Hyvässä kunnossa.

Tavoitteiden ja hyvän kunnon saavuttaminen on välillä aika abstraktia. Pienempiä tavoitteita on helppo saavuttaa mutta isommat maalit saattavat jäädä kokonaan kokematta. Kun on kuitenkin tehnyt parhaansa ja mennyt eteenpäin, ei kannata antaa mielen liikkua siihen suuntaan että olisi epäonnistunut vaikka jokin tietty tarkasti määritelty numeraali ei näkyisi kellossa tai haaveiltu rauta ei tangossa liikkuisikaan.

Harjoittelu on oppimisprosessi, joka päiväistä kehittymistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Pieniä asioita jotka loksahtavat paikoilleen niin kehon kuin mielen liikkeissä. Ahaa-elämyksiä jotka muuttavat kaiken tai antavat asioille oikean perspektiivin.

Viimeisimmästä lappujuoksustani on kulunut kohta puolitoista vuotta. Ei voi sanoa että se olisi joko hyvä tai huono asia. Olen kokenut valtavan isoja mielenmyllerryksiä juostessani maratonia mutta toki paljon enemmän kilometrejä on kertynyt eri tapahtumien välillä ja lopulta ne kilometrit ovat ehkä vaikuttaneet kaikkein eniten. On oppinut olemaan armollinen itselleen, antamaan periksi, joskus luovuttamaan tai jopa keskeyttämäänkin. Sellaista en ole koskaan tehnyt lappu rinnassa. Jos ja kun niin käy, se on varmasti myös erittäin opettavainen hetki. Aina voi miettiä miltä tuntuu kun jalka menee poikki mutta ennen kuin se todella tapahtuu, et tiedä siitä mitään.

Silloin viitisen vuotta sitten kun aloin liikkumaan mietin erilaisia tavoitteita. Tavoitin monet niistä ja keksin uusia haastavampia tilalle. Jotkut metrimäärät cooperin testissä, aikatavoitteet puolimaratonilla tai maratonilla, levytangossa liikutellut kilomäärät, jotkut ovat toteutuneet ja jotkut eivät. Ihan ensimmäinen tavoite, se mikä sai mut liikkeelle ei ollut mikään numeroarvo. Se oli ajatus siitä että haluan olla isä jonka ei tarvitse huonon kunnon vuoksi lopettaa pihapelejä lapsen kanssa.

Olen viime aikoina ollut koko ajan liikkeessä. Omia treenejä, muiden valmentamista ja ohjaamista, oikeita siviilitöitä ja seuratyötä. Vaikka välillä on väsyttänyt, olen mielestäni ollut koko ajan läsnä ja täysillä mukana kaikessa. Kaiken päälle ollaan käyty pojan kanssa lähes joka päivä hiihtämässä tai luistelemassa.

Maanantaina menin töiden jälkeen tekemään omaa painonnostotreeniäni, puolentoista tunnin harjoittelun jälkeen menin hakemaan pojan kotoa ja lähdettiin luistelemaan. Kahdeksalta illalla, takana oli jo toista tuntia luistelua, poika kysyi kauanko ollaan vielä. Olisin voinut vastata että luistellaan vaikka koko ilta ja yö.

Siinä hetkessä tajusin että olen saavuttanut sen kaikista isoimman ja tärkeimmän tavoitteen, sen mikä sai mut liikkeelle viisi vuotta sitten. Vaikka mitä tapahtuisi, olen jo perillä. Olen hyvässä kunnossa.

Vesijuoksua metsässä.

Sää heitti täyskäännöksen. Viime torstaina luisteltiin 19 asteen pakkasessa eikä muita näkynyt. Maanantaina samassa paikassa ja samassa aktiviteetissa lukema näytti nollaa ja jää oli täynnä väkeä. Eilen mitään luistelukelpoista jäätä ei enää ollutkaan. Oli vain iso jäinen vesilammikko.

Päivän treeniksi olin eilen suunnitellut 12 kilometrin juoksulenkkiä, kaksi 6 kilsan lenkuraa metsässä. Heti kun pääsin liikkeelle suunnitelmat alkoivat elää. Parin ensimmäisen askeleen jälkeen molemmat tossut olivat aivan läpimärät.

