Alkuviikosta rikottiin lämpöennätyksiä, 12-14 astetta on hurja lukema marraskuussa ja kertoo omalta osaltaan siitä ettei sääkään ole niin kuin ennen. Musta tuntuu että melkein aina kun vuodenaika vaihtuu toiseen niin joudun kirjoittamaan siitä miten poikkeuksellisia säät ovat olleet. Tuolla lenkeillä sen huomaa ihan konkreettisesti. Pakkasin jo kuukausi sitten lyhyet juoksushortsit talviteloille kaapin perukoille mutta maanantaina ja tiistaina niillä olisi ihan hyvin voinut käydä lenkillä.
Tänään oli jo vähän vuodenaikaan sopivampi fiilis kun aamulla oli ollut pari astetta pakkasta. Vielä aamupäivän edetessäkin hengitys höyrysi, neulasten ja pudonneiden lehtien värittämällä polulla oli kuuraa. Silti ei ollut liukasta vaan tossu piti hyvin.
Maisema vaihtui ja metreistä tuli kilometrejä kuin itsestään. Tällä lenkillä en miettinyt yhtään vauhtia, tarkoitus oli vain tehdä parin vesittyneen lenkin jälkeen ehjä harjoitus. Endorfiini pulppusi, ajatukset samoin. Miten helppoa liike parhaimmillaan voikaan olla ja miten hienolta se voikaan tuntua. Aamupäivän kaksitoista kilometriä oli silkkaa rakkautta ensisykkeestä.
Viisitoista tuntia aikaisemmin olin painonnostoharjoituksissa ja jalat saivat tutusti kyytiä. Kovia nostoyhdistelmiä: tempausveto maasta + tempausveto riipusta + tempaus kyykkyyn + valakyykky. Kaksi rinnallevetoa kyykkyyn + kolme työntöä saksiin. Viiden etukyykyn sarjoja. Tee näitä hartaudella tunnin ajan ja näet valon - tai ainakin vahvat reidet joskus tulevaisuudessa. Jumi ei ehtinyt juoksua höystämään, illasta oli kulunut liian vähän aikaa, myöhemmin tänään tilanne voi ollakin jo ihan toinen. Tai huomenna aamupäivällä kun menen salille.. olisi vähän kyykkyjäkin tehtävänä..
Siellä kirpeän raikkaassa syysaamussa tai magnesiumin pöllytessä ja rautojen kolistessa meinaa välillä ihan pakahtua siitä miten siistiä tämä on. Liikkeellä on hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti