla oli otsikkokin valmiina: Crossfittiä kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Olin innoissani mutta sitten mitään ei tapahtunutkaan. Tällä kertaa vika ei tosin ollut minun.

ESIPUHE

Olin jo pidempään tsekkaillut kirjaston tietokannoista löytyykö mitään crossfit-aiheista materiaalia. Hakutulokset näyttivät aina nollaa. Eräänä tammikuisena päivänä 2013 jotain kuitenkin tuli esille, suomeksi käännettävä amerikkalainen crossfit-kirja! Kirjan ilmestymispäiväksi oli asetettu muistaakseni helmikuu. Laitoin varauksen sisään. Olin kakkosena jonossa, varmaan joku kirjaston työntekijä oli ehtinyt ensin.

Mutta mitään ei tosiaan tapahtunut. Kevät tuli, kevät meni. Kirjaston tietokannassa ilmestymispäivä ei kuitenkaan muuttunut vaikka se oli ohitettu jo ajat sitten. Kustantajan sivuilla oli niukasti tietoa jos lainkaan. Mielestäni sitä ei ollut sen enempää kevään uutuuskirjojen listoissa eikä lopulta syksynkään uutuuskirjoissa. Lopulta syyskuussa laitoin viestiä kustantajalle, mistä ihmeestä on kyse? Kirja oli kuulemma yllättättänyt heidät totaalisesti, suuri työmäärä ja paljon pieniä yksityiskohtia ja termejä jotka haluttiin kuntoon. Ilmoittivat että kirja ilmestyisi lopulta lokakuussa. Homma kääntyi täysin päälaelleen kun Arttorius kertoi vain hetki kustantajan viestin jälkeen blogissaan saaneensa kirjan verkkokaupasta! Tämä tapahtui siis syyskuussa, viikkoja ennen kustantajan juuri ilmoittamaa uutta julkaisupäivää.

Mua alkoi jo vähän naurattaa, melkoista sekoilua yhden kirjan kanssa. Lopulta vuodenvaihteessa maakunnan eri kirjastoihin alkoi saapua kirjoja. Tätä kirjoittaessa meidän lähikirjastoon tilatuista kirjoista yksikään ei ole vielä sinne asti saapunut. Naapurikaupungista kuitenkin löytyi, joten peruin varaukseni ja kävin hakemassa sen sieltä hyllystä. Olin kuulemma ensimmäinen lainaaja. Vuoden ristiretki oli päättynyt. Halleluja.



T. J. Murphy: CROSSFIT - Kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta


T.J. Murphy on amerikkalainen kestävyysurheilija ja kirjoittaja. Hän on elänyt juoksijan elämää, tehnyt kovia tuloksia (mm. maraton 2:38) ja lopulta rikkonut paikkansa yltiöpäisellä harjoittelulla. Ensin hän vaihtoi juoksun triathloniin mutta pidemmän päälle sekään ei estänyt vammakierrettä. Lopulta hän oli niin heikossa kunnossa että käveleminen oli vaivalloista, juoksemisesta puhumattakaan. Polvivaivat olivat ohjaamassa kohti kirurgin puukkoa eikä sekään välttämättä toisi helpotusta. Urheilijan elämä vaihtui masennukseksi ja juoksupolut lähibaareihin. 

Eräänä päivänä Murphy kuitenkin kuuli crossfitistä. Lähiseudulle oli avattu sali jonka omalaatuinen meininki sai miehen kiinnostumaan. Hän lähetti sähköpostia salin omistajille ja kertoi vaivoistaan: voisinko silti tulla mukaan? Se oli ensimmäinen askel kohti elimistön toimintakyvyn palauttamista.

Murphy kertoo oman tarinansa kautta mistä crossfitissä on kyse. Hän kertoo tapaamistaan lajin harrastajista, superihmisistä ja todellisista koneista mutta ennen kaikkea tavallisista ihmisistä. 189-kiloisesta naisesta joka löysi vihdoin ratkaisun paino-ongelmiinsa ja uuden rakkaan elämäntavan crossfit-valmennuksesta.

Kirjassa kuvataan kuuluisimmat crossfit-harjoitukset, avataan metodin luojan Greg Glassmanin ajatuksia ja kuvataan paitsi päivittäistä harjoittelua niin myös esimerkiksi kilpailuja. Ruokavaliolle, käytännössä siis paleolle, ja vaivojen ehkäisylle ja hoitamiselle liikkuvuusharjoitteiden kautta annetaan myös sivutilaa.

Monet crossfitin parissa toimivista ovat erittäin mielenkiintoisia persoonia, Glassman ei ole tästä poikkeus. Hän on kuitenkin minusta pihalla ehdottomuudessaan: lauseet joiden perusteella "paskaravinnolla" ei voi kehittyä on täyttä skeidaa. Absoluuttisella huipputasolla pitää minunkin mielestäni syödä puhtaasti ja mitata tarkasti ravintoaineet ja kulutetut annokset. Tavallinen treenaaja kuitenkin kehittyy todella pitkään siitä huolimatta että syö jäätelöä ja vaikka pastaa. Ymmärrän miksi liioittelua ja ehdottomuutta käytetään tehokeinona, rehellisestä puheesta ei saa myyviä otsikoita eikä sillä luoda brändejä, mutta minusta se on valehtelua.

Kirja ei ole kovin pitkä, siinä on 180 sivua joista parikymmentä kuluu termisanastoon ja eri liikkeiden selittämiseen kuvasarjojen avulla. Teksti on vaikeista termeistä huolimatta mielestäni helppolukuista myös lajia tuntemattomille. Yksi suomalaisen crossfitin pioneereista ja nykyään CrossFit Herttoniemessä vaikuttava Antti Akonniemi on tarkistanut käännöksen ja varmistanut termien oikeellisuuden. Virheitä ei juurikaan ole joten pitkä aika kustantamon pöydillä on käytetty ihan hyvin :)

Murphyn tarina vetoaa muhun monellakin tasolla. Vaikka en ole kärsinyt vammoista, voin kuitenkin samaistua häneen ja nähdä että vastaava kulkusuunta voisi olla mahdollinen. Toivottavasti painonnostoharjoittelu ja sen tuomat liikkuvuusharjoitteet vievät minua kestävyysjuoksijana oikeaan suuntaan, poispäin vammoista eikä kohti niitä.

Lopulta Murphy kertoo että crossfitin myötä hän on jälleen palaamassa kestävyysjuoksun pariin ja kertoo hieman CrossFit Endurance-ohjelmoinnista. Se on ennen kaikkea kestävyysurheilijoille suunnattu ohjelma josta ikävä kyllä Suomessa ei tiedetä vielä mitään. Yleisellä tasolla kestävyysjuoksua ja voimaharjoittelua pidetään edelleen toistensa vastakohtina joita ei voi yhdistää, toivottavasti CFE omalta osaltaan hälventää tätä vanhanaikaista ja vääristynyttä mielikuvaa.


JÄLKISANAT

T.J. Murphyn Crossfit on mielestäni erittäin pätevä kirja eikä sitä parempaa ja kattavampaa esitystä crossfitistä urheilulajina ja harjoitusmuotona ole suomeksi ilmestynyt. Mikäli olet suuntaamassa vaikkapa Crossfit Winter Wariin Tampereelle eikä laji ole tuttu, se on hyvä johdanto syvemmälle crossfitin maailmaan. Ja vaikka laji olisikin tuttu niin todennäköisesti silti se tarjoaa monia hyviä tarinoita ja näkökulmia joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. 

Esipuheen kiemuroista huolimatta en ole katkera Nemo Kustannukselle - päinvastoin. Kärsivällisyyshän on hyve jota sitäkin tulee ajoittain harjoittaa ;) Nemo on ennakkoluulottomasti tarttunut uusiin ja tuoreisiin aiheisiin, olen aiemmin monet kerrat ylistänyt miten heidän julkaisemansa Dean Karnazesin Ultramaratoonari lähes muutti elämäni. Joten kaikesta huolimatta kiitos Nemon väelle!


Juhlistin kirjan lukemista tekemällä kunnon WODin eli Woodpile of the Dayn. Neljä mottia polttopuita kellariin aikaa vastaan. Koska kasa oli parinkymmenen metrin päässä kellarin luukusta käytin vetokelkkaa eli pojan pulkkaa apuna. Lasketaanko se skaalaamiseksi? Aikaa meni tasan puolitoista tuntia, ei tarvinnut rikkoa sarjoja vaan tahti pysyi hyvin yllä. Miten tämä nyt sitten merkitään sinne salin seinälle? 

WOD LOGMAN 90min Mika RX

Tein saman harjoituksen viime elokuussa mutta koska puut toimitti tällä kertaa eri taho ja kasakin oli ihan eri paikassa niin ei taida olla tulokset vertailukelpoisia ;)

tiistai 21. tammikuuta 2014

Juoksuseurat ja maratonyhdistykset.

Oon välillä kirjoittanut tekemistäni harjoituksista paikallisen maraton-harrastajien yhdistyksen kanssa ja vastaavien porukoiden toiminnasta on kyselty aiemmin lisätietoa. Ajattelinkin nyt kirjoitella vähän mistä näissä yleensä on kyse.

Suomi on yhdistysten ja kestävyysjuoksijoiden maa joten tottakai erilaisia lenkkiporukoita, rekisteröityjä ja rekisteröimättömiä, on valtavasti. Näihin pääsee ehkä helpoimmin tutustumaan lueskelemalla juoksutapahtumien tuloslistoja. Nimien perässä on yleensä jokin seuraavista: juoksijan kotikaupunki, seura, työpaikka tai juoksuyhdistys. Urheiluseuroilla on hyvin virallista ja vakiintunutta toimintaa, en käsittele varsinaisesti niitä tällä kertaa. 

Yleensä nämä juoksuporukat ovat lähteneet muutaman innostuneen harrastajan ideasta. Alussa juoksijoita on pari kaveria, sitten tulee mukaan jonkun tutun tuttu tai työkaveri. Homma lähtee laajenemaan eikä kyseessä enää ole mikään sisäpiirin kaveriporukan oma juttu. Suurimpaan osaan juoksuporukoista otetaan innolla mukaan uusia harrastajia, harvemmin yhteisharjoituksissa on niin kovaa tungosta ettei olisi mukava saada tuoretta verta.

Itse tajusin pari vuotta sitten että eräs ihan muista yhteyksistä tuttu kaveri on innokas juoksija ja maratonharrastaja. Hän kertoi että heillä on oma yhdistys joka järjestää yhteislenkkejä. Käytännössä noin kerran viikossa porukka juoksee yhdessä esimerkiksi viikonloppuaamuna parikymmentä kilometriä ennalta sovitulla kilometrivauhdilla. Jos juoksijoita on vähän, sovitaan sellainen vauhti että se passaa kaikille. Isommissa juoksuyhdistyksissä yhteislenkit voivat kerätä niin paljon väkeä että samalle reitille lähdetään kahtena eri ryhmänä, toiset kovempaa ja toiset hitaampaa vauhtia.

Syksystä kevääseen yhdistyksellä on varattuna oma puolentoista tunnin harjoitusvuoro sisähallista jossa on 400 metrin rata. Usein hallivuorot ovat täyteen buukattuja parhaaseen aikaan joten tämä voi olla monelle ainoa mahdollisuus päästä talvella harjoittelemaan lämpimissä olosuhteissa ilman liukastelua. Itselleni tämä on yhdistyksen toiminnasta tutuinta, käyn vajaa kymmenen kertaa talvikaudella juoksemassa kovia vetoja hallissa.

Yhdistyksen jäsenet ovat tietysti aktiivisia osallistumaan maratoneille joten esimerkiksi kimppakyytejä eri tapahtumiin järjestetään paljon. Samoin matkoja isoihin tapahtumiin ulkomaille, tänä keväänä yhdistyksen väkeä lähtee Prahan maratonille toukokuussa.

Juokseminen on usein, tai ainakin mulle lähes aina, yksinäistä puurtamista ja tällaiset yhdistykset tekevät hommasta paljon sosiaalisempaa. Lenkille, varsinkin pitkiksille, voi olla helpompi lähteä kun on aina aika ja paikka sovittuna. Yhteislenkeillä aika kuluu tosi huomaamatta kun juttu lentää ja nauru raikaa. Vaikka en ole tuon yhdistyksen jäsen ja olen ollut sen toiminnassa mukana tosi vähän niin silti nykyään on hienoa kun melkein mihin tahansa juoksutapahtumaan mennessä näkee tuttuja.

Suosittelen erilaisia maraton-yhdistyksiä ja muita lenkkiporukoita lämpimästi kaikille juoksuharrastajille :)

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kaikki muuttuu, mikään ei muutu.

Muutokset on vaikeita. Kaikista helpointa ois vetää päivästä ja viikosta toiseen samaa treeniohjelmaa noudattaen satunnaisilla pienillä viilauksilla. Lopulta kuitenkin muutos on se joka tuo kehitystä ja tuo eloa siihen treenaamiseen. Se on esimerkiksi crossfitin suosion suurin syy - jatkuva muutos. Jokainen päivä ja jokainen harjoitus on uusi ja erilainen. Kun selviydyt jatkuvasti muuttuvista olosuhteista ja vaatimuksista, selviydyt mistä vaan.

Odotin vuoden vaihdetta ja suurta muutosta treenaamisessani, vähemmän juoksua ja enemmän salitreeniä. Oikeastihan se olisi ollut aika pieni muutos, 3:2 painotuksesta 2:3 jakoon. Mutta omissa ajatuksissani ja tekemisessäni se olisi tarkoittanut melkein kuin kaikki olisi muuttunut, muiden mielestä juuri mikään ei varmasti olisi muuttunut.

Se taisi olla tammikuun eka viikko kun juteltiin salilla yhden tutun treenaajan kanssa ja sanoin että nyt muakin näkee täällä vähän enemmän kun painotus vaihtuu. Heh, oikeasti mua ei nyt näykään omalla punttisalilla yhtään sen enempää kun viikon kolmesta voimaharjoituksesta yksi vaihtui painonnostoharjoitukseen ihan eri paikassa. Musta tuntuu että muutos on pysyvä - jos mikään nyt koskaan on pysyvää. Vähän kyllä pelottaa mitä voimatasoille tapahtuu huhtikuun alun jälkeen kun voimaharjoituksia on enää kaksi viikossa ja jos toinenkin niistä on pelkkää painonnoston tekniikkaa... Sitten kun ne suoritukset alkaa olemaan kohtuullisessa kuosissa niin tottakai sekin on erittäin pätevää voimaharjoittelua.

Kun katsoo vain yksittäistä viikkoa tai harjoitusta, tuntuu tosiaan että mikään ei muutu. Sitten kun laajentaa näkökulmaa, selailee harjoituspäiväkirjoja ja vanhoja tuloksia, tajuaa sen että kaikki on muuttunut. Se mikä ennen oli kova piikkisuoritus, on nyt kevyttä kauraa.

Tein sen ratkaisun että poistin joitain osia mun omista saliohjelmista. Käytännössä liikkeitä joita treenataan painonnostokoulussa: valakyykkyä, pystypunnerrusta ym. Mun pitää saada tekniikat ensin kohtuulliseen kuntoon valmentajan kanssa, muuten tulee koko ajan takapakkia kun treenaan yksin ihan väärin. Yritän siis olla nollaamatta sitä duunia mitä niissä painonnostoharjoituksissa tehdään.

Luonto tukee hauskalla tavalla tunnetta siitä miten saman asian voi nähdä niin että kaikki on muuttunut - tai mikään ei ole.


Otin noi kuvat kun retkeiltiin erään järven rannassa laavulla kaksi viikkoa sitten, loppiaisena 6. tammikuuta.




Nämä kuvat puolestaan on otettu tismalleen samassa paikassa tasan kaksi viikoa myöhemmin eli eilen sunnuntaina 19. tammikuuta. Pari senttiä lunta, jäätynyt järvi ja auringon paistetta. Ihan kuin olisi täysin eri paikassa.