Kolme lämpöastetta ja kaatosade takasivat sen että lenkistä ei puuttunut elämyksellisyyttä. Pääsin vesijuoksun pariin ilman että tarvitsi lähteä uimahallille. Kapea metsäpolku oli kuin ränni, 5-8 senttiä lunta oli muuttunut märäksi sohjoksi johon jalka upposi jokaisella askeleella ja tossut täyttyivät jäisestä vedestä. Tuntui siltä kuin olisi juossut koko lenkin ojaa pitkin, se olisi varmasti kivaa silloin kun ojanpohja on kuivunut mutta tällä kerralla niin ei ollut.

Takaisin en käänny koskaan ja juoksinkin ekan kuuden kilsan kierroksen loppuun asti, toiselle en kuitenkaan enää lähtenyt vaikka se oli kovasti tavoitteena ollutkin. Litimärät sukat ja tossut altistaa helposti vilustumiselle, flunssalle ja myös hiertymille ja rakoille. Alhainen lämpötila ei tilannetta ainakaan paranna, kesällä lämpöisessä on eri fiilis lingota tossuja kuivaksi juoksuaskelin.

Olosuhteet ovat nyt haastavat myös hurjan liukkauden takia mutta nastat onneksi pitävät. Mun mielestä aiemmat kovat pakkaset olivat mukavammat ja myös helpommat kelit juoksun kannalta. Olosuhteita ei voi valita mutta asenteen voi joten kyllä näissäkin keleissä pärjää.

Olen saanut taottua nyt useamman hyvän viiden harjoituspäivän viikon ja sama jatkunee tälläkin viikolla. Vaikuttaa siltä että melkein kaikki ovat nyt flunssassa joten pitää vain treenata jokainen päivä täysillä koska ei yhtään tiedä koska lentsu laittaa kapuloita rattaisiin!

Me olemme urheilu.

Uusimmassa Urheilusanomat-lehdessä oli erittäin mielenkiintoinen juttu, sellainen joka saa paatuneen urheiluromantikon mielen ja sydämen lepattamaan. Lehden Saksan-kirjeenvaihtajan seitsemänsivuinen reportaasi berliiniläisestä futisjoukkueesta on tarina jota kannattaa jakaa ja kertoa eteenpäin.

Viime viikolla 50 vuotta täyttänyt Union Berlin on täysin oma tapauksensa nykyjalkapallossa. Yhdistyneen Saksan alasarjoissa pitkään potkinut joukkue on vaikeuksista huolimatta noussut pykälä kerrallaan ylöspäin ja voimakkaan yhteishenkensä avulla noussut 2000-luvulla Saksan 2. bundesliigan vakiintuneeksi hahmoksi. Nousut ja putoamiset, jopa romahdukset, ovat lukuisten futisseurojen ominaispiirre. Miksi Union sitten on kummajainen?

Kakkosbundesliiga on divaristatuksestaan huolimatta Euroopan seuratuimpia urheilusarjoja, yleisökeskiarvot pyörivät noin 20 000 katsojan tuntumassa ja seurojen budjetit ovat kymmeniä miljoonia euroja. Futis on paitsi huippu-urheilua niin myös bisnestä, sidosryhmiä ja markkinointistrategioita. Kun suurin osa seuroista rakentaa stadioneistaan valtavia viihdekeskuksia erilaisine vip-tiloineen, Union Berlinin stadion on kannattajien itse itselleen rakentama.

Seura teki kyllä suunnitelmat ja hankki materiaalit ja työkalut mutta varsinaisen työn tekivät kannattajat itse. Pari ammattilaista koulutti 2500 fania jotka purkivat vanhat rakenteet ja rakensivat uudet katsomot, kaiteet ja nurmikentän. Kannattajien kädenjälki näkyy kaikessa ihan kirjaimellisesti: 22 000 katsojaa vetävän stadionin paikoista yli 18 000 on seisomakatsomoissa - siis peräti 84 prosenttia! Sellaista määrää ei ole muualla, seisomakatsomoita on yleensä vain päädyissä tai yksittäisissä sektoreissa, eikä esimerkiksi Englannissa seisomakatsomoita ole juuri lainkaan.

