(Väli)matka.

Juoksin elämäni parhaan juoksukesän. Sitä piti seurata elämäni kovin juoksusyksy ja uskoin olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Uskon että sitä myös monilla mittareilla olin. Kesällä juostiin 5.5 tuntia poluilla, syksyllä 8 tuntia. Sitten juoksin 150 kilometriä viikossa. Valmistauduin henkisesti ja myös fyysisesti rikkomaan omia vaatimattomia haamurajojani. Neljän tunnin maratonia, kolmen tonnin cooperia.

Sitten tuli joku pieni vaatimaton köhä joka sai lopulta nostamaan kädet pystyyn ja peruuttamaan maratonin. Juoksisin sen myöhemmin syksyllä, lähempänä talvea. Cooperin testikin olisi edessä. Mutta minä en enää päässyt kuntoon.

On mahdoton sanoa onko kipeä vai ei kun ero sen varsinaisen flunssan ja normaalin olon välillä on niin pieni. Limaa voi erittyä pitkäänkin ilman että se vaikuttaisi suorituskykyyn. Juoksin maanantaina kuusi kilometriä vettyneellä ja mäkisellä purtsilla. En juossut kovinkaan lujaa mutta uskoin matkan taittuneen 30-35 minuuttiin. Aikaa olikin kulunut noin 39 minuuttia. Ja seuraavana päivänä olisi cooper. Se seuraava päivä oli eilen.

Mietin paljon peruutanko osallistumiseni. Tiesin että minulla pitää olla täydellinen päivä että juoksen sen kolmetuhatta metriä eikä sellaisesta ollut tietoakaan. Olen juossut cooperin yhdeksän kertaa viime vuosien aikana ja niistä viisi viimeistä kertaa noin 2900 metriin. En haluaisi olla luovuttaja, otetaan tämä sitten testinä ensi viikon maratonia varten. Jos olo pahenisi noin kovan vedon jälkeen niin olen edelleen kipeä, jos olo on hyvä niin mitään todellista estettä 42.2 kilometrin lenkille ei olisi.

Pelkäsin etten pääsisi edes seitsemää kierrosta mutta lopulta olin jälleen tutuilla 2900 metrin viivoilla pillin soidessa. Enkä ollut yhtään pettynyt. Urheilu on siitä hienoa että usein saat sen mitä ansaitset. Elämässä niin ei aina ole.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että fyysisten haasteiden sijaan tämä syksy muuttuu lopulta henkisen jaksamisen taisteluksi ja lopputulos on sumuverhon takana. Silloin voittamista tai onnistumista tärkeämpää on pysyä pystyssä.