Joskus ei tarvita paljoa että kaikki näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kuusi päivää treenejä.

No niin, nyt sain taas vaihteeksi kasaan aika tiiviin putken harjoituksia. Tarkoitus oli saada tällä viikolla treenattua ma-pe ja levättyä la-su mutta kun viime viikon viimeinen harjoitus oli sunnuntaina niin putki olikin kuuden päivän pituinen.

su 6 km pk-lenkki
ma salitreeni
ti 7 km pk-lenkki
ke painonnosto
to intervallijuoksu sisäradalla
pe salitreeni

Aika lyhyitä harjoituksiahan nää oli käytännössä kaikki, yhteensä varmaan noin viis tuntia. Ehkä siitä johtuen ei olekaan tuntunut missään vaiheessa raskaalta, tästä voisi jatkaa vaikka toisen samanlaisen putken. Lepo on kuitenkin tärkeää. Itse ainakin olen huomannut että vapaapäivien jälkeen esimerkiksi voimatasot on aina kovempia kuin jonkun treeniputken aikana. Kaikki muut valittelivat että jouluna pidetty tauko (mulla se tais olla lopulta salitreenien kohdalla kymmenen päivää) veti treenivolyymit alas, mulla kävi täysin päinvastoin! Ehkä se kertoi siitä että vuoden aikana ei tullut pidettyä mitään keventelyviikkoja. Sen yhden kerran kun yritin kevennellä ja pudotin painoja puoleen niin tein ne liikkeet sitten niin hitaasti ja överin puhtaasti ettei ole koskaan olleet lihakset niin loppuun kuritettuja :D

Eilen oli kolmas ratajuoksutreeni, saman verran kovia vetoja (3x 400m) kuin viime viikolla mutta lopussa hölköttelin vielä yhden kierroksen palautteluna lisää. Ens viikolla 4x 400m eli kahdeksan kierrosta, 3200 metriä juoksua. Tuo on reilun 20 minuutin harjoitus, joka toinen kierros reilussa minuutissa ja joka toinen noin neljässä minuutissa. Ajat on puhtaita arvioita, en ole kellottanut.

Viikonlopun aktiivinen lepäily on vielä vähän auki, oisko pulkkamäkeä, hiihtoa ja luistelua? Ehkä joku metsäretki, laavulle paistamaan makkaraa. Nyt on vähän eri fiilis ulkoilla kun on lunta ja pakkasta eikä pelkkää kuraa ja pimeyttä :)

torstai 16. tammikuuta 2014

Päätä seinään painonnostoharjoituksissa.

Eilen oli toiset painonnostotreenit. Porukkaa oli kuin pipoa, parikymmentä henkeä, mutta tilaa ja tankoja oli riittävästi. Ja mikä tärkeintä, valmentajia ja ohjaajia riitti hyvin katsomaan jokaisen treenaajan nostot läpi.

Alkulämpät taas tekemällä painonnostoliikkeitä kepillä, sen jälkeen lyhyen briiffauksen jälkeen tankoihin kiinni. Ohjelmassa oli rinnallevetoa ja ylöstyöntöä saksauksella, tempausta riipusta ja tempausvetoja. Lopuksi hyvät venyttelyt.

Fyysisesti treeni ei ole mulle kovinkaan raskasta mutta henkisesti se on sitä. Todella raastavaa. Selän asento on edelleen täysin hukassa ja veto lähtee koko ajan raakana pelkästään käsivoimalla. Oikea painopiste, linja ja suora selkä löytyi hetkittäin mutta nopeasti se taas katosi. Joko kesken vedon tai viimeistään ennen seuraavaa toistoa.

Ehkä tää hankaluus johtuu siitä etten ole koskaan harrastanut mitään missä olisi pitänyt hakea jotain kehon oikeaa asentoa. Tää on kaikki aika uutta. Tuntuu vaan hemmetin urpolta etten osaa laittaa omia olkapäitäni tai jalkateriä oikein.

En päästänyt itseäni turhautumaan vaikka se olisi ollut helppoa. Jos antaa hetkenkin negatiivisten fiilisten ja luovutusmentaliteelin hiipiä pään sisään niin se on sitten siinä. Päätin että mennään treeni kerrallaan enkä ala vertailemaan kehittyykö touhu johonkin suuntaan. Mieli mustenisi jos homma jatkuu samanlaisena viikosta toiseen ja tulee sellainen fiilis ettei edistystä tapahdu ollenkaan. Treenaan painonnostoa säännöllisesti (käytännössä kerran viikossa) nyt vähintään vuoden ja katotaan sitten missä mennään. Valmentajat on mun kanssa niin kannustavia ja kärsivällisiä että en edes pystyisi ajattelemaan muulla tavoin.

Olin jo ekan kerran jälkeen valmis unohtamaan koko tangon ja hakemaan liikeratoja vaikka pelkällä kepillä. Vuosi treeniä kepillä, toka vuosi pelkällä tangolla, sitten jotkut pikkiriikkiset kiekot päihin :D Oikeasti valmentajat olivat pikemminkin sitä mieltä että heti vaan painoa tankoon sen verran ettei pääse vetämään niin helposti pelkällä voimalla vaan joutuu hakemaan tekniikan kautta. Näinhän se on. Asiat ei ole niin yksinkertaisia, liian kevytkään paino ei ole hyvä asia.

Eräs kaverini on taiji-ohjaaja. Kokeilin lajia vuosi sitten käymällä kolme tuntia kestäneessä tutustumisharjoituksessa. Yang-tyylissä, jota kokeilimme, pyritään opettelemaan 116 asennon sarja joka muodostetaan 367 kehon liikkeellä. Tietyssä millimetrin tarkassa järjestyksessä ja harmoniassa. Kolmen tunnin aikana meille opetettiin silloin 6 asentoa eli 14 liikettä. Luulin että se on ihan hullun hankalaa kehonhallintaa ja pilkunviilausta mutta nyt tiedän että painonnostoon verrattuna se olikin ihan lasten leikkiä :D

Ihmettelin aina aiemmin miksei juuri kukaan kuntosalilla tee painonnostoliikkeitä. Voimanostoa - maastavetoa, takakyykkyä, penkkipunnerrusta - niitä tekee kaikki. Tai eristäviä liikkeitä. Niitä olen tehnyt minäkin. Nyt tiedän sen syyn. Meidän salilla treenaavien sm-liiga-kiekkoilijoiden ja muiden huippu-urhelijoiden rinnallevedoilla ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa mitä me painonnostokoulussa olemme harjoitelleet.

Painonnosto on nyt trendikästä crossfitin suosion myötä mutta tavallisilla crossfit-tunneilla painonnostoliikkeisiin saadaan vain lyhyitä pintaraapaisuja. Onneksi monilla cf-saleilla on erilliset painonnoston harjoitusryhmänsä ja moni sali tekee yhteistyötä painonnostoseurojen ja -valmentajien kanssa. Meidänkin painonnostokoulussa lähes puolet treenaajista taitaa olla crossfittaajia.

Harva hyvä juttu tulee helpolla, on se sitten maratonin juokseminen tai painonnostoliikkeiden oppiminen. Pitkä tie joka vaatii paljon malttia ja sisua. Se on siis just sitä mistä nautin ja jota eniten janoan. Omien heikkouksien haastamista ja pään puskemista seinään niin kauan että se seinä murtuu siitä edestä. Sillä saanko mä ekana tempauksen ja työnnön kasaan vai juoksenko sata kilometriä ei ole mitään väliä. Molemmat onnistuu kun olen siihen valmis.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Iso D - paljonko D-vitamiinia on tarpeeksi?

Vitamiinivalmisteet ja ravintolisät tuntuvat olevan olennainen osa treenaamista, ainakin jos blogeja ja alan lehtiä lukee. Erityisesti D-vitamiinista on ollut viime vuosina paljon asiaa ja jokaisella tuntuu olevan asiasta painava mielipide. Suomalaiset suositukset ovat naurettavan pieniä eikä tavallisen apteekin tuotteilla tee yhtään mitään. Iherbistä super-d-vitamiinilisää koko rahalla, vai miten on?