Stadionin nimi on Stadion An der Alten Försterei, suomeksi Vanhan metsänhoitajanmökin stadion. Se sijaitsee Köpenickin alueella upean Wuhlheiden kansanpuiston vieressä. Todella hieno ja vehreä metsäalue lähellä suurkaupungin sykettä, olen siellä itsekin joskus kävellyt ja kuljeskellut. Kuten stadionin nimestäkin jo voi päätellä, liput matseihin myydään Vanhasta metsänhoitajanmökistä. Stadion näyttää ulkoapäin vanhalta kaapelitehtaalta, ovathan seuran juuret 1900-luvun alun metallityöläisten joukkueessa.

Union Berlinin vaihtoehtokulttuuri ei lopulta ole niin erikoista ja vaihtoehtoista. Talkoita, vapaaehtoistyötä, yhteisö joka tekee asioita itse itselleen ja muille sen sijaan että he odottaisivat muiden tekevän kaiken valmiiksi. Se on arkipäivää monien pienten urheilulajien ja -seurojen parissa mutta kovin harvoin enää urheiluviihteen ja futisbisneksen huipulla. Union Berlinin väelle urheilu kun ei ole viihdettä tai bisnestä vaan paljon enemmän. Ehkä sen ymmärtäminen on monilta suuruudenhulluuden tavoittelussa kadonnut ja juuri siksi berliiniläisten seuraväki kiertääkin luennoimassa aiheesta niin Lontoon kuin Barcelonankin urheilufoorumeissa.

Olen viimeksi käynyt katsomassa ulkomaista jalkapalloa noin kymmenen vuotta sitten. Mielenkiinto meni, ehkä aikaa tai rahaakaan ei ole enää tarpeeksi. Union Berlinin kaltaisten tarinoiden myötä pieni kipinä kuitenkin herää.

Suomessa talkoo- ja vapaaehtoistyö on arkipäivää koska puroissa virtaava rahamäärä on ehkä jääkiekkoa lukuunottamatta pysynyt niin pienenä että rakkaus itse lajiin ja urheiluun on pysynyt keskiössä. Toisaalta meillä on myös vahva vähättelyn kulttuuri jossa oman kunnan tai kaupunginosan joukkuetta ei pidetä minään. Kun Union Berlin toi myyntiin 2222 euron hintaisia elinikäisiä kausikortteja nelosdivarissa, kannattajat ottivat pankista lainaa ja ostivat niitä. Ehkä jo lähivuosina korteilla pääsee katsomaan maailman seuratuimman liigan, Bundesligan, otteluita niissä itse rakennetuissa katsomoissa, jotka sijaitsevat seuran - siis sen kannattajien - itse omistamalla stadionilla ja tontilla.

Union Berlinin tarinan voi lukea Urheilusanomien numerosta 3/2016 joka on juuri nyt lehtipisteissä.

Testissä Garmin Vivofit.

Blogiani seuranneet tietävät etten käytä urheillessani koskaan mitään mittareita, en edes kelloa. Harjoitukset kirjaan ylös ihan omien tuntemuksieni mukaan käyttäen kynää ja paperia. Joulupukki toi kuitenkin mulle Garmin Vivofit aktiivisuusrannekkeen ja vaikka en laitteelle juuri käyttöä keksinytkään niin päätin kuitenkin muutaman päivän ajan kokeilla sitä ja testata mitä tuollainen laite todella kertoo. Vivofitin kanssa voi käyttää sykevyötä, itselläni sellaista ei ole joten testi on tehty pelkällä rannekkeella.

Garmin Vivofit on käytännössä askelmittari. Se pyrkii tunnistamaan käsien liikkumisesta kävelemisen ja laskemaan paljonko ihminen jaloillaan liikkuu. Mittari antaa asetettujen esitietojen perusteella päivittäisen tavoitteen, käytännössä askelmäärän. Laitoin omiin esitietoihin itselleni korkean aktiivisuuden ja tavoitteeksi tuli 7500 askelta.

Tosiasiassa kyse ei ole vain askelista. Vivofit laskee lähes kaiken käsien liikuttelun tiskaamisesta suihkussa käymiseen. Parempi nimitys laitteen näyttämälle luvulle onkin siis vaikkapa aktiivisuuspiste eikä askel.

