Hyvässä kunnossa.

Tavoitteiden ja hyvän kunnon saavuttaminen on välillä aika abstraktia. Pienempiä tavoitteita on helppo saavuttaa mutta isommat maalit saattavat jäädä kokonaan kokematta. Kun on kuitenkin tehnyt parhaansa ja mennyt eteenpäin, ei kannata antaa mielen liikkua siihen suuntaan että olisi epäonnistunut vaikka jokin tietty tarkasti määritelty numeraali ei näkyisi kellossa tai haaveiltu rauta ei tangossa liikkuisikaan.

Harjoittelu on oppimisprosessi, joka päiväistä kehittymistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Pieniä asioita jotka loksahtavat paikoilleen niin kehon kuin mielen liikkeissä. Ahaa-elämyksiä jotka muuttavat kaiken tai antavat asioille oikean perspektiivin.

Viimeisimmästä lappujuoksustani on kulunut kohta puolitoista vuotta. Ei voi sanoa että se olisi joko hyvä tai huono asia. Olen kokenut valtavan isoja mielenmyllerryksiä juostessani maratonia mutta toki paljon enemmän kilometrejä on kertynyt eri tapahtumien välillä ja lopulta ne kilometrit ovat ehkä vaikuttaneet kaikkein eniten. On oppinut olemaan armollinen itselleen, antamaan periksi, joskus luovuttamaan tai jopa keskeyttämäänkin. Sellaista en ole koskaan tehnyt lappu rinnassa. Jos ja kun niin käy, se on varmasti myös erittäin opettavainen hetki. Aina voi miettiä miltä tuntuu kun jalka menee poikki mutta ennen kuin se todella tapahtuu, et tiedä siitä mitään.

Silloin viitisen vuotta sitten kun aloin liikkumaan mietin erilaisia tavoitteita. Tavoitin monet niistä ja keksin uusia haastavampia tilalle. Jotkut metrimäärät cooperin testissä, aikatavoitteet puolimaratonilla tai maratonilla, levytangossa liikutellut kilomäärät, jotkut ovat toteutuneet ja jotkut eivät. Ihan ensimmäinen tavoite, se mikä sai mut liikkeelle ei ollut mikään numeroarvo. Se oli ajatus siitä että haluan olla isä jonka ei tarvitse huonon kunnon vuoksi lopettaa pihapelejä lapsen kanssa.

Olen viime aikoina ollut koko ajan liikkeessä. Omia treenejä, muiden valmentamista ja ohjaamista, oikeita siviilitöitä ja seuratyötä. Vaikka välillä on väsyttänyt, olen mielestäni ollut koko ajan läsnä ja täysillä mukana kaikessa. Kaiken päälle ollaan käyty pojan kanssa lähes joka päivä hiihtämässä tai luistelemassa.

Maanantaina menin töiden jälkeen tekemään omaa painonnostotreeniäni, puolentoista tunnin harjoittelun jälkeen menin hakemaan pojan kotoa ja lähdettiin luistelemaan. Kahdeksalta illalla, takana oli jo toista tuntia luistelua, poika kysyi kauanko ollaan vielä. Olisin voinut vastata että luistellaan vaikka koko ilta ja yö.

Siinä hetkessä tajusin että olen saavuttanut sen kaikista isoimman ja tärkeimmän tavoitteen, sen mikä sai mut liikkeelle viisi vuotta sitten. Vaikka mitä tapahtuisi, olen jo perillä. Olen hyvässä kunnossa.