D-vitamiinin ympäriltä on saatu monenlaisia tutkimustuloksia mutta näyttäisi siltä että sekä liian pienet että liian suuret D-vitamiinipitoisuudet ovat yhtä haitallisia. Wikipedian mukaan suomalaisten veren kalsidiolipitoisuus on keskimäärin 45,3 nmol/l. Se on ilmeisesti liian pieni, ihanteellinen määrä (verrokkiryhmä jolla alin kuolleisuus) olisi noin 50-60 nmol/l. Toisaalta määrä jossa kuolleisuus nousee merkittävästi olisi jo alle 46 nmol/l. Ero on siis aika pieni. Liian isokaan pitoisuus ei ole hyväksi, kuolleisuus lähtee nousuun myös kun veren kalsidiolipitoisuus on yli 98 nmol/l.

Oma D-vitaminiinitasoni mitattiin verikokeilla kuukausi sitten. Kalsidiolipitoisuuteni oli 94. Lääkärin mukaan se oli erinomainen, korkea mutta kuitenkin kaukana myrkytystasoista tai määrästä joka aiheuttaa enemmän haittoja kuin hyötyä. Moni varmaan luulisi että syön vahvoja, 50 tai 100 mikrogrammaa sisältäviä tabletteja tai mussuttaisin koko ajan kalaa ja litrakaupalla maitoa. Väärin. Syön kyllä kalaa pari kertaa viikossa mutta maitoa en juo laisinkaan. Ainoa vitamiinivalmiste jota käytän on Minisunin Daily jossa D3-vitamiinia on 10 mikrogrammaa.

Tämä kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä kuinka yksilöllistä D-vitamiinin imeytyminen on. Veikkaan että moni joutuisi syömään reilusti suomalaisia suosituksia isompia päivä-annoksia jotta pääsisi samoihin lukemiin kuin minä. Isommat annokset ovat mulla hyvin harvinaisia eikä niillä ole merkitystä suuressa mittakaavassa. Pari kertaa vuodessa jos havaitsen esimerkiksi flunssan oireita, pientäkin karheutta kurkussa tai nuhan esiasteita, otan tuon perusvitamiinini lisäksi pojan purkista 20 mikrogramman lisätabletin. Samoin panostan C-vitamiiniin ja sinkkiin. Näillä kolmella on selvin yhteys flunssan keston lyhentämiseen ja oireiden lievenemiseen. Voin allekirjoittaa tämän omalla kohdallani, olen parin vuoden ajan saanut nujerrettua kaikki esille tulleet pikkuköhät ilman treenitaukoja. Tärkeää on ajoitus, kun flunssa alkaa kunnolla jyllätä on jo liian myöhäistä.

Ennen palopuheita ja suurien vitamiinitilausten lähettämistä suosittelen siis tsekkaamaan ne omat D-vitamiinitasot laboratoriossa. Kannattaa kuitenkin huomata että samasta verikokeesta otetut mittaukset voivat vaihdella hyvin suuresti eri laboratorioissa. Ruotsissa on tehty tutkimus jonka perusteella samoista näytteistä saatiin yhdessä labrassa tulokseksi noin 80 nmol, toisessa 70 nmol ja kolmannessa 60 nmol. Jos ja kun aikoo seurata omia D-vitamiinin kalsidiolipitoisuuksia pidemmällä aikavälillä niin ne kannattaa määrittää aina samassa paikassa.

Aiheesta on totta tosiaan kirjoitettu viime aikoina paljon ja monelta kantilta, bro science on asia erikseen mutta lääketieteen asiantuntijatkin ovat antaneet vastakkaisia lausuntoja ja mielipiteitä. Lainasin nämä bloggauksessa käytetyt tutkimustulokset mainiota Terveyssatama-blogia kirjoittavan Jan Verhon kirjoituksista, mm. ProBody-lehdestä 6/2013. Tarkemmat tutkimuslähteet löytyy siis niin haluttaessa :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Maastolenkki Siperian tapaan.

Huh, talvi tulikin sitten melkoisella ryminällä! Ennusteet lupailivat että viikonlopun aikana tulisi talvi käytännössä koko Suomeen mutta lauantaiaamu alkoi pienellä pettymyksellä. Heräiltiin kahdeksan aikaan, katottiin pojan kanssa ulos ja todettiin että lunta ei ole vielä milliäkään. Syötiin aamupalat ja katottiin ulos uudestaan kymmenen maissa, siellä oli täysi talvi! Talvi siis alkoi meidän kulmilla tammikuun 11. päivä kuin silmiä räpäyttämällä ja nyt on menty päivästä toiseen noin -15C lämpötiloissa. Ilmaston ääri-ilmiöitä on siis jälleen käsillä.

En ole juossut tammikuussa juuri yhtään. Juoksin sunnuntaina 29. joulukuuta 12 kilometriä ja seuraavaan varsinaiseen juoksulenkkiin kului aikaa tismalleen kaksi viikkoa. Juoksin viime sunnnuntaina kuutisen kilometriä. Hallissa olen käynyt kaksi kertaa juoksemassa kovia vetoja. Tammikuun saldoksi tulee muodostumaan ehkä 30-40 kilometriä, suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten tammikuussa. Silloin kilsoja kertyi 38.

Tykkään juosta pakkasessa. Mun kroppa lähtee nopeasti käyntiin ja tuottaa niin paljon lämpöä ettei pakkaslenkeillä tarvitse pukeutua hirveästi erilailla kuin plussakeleillä. Mulla ei ole juurikaan mitään thermovaatteita tai talviliikuntatekstiilejä. Tänään aaamupäivällä mittari näytti -18C kun lähdin juoksemaan. Jalassa oli juoksusukat joissa lukee joku thermal, taitaa olla mun ainoa vaatekappale jossa lukee niin. Normaalit juoksukengät toki niiden päälle. Tavalliset ohuet juoksutrikoot oli jalassa kuten ympäri vuoden mutta laitoin niiden ja boksereiden väliin pitkät perus-blackhorset. Yläkropassa oli pitkähihainen ohut tekninen juoksupaita, sen päällä tavallinen pitkähihainen puuvillapaita ja sen päällä ohut juoksutakki. Päässä pipo.

Kädet on mulla yleensä ainoa kohta joka on kylmä, nekin tosin vain pari ekaa kilometriä. Päätin ottaa varman päälle ja laitoin kahdet hanskat, alle ohuet Marmotin windstopperit ja siihen päälle tavalliset lapaset. Homma lähti lapasesta eli lapaset sujahtivat taskuun ekan kilometrin jälkeen. Windstopperitkin menivät taskuun noin kolmen kilometrin jälkeen. Loppulenkki sujui mainiosti paljain käsin. Kylmä ei tullut mutta parikymmentä pakkasastetta kyllä ahavoi käsien ihoa.. Pitänee hoitaa niitä jollain kosteusvoiteella.

Kaulan aluetta mietin usein koska sitä suositellaan suojaamaan hyvin, mulla se on käytännössä paljas. Ei ole kuitenkaan koskaan tullut mitään ongelmia joten ehkä juoksen jatkossakin näin. Käyttääkö joku esimerkiksi Buffia kaulassa? Se olisi aika simppeli ratkaisu.

Tää oikea talvi ja kova pakkanen tuli hyvään saumaan. Nyt kun pitäisi pikkuhiljaa palailla juoksemaan pk-lenkkejä on hyvä saada lisäpiristystä ja maustetta juoksuun. Lumi ja kylmät ilmat sitä todellakin tuo, ei tarvitse juosta kuukaudesta toiseen samoissa plus-vitosissa.

Päätin käydä katsomassa joko Seijan kaatamat puut on raivattu maastopoluilta. Ajattelin että ois luvassa kunnon siperialainen lenkki, jos ja kun kukaan ei ole siellä kulkenut lauantain jälkeen. -18C ja umpihanki ois ollut loistava yhdistelmä. Päätin vetää kengänpohjiin Nordic Gripin nastat, lumen alla voisi olla kiviä ja juurakoita joita en näe ja nastoitettu kenkä ehkä estäisi paremmin liukastumisia. Tai sitten ne voisivat toimia vähän lumikenkämäisesti.