Itse mittari on hyvin simppeli, siinä on tasan yksi nappi jota painamalla voi vaihtaa pienellä ruudulla näkyvää tietoa. Näitä ovat askeleet, tavoite sekä päivämäärä ja kellonaika. Kun sitä yhtä nappia pitää pohjassa, Vivofit synkronoituu bluetooth-yhteyden kautta älypuhelimeen ja Garmin Connectiin. Enpä ollut sitäkään palvelua koskaan aiemmin käyttänyt mutta mitäpä sitä ei tieteen ja testaamisen nimissä tekisi.

Askeleita kertyy melkein millä tahansa liikkumisella mutta päätin kokeilla miten eri asiat askeleita kerryttävät.

90 minuuttia juoksua = 14 800 askelta
45 minuuttia hiihtoa = 900 askelta
30 minuuttia luistelua = 205 askelta
10 minuuttia suihkussa = 350 askelta.

Aktiivisuusranneke ei siis oikeastaan kerro kovinkaan totuudenmukaisesti ihmisen aktiivisuudesta tai kalorinkulutuksesta ellei käytössä ole sykevyötä. Jos pääasiallisena liikuntamuotona on kävely, se toimii ihan kohtuullisesti.

Rannekkeen näyttöön tulee punainen palkki jos ei hetkeen liiku. Se tuntuu vähän kohtuuttomalta, ranneke ei ota huomioon passiivisuutta edeltänyttä aktiivisuuden määrää. Tuntuu aika vaativalta että töissä pitäisi kävellä kahden tunnin välein puolen tunnin verran jotta palkki ei ilmesty näytölle. Sitä ei tehnyt myöskään löhöilysunnuntain vajaa tunnin hiihtolenkki. Edelleen sen jälkeen ruutu oli täynnä punaista. Olisi varmaan innostavaa maratonin jälkeen huilata hetki ja huomata että ruutu on punaisena!

Juuri tuo viime sunnuntai on hyvä esimerkki siitä miten ranneke arvottaa eri liikkumismuotoja:

Sunnuntaipäivän tilastoissa on peräkkäin löhöilyä, se vajaan tunnin hiihtolenkki, puolen tunnin tassuttelu leikkipuistossa ja kauppareissu. Kaikkein suurimman piikin sai aikaan tuo viimeksi mainittu!

Askelten lisäksi Vivofit tarkkailee myös unta ja tietysti sitäkin rannekkeen liikahtelun mukaan.

Aamulla voi tsekata mitä Vivofit on mieltä unenlaadusta. Tummansininen palkki tarkoittaa syvää untaa, vaaleansininen kevyttä unta ja violetti hereilläoloa. Melko katkonaista uneni on mittarin mukaan:

Mitään yhteyttä aamufiiliksen ja näiden mittaustulosten välillä en nähnyt. Olo saattoi olla todella virkeä vaikka mittari kertoi heränneeni pari kertaa yöllä ja syvän unen määrän olleen vähäinen. Kaverini kertoi että hänen eri merkkinen mittarinsa antaa joka yö syvänunen määräksi paljon isompia lukuja kuin Vivofit minulle. Joko hän nukkuu paremmin kuin minä tai sitten mittareissa on eroa. Todennäköisesti molemmat :)

Testi on ohi enkä aio ranneketta enää käyttää. Tiedän olevani aktiivinen ihminen ilman mittareitakin enkä kaipaa punaista palkkia sanomaan pitäisikö nousta sohvalta tai työtuolista ylös. Juoksupäivinä päivän tavoite oli kaksinkertaisesti ylitetty pari tuntia heräämisen jälkeen enkä koe mielekkäänä liikkua tämän enempää. Eilen olin juoksulenkillä, valmensin junnuja ja kävin vielä illalla luistelemassa -19C pakkasessa. Noissa hetkissä ei istuskeltu eikä mittaria kaivattu. Se on elämää jollaista haluan muutenkin elää päivästä toiseen.

Aktiivisuusranneke voi olla hyvä tsemppari ihmiselle joka ei juurikaan liiku omilla jaloillaan. Garmin Vivofitin päivätavoite elää ihmisen mukana, jos sitä ei saa täyteen niin huomenna tavoite on vähän pienempi. Jos tavoite taas onnistuu niin se kasvaa isommaksi. Juuri noin liikunnan parissa tulisi muutenkin ajatella. Tavoitetta kohti kulkiessa jokainen askel ratkaisee ja on tärkeä vaikka se tavoite ei täyttyisikään.