Kaatuneet puut oli raivattu ja porukkaahan oli kulkenut siellä niin paljon että koko lenkki oli tallattu lumesta auki! Aktiivisiä ihmisiä, hieno juttu. Olen ajatellut että ihmiset liikkuvat lähinnä talvikunnossapidettävillä pururadoilla ja lenkkipoluilla mutta oli hienoa huomata että reitit voi pitää auki ihan ominkin voimin. Umpihangessa on kiva juosta, saa sykkeen lyhyelläkin ja hitaalla lenkillä kohoamaan ja tulee ihan erilainen tekemisen fiilis kuin tavallisella hoidetulla reitillä. Suosittelen lämpimästi kaikkia ottamaan oman lähiseudun reittien "avaamisen" omalle vastuulle!

Eipä se ilmakaan niin kylmältä tuntunut.. Kovin autenttinen Siperia-kokemus jäi siis tällä kertaa saamatta ;)

Tundran -50C voisi olla jo liikaa minunkin moottorilleni, Muoniossa näyttäisi olevan nyt -32C.  Se ois aika siistiä käydä testaamassa!

Siperialainen Oimjakon lienee maailman kylmin asuttu paikka. Paikallista juoksuharrastajaa, Boris Fyodorovia, kävi nyppimään kuinka pohjoisnavalla juoksevat länsimaalaiset pitävät itseään kovina tyyppeinä. Kaveri oli kuitenkin pettynyt keliin, pakkasta oli vain -38C ja aikoo kokeilla seuraavan kerran kun ollaan lähempänä -60C astetta. Siinä on jätkä minun makuuni! Lukekaa lisää Siberian Timesin uutisesta: http://siberiantimes.com/other/others/news/siberian-man-runs-coldest-marathon-in-the-world-in-minus-38c/

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ilonpilaajat.

Ihminen on luotu liikkumaan. Sen voi mielestäni päätellä siitä että lapsi joka on oppinut kävelemään, juoksee mieluummin ympäriinsä kuin istuu paikallaan. Varmaan poikkeuksiakin on mutta uskoisin että pääsääntöisesti liikkumattomuus alkaa versomaan jossain vaiheessa ihmiselämää eikä ole mikään syntymälahja. Niin kauan kuin ihmisrotu on olemassa, se on juossut. Muuten ei ole saanut ruokaa tai pedot ovat syöneet. Se on meidän geeneissä, ihan jokaisen.

Ilo liikkumiseen voi mennä pilalle monellakin tavalla. Joku huono kokemus kuten loukkaantuminen joka jää käsittelemättä. Motorinen puute tai heikkous johon kiinnitetään huomiota vahvuuksien sijaan. Nykyään pihapelejä tai puissakiipeilyjä on vähemmän kuin menneinä aikoina, iso osa lasten liikkumisesta on ohjattua. Käytännössä siis aikuinen ohjaa ja sanelee lapsille miten liikutaan ja urheillaan. Se on ihan hyvä asia kun ohjaus on pätevää eikä kaikki liikunta ole sitä aikuisen sanelemaa vaan päivään mahtuu täysin omaehtoistakin touhuamista. Aikuisten lapsille ohjaaman liikunnan suurin ongelma on usein just se aikuinen. Koska tämä on mun blogi ja saan kirjoittaa ihan mitä haluan niin voin sanoa sen ihan suoraan. Suurin ongelma on mulkku aikuinen.

Viimeksi pari viikkoa sitten mulla meinasi kuppi mennä nurin ihan kunnolla. Eräänä arki-iltana kello oli vähän yli kahdeksan, olin saanut omat kovat juoksuvetoni vedettyä, puin takkia päälle ja olin lähdössä urheiluhallista ulos. Juoksuradan keskellä olevalla pallokentällä oli ollut usean eri seuran ja ikäluokan jalkapalloharjoituksia. Vuoro kentällä oli päättynyt ja lapset valmentajineen siirtyivät loppuverryttelyyn ja venyttelyyn kentän ulkopuolelle. Erään poikaryhmän valmentaja meuhkasi kovalla äänellä ja erittäin vittumaiseen äänensävyyn miten poikien olisi pitänyt tajuta juoda juomapulloistaan samalla kun kävelivät kentältä pois eikä siinä verryttelyn alkaessa. Sitä tapaa miten ilkeästi tämä valmentaja pojille koko ajan puhui on vaikea edes kuvailla. Lähdin nopeasti pois koska olin aivan hiilenä enkä olisi kyennyt antamaan asiallista palautetta.

On ihan selvää että pariakymmentä 5-10 vuotiasta poikaa tai tyttöä voi olla vaikea saada ohjattua ja ryhmää pidettyä kurissa. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ollut mitään riehumista, pari poikaa vaan sattui juomaan pullostaan väärällä hetkellä.

Lasten parissa toimiminen ei vain sovi kaikille. Kun on herännyt kuudelta aamulla, tehnyt työpäivän ja lähtee sen jälkeen valmentamaan junioriryhmää, alkaa olla hermo kireällä. Ymmärrän tämän. Toisaalta nämä nappulatkin ovat menneet ehkä kahdeksaksi kouluun, olleet siellä kolmeen tai neljään, käyneet kotona syömässä ja lähteneet treeneihin. Mun mielestä aikuiselta saa ja pitää odottaa enemmän kuin alle 10-vuotiaalta.

Olen seurannut paljon lasten ja nuorten urheilua ja treenejä. Seuroissa tehdään todella hyvää työtä ja niissä toimii hemmetin paljon aikuisia jotka antavat ison osan vapaa-ajastaan lasten urheilun ohjaamiselle ja tukemiselle. Mutta on tunnustettava että tosi monet eivät sovellu alkuunkaan ohjaamaan lapsia. Pedagoginen käsitys on täysin puutteellinen ja ainoa tapa puhua on joko käskevä tai moittiva. "Mitä sä oikein teet? Miksi sä tonne potkaisit, ei siellä ketään ole. Ajattele vähän" ilkeään sävyyn sanottuna kuusivuotiaalle futaajalle on mun mielestä todella heikkoa valmentamista. Miten olisi "yritä löytää oma pelaaja tarkemmin, missä kaverit on"?

Seuroissa on huutava pula valmentajista ja juniorijoukkueiden vastuuhenkilöistä. Ei tarvitse omata omaa lajitaustaa, tietoa harjoittelun suunnittelusta ja lajin perusteista saa erilaisista koulutuksista. Hyvä juniorivalmennus syntyy ennen kaikkea näkemyksestä miten lapsiryhmää kuuluu ohjata ja miten palautetta tulee antaa.

Mun mielestä on tosi surullista millaisen kuvan urheilusta ja aikuisista nämä ilonpilaajat lapsille antavat. Urheilun kuuluu olla hauskaa, tsemppaavaa, kannustavaa, innostavaa! Paloa, nautintoa, intohimoa. Hikeä ja kyyneleitä. Onnistumisen tunteita jokapäiväisissä treeneissä ja vuoden kohokohdissa kuten turnauksissa ja kilpailuissa.

On kuultu ihan liian monta tarinaa siitä miten koulun liikunnanopettaja tai joku nälvimällä auktoriteettia hakeva valmentaja on pilannut innon liikuntaan ja liikkumiseen.  Mitenköhän moni noista näkemäni valmentajan ohjaamista pojista ei kohta haluakaan mennä harjoituksiin? Pahimmassa tapauksessa tulee vastareaktio ja urheilu ja liikunta jää kokonaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi ja aikuinen menee mukaan seurojen toimintaan. Siellä on todella tarvetta ja kysyntää hyville tyypeille. Vallataan liikunta takas pahiksilta hyviksille!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Jalkatreenin härkäviikko.

Nää harjoitusviikot rakentuu aina yhtä arvoituksellisesti. Kun yksittäiset palat laittaa yhteen niin tulee joskus jotain mitä ei osannut odottaa. Nyt kävi jälleen kerran niin.

Alkuviikko oli aika iisi. Maanantaina kävin aamupäivällä salilla, jaloille tuli ensisijaisesti rasitusta valakyykkyjen muodossa. Lopuksi vedin kuitenkin tuhannen metrin maksimisoudun ja se vetää mulla aina jalat ihan piippuun. Kun kädet on ihan loppu, suurin duuni tulee jalkojen kautta. Raskaimmalla säädöllä soutaminen on vähän kuin tekisi kyykkyjä ja no - tekisi jotain soutua käsillä. Tosin ne sarjat ei ole mitään kymppejä vaan sata putkeen, mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman kovilla tehoilla. Kävely on kunnon hoipertelua sen jälkeen, osin huippusykkeiden takia, mutta ennen kaikkea siksi että jalat on niin töötissä ettei meinaa pysyä pystyssä. Jyrkät kierrerappuset pukuhuoneeseen..  todella huono vitsi sali-interiöörin suunnittelijalta.


Tiistaina oli talviuintia "avannon" merkeissä, kroppa ja mieli lepäsi niin kuin aina. Ei, jalat ei rasittuneet tiistaina.

Enkä etukäteen ajatellut että keskiviikkokaan olisi mikään paha niille. Mutta kuinkas kävikään? Painonnostokoulun ekalla kerralla tehtiin jo kymmeniä ja taas kymmeniä toistoja atg-kyykkyjä. Pari tyyppiä varoitteli että seuraavana päivänä voi tuntua olkapäissä. No ei tuntunut, teen viikoittain tosi raskaita olkapääliikkeitä pitkiä sarjoja (3x 15 pystypunnerrusta seisten jne.) mutta etureidet.. Voi morjens. Ne oli eilen melkein kosketusarat ja käveleminen oli todella hankalaa.


Ja mitäs kalenterissa onkaan torstaisin tammikuun alusta helmikuun puoleen väliin? 400 metrin maksimijuoksuvetoja sisäradalla! Haa haa. Tiesin kyllä että vaikka kävely tuottaa vaikeuksia niin juoksu todennäköisesti sujuu. Kun lihakset saa lämpenemään niin domsit katoaa ja pystyy vetämään melkein kuin ennen vanhaan. Kun juoksen parittomat kierrokset, siis myös ykkösen, mahdollisimman hiljaa niin jalkojen ja koko kropan ydinlämpötila nousi just sen verran että juoksu tuntui ihan hyvältä niillä täysiä vedetyillä parillisilla kierroksilla. Joten kuus kierrosta rataa ympäri meni oikein hyvin, huomasi että anaerobinen kestävyys alkaa taas löytyä. Koko iltana ei yskittänyt eikä laatta meinannut lentää toisin kuin vaikka viikkoa aiemmin.

Täysillä juokseminen, on se sitten 100 tai 400 metriä, eroaa totaalisesti tavallisesta juoksulenkistäni ja -tyylistäni. Jalat iskeytyy tartaniin kuin jouset jotka heittävät voimalla eteenpäin, kierros vedetään hirveällä aggrella hampaat yhteen puristettuna. Hengitys on tuttua raviratojen maalisuoran kamppailuista kun kuolaimet peittyy vaahtoon. Kun tavallinen pk-hölköttely lähinnä palauttaa jalkoja muusta harjoittelusta sen kummemmin rasittamatta niitä, pikajuoksu on totaalista jalkatreeniä. Takareisien ja pakaroiden suurista lihaksista otetaan kaikki irti.

Kyllä mä tänään perjantaina pääsin sängystä ylös mutta tiesin että saliohjelmani rotaatio olisi hieman väärässä kohdassa tähän saumaan. Askelkyykkyä ja kahta erilaista jalkaprässiä, pysty ja vaaka.

Itse asiassa askelkyykyt eivät tuntuneet juuri missään. Teen ne kohtuullisen kevyinä, se on lähinnä lihashuoltoa juoksua ajatellen, joten kehitys- ja lihasärsykeaspekti alkaa olla aika mitätöntä. Prässit sen sijaan oli jo melkoista touhua. Todellista unelmien sielunmessua. Melkein itketti, melkein nauratti. Nyt kävi näin.

Onneks viikonloppu on leppoisa. Hölköttelen jonkun erittäin palauttavan kuutisen kilometriä, rullailen kinttuja ja lepäilen. Ens viikolla pitää olla iskussa, jos kaikki menee kuten suunnittelin niin edessä on viiden päivän treeniputki jonka kruununa on painonnostokoulun toka kerta.

Meidän painonnostoseuran sivuilla oli jalkojen sikareeni, jos kaipaat viikonlopuksi tekemistä niin kannattaa kokeilla:

Kyykkyjä siis pohjan kautta!

15 x 60%
13 x 65%
11 x 70%
9 x 75%
7 x 80%
5 x 85%
3 x 90%
1 x 95%

64 kyykkyä siis :D Taitaa olla omat jalkarääkit lastenleikkiä tähän verrattuna. Milko Tokola vastasi tähän sikareeniin omalla versiollaan:

20x 20kg
19x 30kg
18x 40kg
17x 50kg
16x60kg
15x70kg
14x80kg
13x90kg
12x100kg
11x 110kg
10x 120kg
9x130kg
8x140kg
7x 150kg
6x 160kg
5x 170kg
4x 180kg
3x 190kg
2x 200kg, 
1x 210kg


Vaikka mulla onkin nyt juoksussa kevyempi kausi menossa niin jätetään silti väliin.. toistaiseksi ;)


Toivottavasti poika ei keksi viikonloppuna että leikitään kuntosalia.. "Iskä! Tuun olkapäille istumaan niin tehdään kyykkyjä"..

Hyvää viikonloppua sikareenien tai löhöilyn parissa kaikille!

torstai 9. tammikuuta 2014

Painonnostokoulussa.

Siitä on noin viitisentoista vuotta kun olen viimeksi käynyt koulua. Eilen pakkasin repun, heilutin kotiväelle ja lähdin jännittyneenä kohti uutta opinahjoani. Oli eka koulupäivä aikuisten painonnostokoulussa.

Kaikki blogiani vähänkin enemmän lukeneet tietävät että rakastan painonnostoa. Olen nähnyt tuhansia tempauksia ja työntöjä niin telkkarin välityksellä isoissa arvokisoissa kuin paikanpäällä kotimaisissa kilpailuissa. Mulla on ollut jo pitkään mielessä aloittaa painonnostoharjoittelu ja nyt oli sopiva hetki mennä paikallisen painonnostoseuran harjoituksiin mukaan.

Painonnostokoulun eka kerta keräsi 15-20 henkeä. Noin puolet taisi olla crossfit-harrastajia, me loput olimme sitten sekalaisempi joukko eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Osalle oli tosiaan painonnostoliikkeet tuttuja crossfitin kautta, osalla oli salitaustaa, osalla ei ollut mitään kokemusta tämän tyyppisestä lajista.

Ensin otettiin lämpöä kepin kanssa, liikkeet oli kyllä heti alusta asti ehtaa painonnostoa. Tempauksia pohjenousulla, valakyykkyjä, pystypunnerrusta niskan takaa.

Porukka jaettiin pienryhmiin, 2-4 henkeä. Naisten ryhmille 15 kilon tangot, miesten 20 kilon tangot. Olin koko treenin saman crossfit-taustaisen kaverin kanssa kahdestaan joten ehdittiin vetää toistoja todella paljon. Ensin tehtiin tempausta parikymmentä minuuttia. Tempaus + valakyykky x 3, sitten teki kaveri ja taas itse kiinni tankoon. Tämän jälkeen tehtiin rinnallevetoa ja työntöä vartin verran, kolmosia muistaakseni ja lopussa vielä vartin verran etukyykkyjä viiden sarjoina.

Harjoituksessa oli yksi varsinainen valmentaja mutta samassa salissa harjoitteli joukko seuran nostajia jotka oman treeninsä ohessa koko ajan ohjasivat myös meitä. Hyvä ratkaisu, itse ainakin sain koko ajan neuvoja ja ohjeita. Tunsin tekeväni suunnilleen kaiken väärin.. Jalkaterien asento, jalkojen leveys, polvien asento, epäkkäät, kyynerpäät, olkapäät, selkä, pään asento.. :-D Tavallisesta salitaustasta ei todellakaan ollut juuri mitään hyötyä.