Ainakin yksi ihminen on rannekkeesta innoissaan. Eilen illalla Vivofit siirtyi isältä pojalle. Nyt voidaan vertailla miten 32-vuotiaan ja 7-vuotiaan unikäyrät eroavat toisistaan ja miten paljon aktiivinen juniori vempaimen mukaan liikkuukaan. Ehkä laitteella ei elämää suurempia totuuksia pysty paljastamaan mutta ihan hauskaa seurattavaa se on. Jos joku sen myötä innostuu tekemään enemmän niin ei se ihan turhake voi olla!

Liikettä.

Jos oli vuodenvaihde vähän nihkeämpää niin viime viikolla pääsinkin jo kunnolla treenaamisen makuun. Vuoden ekoina viikkoina tein neljä treeniä kymmenessä päivässä mutta nyt viisi treeniä kuudessa päivässä! Alkaa taas pääsemään oikeaan tekemisen rytmiin.

Maanantaina tein harjoituksen painonnostosalilla, työntöä, työntövetoja, raaka rinnallevetoja, etukyykkyjä, pystypunnerruksia.. Se oli hyvä setti, olen tehnyt nyt noin reilun tunnin harjoituksia missä ajassa ehtii ottaa noin sata toistoa isoja, koko kroppaa kuormittavia liikkeitä. Teknisesti haastavammat liikkeet teen kolmosina ja selkeämmät voimaliikkeet vitosina.

Tiistaina juoksin kuus kilometriä ja illalla kävin ohjaamassa junnujen pn-treenit. Keskiviikkona valmentajan vetämät painonnostoharjoitukset, torstaina aamupäivällä 12 kilometriä juoksua lumisilla metsäpoluilla ja illalla taas valmensin junnuja. Perjantaina pidin lepopäivän, ulkoiltiin pulkkamäessä ja kävin katsomassa futismatsin.

Lauantaina mentiin pojan kanssa salille puolenpäivän aikaan ja tehtiin noin puolentoista tunnin treeni. Sen jälkeen kotiin syömään ja vielä iltapäivällä isommalla porukalla kahdeksi tunniksi luistelemaan. Kokeiltiin ekaa kertaa reilun 400 metrin mittaista puistoon jäädytettyä luistelureittiä, oli tosi kivaa ihan vaan luistella pitkää matkaa. Retkiluistelufiilis vaikka hokkarit olikin jalassa. Vaikka tuo olikin nyt vain kevyttä palauttavaa hauskanpitoa niin tota reittiä voisi mennä kiertämään ihan pk-harjoitusmielessäkin.

Eilen sunnuntaina oli lepopäivä mutta pientä kevyttä liikkumista ja ulkoilua piti tottakai silti saada tehtyä. Ekaa kertaa tänä talvena sukset jalkaan ja vajaaksi tunniksi umpihankeen sivakoimaan. Juoksen aina omia polkujani joten miksi hiihtäisin muiden perässä ladullakaan?

Risteyksessä

Oma kuntoni ehti olemaan jo arvoitus mutta kun liikuntaa ja ulkoilua on taas alkanut kertyä säännöllisesti mukavia määriä kalenteriin niin huomaa että eihän se kunto mihinkään ole kadonnut, ehkä jopa päinvastoin.

Uusi harjoitusviikko alkaa tänään!

Nihkeästi liikkeelle.

Fiilis on hyvin vahvasti sellainen että vuosi ei lähtenyt oikein kunnolla treenien osalta käyntiin. Viime viikolla reissun - ja erinäisten muiden ajankäytöllisten valintojen - takia jäi pari treeniä väliin ja ne muutama juoksulenkki mitä oli ennen tätä päivää tullut vedettyä olivat todella lyhyitä.

Painonnostotreenit ovat menneet kuitenkin ihan hyvin ja se on mulle nyt tärkeintä koska painotan lihaskunto- ja voimaharjoittelua tänä vuonna ainoastaan tämän yhden kuukauden verran. Uuden treeniohjelman ja ajattelun myötä tosin uskon että myös loppuvuoden aikana on mahdollista kehittyä ja mennä eteenpäin eikä salilla käydä vain ehkäisemässä taantumista.