Aivan tolkuttoman teknisiä ja haastavia liikkeitä. Olin aina ollut epäluuloinen selän asentoni suhteen ja olenkin todella tyytyväinen etten ole koskaan tehnyt salilla ominpäin raskaita voimaliikkeitä, voisi olla selkä jo entinen. Selkä ei pysynyt millään suorana vaan lähti koko ajan pyöristymään. Etukyykkyjen jälkeen ja niiden aikana tuli valtavasti neuvoja ja ohjeita mutta selästä ei puhuttu mitään. Laskin tangon maahan ja kysyin että mites nyt se selkä? Oli kuulemma aika hyvä! Huh huh :D Edes joku asia meni vähän oikeaan suuntaan.

Tunti oli kulunut mutta porukka ei meinannut saada tarpeekseen joten valmentajan johdolla tehtiin vielä 2x 15 sarjat istumaannousuja ja kaksi minuutin lankkupitoa puolen minuutin palautuksella.

Hikoan yleensä todella vähän, saatan tulla puolentoista tunnin juoksulenkiltä lähes kuivin kamoin. Nyt hiki valui melkein koko tunnin vuolaana vaikka periaatteessa homma ei ollutkaan raskasta. Toistoja tuli kuitenkin kymmeniä ja taas kymmeniä ja kun yritti keskittyä miljoonaan uuteen asiaan samaan aikaan niin sekin taisi pistää hikoiluttamaan.

Jäinkö koukkuun? Ehdottomasti. Ellen olisi näin kärsivällinen niin voi olla etten jaksaisi yrittää uudestaan ja uudestaan. Mutta tämänkään lajin suhteen mulla ei ole kiire mihinkään. Jos se vaatii pari vuotta harjoittelua että saan nostot napsumaan kohdalleen niin sitten vaatii. Isot painot eivät ole hakusessa pitkään aikaan, haen tekniikkaa, liikeratojen hallintaa ja kehon tuntemusta. Painonnosto tulee tukemaan älyttömän paljon myös juoksuharjoittelua.

Olisi ollut varmaan aika masentava kokemus jos vuosien lajirakkauden jälkeen käytännön kokemus olisi jäänyt valjuksi. Ilmapiiri oli kuitenkin niin tsemppaava ja kannustava ja ohjaus pätevää että odotan jatkoa innolla. Joku näistä pidempään harrastaneista kavereista kyseli treenin jälkeen pukuhuoneessa montako kertaa olen käynyt. Kun sanoin että tämä oli eka kerta niin hän kehui miten hyvin se siihen nähden meni. Taisi olla pelkkä kohteliaisuus mutta tällaisilla pienillä jutuilla ja uusien harrastajien huomioonottamisella lajiyhteisöstä ja seurasta tulee helpommin itselle tärkeä.

Suurimman osan vuodesta, satoja ja taas satoja tunteja juoksen yksin keskellä metsää tai treenaan salilla yksin. Tottakai salilla tulee moikkailtua ja vaihdettua kuulumisia tuttujen kanssa mutta lopulta sekin on mulle paikka jossa olen tiukasti latautuneena ja keskityn omaan tekemiseen enkä muihin ihmisiin. Painonnostosta tulee jatkossa tärkeä osa harjoitteluani myös tämän takia. En ole aina vain pelkkä yksinpuurtaja vaan osa seuraa jossa saa koko ajan tukea ja tsemppausta treenaamiseen.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Vilauttaisitko vähän sun hedelmähyllyä?

Meidän keittiössä on jatkuva logistinen ongelma. Sen syypää ovat hedelmät, nuo periaatteessa mainiot välipalat ja mussutettavat, jotka ovat toisiaan kohtaan sangen vihamielisiä. Laitapa omena ja banaani yöksi samalle hyllylle kaappiin niin aamulla molemmat ovat entisiä.

Osaako joku tiukan linjan fruitaristi kertoa miten tämä ongelma tulisi ratkaista? Mitään ongelmaahan ei ole jos kaapissa on pari banaania mutta sitten yleensä siellä on myös omenoita, kiwejä, rypäleitä ja päärynöitä. Joskus myös mangoa, luumuja, greippejä, appelsiineja, klementiinejä, passionhedelmiä... Vihannesten joukossa on vastaavia kaasuttajia jotka etyleenillään kypsyttävät pilalle kaiken minkä lähelle asettaa. Kurkku ja tomaatti samalla hyllylle - BUSTED!

Jouluna tää homma alkoi todella ottamaan hermoille. Jääkaappi ja kuivakaapit oli täynnä erilaisia elintarvikkeita ja raaka-aineita ja tottakai hedelmiäkin oli runsaasti. Tilaa oli muutenkin vähän ja sitten olisi vielä pitänyt saada joka hemmetin vihannes- ja hedelmälaji omalle hyllylle. Pitääkä mun hakea Ikeasta joku sellainen lokerikkoja täynnä oleva kaapisto jotta jokainen on varmasti kiltisti omissa oloissaan pilaamatta muita?

VAROITUS! Älä yritä tätä kotona!
Googlettelin vähän äsken. "Etyleeniä erittävät ja etyleenistä kärsivät tuotteet tulee säilyttää erillään". 99 prosenttia hevi-tuotteista joko erittää etyleeniä tai kärsii siitä! Metri kuulemma riittää välimatkaksi... Spelling-kartano olisi ihan hyvä ratkaisu, joka hedelmä- ja vihanneslajille olisi oma huone.

Usein vihanneksia ja hedelmiä pitäisi kaiken tämän lisäksi vieläpä säilyttää jossain älyttömässä lämpötilassa, +8C - +15C. Raivostuttavan passelisti huone- ja jääkaappilämpötilan välissä, ehheh. Pitäiskö mun askarrella meidän kellarista viinikellarin tyyppinen hedelmien ja vihannesten säilytysparatiisi jossa olisi se Ikea-lokerikkolaatikosto, täydellinen ilmankosteus ja tasainen +12C?

Raottakaapa filosofiaanne onnistuneen hedelmien- ja vihannesten säilytyksen takana. Onko kaikilla joku Ebaysta tilattu mangohumidori?

tiistai 7. tammikuuta 2014

Onnistumisten superviikonloppu.

Joskus kaikki natsaa kohdalleen, niin kävi suomalaisilla urheilijoilla laajalla rintamalla pitkän viikonlopun aikana.

Erittäin raskaassa Tour de Skissä kolme suomalaisnaista oli kuuden parhaan joukossa. Innsbruckissa Anssi Koivuranta voitti mäkihypyn maailmancup-kisan, kukaan suomalainen ei ollut päässyt edes palkintopallille yli kolmeen vuoteen. Suomi voitti ringeten maailmanmestaruuden ja kultaa alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa. Ehkä kaikista kovin juttu isossa mittakaavassa oli miesten lentopallomaajoukkueen selviytyminen syksyn MM-kisoihin 32 vuoden tauon jälkeen. Kilpailut järjestetään neljän vuoden välein kuten vaikkapa jalkapallossa ja kisoihin pyrki 159 maata eri maanosissa järjestettävien karsintojen kautta.

Itselleni yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista ja sykähdyttävimmistä suorituksista tapahtui porvoolaisella kuntosalilla. Ultrajuoksija Sakari Haka päätti tempaista Uuden Lastensairaalan puolesta ja painoi lauantaiaamuna klo 10 juoksumaton päälle ja tarkoitus oli edetä mahdollisimman pitkä matka 48 tunnin aikana. Loppiaisaamuna klo 10 matto sammutettiin ja mittarissa oli tarkistuslaskennan jälkeen älyttömät 321.27 kilometriä! Se on uusi pohjoismaiden ennätys ja maailman kaikkien aikojen viidenneksi kovin juoksumattotulos kahdessa vuorokaudessa. Lisää tietoa Sakarin suorituksesta ja keräykseen osallistumisesta löytyy Endurancen sivuilta: http://endurance.fi/wp/?p=3727 .