Tänään oli myös aika laittaa pientä vipinää juoksuun. Parin päivän aikana oli tuiskuttanut viitisen senttiä lunta ja laitoin nastat kiinni juoksutossuihin koska metsäpoluilla ei voi tietää mitä pienen lumikerroksen alla on jemmassa. Jäätyneitä lammikoita, kivenlohkareita tai koppuraisiksi jäätyneitä railoja ei valkoisen peitteen alta erota ennen kuin pahimmassa tapauksessa on jo liian myöhäistä.

Pystyssä pysyin ja hienoahan muuttuneessa maisemassa on tallustaa. Pummasin samalla reitillä tiistaina ja tänään uudestaan, ei tuolla parane kyllä yhtään edetä risteyskohdissa ajatuksissaan tai menee väärään suuntaan. Voi tosin olla että maastopyöräreittinä toimivan polun opasteita oli joku käynyt irrottamassa enkä nuolta huomannut tai tajunnut etsiä. Tällaisista vandaaleista on välillä tiedotettu ja opasteita on jouduttu laittamaan uudestaan paikoilleen, jotkut idiootit ilmeisesti kokevat että metsissä käy liikaa ihmisiä kohentamassa kuntoaan.

Metsässä lunta on yleensä vähemmän kuin avoimessa maastossa, se kun jää puiden oksille, mutta jo tuollainen 3-5 sentin kerros tekee juoksusta erilaista kuin yleensä. Tasaisella tuntui melkein normaalilta, alusta vain oli normaaliakin maastopohjaa pehmeämpi ja ystävällisempi kintereille mutta ylämäissä huomasi että joutui tekemään vähän enemmän töitä kun puuterimainen pöperö pöllysi polun pinnalta.

Tuolla alueella on paljon suosittuja polkuja ja välillä reitillä olikin useammat jalanjäljet ja joku oli tota maastopyöräreittiäkin vetänyt jo lumisateen jälkeen fatbikella mutta osa reitistä oli myös ilman merkkejä muista liikkujista. Hieno fiilis sekin kun askel upposi koskemattomaan hankeen, vain jäniksen jälkiä meni polun poikki.


  Go row the boat to safer grounds
But don't you know we're stronger now
My heart still beats and my skin still feels
My lungs still breathe, my mind still fears
...
I'm running with the wolves tonight
I'm running with the wolves
12 kilometrin lenkki yli kaksinkertaisti vuoden juoksusaldoni. Olen huomannut että lenkit jäävät helposti lyhyiksi ellei ole selvää tavoitetta. Päätinkin että se riittää että juoksen nyt tammikuussa enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Silloin mittariin kertyi vaivaiset 48 kilometriä joten reilu viiskymppiä tulee varmasti aika helposti muutamalla lenkillä kasaan.

Kun tammikuu on ohi, juoksua tulee heti lisää. Aiempina vuosina olen keskittynyt juoksuun loppukeväästä tai vasta alkukesästä ja se on aivan liian myöhään kun treenimäärät on muutenkin kovin pieniä. Tavoitteena on että tammikuun jälkeen tulisi yksitoista vähintään 100 kilometrin kuukautta. Sillä tavalla pääsisin olemaan kohtuullisessa kunnossa pidempään eikä kestävyys ja juoksutuntuma vaihtelisi niin rajusti pitkin vuotta.

Ongelma on ollut aiemmin siinä että juoksen tosi vähän monta kuukautta ja sitten onkin pakko nostaa määrää eikä voi enää ottaa tehoja irti. Tasaisemmalla juoksusyklillä kovempia vetojakin pystyy tekemään säännöllisesti läpi kauden. Se on tärkeää varsinkin nyt kun salilla ei tule enää tehtyä sykettä nostavia rääkkejä.

Vuodenvaihteessa moni muuttaa erilaisia asioita elämässään, on kuureja ja tempauksia. Itse mietin harjoittelun järkevyyttä ja muutosten tarvetta. Olenko päässyt sinne minne haluan? Mitä pitäisi tehdä paremmin jotta onnistuisin tavoitteissani? Mitkä ovat niitä asioita joihin olen valmis ja mitä niiden toteutuminen käytännössä tarkoittaa? Harjoitteluun liittyvien asioiden lisäksi olen miettinyt myös ruokaa. Joka paikasta tungetaan jotain sokeritonta elämää joten mihinkään sellaiseen en ainakaan lähde. Tai jos lähden niin en ainakaan julista asiasta mitään. Mieluummin aina teen kuin puhun siitä mitä voisi tehdä. Ehkä se tärkein juttu itselleni olisi syödä jatkossakin mahdollisimman paljon mutta löytää vähän paremman koostumuksen sisältäviä mässyjä. Eilen upposi ihan vahingossa puoli kiloa pähkinöitä. Tänään vois vetää vaikka saman verran jotain hyvää juustoa :D

Lähde reenaamaan! Harjoitusleiri Mikan tapaan 30.1.

Nyt on tullut taas aika lähteä seikkailulle urheilun ja liikunnan maailmaan minun johdollani. Viime vuoden polkujuoksuelämykset saavat tällä kertaa jatkoa kokonaisen harjoitusleirin merkeissä.

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna Porissa opetellaan painonnostoa ja käydään dialogia eri lajien harrastajien välillä. Koska minä ideoin ja suunnittelen ohjelman niin paljon on vielä avoimena ja tarkoitus olisi rakentaa kokonaisuudesta juuri sellainen kuin osallistujat toivovat.

Leirin ytimessä on painonnostokoulutus. Lauantaina 30.1. aamupäivällä startataan kahdeksan tunnin tuhti paketti joka sisältää teorialuentoja, kaksi kahden tunnin nostoharjoitusta sekä lounaan. SM-tason nostajat, valmentajat ja muut laji-ihmiset opastavat oikeisiin nostotekniikoihin. Käydään läpi sitä miten voimaharjoittelua ja ennen kaikkea painonnostoa voi rytmittää muuhun harjoitteluun ja miten se eroaa esimerkiksi perinteisestä saliharjoittelusta.

Painonnosto on erinomainen harjoitusmuoto kaikille liikkujille, se kehittää liikkuvuutta, nopeusominaisuuksia, kehonhallintaa ja tasapainoa. Omalta osaltani voin puhua siitä miten painonnosto on auttanut kestävyysurheilussa ja ennen kaikkea juoksussa ja miten koen sen vaikuttaneen esimerkiksi vammojen ennaltaehkäisyssä.

Painonnostokoulutusta ei ole vielä markkinoitu mutta viidakkorumpu on levittänyt sanaa jo siihen tahtiin että yli puolet osallistujapaikoista on kaikessa hiljaisuudessa varattu. Porin urheilutalon painonnostosalilla on 8 nostolavaa joten voimme ottaa mukaan enimmillään noin 30 osallistujaa. Valmentajia on mukana niin että kaikki saavat yksilöllistä ohjausta ja opetusta ja saman tasoisia harjoittelijoita saadaan samoille nostopaikoille. Aiempaa kokemusta painonnostosta ei tarvita, lähdemme liikkeelle alkeista ja lajin perusteista. Jo ilmoittautuneiden joukossa on mukana niin ihmisiä jotka eivät tiedä painonnostosta juuri mitään kuin esimerkiksi crossfit-salien valmentajia ja ohjaajia jotka tulevat syventämään omaa osaamistaan.

Koulutus kustantaa 60 euroa ja se sisältää lounaan. Koulutuksen tuotto käytetään Puntti-Karhujen toimintaan kuten juniorien valmennukseen sekä kisamatkoihin. Puntti-Karhut on Suomen aktiivisin painonnostoseura joka liikuttaa vuosittain noin sataa lasta, nuorta ja aikuista kuntoliikkujaa sekä kansallisen ja kansainvälisen tason kilpanostajia.

Kun painonnostokoulutus on lauantaina iltapäivällä ohi, aloitetaan leirin vapaamuotoisempi osuus. Ideoita on ollut mm. lauantain yhteisestä illanvietosta ja sunnuntain palauttavasta juoksulenkistä. Katsotaan mitä osallistujat haluavat!