Toivottavasti tämän viikonlopun jälkeen kukaan ei jaksa mussuttaa ikuista itkuvirttä siitä miten suomalaisurheilijat epäonnistuvat aina. Pää ja kroppa kestää suomalaisilla takuuvarmasti kovassa paikassa siinä missä muillakin. Ikuisina onnistujina ja jonkinlaisina super-urheilijoina pidetyt ruotsalaiset osoittivat ikävämpää puoltaan kun sinikeltaisten pelaajat sanoivat olevansa suomalaisia parempia ja haukkuivat suomalaisten pelityyliä. En ole ikinä ymmärtänyt sitä kun häviäjä sanoo olevansa parempi kuin voittaja. Jos olet parempi, näytä se siellä kentällä. Jos häviät, onnittele voittajaa ja tunnusta olevasi heikompi.

Itse otin viikonlopun pääosin levon kannalta mutta eilinen oli jo aika aktiivinen päivä. Menin aamupäivällä salille ja ilmeisesti moni muukin oli pitänyt loppiaista hyvänä treenipäivänä, porukkaa oli paljon enemmän kuin vaikkapa tavallisena sunnuntaiaamupäivänä. Vuoden ekan viikon aikana salilla on näkynyt poikkeuksellisen paljon erilaista ohjausta ja valmentamista, joko salilla jo pidempään käynyt kaveri tai ammatti-PT on ohjannut ja opastanut uusia kuntoilijoita treenaamisen saloihin. Tällaisia parivaljakkoja oli eilenkin useita.

Sain vedettyä hyvän voimatreenin, ihan kuin tihentynyt voimaharjoittelu alkaisi purra jo viikossa. Treenin lopussa vedin 1000 metrin maksimisoudun neljän kuukauden tauon jälkeen. Aika oli ihan kelvollinen, taisi olla kolmanneksi tai neljänneksi paras koskaan.

Heti salin jälkeen kävelin kotiin ja lähdettiin perheen kanssa patikoimaan luontoon. Avovaimo oli löytänyt retkeilykartoistaan hauskan paikan jossa vain reilun kilometrin kävelyllä pääsee tutustumaan kahden eri järven rantoihin ja komeaan taukopaikkaan laavuineen ja tulentekopaikkoineen.



 
Tämä on tammikuinen Suomen luonto!

Retkeilyn jälkeen ehdittiin vanheta kotona noin tunti jonka jälkeen suunnattiin vielä tekojääradalle luistelemaan :) Loppiainen olikin siis lopulta todella täynnä aktiviteettia.

Tänään olen menossa kuukauden tauon jälkeen avantoon, vieläkään ei näy lunta eikä jäätä mutta ilmeisesti viikonloppuna olisi vihdoin luvassa talvisempaa säätä. Se ois hieno juttu, haluaisin jo kovasti päästä luistelemaan omalle lähikentälle, pulkkamäkeen ja hiihtelemään. Ja oishan se ihan oikea avantokin kiva kokea vielä tänä talvena.

perjantai 3. tammikuuta 2014

2014 - Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin!

Kuulostaa hullulta mutta aloin suunnitella tämän vuoden tavoitteita jo vuosi sitten! Elä tässä ja nyt, on vain tämä hetki jne. niinhän minä aina kirjoitan ja niin ajattelenkin mutta isoja asioita ei vain voi sysätä hetkessä liikkeelle. Niitä pitää työstää ensin tarpeeksi pään sisällä, sitten tehdä suunnitelma miten sen toteuttaminen onnistuu ja lopulta tehdä se kun aika on kypsä.

Pääpiirteittäin harjoitusohjelmani on sama kuin viime vuonna. Tammikuun alusta maaliskuun loppuun salitreenejä olisi tarkoitus tehdä kolme viikossa ja juoksuharjoituksia kaksi. Tammi-helmikuussa toinen viikon juoksuharjoituksista on kova intervallirääkki sisäradalla, tein ekan eilen illalla. Kaksi 400 metrin maksimivetoa ja 1600 metriä hölkkäilyä palauttelua varten. Viikon toinen harjoitus on kevyt lenkki, varmasti aika lyhyitä nyt alussa koska juoksuinto ei ole suurimmillaan, 5-10 kilsaa kerrallaan.


Helmi-maaliskuun aikana alan ajamaan sisään peräkkäisiä juoksupäiviä. Ensin kaksi juoksupäivää peräkkäin, sitten kolme, neljä jne. Vuoden suuri tavoitteeni on pystyä juoksemaan toukokuussa kuutena päivänä viikossa. Tarkempia yksityiskohtia paljastan vasta lähempänä mutta kaikki tekeminen tähtää pitkin kevättä kropan ja jalkojen iskunkestävyyden parantamiseen mahdollisimman paljon. Maaliskuussa esimerkiksi juoksen neljänä päivänä peräkkäin, pidän 1½ viikkoa taukoa juoksusta ja keskityn voimailuun jonka jälkeen taas useamman päivän juoksuputki.

Huhtikuun alusta vuoden loppuun punttitreenit vähenee kolmesta kahteen kertaan viikossa, juoksupäiviä on kolme viikossa. Pääpaino on varmasti tänäkin vuonna 10-15 kilometrin pk-lenkeissä, niitä tulee olemaan suurin osa. Mielellään iso osa mäkisessä ja haastavassa maastossa, hiekalla jne.

Maratonin aion juosta jälleen syksyllä, en tiedä vielä missä mutta esimerkiksi Pohjanmaa kiinnostaa. Haluaisin juosta maratonin kaikissa Suomen maakunnissa, 2/19 kasassa! Tällä tahdilla tavoite täyttyy vuonna 2030 :D En harjoittele erityisesti maratonia varten, perustekemisen pitäisi riittää siihen että ajasta lohkeaa taas pala pois, alle 4:20 kelpaisi.

Kaksi vuotta sitten otin käyttöön kilometritavoitteen kaverien ja tuttujen kokeillessa samaa. Silloin tuli täyteen 1000, viime vuonna sain juostua suunnittelemani 1100 kilometriä ja tänä vuonna tavoitteeni onkin tietysti 1200km. 23 kilometrin viikot kuulostaa erittäin siedettävältä eikä tarvitse stressata vaikka esimerkiksi nyt tammikuussa tuskin juoksen edes 50 kilometriä.

Kesällä voisi olla kiva kipitellä lyhyitä maastojuoksuja ym. tapahtumia mutta sen näkee sitten missä kunnossa jalat on rankan kevään jälkeen. Tällä hetkellä kaikki ajatukset on toukokuussa enkä tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos selviän hengissä, en menetä kaikkia varpaankynsiä ja pystyn kävelemään niin se riittää :D

Cooperissa yritän vihdoin puhkaista sen 3000 metriä, ajattelin yrittää sitä helmi-maaliskuussa.

Voimailupuolella haluan jatkaa siitä missä olen nyt, samaa tasaista sarjapainojen ja maksimipainojen kasvattamista. Aion myös keskittyä liikeratojen puhtauteen ja laadukkaisiin toistoihin, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan käytännössä. Todennäköisesti esimerkiksi teen leuanvetoja 8+9+9 tyyppisten tosi raskaiden ja lopulta aina vajaiksi jäävien sarjojen ja toistojen sijaan lyhyitä, 2+2+3 sarjoja mahdollisimman hitaasti ja puhtaasti eri otteilla.

Salin puolella tehtävissä rääkeissä olisi hyvä saada kasaan 100 boksihyppyä (noin 45cm) ilman ainuttakaan taukoa. Soutulaitteella 1000m alle 3:30, 2000m alle 7:30, 3000m alle 12:00 kymppitasolla. Osa jäänee vielä saavuttamatta mutta oishan se vaan mahtava juttu jos joku kerta siinä conceptin ruudulla olisi tollasia aikoja.


Vuonna 2014 aion puskea itseäni jälleen hieman pidemmälle ja hieman kovempaa. Kehittyä jokaisella osa-alueella, joillain enemmän, joillain vähemmän. Aina pikkuisen parempi Mika, se riittää!