Poriin pääsee kätevästi ja edullisesti oman auton lisäksi joukkoliikenteellä, esimerkiksi halpabusseilla. Myös eritasoista edullista majoitusta löytyy runsaasti. Muhun voi olla yhteydessä niin avustan myös käytännön asoissa parhaani mukaan!

Olen saanut aiemmin järjestämistäni pitkistä yhteislenkeistä erittäin hyvää palautetta ja uskon että tälläkin kertaa osallistujat saavat paitsi rahoilleen niin myös käyttämälleen ajalle kunnolla vastinetta.

Lisätietoja voi kysellä kommenttiboksin kautta ja toki vastaan niihin myös sähköpostilla jonne voi laittaa myös ilmoittautumisia: mika.punttikarhut(a)gmail.com . Tervetuloa! Liikunta ja urheilu on parasta hyvässä seurassa :)

Vuosi käyntiin.

Vuosi vaihtui ja treenivuosi 2016 pääsi käyntiin. Juoksun osalta tosin käynnistyminen kesti totuttua pidempään sillä kävin vasta tänään ottamassa vuoden ekat kilsat mittariin.

Tässä juoksutauon aikana talvi puski ihan kunnolla päälle mutta tauon syynä ei suinkaan ollut se. Päinvastoin, mua jopa vähän harmittaa että tänään kun kävin lenkillä olikin enää 14 astetta pakkasta. Ois ollut siistiä testata ne 20-25 pakkasastetta piiiitkästä aikaa. Mukavan raikkailtahan ne tuntui ihan ulkona kävellessäkin.

Noin viikon kestänyt pieni juoksutauko johtui lähinnä siitä että vuoden vaihduttua olen keskittynyt enemmän painonnostoon ja niitä treenejä tuli tehtyä viikonloppuna ja alkuviikosta. Lauantain treeni oli ihan huikea, ensin reilun tunnin verran painonnostoa ja sen jälkeen saman verran hyppyjä, loikkia ym. räjähtäviä harjoitteita yleisurheilun harjoitustilassa. Tuntui todella hyvältä setiltä ja saman vedän taas huomennakin.

Maanantaina tein myös painonnostotreenin ja tiistaina ohjasin vuoden ekat junnujen harjoitukset. Suoraan treeneistä lähdettiin vielä seuran kauden päätöstilaisuuteen jossa palkittiin vuoden parhaat nostajat, valmentajat ja muu seuraväki diplomein ja stipendein. Mikäs meillä on palkitessa kun seurakavereina on niin pirun kovia urheilijoita ja hienoja tyyppejä!

Loppiaisena lähdettiin pienelle lomareissulle, pojalla kun on joululomaa koulusta vielä tämän viikon verran. Parin päivän ruuan mussuttamisen ja rentoilun jälkeen olikin siis vihdoin tänään aika suunnata kohti lenkkipolkuja. Energiaa olisi piisannut hyvin pidemmällekin siivulle mutta kävin vain kokeilemassa miltä -15C ja tuulinen ilma tuntuu. Ihan hyvältä, vaikka sääennusteiden mukaan pakkasen purevuus olikin -22C. Kylmältä tuntui ainoastaan silloin kun tuuli puhalsi suoraan vastaisena kohti naamaria. Neljä kilsaa riitti tällä kerralla jaloitteluksi, viikonloppuna sitten lisää!

Kyllähän talven kuuluu tuntua talvelta ja arktinen liikuskelu on vallan mainiota vaihtelua esihistoriallisen synkeälle kurakaudelle. Eikä tuo fiilis rajoitu vain ulkona olemiseen, kun palattiin eilen illalla reissusta igluun kotiin oli olohuoneessa +10C ja makuuhuoneessa +15C. Yö menikin rattoisasti kipinävahdissa :)

Ennusteiden mukaan ääripäästä toiseen siirtyminen tasaantuu lähipäivinä ja kohta satelee myös lunta ja on hieman pienempiä pakkasasteitakin. Se tarkoittaa kunnon pulkkamäkiä, hiihtolatuja ja talven ihmemaata.

Liikkumalla lämpenee ja jos ei lämpene niin ainahan voi laittaa lisää vaatetta päälle. Jos olohuoneessa tekee haarahyppyjä pilkkihaalari päällä ja tuntuu kalsealta niin siinä tapauksessa voin myöntää että on vähän viileää.